Bunkkerissa selviytyminen?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tulipa mieleen tällainen ajatus bunkkerin/suojan rakentamisesta ja siellä selviytymisestä. Tämänhän voisi toteuttaa vaikkapa omakotitalon kellariin, jossa voisi piileskellä esimerkiksi konfliktin tai epidemian puhjettua. Monissa kerrostaloissahan on väestösuojat. Miten kauan uskoisitte, että tuollaisessa bunkkerissa voisi asua, jos olisi pakko?

Käytännön asioita, joita tähän mennessä on tullut mieleen:

- Seinät ja ilmastointi (Tuli mieleen ensimmäisenä lähinnä sotaa ja ydinsotaa ajatellen. Millainen seinä ja millaiset laitteet tulisi olla, jotta ne kestäisivät [ellei taloon sentään täsmäiskua kohdistu] ja ettei radioaktiivinen säteily pääsisi bunkkeriin?)

- Ruoka (Paljon säilykkeitä ja kuivamuonaa, mutta millaiset muonat säilyvät kaikkein pisimpään? Omasta kaapista huomasin, että tänä syksynä ostettu tonnikala ja makarooni säilyvät vain 2009 asti, kun Felixin kurkkusalaatti säilyy 2010 asti.)

- Vesi (Ehkä vaikein toteuttaa, jos vesijohtoverkkoa ei ole käytettävissä esimerkiksi epidemian, ydinlaskeuman tai vesiputkien hajoamisen vuoksi. Pitäisi siis mieluiten olla talossa oma pohjavesikaivo, joka on johdettu sinne kellariin. Sadeveden kerääminen olisi toinen vaihtoehto, jos se on myrkytöntä. Mikään valmis vesisäiliö tuskin kauaa kestäisi, ellei sitten vuosikertaviini )

- Sähkö ja elektroniikka (Pitäisi myöskin varautua sähköverkon lamaantumiseen varaamalla ladattavia akkuja ja generaattori. Aurinkopaneeli olisi hyvä olla, mutta entäpä jos auringonvalo peittyisi esimerkiksi ydinsodan seurauksena? Tuulivoimaa? Ilmeisesti LED-valot ovat kaikkein energiaa säästävimpiä ja eihän tuollaisessa bunkkerissa välttämättä tarvita sen kummempia lamppuja. Tietokone, (satelliitti)puhelin, televisio ja radiohan siellä tulisi olla yhteydenpitoa varten ja varsin energiataloudelliset vehkeet ja jos sähköä on, niin varmaan tulevat olemaan jatkuvassa käytössä, joten pitäisi olla myös varmatoimisia ja työkaluja ja varaosia korjaamista varten.)

- Tietoliikenne (Oletetaan, että lanka- ja matkapuhelinverkot lamaantuisivat, niin silloinhan ainoa yhteys taitaa olla satelliittiyhteys ja radioaallot. Millaisia laitteita tähän tarvitaan?)

- Hygienia ja terveys (Jonkinlaiset peseytymismahdollisuudet olisi oltava. Siksipä bunkkeriin olisi vedettävä myös viemäri. Mutta entä jos viemäriverkko pettää tai tukkeutuu? Lääkkeitä ja ensiaputarvikkeita pitää toki myös varata.)

- Jätteet / jätökset (Mikäli ulos ei ole menemistä esimerkiksi säteilyn vuoksi, niin millä tavalla jätteet ja jätökset saadaan ulos? Jälleen tulee mieleen, että entäs jos viemäri tukkeutuu?)

- Viihtyminen (Elektroniikka jo mainittiin, mutta mitä muuta sinne ottaisitte tietokoneen lisäksi? Pinon kirjoja?)

Sivut

Kommentit (44)

Vierailija

Kaunakos meinasit olla piilossa ydinhöökin perästä? Hihasta voisin vetäistä, jotta ei tarvitse olla piilossa kuin ensimmäisten sateiden ajan. Jos menee pidempää on peli muutoinkin menetetty. Kannattaa perehtyä esim. Kerrostalojen väestönsuojiin. Niissä on paljut vettä varten ja koottavat sermi huussit. Ilman puhdistus otetaan filttereiden kautta jne. Kemialliset ja biologiset ovat sitten hieman ikävämpiä. Biologisista esimerkiksi pernarutto tykkää viihtyä maaperässä ja sen inhaloiminen on erittäin helppoa.

Vierailija

Idätetty ruoka olisi parasta, se vaatii vettä, mutta samaista vettä voisi varmaan juoda tai käyttää peseytymiseen... Sinimailasenidut ja pavunidut ovat hyvää tuoretta ruokaa.

Kuten todettu, pitkään jos joutuu oleskelemaan, peli ilmeisesti on menetetty: laskeumat liian suuria eikä maailma ole enää elämisen arvoinen paikka.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005
iisti
Kaunakos meinasit olla piilossa ydinhöökin perästä? Hihasta voisin vetäistä, jotta ei tarvitse olla piilossa kuin ensimmäisten sateiden ajan. Jos menee pidempää on peli muutoinkin menetetty. Kannattaa perehtyä esim. Kerrostalojen väestönsuojiin. Niissä on paljut vettä varten ja koottavat sermi huussit. Ilman puhdistus otetaan filttereiden kautta jne. Kemialliset ja biologiset ovat sitten hieman ikävämpiä. Biologisista esimerkiksi pernarutto tykkää viihtyä maaperässä ja sen inhaloiminen on erittäin helppoa.

ydinpommin jälkeen menee 3 kuukautta niin säteily menettää tehonsa.

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007

Sina aikana ehtiikin porata paahansa aika montaa reikaa...

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005
Seppo_Pietikainen
tiäremiäs
iisti
Kaunakos meinasit olla piilossa ydinhöökin perästä? Hihasta voisin vetäistä, jotta ei tarvitse olla piilossa kuin ensimmäisten sateiden ajan. Jos menee pidempää on peli muutoinkin menetetty. Kannattaa perehtyä esim. Kerrostalojen väestönsuojiin. Niissä on paljut vettä varten ja koottavat sermi huussit. Ilman puhdistus otetaan filttereiden kautta jne. Kemialliset ja biologiset ovat sitten hieman ikävämpiä. Biologisista esimerkiksi pernarutto tykkää viihtyä maaperässä ja sen inhaloiminen on erittäin helppoa.

ydinpommin jälkeen menee 3 kuukautta niin säteily menettää tehonsa.

Sina aikana ehtiikin porata paahansa aika montaa reikaa...

Tai hyvin ehtii suojapuku päällä ajaa puskuraktorilla raivata parkkipaikan.

Vierailija

Memento Mori kirjoitti m.m: "Tulipa mieleen tällainen ajatus bunkkerin/suojan rakentamisesta ja siellä selviytymisestä. Tämänhän voisi toteuttaa vaikkapa omakotitalon kellariin, jossa voisi piileskellä esimerkiksi konfliktin tai epidemian puhjettua."

Jenkeissä oli vuosia sitten (Neuvostoliiton vielä ollessa) oikein sellainen buumi, että vauraat usa-laiset rakennuttivat kotiensa yhteyteen perhekohtaisia, kalliita bunkkereita, joissa oli ilmanvaihdot, säilykeruokavarstot yms. mahdollisen ydinsodan varalle.

Muistan tuolloin miettineeni, että jos maailmanlaajuinen ydinsota todella puhkeaisi, mitä ihmeen järkeä olisi pitkittää omaa kuolemaansa korkeintaan muutamilla kuukausilla jossakin kapisessa bunkkerissa kituen säilyruoan varassa! Mieti sitä, Memento Mori.

Vierailija
iisti
Kaunakos meinasit olla piilossa ydinhöökin perästä? Hihasta voisin vetäistä, jotta ei tarvitse olla piilossa kuin ensimmäisten sateiden ajan. Jos menee pidempää on peli muutoinkin menetetty. Kannattaa perehtyä esim. Kerrostalojen väestönsuojiin. Niissä on paljut vettä varten ja koottavat sermi huussit. Ilman puhdistus otetaan filttereiden kautta jne. Kemialliset ja biologiset ovat sitten hieman ikävämpiä. Biologisista esimerkiksi pernarutto tykkää viihtyä maaperässä ja sen inhaloiminen on erittäin helppoa.

Ydinsodan jälkeen on tuskin mitään järkeä pitkittää kitumista bunkkerissa oleilulla, vaan ottaa tappava säteily vastaan heti. Joka tapauksessa ilmasta tai maaperästä saadaan melko pian tappava annos bunkkerista poistuttaessa, ja kidutaan vain pidempään ilman hoitoa, jota tuskin enää saadaan.

Vierailija
Tarkkailija
---

Muistan tuolloin miettineeni, että jos maailmanlaajuinen ydinsota todella puhkeaisi, mitä ihmeen järkeä olisi pitkittää omaa kuolemaansa korkeintaan muutamilla kuukausilla jossakin kapisessa bunkkerissa kituen säilyruoan varassa! Mieti sitä, Memento Mori.

Säilykeruoka on herkkua. Ostappa seuraavalla kerralla lihaksi nötköttipurkki. Maukasta.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005

Atoomipommeja käytetään ilmakehässä, jolloin säteilevää materiaalia ei juurikaan jää tuhoalueelle. Ulostautuminen bunkkerista on mahdollista hälytys-ohi -merkin jälkeen.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Vierailija

Paul M kirjoitti: "Atoomipommeja käytetään ilmakehässä, jolloin säteilevää materiaalia ei juurikaan jää tuhoalueelle. Ulostautuminen bunkkerista on mahdollista hälytys-ohi -merkin jälkeen."

Yksi kunnon ydinlataus posahti ilmakehässä v. 1986 (Tshernobyl), ja siitä kärsii vieläkin puoli Eurooppaa, erityisesti Kiovan maakunta Venäjällä.
Entäpä, kun näitä tshernobylejä tykitetään tahallisesti kohti suurkaupunkeja tuhatmäärin niin idässä kuin lännessäkin?
Ulostautuminen bunkkerista on varmaan mahdollista piankin latausten jälkeen, mutta entä sitten...?

Vierailija
Paul M
Atomipommeja käytetään ilmakehässä, jolloin säteilevää materiaalia ei juurikaan jää tuhoalueelle. Ulostautuminen bunkkerista on mahdollista hälytys-ohi -merkin jälkeen.

Kai tämä oli vitsi? Täytyi olla
Vielä typerämpää kuin se aikoinaan ollut idiotismi, jossa puolustettiin plutoniumilla toimivia lentokoneita ja raketteja. Jos ne jostain syystä hajoaisivat, niin syöpäkuolemat lisääntyisivät vain tilastollisesti
Tällaista tiede-idiotismia voi esiintyä vain täällä

Vierailija

"Monissa kerrostaloissahan on väestösuojat. Miten kauan uskoisitte, että tuollaisessa bunkkerissa voisi asua, jos olisi pakko?"

kerrostalon väestösuojassa säilyt korkeintaan viikon naapureiden kanssa, ehkä vähän pidempään jos myös syöt heitä.

"- Ruoka (Paljon säilykkeitä ja kuivamuonaa, mutta millaiset muonat säilyvät kaikkein pisimpään? Omasta kaapista huomasin, että tänä syksynä ostettu tonnikala ja makarooni säilyvät vain 2009 asti, kun Felixin kurkkusalaatti säilyy 2010 asti.)"

ravinnon turvaamiseksi tarvitset noin 5kW:n edestä rikkiplasma lamppuja ja n. 100m² viljelystilaa kasvattaaksesi porkkanaa, perunaa ja tinjamia selviytyäksesi noin 0,5-4 vuoden oleskelusta talosi kellarissa.
alle puolen vuoden oleskelut hoituvat pakettiautollisella jalostajan hernekeittoa.

"Sadeveden kerääminen olisi toinen vaihtoehto"

ei ole. ainoa vaihtoehto on porakaivo, josta voi pumpata vettä käsivoimin.

"- Sähkö ja elektroniikka (Pitäisi myöskin varautua sähköverkon lamaantumiseen varaamalla ladattavia akkuja ja generaattori."

6 kW/h tuottaminen generaattorilla vaatinee n. 20m² kevyttä polttoainetta vuodessa

"Tuulivoimaa?"

ehkä mahdollista. mutta vaatinee mahdollisuuden tulla hetkiseksi ulos pystyttyttämään runko ja kiinnittämään lavat. (itse harkitsen vakavavasti tämän mahdollisuuden käyttämistä)

"Ilmeisesti LED-valot ovat kaikkein energiaa säästävimpiä ja eihän tuollaisessa bunkkerissa välttämättä tarvita sen kummempia lamppuja."

näin on. kaikki muu valo ledeillä, mitä ei voida heijastaa kasvatuslampuista.

"Tietokone, (satelliitti)puhelin, televisio ja radiohan siellä tulisi olla yhteydenpitoa varten ja varsin energiataloudelliset vehkeet ja jos sähköä on, niin varmaan tulevat olemaan jatkuvassa käytössä, joten pitäisi olla myös varmatoimisia ja työkaluja ja varaosia korjaamista varten.)"

yhteyden pitoa keneen? tällä kertaa muita ei jäänyt jäljelle kuin sinä.

"- Hygienia ja terveys - Jätteet / jätökset "

puhdas vesi on ehdoton edellytys henkiin jäämiselle. viemäriä ei tarvita kun haitarista ja pippelistä tuleva jäte kompostoidaan ja käytetään viljelyksillä. paputölkeistä voi askarrella vaikka urut.

"- Viihtyminen (Elektroniikka jo mainittiin, mutta mitä muuta sinne ottaisitte tietokoneen lisäksi? Pinon kirjoja?)"

PS2 ja siihen jääkiekko, n. kilo ganjaa per vuosi ja perheenjäsenet.

ps. selvityminen jatkosta, eli kun nouset bunkkerista ulos, onkin jo paljon mielenkiintoisampaa.

pps. unohdit hapen tuotannon. ilman sitä ei ole kivaa.

Vierailija
åke
"Monissa kerrostaloissahan on väestösuojat. Miten kauan uskoisitte, että tuollaisessa bunkkerissa voisi asua, jos olisi pakko?"

"- Ruoka (Paljon säilykkeitä ja kuivamuonaa, mutta millaiset muonat säilyvät kaikkein pisimpään? Omasta kaapista huomasin, että tänä syksynä ostettu tonnikala ja makarooni säilyvät vain 2009 asti, kun Felixin kurkkusalaatti säilyy 2010 asti.)"

Ja millaisen vuoren luulet makaronia ja säilykkeitä tarvittavan 2009–2010 asti

åke
ravinnon turvaamiseksi tarvitset noin 5kW:n edestä rikkiplasma lamppuja ja n. 100m² viljelystilaa kasvattaaksesi porkkanaa, perunaa ja timjamia selviytyäksesi noin 0,5-4 vuoden oleskelusta talosi kellarissa.

Ja mistähän se energia tulee kun maa on autio. Aiotko polkea pyörägeneraattoria oikein tosissaan

åke
alle puolen vuoden oleskelut hoituvat pakettiautollisella jalostajan hernekeittoa.

Niihin väestönsuojatiloihin Ota huomioon myös vedentarve ja se ettet todennäköisesti edes puolta vuotta elä pelkällä hernekeitolla.

åke
puhdas vesi on ehdoton edellytys henkiin jäämiselle. viemäriä ei tarvita kun haitarista ja pippelistä tuleva jäte kompostoidaan ja käytetään viljelyksillä.

Saa olla väestönsuojassa melkoiset viljelmät, sekä kusijat & paskantajat

åke
PS2 ja siihen jääkiekko, n. kilo ganjaa per vuosi ja perheenjäsenet.

Ja mikähän ihme sen sähköenergian tuottaa PS2:een ja 150W:n 12-24h/vrk SpNa-lamppuun, sinäkö polkemalla

åke
pps. unohdit hapen tuotannon. ilman sitä ei ole kivaa.

Niinpä

Vierailija

Vielä yksi lisäkommentti tuohon Paul M:n käsitykseen ydinlatausten vaikutukseen ilmakehässä.

Ydinasevaltiot, etupäässä USA ja Neuvostoliitto, tekivät ilmakehässä koeräjäytyksiä, jotka yhteisellä päätöksellä kiellettiin v. 1962, koska vasta tuolloin alettiin tajuta niiden vaarallisuus pidemmällä aikavälillä ja koskien koko maapalloa.
Lueskelin tuossa aikani kuluksi lännenelokuvien historiaa eri lähteistä netistä. Huomattava osa usa-laisista länkkäreistä filmattiin Nevadan autiomaassa tai sen tuntumassa.
Juuri Nevadassa tehtiin lähes kaikki jenkkien ydinkokeet v.v. 1946-1961. Sitten todettiin, että yksi ja toinen lännenfilmien teossa mukana olleista ammattilaisista alkoi kuolla syöpään, alkaen näyttelijöistä läpi koko teknisen henkilökunnan. Kenties kuuluisin heistä on v. 1979 syöpään kuollut John Wayne.
Seuraavassa netistä poimittu pieni ote aiheesta:

"Many people involved in the production knew about the radiation (there's a picture of John Wayne himself operating a Geiger counter during the filming), but no one took the threat seriously at the time. Thirty years later, however, half the residents of St. George had contracted cancer, and veterans of the production began to realize they were in trouble. Actor Pedro Armendariz developed cancer of the kidney only four years after the movie was completed, and later shot himself when he learned his condition was terminal."

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat