Automaattikirjoitus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Oletteko koskaan kokeilleet ns. automaattikirjoitusta? En siis tarkoita mitään yliluonnollista, vaan sitä että kirjoittaa nopeasti ajattelematta eikä yritä tietoisesti muodostaa lauseita. Olen saanut todella mielenkiintoisia tekstejä aikaiseksi tällä tavalla. Vissiin jotain purkautuu alitajunnasta tai mihin lie perustuu kyseinen ilmiö? En tiedä kehtaanko antaa näytettä automaattikirjoituksesta tähän, tulisi kyllä hauska ketju jos kaikki kokeilisivat..

No, kokeilen nyt sitten:
turnipsi ja hiiri söivät juustoa Heikin talossa. En syö makkaraa en perkele ei, ei , hellurei. Duu re mi fa so la laila laila angelo lauloi.. Kuu oi kuu tänään ei ole täysikuuta mutta leivoin lättyjä, siltä ne näyttävät.

Tuo teksti syntyi siis siten että kirjoitin yhden sanan ja annoin sen johtaa seuraavaan mielleyhtymään ilman että kontrolloin kirjoittamistani tai ajatuksiani niinkuin normaalisti. En tiedä mistä nuo ajatukset juolahtivat mieleen, paitsi että kuuntelin juuri Angelo -nimistä laulajaa. Olen lukenut ns. falsifoinnista, jossa avustaja ohjaa vammaisen ihmisen kättä auttaakseen häntä kirjoittamisessa. Tieteellisissä kokeissa on ilmennyt, että tekstit ovatkin oikeasti avustajan kirjoittamia. Perustuisiko tämä samankaltaiseen ilmiöön kuin automaattikirjoitus? Ihminen kirjoittaa tiedostamatta edes kätensä liikettä?

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat