Ei kaikilla tarvitse varaa olla mersuun...

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olisisko tuota otsikon mukaista sanontaa aika laajentaa. Vaikka näin, että ei kaikilla tarvitse olla oikeutta palkan saamiseen. Ei edes pienen palkan saamiseen.

Miksi näin? No koska nykyään tuntuu tuo ilmaisen työn tekeminen ainakin työttömien ja joidenkin työssä olevienkin kohdalla olevan paremminkin sääntö kuin poikkeus. On esimerkiksi työharjoittelua, jossa "palkan" maksaa yhteiskunta työttömyyskorvauksena. Työharjoittelijasta saa edut taas työharjoittelupaikan antaja. Eli mitään palkkaa josta työhajoittelija maksaisi veroa valtiolle. Niin ei tule. Lisäksi työharjoittelupaikan antajalla ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia edes palkata työharjoittelijaa. Oli se miten hyvä tai huono hyvänsä.

Niin miksei voitaisi yksinkertaisesti jo todeta, että homma on nyt niin, että kaikkien ihmisten ei tarvitse saada oikeata palkkaa edes, koska työttömyyskorvaus saa luvan riittää. Ja siihen hintaan pitää käydä tekemässä täyspitkää työpäivää. Ja asiasta ei sen enempää tarvitse keskustella.

Koska työttömyyskorvaus näyttää riittävän ainakin juuri ja juuri elämiseen ihan hyvin useimmille työttömille, jotka käy tekemässä ilmaiseksi töitä firmoissa työharjoittelun ja sen semmoisten nimikkeiden muodossa. Vai oletteko kuulleet, että työharjoittelija olisi kuollut nälkään?
Ja kaikki tämä on kaiken lisäksi täysin laillista.

Joten eikö olisi aika nostaa kissa pöydälle ja todeta, että töissä pitää kaikkien käydä. Mutta palkan saanti oikeus ei pitäisi olla enää kaikkien oikeus, vaikka tekisikin normaalia työpäivää.

Näin siksi, koska koko toiminta on jo sen mukaista. Siis ei mersua kaikille eikä myöskään oikeata palkkaa. Mutta täyden työpäivän teko velvollisuus kylläkin. Tätähän se on jo joillakin ihan täysin.

Se täytyisi saada lyötyä enää lopullisesti läpi ja hyväksytyksi, että firmoja yms ei alettaisi arvosteleen tälläisen työvoiman hyväksi käytöstä. Vaan se olisi ihan normaalia bisnestoimintaa. Sekä niille, jotka pitää kursseja, joihin sisältyy tämä työharjoittelu. Sekä niille firmoille, jotka saa ilmaiseksi töihin näitä työharjoittelijoita.

Tämän viestin ei ole tarkoitus olla trolli tms. Sillä itsekin olen työtön ja teen tuota ilmaistyötä työharjoittelun muodossa. Siinä on vain yksi positiivinen seikka. Työkkäriä ei enää kiinnosta minun työttömyyteni, koska olen poissa tilastoista. Ja ehkä jos tämä firma jossa olen työharjoittelussa, niin saattaa ehkä joku päivä jopa palkatakin minut oikeasti töihin, sillä pidän tästä hommasta. Mutta en usko että näin kävisi, koska aina tulee uusia ilmaisia työntekijöitä firman ovelle, kun entisillä tulee työharjoittelujakso täyteen.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat