Milloin maailma on valmis?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tuli erittäin rentouttavan ja levollisen unen päälle ärtynyt olo. Heräsin kun uni oli tuoreena mielessä ja päätin postata tänne... kyse on filosofis- psykologisesta kysymyksestä tai dilemmasta. Unessa elettiin aikaa, jolloin kaikki käytännössä olemassa olevat keksinnöt oli keksitty, ei enää tarvinnut teknologisessa mielessä kehittyä vaan ihmiset kerta kaikkiaan nauttivat valmiiksi viedystä viimeisen päälle olevasta tarjonnasta niin viihteen, terveydenhuollon, tieteitten ja taiteitten kuin muidenkin osalta. Myös luonto ja luonnonsuojelu oli viety valmiiksi, ja maailman tulevaisuus turvattu stabiilisti.

Myöskään mitään uudenlaisia kohu-uutisia tai uudenlaisia hämmentäviä tapahtumia tai ismejä ei enää keksitty, koska ihmiskunnan aikaa oli kulunut niin paljon, että kaikkiin tapahtumiin ja asioihin osattiin varautua jo tapahtuneiden pohjalta. Unen ilmapiiri oli leppoisa, turvallinen, jopa riemukas, koska tiesi että maailma oli vihdoin valmis. maailmalla tarkoitan nyt planeettamme ja ihmiskuntamme kehityshuippua, joka oli saavuttanut stabiilin tilan.

Ollaanko nyt niillä rajoilla jolloin tuo tila saavutetaan, vai onko elonkehä tästä eteenpäin jatkuvaa muutosta, niin kauan kuin ihmiskunta on olemassa? ahdistava ajatus, mutta tulipa nyt pläntättyä tiedeläisten pohdittavaksi.

aah, nyt takaisin nukkumaan, jospa pääsisin tuohon mukavaan uneen takaisin

Kommentit (1)

Uusimmat

Suosituimmat