Voisitteko jo lopettaa......

Seuraa 
Viestejä495
Liittynyt15.10.2006

sen iänikuisen pähkäilyn valon nopeudesta. Onhan valon nopeus 0 km/h. Valo kun ilmenee vain ja ainoastaan aineessa. Aineen ulkopuolella ei ole valoa. Eikä se valo aineessa mihinkään liiku. Ihan paikallaan olla jököttää. Vain valon aineessa aiheuttava taajuus ja amplitudi liikkuvat.
Luulis tuon olevan helppo ymmärtää vaan kun ei. Mitähän lapset sanovat jos ja kun jujun joskus hoksaavat. Aikuiset kertoneet satuja valon nopeudesta, joulupukista ym.

Ja fotoniuskovaiset vois mieltää ne fotonit ihan paikallaan oleviksi. Eihän niitten tarvitse mihinkään lentää. Maailmankaikkeus rakentuisi fotoneista. Niinkuin teoriat värähtelevistä kiteistä ja kiemurtelevista säikeistä. Paikallaan olevat värähtelevät fotonit välittäisivät valoa ja energiaa. Informaatiokin siirtyis bitteinä fotonilta toiselle tarvitsematta lentää. Jos taas maailmankaikkeus ei rakentuisikaan fotoneista, vois niitä aina tarpeen mukaan ilmestyä tyhjästä. Tällöin matemaattiset yhtälöt pitäis aina paikkansa.

Kun ymmärrätte valon nopeuden olevan 0 km/h voitte silloin hylätä kaikki valon nopeudella pähkäilyn tuottamiin vääriin teorioihin ja uskomuksiin. Tällöin saatatte ymmärtää niin aineen kuin maailmankaikkeuden olevan rakenteeltaan hyvin yksinkertaisen ja selkeän. Myös kauniin.

Vaan turhaa toiveajattelua taitaa olla. Mikään ei tule muuttumaan. Mennään vain valon nopeudella loppuun asti.....Siis te menette enkä minä.

Jälleen kerran:
"lue vähemmän-tiedät enemmän"

Lisää:
Kun joskus tarttis jotain lukea, lentää silloin jatkuvasti päin näköä: valon nopeus, valon nopeus, valon n.............

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija

Kyllä. Valonnopeus on nolla, kun piiloudun komeroon ilman valoa. Mutta kun laitan valot, niin valofotonit kimpoilevat seinistä niin, että ei sekaan meinaa mahtua. Minuun ne ainakin pysähtyvä. Nään sen, kun seuraan varjoani.

Vierailija

Mistä se paikallaan oleva fotoni tietää, milloin sen pitää olla valaistu ja milloin ei, jos ne kerran pysyvät paikallaan?

maalaisukko
Informaatiokin siirtyis bitteinä fotonilta toiselle tarvitsematta lentää.

Onko fotoneissa kenties wlan-yhteys toisiin fotoneihin?

Vierailija
maalaisukko
sen iänikuisen pähkäilyn valon nopeudesta. Onhan valon nopeus 0 km/h. Valo kun ilmenee vain ja ainoastaan aineessa. Aineen ulkopuolella ei ole valoa. Eikä se valo aineessa mihinkään liiku. Ihan paikallaan olla jököttää. Vain valon aineessa aiheuttava taajuus ja amplitudi liikkuvat.
Luulis tuon olevan helppo ymmärtää vaan kun ei. Mitähän lapset sanovat jos ja kun jujun joskus hoksaavat. Aikuiset kertoneet satuja valon nopeudesta, joulupukista ym.

Ja fotoniuskovaiset vois mieltää ne fotonit ihan paikallaan oleviksi. Eihän niitten tarvitse mihinkään lentää. Maailmankaikkeus rakentuisi fotoneista. Niinkuin teoriat värähtelevistä kiteistä ja kiemurtelevista säikeistä. Paikallaan olevat värähtelevät fotonit välittäisivät valoa ja energiaa. Informaatiokin siirtyis bitteinä fotonilta toiselle tarvitsematta lentää. Jos taas maailmankaikkeus ei rakentuisikaan fotoneista, vois niitä aina tarpeen mukaan ilmestyä tyhjästä. Tällöin matemaattiset yhtälöt pitäis aina paikkansa.

Kun ymmärrätte valon nopeuden olevan 0 km/h voitte silloin hylätä kaikki valon nopeudella pähkäilyn tuottamiin vääriin teorioihin ja uskomuksiin. Tällöin saatatte ymmärtää niin aineen kuin maailmankaikkeuden olevan rakenteeltaan hyvin yksinkertaisen ja selkeän. Myös kauniin.

Vaan turhaa toiveajattelua taitaa olla. Mikään ei tule muuttumaan. Mennään vain valon nopeudella loppuun asti.....Siis te menette enkä minä.

Jälleen kerran:
"lue vähemmän-tiedät enemmän"

Lisää:
Kun joskus tarttis jotain lukea, lentää silloin jatkuvasti päin näköä: valon nopeus, valon nopeus, valon n.............

YES! Valo on paikallaan(kiertää atomiydintä) silloin kun se on elektroneina atomin sisällä. Valo johtuu siitä, että yksi uloimpana oleva elektroni törkätään seuraavaan avaruudeen pisteeseen, joka sitten puolestaan törkkää avaruuden seuraava pistettä, ja lopulta ihmisen silmässä silmän solu absorboi fotonin jonka se tulkitsee valoksi...

En usko teoriaa, jonka mielestä fotonit ovat tulleet auringosta! Eivät ole, se on aivan lähiavaruuden reaktio, jossa lähimmäisin elektroni vain luovuttaa sulle silmänsoluun fotonin=elektronin/positronin(pos. jos kuvittelet)

ovolo
Seuraa 
Viestejä5372
Liittynyt7.7.2007
Denzil Dexter
Jahas, onkos tullut joululomilla luettua Kauko Niemisen kirjaa "Sähkö ja Eetteripyörteitä" ?

Sehän alkaa vakuuttavasti "Valohan ei tyhjän läpi kulje, vaan väliaineen eli eetterin"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kauko_Nieminen

Mikä siellä Kuopiossa oikein mättää, ettei vain Hanna Partasen kalakukot? Jukka Savorinen Kuopiosta on kuin Kauko Niemisen inkarnaatio. Viestintä vain on seurannut aikaansa eli lehdykäisistä nettifoorumeihin.

Kauko Armas Nieminen (s. 15. helmikuuta 1929 Kuopio) on suomalainen amatööriluonnontieteilijä, joka tunnetaan itse kehittämästään eetteripyörreteoriasta. Niemisen teoriat ovat näennäistiedettä.

Nieminen on suorittanut alemman oikeustutkinnon ja on oppiarvoltaan varanotaari. Hän keksi vuoden 1957 kevättalvella eetteripyörreteorian. Hän piirsi tuolloin paperille neljän ympyrän muodostaman kuvion ja tajusi, että kuviolla voi selittää sähkön. Myöhemmin hän oppi mielestään selittämään teoriallaan myös painovoiman, kvantti-ilmiöt, pallosalaman ja maailman synnyn. Teoriansa kehittymisen jälkeen hän on käyttänyt suuren osan elämästään sen levittämiseen.

- Kyllä eetteri on se, joka antaa tyhjiöllekin tietyn tilavuuden, jollei eetteri täyttäisi avaruutta, olisi avaruuden tilavuus kyseisellä kohdalla nolla, ja sehän ei käy päinsä, avaruudella on suuremmat hyppäykset kuin vastaavalla materiayksiköllä, ainakin atomitasoon verrattuna.
+ Ja eetterin ominaisuuksia on nk. tyhjiön permitiivisyys:

c^2=1/(e0*u0)

Jompi kumpi noista on tyhjiön permitiivisyys (e0? )tai permeabiliteeti(u0?)

k=c^2*10^-7 [m*kg/C^2], sähkövakio
k=1/(4*pi*e0)
u0=4*pi*10^-7 N/A^2
e0=8,854187818*10^-12 F/m

Tsekataan tuo 10^-7:n yksikkö vielä:
k=[m/F]=[V*m/C]
[V]=[kg*m^2/(s^2*C)]
k=[kg*m^3*(s^2*C^2])
v^2=[m^2/s^2]
k=v^2*[kg*m/C^2]

Eli oikeins män'

Ja ellei eetteriä olisi ei tyhjiöön tehdyt viillot ikinä paranisi! Ja voihan olla etteivät paranekaan, jos galaksi kieputtaa meitä jatkuvasti nopeammin ja nopeammin!

Vierailija
maalaisukko
vois mieltää ne fotonit ihan paikallaan oleviksi. Eihän niitten tarvitse mihinkään lentää.

Niitä on aika vaikea mieltää paikallaan oleviksi koska ne eivät tietysti ole paikallaan.
Ei se tosiasioita miksikään muuta jos joku luulee jotain sekavaa ja on siksikin väärässä.

maalaisukko
Seuraa 
Viestejä495
Liittynyt15.10.2006
Lassi
Kyllä. Valonnopeus on nolla, kun piiloudun komeroon ilman valoa. Mutta kun laitan valot, niin valofotonit kimpoilevat seinistä niin, että ei sekaan meinaa mahtua. Minuun ne ainakin pysähtyvä. Nään sen, kun seuraan varjoani.

Toi "varjojuttu" onkin nykytieteen selitys valosta. Entäs peili. Siinäkö fotonit lentää vilistää naamataulun ja peilin välillä törmäilemättä toisiinsa. Ei takuulla.

Miten selität sen, että peili kääntää katsojan toisin päin, mutta ei koko vartaloa. Todella kummallista

Mene katsomaan peilistä, kyllä siellä näkyy oikea puoli oikealla ja vasen vasemmalla.

maalaisukko
Seuraa 
Viestejä495
Liittynyt15.10.2006
Lassi

Miten selität sen, että peili kääntää katsojan toisin päin, mutta ei koko vartaloa. Todella kummallista

No joo....
Onhan peili ihan hyvä fysiikan koeväline. Varsinkin suhteellisuusteorian todistaminen käy sillä vaivattomasti. Voihan havannoitsija liikkua peilin avulla kahdessa eri koordinaatistossa saman aikaisesti. Ja kun havannoitsijan ja peilin välimatkaa on tarpeeksi, ilmenee myös aikadilaatio. Kumminkaa ei peiliä kannata kiikutella liian kauaksi. Ei ainakaan 13 miljardin valovuoden etäisyydelle. Menis meinaan alkupamauksen kannattajilla jälleen universumin ikäarvio uusiksi.

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

Vierailija
maalaisukko
Lassi
Kyllä. Valonnopeus on nolla, kun piiloudun komeroon ilman valoa. Mutta kun laitan valot, niin valofotonit kimpoilevat seinistä niin, että ei sekaan meinaa mahtua. Minuun ne ainakin pysähtyvä. Nään sen, kun seuraan varjoani.

Toi "varjojuttu" onkin nykytieteen selitys valosta. Entäs peili. Siinäkö fotonit lentää vilistää naamataulun ja peilin välillä törmäilemättä toisiinsa. Ei takuulla.

On olemassa yksisuuntainen nuoli ja kaksisuuntainen nuoli! Jospa se selittää asian?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat