Saatananpalvonta

Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Mitä ihme sakkia nämä ovat? Olen joidenkin kanssa jutellut ja lapsellisuuden pääsyyksi on aina tullut ateismi. Sitten ovat kovasti ymmällään, nuoret, kun yrittää selittää :"Että jos on saatana, niin on ainakin jumalakin.” Vähintään yksihän siitä tulee Boolen algebrallakin. "Ymmärrys hoi, äly älä jätä."

Nämä Saatananpalvojat voisivat Suomessa perustaa oman uskonlahkon, rakentaa temppeleitään jumalalleen Lusiferukselle ja kyökkiä sillä miten haluavat, vielä mahdollisesti vääränmallisen ristin edessä, oli se sitten miten päin hyvänsä. Viittaan tässä siihen, että silloisessa Rooman valtakunnassa teloitettiin vain valtaa, Keisaria ja Roomaa uhkaavat terroristit, ja Palestiinan vapaustaistelijat noin julkisesti, eikä kysymyksessä ollut ehkä risti, vaan X. Muoto oli yleinen käytäntö näissä. Idiootti insinöörin tietolähteissä.

Kirjoittelen tästä vain lähinnä ilkivallasta, joita nämä hautamuistomerkkien kaatajat näyttävät harrastavan ilmeisesti vainajille asetetuille muistomerkeille omaisten ja muiston vuoksi, heille lohduksi ja menetetyistä läheisistään tai vaikkapa esivanhempiensa muistoksi nykyisin eläville.

Ehkä Carrien käsi nousee ja nappaa vielä jalasta kiinni.

Olen joidenkin kanssa jutellut, ja lapsellisuuden pääsyyksi on aina tullut ateismi. Sitten ovat kovasti ymmällään, nuoret, kun yrittää selittää: " Että jos on Saatana, niin on ainakin Jumala sitten." Vähintään yksihän näitä siitä tulee Boolen algebrallakin. "Ymmärrys hoi, äly älä jätä."

Nämä Saatananpalvojat voisivat Suomessa perustaa oman uskonlahkon, rakentaa temppeleitään jumalalleen Lusiferukselle ja kyökkiä sillä miten haluavat, vielä mahdollisesti vääränmallisen ristin edessä. Viittaan tässä siihen, että silloisessa Rooman valtakunnassa teloitettiin vain vallan taholta keisaria ja imperiumia uhkaavat terroristit ristiinnaulitsemalla, myös Palestiinan vapaustaistelijoille nuo julkiset teloitukset järjestettiin, eikä kysymyksessä ollut ehkä risti, vaan X. Muoto oli yleinen käytäntö näissä. Idiootti insinöörin tietolähteistä.

Kuinka moni meistä voi sanoa Pontius Pilatuksen tavoin: "Tämän miehen verestä minä pesen käteni." ? Käsittääkseni kaikki nykyisin elävät ihmiset ainakin. Nykyään kun on elinikä kovin lyhyt. Metusalem taisi jo ennen Jeesusta elää yli 900? vuotta. Jeesus oli vasta kolmikymppinen, mutta paljon sai aikaan nuorimies.

Lierikki Riikonen

Kommentit (1)

Vierailija

Antaa saatananpalvojien harrastaa uskontoaan. Riuhunta kirkonmäillä ei ole uusi ilmiö. Noin 800 vuotta sitten samat mäet olivat alkuperäisuskonnon pyhiä lehtoja, joille kristilliset tulokkaat menivät riehumaan ja puita kaatamaan. Joka uskonnolliseen kiihkoon ryhtyy, se uskonnolliseen kiihkoon kaatuu. Nyt on kristinuskon vuoro korvautua islamilla tai saatananpalvonnalla.

Uusimmat

Suosituimmat