Ihmisten tuijottamisesta
klo 1:28 | 25.11.2007
Eläimethän kokevat tuijotuksen usein uhkana ja jopa valtataisteluun kutsuna mutta entäs me ihmisnisäkkäät, kun tuijotamme toista kovin pitkään, onko se merkki tietynlaisesta ylemmyydentunteesta tuijotuksen kohdetta kohtaan?Onko se hänen haastamistaan jossain mielessä aina? Useinhan sanotaan että tuijottava ihminen on röyhkeä.
Sivut
totta
tuijottaa
Tuijottaminen on toivottavaa kun "ollaan samalla aaltopituudella". Hyvässä seurassa siis. Muutenhan se on lähinnä kummastuttavaa varsinkin jossakin metrossa tai "pimeällä kujalla" missä pitäisi hoitaa "asiansa neutraalisti ja korrektisti". Paitsi jos on laitakumarassa (päihtynyt) jolloin on "normaalia tulla vienosti huohottaen, entten-tentten valikoiden lähemmäksi".
Jenkkityyliin hymyileminen hampaat esillä on kuulemma koirille huono signaali. Tietysti koirakin on sen verran "kokonaistajuinen" että jotain muutakin siihen vaaditaan kuin pelkät hampaat.
Lapsen kuuluu tuijottaa nöyrän auliisti kohti vanhempaa auktoriteettia tämän suorittaessa tarpeellisia kuulusteluita pikku-ihmisen hyvinvoinnista. Tämä asetelma voi kestää läpi työelämän aina mahd. vanhainkotiin.
Kuolemanjälkeinen tuijotus voi ollakin sitten todella häiritsevää.
Juu, kohdennan vielä etta tarkoitan nimenomaan vieraan ihmisen pitkää katsetta vailla hymyä tai muita suuntaa-antavia eleitä.
Jotkut voivat kysyä jotain ja tuijottaa jotenkin elottomasti samalla, se vähän häiritsee vaikken ensihoitaja olekkaan. Mutta pelkkä tuijottaminen hymyttömästi on kyllä häiritsevää, koska signaali ei ole selkeä.
Netissä ei ole usein signaali selkeä, kuten huomattua on, ja tästä tulikin mieleeni että montakohan prosenttia kaikesta näppäilyenergiasta menee lauseiden muotoilemisessa sellaiseksi, että väärinkäsitysprosentti on siedettävällä tasolla. Toisinaan sitä moni luultavasti yrittää liikaa ja sitten siinä on toinen farssinpoikanen vaihteeksi asian kylkiäisenä.
Ei mitään ylemmyyden tunnetta. En vain saa katsettani irti siitä perseestä.
Tuo on harvinaisen totta. Yliopistolla eräs nuori mies tekee tuota, tuijottaa minua vakaasti, ilmeettömästi ja räpyttelemättä silmiään. En todellakaan tiedä miksi, enkä haluaisi kysymäänkään mennä. Rasittavaa.
Mulla tuli mieleen intensiivinen, läpitunkeva katse (melkeen psykoottinen). Tuollaisesta tuijottamisesta tulee kyllä kylmät väreet. Hyi.
Hän ei vain ole sosiaalisesti taitava. Yrittää kai ilmaista kiinnostustaan.
Joskus teen kanssa näitä samanlaisia virheitä kuten tuijotan liian pitkään, hymyilen väärissä tilanteissa jne. En silti ota näitä sosiaalisia virheitä vakavasti ja toivon etteivät muutkan ottaisi.
Koitahan vilkaista kasvoja välillä. Jospa nekin olisivat nätit. Mitä muuten itse tykkäisit, jos sinua vahdattaisiin jatkuvasti sille alueelle?
Ja välillä voi olla niin horroksessa/ajatuksissaan ettei huomaa tuijottaneensa jotakuta kohti ollenkaan. Sitten vaan *naps* yht'äkkiä havahtuu siihen.
Välillä joku tuijottaa kun puhuu samalla kännykkään, hienovaraiset alitajunnan liikehdinnät tuntuvat hidastuvan puhujalla siihen tahtiin että melkein jo pystyy lukemaan puhelioitsijaa kuin avointa kirjaa. Tai siltä se ainakin tuntuu. Mene ja tiedä.
Saman huomaa kun juttelee jonkun kanssa ja rupeaa oikein miettimään sanomistaan (jonkun kielikuvan avulla) ja tuijottaa "tyhjyyteen" samalla, vastausta hakien - usein kanssajuttelija katsoo samaa suuntaan kuin itsekin - ikäänkuin lähistöllä olisi jotain poikkeavaa tms.
Ehkä tässä ilmiössä on kyse siitä että keskustelupari ei tunne toisiaan tarpeeksi hyvin.
Tuo ilmiö että tuijottaa tahallaan tietäen että se aiheuttaa toisessa näitä häiriösignaaleja on vain yksi muoto huomion kerjäämisestä. Se minkä takia sitä huomiota pitää sitten saada tällä tavalla onkin sitten toinen juttu.
Tuijotteluun voi jäädä koukkuun – itse huomaan usein että ihmiset vilkuilevat minua, mutta juuri silloin kun "eivät jää kiinni". Sitten kun olen vilkuilutuulella (kuten yleensä olen) enkä treenaa perifeeristä näköäni (joka vaihtelee ihmisillä ja eri tilanteissa, on naisilla hieman parempi keskimäärin, btw) niin tuntuu että kaikki vain tuijottavat napaansa. Tosiasiassa he aistivat tosi nopeasti, jos heitä tsiigaillaan, eivätkä vastaa katseisiin. Liian tungettelevaa.
Tosiasiassa useimmat haluavat vilkuilla muita, jopa tuijotella. Kunhan eivät "jää kiinni".
Vastaaminen siihen vilkuiluun ambivalentilla hymynpoikasella on sitten aseista riisuvien eleiden ykköskastia. Siitä vielä jotain epämääräisen ajankohtaista kysymään, niin avot.
Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris
Huomasin muuten kun katson ihmisiä silmiin normaalilla tavalla heillä on tarve tervehtiä tai muuten vain avata keskustelu. Ihmiset arvostavat enemmän niitä, jotka pystyvät pitämään katsekontaktin eivätkä katso omiin kenkiinsä.
Asiasta taisi olla telkkarissa joku aika sitten sellaista, että mm. autistiset ihmiset eivät nauti silmiinkatsomisesta samalla tavalla kuin normaalit ihmiset, vaan kokevat katsekontaktin pikemminkin epämiellyttävänä kokemuksena.
Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.
Tuo ilmiö että tuijottaa tahallaan tietäen että se aiheuttaa toisessa näitä häiriösignaaleja on vain yksi muoto huomion kerjäämisestä. Se minkä takia sitä huomiota pitää sitten saada tällä tavalla onkin sitten toinen juttu.
Hyvä kysymys on mitkä mahtaisivat sitten olla syyt tämän kaltaiseen huomiontarpeeseen?
Sivut