Seuraa 
Viestejä13176

Kuinka moni täällä on oikeasti kiinnostunut ihmisen käyttäytymistestä.

Oletko opiskelellut psykologiaa.?

Sivut

Kommentit (34)

Ehkä tyhmänoloinen kysymys, mutta on tullut mietittyä, että onko psykologia oikeastaan tiedettä? Tieteellinen maailmankuvahan pohjautuu näkemykseen, että kaikki on loppujen lopuksi "ainetta". Eli kaikki ilmiöt ihmisen käyttäytymisessä ym. pitäisi pystyä selittämään fysiikalla. Pelkkä "psykologinen" selitys jää siis tieteellisessä mielessä vaillinaiseksi. Jos psykologialla ei ole fysiikan kanssa mitään tekemistä, se on jotain muuta, tai oikeastaan ehkä jopa jotain enemmän kuin tiede.

Voidaan siis ajatellaan että on asioita, joita tiede tutkii, ja sitten sellaisia asioita, joita tutkitaan muilla keinoin. Tai tiede ja tämä muu tutkimus voivat tukea ja täydentää toisiaan. Juuri tuli televisiosta dokumentti, jossa puhuttiin siitä onko väkivaltainen käyttäytyminen geneettistä. Mielestäni sellaista asiaa kuin väkivaltaisuus ja rikollisuus ei voi selittää tai käsitellä pelkästään tieteellisestä näkökulmasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Voidaan myös ajatella,että kaikki on energiaa.Ainehan voidaan muuttaa energiaksi,eli kaikki materia on tavallaan "loukkuun" jäänyttä energiaa.

Verity: Ovathan psykologisetkin ilmiöt fysikaalisista tapahtumista lähtöisin. Luulen, että psykologit joutuvat lukemaan aika tavalla hermosolujen ja aivojen toiminnasta. Monissa psykologisissa kokeissa käytetään laitteita, joilla mitataan mitä koehenkilön aivoissa tapahtuu kokeen aikana ja saadaan täysin luonnontieteiden koetuloksiin verrattavaa dataa.

Opiskelen psykologiaa sivuaineena yliopistossa... ja kyllä kiinnostaa. Halusin joskus ammattilaiseksi, mutta kasvatustieteellinen vei koko käden kun pikkurilliäni tarjosin.

Mitä taas tulee psykologiaan tieteenä.. oma mielipiteeni on ehdoton kyllä. Ei pidä sotkea psykologiaa filosofiaan. Esim neuropsykologialla on todella paljon yhteistä neurologian kanssa (kuten dinoflagellat jo vihjasikin) ja kyllä se minun mielestäni on täyttä tiedettä.
Psykologiassakin on niin monia koulukuntia ja tutkittavia asioita että jotkut saattavat tuntua enemmän filosofialta tai tilastotieteilyltä.
Älkää vielä tuomitko psykologiaa. Se on vielä niin suhteellisen nuori tieteenala että ollaan vasta pääsemässä vauhtiin.

Kirsti Lagerspetz muuten tutki tuota väkivaltaisuuden perinnöllisyyttä rotilla ja niinhän siinä kävi että saatiin "jalostettua" aggressiivinen rottakanta valikoimalla muita väkivaltaisempia rottia paritettavaksi (meni ohi aiheen, mutta kerroinpahan nyt kuitenkin).

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Rontti
Kirsti Lagerspetz muuten tutki tuota väkivaltaisuuden perinnöllisyyttä rotilla ja niinhän siinä kävi että saatiin "jalostettua" aggressiivinen rottakanta valikoimalla muita väkivaltaisempia rottia paritettavaksi (meni ohi aiheen, mutta kerroinpahan nyt kuitenkin).

Koirat ovat vielä tutumpi esimerkki perimän ja aggressiivisuuden yhteydestä. Pystyykö lauhkean rodun yksilöstä edes kasvattamaan raivokasta, tai toisinpäin?

Minusta ainakin perimä, kasvatus, ravinto, elintavat, elämänkokemukset, hormonitoiminta ja päihteet ovat kaikki tasa-arvoisia aggressiivisuuden selittäjiä. En usko, että aggressiivisuus tai moni muu henkinen ongelma paranee pelkällä terapialla, ja minusta Freudin teoriat ovat suurelta osin huuhaata. Psykiatria on ehkä yliarvostettu hoitomuoto tuloksiinsa nähden. Psykologia toki on arvokasta ja kiinnostavaa; itseäni kiinnostaa etenkin urheilupsykologia.

Tieteellinen maailmankuvahan pohjautuu näkemykseen, että kaikki on loppujen lopuksi "ainetta". Eli kaikki ilmiöt ihmisen käyttäytymisessä ym. pitäisi pystyä selittämään fysiikalla
.

Se mistä tässä puhut, sitä kutsutaan fysikalismiksi. Se on eräs filosofinen näkemys todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Tiede taas on menetelmä tai kokoelma menetelmiä tiedon hankkimiseksi. Näiden menetelmien avulla saatua kuvaa maailmasta kutsutaan "tieteelliseksi maailmankuvaksi". Jokainen menetelmä tuottaa omanlaisensa kuvan maailmasta, mikään niistä ei ole täydellinen.
Tieteen tekijöiden piirissä ollaan montaa mieltä siitä onko kaikki loppujen lopuksi ainetta. Voidaan myös olla eri mieltä siitä tarvitseeko mikään tiede, edes fysiikka, perustakseen jotain erityistä filosofista näkemystä olevaisuuden perusolemuksesta.
Edelleen tieteen tekijöiden kesken käydään väittelyä siitä voidaanko eri tieteenalat redusoida fysiikkaan. Sitä kantaa, että voi, edustavat ainoastaan fysikalistit, esimerkiksi Kari Enqvist, ja hänkin vain siinä mielessä että asiat ovat periaatteessa palautettavissa fysikaalisiin ilmiöihin.

Yksi asia mikä psykologiassa ja psykologeissa ärsyttää suunnattomasti, on se, että jos henkilölle on tapahtunut jokin trauma, kuten läheisen kuolema tai on nähnyt väkivaltaisen kuoleman läheltä jossain tapaturmassa tai vastaavaa, pitää sitä psykologin istunnoissa "käsitellä" uudestaan. Mitä hyötyä on kaivaa vanhat haavat auki? Ihmismieli unohtaa ikävät asiat. Onko todellakin perusteltua palauttaa ikävä asia taas uudestaan mieleen kun sen voisi unohtaa? Ei se missään "piile" ja tule esiin vuosien päästä.

Tästähän oli tieteellistä tutkimustakin tehty. Vanhojen kaivamisesta ei ole kuin haittaa. http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=1524

Asimov puhuu totta. Minua on aina ihmetyttänyt se asenne, ettei ihminen voisi toipua järkyttävistä tapahtumista ilman laumaa asiantuntijoita hösäämässä ympärillä ja pakottamassa ihmistä puhumaan vaikka sitten puoliväkisin. Aivan kuin ihminen jäisi jotenkin vajaaksi ja hulluksi, jollei asioita muodikkaasti käsiteltäisi ja pengottaisi jopa kuukausikaupalla tapahtuman jälkeen.

Ihmisen psyykellä on luontainen kyky korjata haavat ja unohtaa. Ammattiauttajaa tarvitaan vasta siinä vaiheessa, kun ihminen ei tosiaan ala toipua traumoistaan vaikka aikaa kuluu. Hesarin tiedesivuillakin oli joskus pieni uutinen tutkimuksesta, jonka mukaan kriisiapu ei lainkaan nopeuttanut ihmisten toipumista verrattuna niihin, jotka eivät olleet saaneet kriisiapua.

Asimov

Tästähän oli tieteellistä tutkimustakin tehty. Vanhojen kaivamisesta ei ole kuin haittaa. http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=1524

Voi olla. Toisille siitä ei ole kuin haittaa mutta toisille se voi olla todella merkittävää ja tehokasta, ihmiset tuppaavat olemaan aika yksilöllisiä hoitomuotojen suhteen.
Tuossa uutisessa mainitaan että varsinkin herkille ihmisille se voi olla uusi järkytys. Ne herkät ovat kuitenkin vain yksi "ihmisryhmä".

Kyllä sinne alitajuntaan saattaa joissain tapauksissa jäädä kytemään epämiellyttäviä asioita joita ei edes muista myöhemmin mutta ne silti vaikuttavat arkielämään. Esimerkiksi useilla ihmisillä on lapsuuden ajan järkyttävästä tapahtumasta (koirien kanssa) johtuva koirapelko. Itse tapahtumaa ei usein muisteta mutta jotenkin alkaa sitten ahdistaa koirien läheisyydessä (en nyt puhu itsestäni).
Vähän aikaa sitten oli nelosella yks dokkari skitsofrenisestä naisesta. Katoitteko? Lapsena oli käytetty hyväksi vissiin joissain satanistisissa menoissa joita nainen ei enää itse muistanut, mutta yksi niistä hänen viidestä persoonastaan ainakin muisti jotain. Eri persoonallisuuksien kehittäminen oli asiantuntijoiden mukaan hänen henkireikänsä pois ylivoimaisen järkyttävistä muistoista.

de Selby
Seuraa 
Viestejä1231

Palatakseni topiksin pariin ensimmäiseen viestiin;

Ajatuksia - enempää ajattelematta:

Olen kiinnostunut psykologiasta paitsi ihmisen toiminnan kiinnostuksen vuoksi, myös siksi että psykologian paikka tieteessä on minullakin usein mietinnän kohteena.

Verity sanoi, notta:
- - - onko psykologia oikeastaan tiedettä? Tieteellinen maailmankuvahan pohjautuu näkemykseen, että kaikki on loppujen lopuksi "ainetta". Eli kaikki ilmiöt ihmisen käyttäytymisessä ym. pitäisi pystyä selittämään fysiikalla. Pelkkä "psykologinen" selitys jää siis tieteellisessä mielessä vaillinaiseksi. Jos psykologialla ei ole fysiikan kanssa mitään tekemistä, se on jotain muuta, tai oikeastaan ehkä jopa jotain enemmän kuin tiede.

Itsekin välillä ajattelen juuri noin. Saman ajatuskaavan uhreiksi valitsen myös teologian ja välillä filosofiankin. Toisaalta: jos psykologia olisi Verityn peräänkuuluttamaa "kovaa" tiedettä, heräisi heti kysymys - ainakin minulla - että eikö sitten sekä filosofia että teologia olisi voitava selittää psykologian keinoin?

Ja taasen: jos ei ole, mihin muihin tieteisiin psykologia olisi paloiteltava ja uudestaan liitettävä? Ikäänkuin: "kieli" ja "kommunikointi" ovat merkittävä osa psykologiaa - psykologian jäämistön perinnönjaossa esim. "kielitiede" jäisi kenties matematiikan ja tilastotieteen haltuun? Paitsi että kielitiede on oma tieteensä - ei psykologiaa. Vai osin sitä?

Ja taasen: mitä enemmän mietin psykologiaa "pehmeänä" tieteenä, jonka jokin kaunis päivä korvaa ultimaattinen aineen tuntemus, en silti voi käsittää kuinka ihmisen täydellinen tunteminen "aineena" voisi ennakoivasti tai edes jälkikäteen selittää ihmisen käyttäytymisen tarkalla syy-seuraus-suhteella.

Kun lyön mailalla biljardipalloa toiseen voin arvioida - jopa tieteellisesti todistaa - mitä seuraavaksi tapahtuu. Ihmisissä tällaisen kausaalisuuden hakeminen on vaikeaa: usein ihmisen "output" ei vastaa lainkaan "inputtia". Samoin: miten aineen tuntemus kykenisi selittämään ihmisen toiminnan etukäteen, vaikkapa tilanteessa, jossa on hyvää tarkoittava aie mutta viime hetkellä vaikkapa motorinen virhearvio vain pahentaa tilannetta (puolustaja yritti täysin estää pallon pääsyä maaliin, mutta lopulta potkaisikin sen sinne itse).

Tai vähän wittgensteinilaisittain: Isku aiheuttaa kipua. Millaista kipua? Miten tietoisuus kivusta vaikuttaa ihmisen toimintaan - paitsi fyysiseen kykyyn myös haluun toimia? Entä henkinen kipu? Millaista se on? Miten aineen kautta näitä kipuja ja niiden seurauksia - ei syitä - mitataan?

No joo. Psykologia on eräänlaista tieteen uskontoa ("koviin" tieteisiin verrattuna(ko?)) niinkuin tavallaan filosofiakin on. Tai itse teologia. Sen luonteeseen kuuluu sen itsensä antaman tiedon epäily. Mitään matemaattisen ekstaktia mikään näistä ei voi todeta, osin siksi, että ihminen ei ole yksinkertainen ja ennakoitava input-output konvertteri. Ja koska ihmiset ovat kaikki - myös aineen tasolla - erilaisia, ei esim. käyttäytymismalleja voida tehdä muuten kuin yleistämällä. Tarkemman mallin määrittäminen etukäteen olisi likimain samaa kuin tilata henkilökohtainen horoskooppi.

Ja vielä perinnöjakoon: miksi jokin "kova" tiede saisi osan psykologian perinnöstä hoidettavakseen, sitten kun psykologiaa ei enää olisi? Vastaus on selvä: siksi, että kyseinen "kova" tiede hyödynsi psykologiaa sen vielä eläessä. Laitetaanpa kielitiede sille matematiikalle ja minuuden tutkimus filosofialle. Kuinka hyvin tämän jälkeen filosofit ja matemaatikot yhdessä tutkisivat ja kehittäisivät ymmärtämystämme ihmisen älyllisestä kehittymisestä lapsesta aikuiseksi. Tuskin kovinkaan hyvin. Ehkä parempi antaa tuo lääketieteen ja biologian hoiviin. Vaan tuskin nekään asian tulkintoja yksin eteenpäin kehittäisivät...

Kai se psykologia on ihan tarpeen siellä tieteen työkalupakissa. Toimii sellaisena muiden tieteiden liimana ja välillä rakotulkkina.

Gravity sucks.

de Selby
Seuraa 
Viestejä1231

Ajatus kysymykseen "onko psykologia sittenkin jotain suurempaa kuin ne muut tieteet?"

Jos ne muut tieteet vastaavat kysymyksiin "mitä, miksi ja miten", niin psykologia antanee vastauksia kysymykseen "miksi ja miten ihminen kysyy 'mitä miksi ja miten'"?

Tässä tapauksessa psykologia toimii filosofian tavoin pykälää syvemmällä kuin ne muut. Tärkeää sekin yhtälailla.

Gravity sucks.

Rontti
Kyllä sinne alitajuntaan saattaa joissain tapauksissa jäädä kytemään epämiellyttäviä asioita joita ei edes muista myöhemmin mutta ne silti vaikuttavat arkielämään.

Mutta oletko sitä mieltä, että asian muisteleminen ja puiminen uudestaan parantaa ihmisen? Totta kai järkyttävä asia vaikuttaa, mutta kyse onkin siitä, auttaako muka sellaisen käsittely. Eikö parempi olisi unohtaa niin se ei vaivaisi?

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Asimov

Mutta oletko sitä mieltä, että asian muisteleminen ja puiminen uudestaan parantaa ihmisen? Totta kai järkyttävä asia vaikuttaa, mutta kyse onkin siitä, auttaako muka sellaisen käsittely. Eikö parempi olisi unohtaa niin se ei vaivaisi?

Entä jos ei pysty unohtamaan? Entä jos joka yö 10 vuoden ajan herää säännöllisesti samaan painajaiseen, huutaen, kauhuissaan? Entä jos muistot jostain järkyttävästä asiasta poksahtavat pinnalle kummittelemaan jokaisessa tilanteessa joka vain etäisestikin muistuttaa koettua? Ihmisessä ei ole Del-nappia, Asimov.

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä19204

Asimov
Hym, hieman kokemusta aiheesta omaavana sanoisin asian näin.
Jos ihmisellä on hyvä tukiverkko, niin asian puiminen uudelleen jollekin vennolle voi olla huono ratkaisu ja pahentaa asioita.

Itseasiassa ihmiselle voi jäädä yllättäviäkin blokkeja traumaattisista kokemuksista ja jotta osaisi asiaa auttaa tai edes hahmottaa asian taustaa, niin silloin läheinen ihmissuhde on se oikein väylä hoitaa asia. Läheinen kun näkee asian ja tietää historian ja osaa tehdä sellaisia päätelmiä, joita ei vieras ihminen ihan heti hoksaa.

Jos ihmiseltä puuttuu kuulija ja asia aiheuttaa ongelmia, niin silloin vieraalle puhuminen on parempi kuin ei puhua ollenkaan.

Jotkin asiat jäävät sitten jumimaan teki mitä vaan ja niiden kanssa on vain opittava elämään.

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Asimov
Mutta oletko sitä mieltä, että asian muisteleminen ja puiminen uudestaan parantaa ihmisen? Totta kai järkyttävä asia vaikuttaa, mutta kyse onkin siitä, auttaako muka sellaisen käsittely. Eikö parempi olisi unohtaa niin se ei vaivaisi?

Uskon että useimmille ihmisille on hyötyä asian puimisesta yhdessä ammattilaisen kanssa.. tilanteesta riippuen tosin.
Esimerkki: Lähimmäisen tapaturmaisesta kuolemasta usein podetaan kovaa syyllisyyttä vaikka ei itse olisi voinut vaikuttaa asiaan. Toisen ihmisen näkökulman esilletuonti tapahtuneesta voi auttaa pääsemään syyllisyydentunteista ja muutenkin toisten ihmisten tuki auttaa ns. surutyössä.

Olisi toki paras keino jos yksinkertaisesti unohtaisi traagiset tapahtumat, kuten jo mainitsit. Kysymys kuuluukin: Kuinka unohtaa ja päästä eroon jatkuvista painajaisista ja syyllisyydestä?
Kyllähän aika saattaa hyvällä tuurilla parantaa haavat itsestään, mutta siihen voi mennä vuosia ja se taasen ei ole aika eikä mikään menettää mielenterveys tai vaikkapa alkoholisoitua.

Mutta kuten sanottua: psykologiassa on ihan hillitön määrä kehitettävää ja löydettävää. Koko ajan kehitetään entistä monipuolisempia hoitomuotoja (hypnoosi, psyykenlääkkeet, ohjatut tukiryhmät jne..). Itse ainakin seuraan toiveikkaana kehityksen kulkua.

de Selby
Seuraa 
Viestejä1231

(Aktiivinen) unohtaminen on yksinkertaisesti psyykkisen itsesäätelyn mekansimi, jolla henkilö pyrkii suojaamaan itseään koettujen traumojen vaikutuksilta. Samoin kuin asian selittäminen jälkikäteen itselleen paremmalla tavalla (aika kultaa muistot).

Joillakin nämä luonnolliset mekanismit toimivat niinkuin pitääkin. Toimiessaan post-traumaattista stressiä tuskin ilmenee suureksi vaivaksi asti. Jos eivät toimi, ilmenee jotain, ja ammattiapu on tarpeen. Muussa tapauksessa hoito voi olla pahasta.

Ei kriisiapua joka kerta kaikille anneta. Sitä huom. tarjotaan, ja tarjouksesta voi kieltäytyä.

Gravity sucks.

En nyt vastaa kenellekään suoraan vaan lisään keskusteluun oman ääneni. Minusta kaatunutta maitoa on turha surra. Ymmärrän, ja on omaakin kokemusta että koettelemus joka on jatkuva voi masentaa, mutta jos on kyse jo tapahtuneesta asiasta jolle ei voi mitään, on minusta paljon parempi unohtaa asia kuin vatvoa sitä. Asian unohtaa kun sitä ei mieti. Jos ramppaa kaikissa terapioissa puhumassa asioista niin olettaisin, että surutyö on paljon hitaampaa kuin ikävän asian unohtaminen. Psykologien pitäisikin miettiä keinoja, miten ihminen voi unohtaa. Hehän ovat mielen ammattilaisia.

Kyllä ihminen voidaan ottaa pakkohoitoonkin.

"Suurin osa psykiatrisesta hoidosta tapahtuu potilaan suostumuksella. Osa psykiatrisista potilaista joutuu kuitenkin hoitoon vasten tahtoaan. "

http://www.netn.fi/297/netn_297_kalt.html

En sano tähän juuta enkä jaata, mutta kyllä pakolla hoidetaan ihmisiä. Tai, "hoidetaan".

Kriisiterapia ei ole sitä, että vain loputtomiin puhutaan ja puhutaan siitä kamalasta tapahtumasta.

Se on aivan omanlaisensa tekniikan vaativa psykoterapian laji, jota on vielä aivan liian vän saatavissa.

Kätkytkuolema, raiskatuksi tuleminen tai suuronnettomuuteen joutuminen herättävät ihmisessä niin voimakkaita ja moninaisia tunteita, ettei niitä voi suit sait "unohtaa".

Kriisiterapiassa asiakasta autetaan käymään nämä vaikeat tunteet läpi siinä järjestyksessa kun niiden tiedetään esiin tulevan. Onnistuneen työskentelyn jälkeen uhri on sulauttanut kokemansa elämänhistoriaansa. Hän muistaa aika ajoin kokemansa kauheudet, mutta ei enää juutu niihin, aan psyykkistä energiaa riittää eteenpäin elämiseen.

Mummo
Ps. Johan Cullberg ja Salli Saari ovat kirjoittaneet aika viisaita kirjoja aiheesta

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat