Seuraa 
Viestejä45973

Olen lukenut kirjoja joissa ympärileikatut naiset kertovat miten heidän kulttuurinsa julma tapa on vaikuttanut heidän elämäänsä. Mielestäni naisten ympärileikkaus on sadismia huipullaan, keino hallita naista mahdollisimma julmalla tavalla...

Tässä hieman tietoa aiheesta, suurin osa oli minullekin täysin uutta ja shokeeraavaa.
Ympärileikkaustyypit
Leikkaamistavat ja niiden nimitykset vaihtelevat eri maiden ja alueiden välillä.

I Rituaalinen ympärileikkaus:
Klitorista haavoitetaan muutaman veripisaran vuodattamiseksi neulalla pistämällä tai nipistämällä. Somaliassa myös tätä tapaa kutsutaan "sunnaksi".

II Sunna:
Poistetaan klitoriksen huppu, ei itse klitorista.

III Excisio (arabiaksi khefad):
Poistetaan kokonaan tai osittain klitoris sekä kokonaan tai osittain pienet häpyhuulet, mutta isot häpyhuulet säästetään.

IV Infibulaatio (faraoninen):
Poistetaan klitoris/sekä pienet ja isot häpyhuulet. Vulvan reunat ommellaan kiinni siten, että virtsaamista ja kuukautisveren poistumista varten jätetään pikkusormen pään kokoinen aukko.

Itse leikkaus, joka usein tehdään epäpuhtaissa olosuhteissa, voi aiheuttaa vakavia vaivoja kuten runsas verenvuoto, kipusokki sekä tulehdukset ja näiden aiheuttamat jälkiseuraukset.

Leikatun tytön/naisen kuukautiset voivat olla hyvin kivuliaat. Laaja leikkaus voi johtaa siihen, että kuukautisveri tai virtsa ei pääse ulos luonnollisella tavalla. Seurauksena voivat olla virtsateiden tulehdukset, munuaisten vajaatoiminta, synnytyselinten tulehdukset, jopa lapsettomuus.
Seksuaalielämän vaikeudet avioliitossa.
Synnytyksessä voi tulla ongelmia. Tämä vaarantaa sekä äidin että syntyvän lapsen terveyden, jopa elämän.

Naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen on Suomessa rikoslain mukaan rangaistava teko. Ympärileikkaamisesta tai siinä avustamisesta voi saada teon törkeysasteesta riippuen usean vuoden vankeusrangaistuksen. Näin on silloinkin, jos Suomessa asuva henkilö viedään leikattavaksi ulkomaille. Myös yllyttäjäksi osoittautunut henkilö voidaan tuomita kuten tekijä, vaikka hän ei olisi osallistunut itse toimenpiteen toteuttamiseen.

Henkilö, joka etukäteen tietää törkeän pahoinpitelyn olevan valmisteilla, on rangaistuksen uhalla velvollinen ilmoittamaan siitä etukäteen viranomaiselle ja siten ehkäisemään teon toteutuminen (rikoslain 15 luvun 10 §). Ilmoitus-velvollisuus ei koske läheistä. Se syrjäyttää kuitenkin salassapitovelvoitteet kuten myös lastensuojelulain 40 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden

T: Neito joka kiittää luojaansa siitä että on saanut syntyä vapaassa suomessa..
EDIT: OSOITE JOSTA RUNSAASTI LISÄTIETOA
http://www.worldvision.fi/fgm/

Sivut

Kommentit (125)

Pistää hieman puistattamaan, että sörkitään klitorista tuolla tavoin. Ei siinä olekaan kuin muutama hermopiste samalla pienellä alueella.

Hyi helvetti, suoraan sanottuna.

Näin juuri. On tapauksia jossa kuukautisveri on kertynyt naisella ja jopa konkreettisesti alkanut mätänemään.

Leikkauksissa on valtava riski saada hiv ja muita elinikäisiä tappavia tauteja. Ja täytyy juu muistaa, että ei ole mitään kipulääkkeitä, ei ennen eikä jälkeen operaation. Olen kuullut että tällöin tyttölapsi (usein alakouluikänen) "kapaloidaan" eli jalat sidotaan tiukasti yhteen. Arvaa miltä voi tuntua se ensimmäinen kerta pissatessa.... Seksistä nyt ei edes puhuta.

T: Hyi yök AU TUSKA

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eiköhän tämän "perinteen" takana ole miehen tarve varmistella, ettei vaimo käy vieraissa kun ei pysty nauttimaan seksistä tai kun se on jopa hemmetin kivuliasta.
Kuvottava juttu kaiken kaikkiaan.

Tällä perinteellä on juuret, syvät ja sairaat:
Käytännön alkuperä on tuntematon, mutta useissa lähteissä sen arvellaan saaneen alkunsa Egyptistä ja levinneen muihin yhteisöihin kauppa- ja kulttuuriyhteyksien kautta. Yksi uskomus on, että naisorjat olisi silvottu faraoniseen tapaan, eli leikelty ja ommeltu kiinni, yhdyntöjen estämiseksi ja raskauksien välttämiseksi. Naisorjan arvo oli korkeampi jos hänet oli silvottu. Arabialaiset nomadiheimot käyttivät faraonista sukuelinten silpomista suojellakseen nuoria tyttöjä raiskauksilta ja väkivallalta heidän liikkuessaan yksin.

Naisten sukuelinten silpomista on harjoitettu yli 2000 vuotta, eli jo ennen kristinuskon ja islamin aikaa. On arvioitu, että maailmassa on 100–140 miljoonaa tyttöä ja naista, jotka ovat läpikäyneet silpomisen. Noin kaksi miljoona tyttöä kuuluu riskiryhmään tulla silvotuksi vuosittain - lähes 6000 tyttöä päivässä.

Tässä esimerkki työkalusta ks. operaatiota varten:

Usein käytetään myös aivan tavallista partakoneen terää, ruosteista ja tylsää.

Ikä jolloin tytöt läpikäyvät sukuelinten silvonnan vaihtelee eri etnisten ryhmien perinteissä. Silpominen voidaan suorittaa vastasyntyneille, nuorille lapsille, teini-ikäisille, naimisiinmenon yhteydessä tai ensimmäisen raskauden yhteydessä. Yleisimmin tyttö silvotaan neljän ja kahdentoista ikävuoden välillä osana aikuistumisrituaalia, mutta esimerkiksi Etiopiassa tytöt silvotaan kahdeksan päivän ikäisenä ja Nigeriassa 2-4 vuoden ikäisenä.

Toisinaan tapahtuman yhteydessä järjestetään juhlallisuuksia ja jaetaan lahjoja. Juhlallisuudet saattavat olla niinkin mittavia, ettei vanhemmilla ole varaa maksaa koulumaksuja juhlallisuuksien jälkeisinä kuukausina. Tyttöjä kehotetaan olemaan rohkeita ja heitä kielletään usein itkemästä, jottei vanhempien tarvitsisi hävetä heidän puolestaan. Tyttöjen tulee rohkeutensa avulla näyttää, että he ovat valmiita aikuisuuteen. Esimerkiksi Keniassa silpominen on suuri ja julkinen tilaisuus. Silpominen saatetaan suorittaa julkisella paikalla, ja suuriin juhlallisuuksiin osallistuu koko suku tai jopa koko kylä. Siten tyttö tuottaa suurta häpeää perheellensä ja erityisesti isälleen, jos hän huutaa kivusta tai itkee silvonnan aikana.

Joskus koulutetut kätilöt tai muut leikkauksen tekijät saattavat antaa paikallispuudutuksen ennen silpomista. Toisinaan tytön täytyy istua kylmässä vedessä ennen silpomista turruttaakseen leikattavat osat ja vähentääkseen verenvuotoa. Yleisintä on kuitenkin, ettei minkäänlaista puudutusta käytetä. Tyttö pidetään väkisin liikkumattomana. Häntä pitävät yleensä paikallaan vanhemmat naiset, jotka myös levittävät hänen haaransa. Jos heidän voimansa eivät riitä, hänet sidotaan kiinni, jottei hän pääsisi liikkumaan itse silpomisen aikana. Silvonta suoritetaan usein lasinsirulla, saksilla, parranajoterällä tai veitsellä, joka usein on itse tehty. Leikkaus kestää noin 15–20 minuuttia eikä steriilejä välineitä useinkaan käytetä. Leikkauksen jälkeen tytön jalat saatetaan solmia yhteen jopa 40 päiväksi. Antiseptistä pulveria laitetaan joskus haavan päälle, mutta useammin haavalle laitetaan voiteita, jotka sisältävät yrttejä, maitoa, munaa, tuhkaa tai lantaa, joiden uskotaan nopeuttavan parantumista.

Somaliassa faraonisen leikkauksen yhteydessä paimentolaiset käyttävät yleisesti akaasian piikkejä hakaneulan tavoin. Kiinniompelemiseen saatetaan käyttää karkeaa lankaa, kangassuikaleita tai jänteitä. Nykyään kaupunkilaiset suorittavat usein silpomisen omassa kodissaan, jonne he kutsuvat terveydenhoitajan tekemään leikkauksen steriileillä välineillä. Silpomisen jälkeen tyttö sidotaan polvista aina lantioon saakka ja hänen täytyy maata aloillaan jopa yli kuukauden. Hänelle tarjotaan hyvin vähän ruokaa ja juomaa, jottei virtsaa eikä ulosteita kertyisi.

teini
Kiitos uskonto tästäkin mainiosta keksinnöstä

Toisin kuin usein luullaan, tapa ei ole sidoksissa muslimeihin, sitä ei ole kirjoitettu koraaniin, eikä sillä ole ns. primaarisia uskonnollisia perusteita nykymaailmassa. Kyse on sairaasta traditiosta joka kulkee heimoittain ja suvuittain.

Uskontoa ei voi aina tuomita kaikesta, täytyy sitä kiittääkin joskus. Ihminen on se mikä virheensä tekee ja tiensä valitsee, uskontoa käyttäen, väärinkäyttäen useinmiten.

EDIT:
Mikään uskonto ei vaadi naisten sukuelinten silpomista, mutta monet uskovat erheellisesti, että raamattu ja koraani vaativat sitä. Koraani ja raamattu eivät edes mainitse tätä perinnettä. Myös uskonnolliset johtajat ovat yleisesti sitä mieltä, ettei naisten sukuelinten silpomista voi perustella uskonnolla. Naisten sukuelinten silpominen on kulttuurinen perinne, ja sen alku ajoittuu aikaan ennen näiden uskontojen syntyä. Kuitenkin perinne on levinnyt sekä kristillisen että muslimiväestön pariin Itä-, Keski- ja Länsi-Afrikkaan.

Uskonnollisista syistä tavallisin on aiheeton luulo, että islam vaatisi naisten silpomista. Tämä on tavallista erityisesti niissä yhteisöissä, joissa lukutaidottomuus on suuri, eikä koraania sen vuoksi pystytä itse lukemaan.

Naisten sukuelinten silpominen on vanhempi kuin islamin usko, eikä suurin osa muslimeista harjoita tätä perinnettä. Esimerkiksi seuraavissa maissa: Iran, Irak, Saudi-Arabia ja Pohjois-Afrikan maat ei harjoiteta naisten sukuelinten silpomista ollenkaan

Kyllähän tuo vetää mielen mustaksi. Tällaista tapahtuu vieläkin. Jopa länsimaissa. Mikä lienee näiden silpomisten alkuperä? Ainakin monia merkillisyyksiä perustellaan sillä että joku vuosisatoja/tuhansia sitten erämaassa vaeltanut ja paastonnut henkilö on saanut näyn että näin pitää tehdä, muuten joutuu helvettiin.

Neiti kirjoitti:
"Yksi uskomus on, että naisorjat olisi silvottu faraoniseen tapaan, eli leikelty ja ommeltu kiinni, yhdyntöjen estämiseksi ja raskauksien välttämiseksi. Naisorjan arvo oli korkeampi jos hänet oli silvottu. Arabialaiset nomadiheimot käyttivät faraonista sukuelinten silpomista suojellakseen nuoria tyttöjä raiskauksilta ja väkivallalta heidän liikkuessaan yksin. "

Mutta eihän silpominen estä yhdyntöjä tai raskauksia, raiskauksista puhumattakaan. Kyllähän nämä silvotut ja kiinniommellut viimeistään hääyönä "aukaistaan". Sitä silpominen toki estää, että nainen ei varmasti vapaaehtoisesti ryhdy satunnaisiin seksisuhteisiin.

Aatos

Mutta eihän silpominen estä yhdyntöjä tai raskauksia, raiskauksista puhumattakaan. Kyllähän nämä silvotut ja kiinniommellut viimeistään hääyönä "aukaistaan". Sitä silpominen toki estää, että nainen ei varmasti vapaaehtoisesti ryhdy satunnaisiin seksisuhteisiin.

Äläpä minuun vetoa tässä, eihän se tottatosiaan auta raiskauksiin sun muihin. Näin satutaan vain uskomaan niissä piireissä joissa silpomista tapahtuu!!!

Minä en ole tässä mitenkään osallisena. Jaan tietoa vain!

Joge

Näyttävät varsin näppäriltä välineiltä... ...ehkäpä leivän voitelua ajatellen.

Anteeksi karski ilmaisuni Mutta HYI HELVETTI...
Byööööögh. . . miten hitossa keksit mokoman.

T: neito joka mielleyhtymän takia painuu voimaan pahoin.

Kuulin radiosta, että eräs afrikkalainen (en muista mistä maasta oli kyse) nainen on ohjannut dokumenttielokuvan, joka käsittelee aihetta monipuolisesti. Siinä kuulemma ilmenee, etteivät nimenomaan miehet ole painostavassa roolissa tuon brutaalin toiminnan suhteen (nykyään ainakaan), vaan nimenomaan perinne. Henkilötasolla ei silpomista taideta useinkaan hyväksyä. Näin siis käsitin osittain kuulemastani radio-ohjelmasta.

edit:
Käytännössähän joku, mies- tai naispuolinen henkilö painostaa perinteen nimissä.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14242

Eli ehkäpä kyseessä on etenkin vahvasti naisten keskuudessa initiaatioriittinä periytynyt rituaali, jonka kautta kasvetaan täysivaltaiseksi oman sukupuolen ja yhteisön jäseneksi? Kutne edelläkin annetaan ymmärtää-

Toisin kuin miesten ympärileikkaus, naisten ympärileikkaus usein tekee sukupuolielämän tuskalliseksi ja seksistä nautimisen mahdottomasti. Kyseessä on siis perinteen ohella miesten hegemoniaasemaa pönkittävä tapa, joten miesten erottaminen asiasta ei toimi alkuunkaan. "Paikkojen tiukentaminen" miehisenä oernteen säilyttämisen motiivina on ymmärtääkseni varsin yleinen, eikä tällaisten kulttuuristen tapojen kieltäminen niinkään poista niitä. Koulutuksen ja ympäristön arvoille avautumisen mukana myös tällaiset tavat vähitellen katoavat. Toivottavasti.

Miesten ympärileikkausta on mm. jenkeissä perusteltu lääketieteelsistä syistä: penissyöpää esiintyy leikatuilla miehillä vähemmän, kun esinahan alusta ei tarvitse hinkata koko aikaa puhtaaksi. Marginaalisairaus se tosin on, mutta yleisin hoitometodi ei ketään miestä lähemmin kiinnosta. Heppi irti ja tauti hoidettu.

Nykyään miesten ympärileikkausta tehdään paljon vähemmän jenkeissäkin. Kyseessä on täysin eri luokan operaatio kuin naisten ympärileikkaus, josta ei ole koskaan mitään hyötyä naiselle. Miesten ympärilekkaus johtaa terskan parkkiintumiseen, mikä taas johtaa yleensä pidempään hdyntäaikaan. Ja kiitollisempiin naisiin.Ei ihme jos jenkkiäidit vieläkin usein haluavat ainakin harkita mpärileikkausta, pysypähän poikien vaimot paremmin tydytettyinä. Mitään luonnollista sekään ei ole.

Mitään lynkkausasennoitumista en jälleen kerran kannata. Silpominen on kamala asia helvetin monella tasolla, mutta samalla heidän kulttuurinsa tärkeä osa. Ei kannata pyrkiä äkkinäisiin muutoksiin ja suoranaiseen hysteriaan. Pahimpia ristiriitoja aiheuttavat maahanmuuttajien tapojen jatkuminen silpomisen lainsäädännön kieltävissä maissa. pahimmillaan leikkauksesta kieltätyvä hyljätään kokonaan oman kulttuurinsa ja historiansa ulkopuolelle. Eli kyse on vaikesta asioista, ei pelkästä luonnottomuuden lopettamisesta länsimaisen "sivistyksen" nimissä.

Länsimaissakin katkottiin ja leikeltiin klitoriksia vielä 150 vuotta sitten hoitona hysteriaan ja liialliseen sukupuoliviettiin vedoten. Mistähän johtuen miehinen kastrointi on vaatinut toteutuakseen paljon vakaammat perusteet? Osaksi senkin takia, että miehistä orasmia ja siemensyöksyä ei ole osattu erottaa toisistaan. Naistren orgasmi on se sijaan ollut msteer, jonka mekaanisemmasta roolista yhä kiistellään.

Kannattaa vuokrata uusi Kinseystä kertova leffa, jossa valotetaan kultturista suhtautumista naisen seksuaalisuuteen yhteisöllisesti kontrolloitavana "vaarana". Kuten tunnettua, vaarana keskiluokkaisen kapitalistimiehen arkkityypin valtarakenteita vastaan.

Mitä tulee reagoimiseen tähän tiettyjen kulttuurien puistattavaan erityispiirteeseen, niin malttia ja ymärrystä tarvitaan. Jo pelkän lääketieteellisen tiedon avoin ja ymmärtävä jakaminen naisten koulutustason parantuessa muuttaa asioita oikeilla tavoilla.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Neiti
Joge

Näyttävät varsin näppäriltä välineiltä... ...ehkäpä leivän voitelua ajatellen.




Anteeksi karski ilmaisuni Mutta HYI HELVETTI...
Byööööögh. . . miten hitossa keksit mokoman.

T: neito joka mielleyhtymän takia painuu voimaan pahoin.

Noh... katso nyt miten säälittäviä välineet ovat, en menisi väittämään niitä kirurgisiksi instrumenteiksi...

Soinpa sitten omenaa kun aloin tata threadia lukemaan... enpa syo enaa

Miehillekin tosin tehdaan eritasoisia ymparileikkauksia ja sukuelinten silpomisia kulttuurista riippuen. Pahin taitaa olla koko peniksen nahan nylkeminen kokonaan pois tai peniksen paan halkaiseminen, eraanlainen Prince Albert siis.

taalta loytyisi enemman tietoa jos vaan pahoinvoinnltanne kyette lukemaan: http://www.cirp.org/library/anthropology/bell1/

H
Seuraa 
Viestejä2622
Neonomide
Länsimaissakin katkottiin ja leikeltiin klitoriksia vielä 150 vuotta sitten hoitona hysteriaan ja liialliseen sukupuoliviettiin vedoten. Mistähän johtuen miehinen kastrointi on vaatinut toteutuakseen paljon vakaammat perusteet?

Kastraatio (eli kivekset pois tai murskaksi) on aivan eri opertaatio kuin ympärileikkaus. Naisella vastaava operaatio olisi munasarjojen poistaminen. Ei miesten kastroiminenkaan silti ihmeempiä perusteteita ole kaivannut. Vielä 1800-luvun lopussa poikia kastroitiin lauluäänen vuoksi. Skaala pysyi laajana, kun ei tullut äänen murrosta. Operaatio olisi kyllä mielestäni vaatinut paljon paremman perustelun, sillä 5-9/10 kuoli operaatioon tai komplikaatioihin.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat