Verbin perusmuodosta

Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005

Mikä on verbin "perusmuoto" ja mitä se kertoo kielen synnystä ja kehityksestä?

Verbin ns. "sanakirjamuotoa" eli ensimmäistä infinitiiviä (sanoa, katsoa, olla ym.) kutsutaan usein suomen kielen verbin perusmuodoksi. Onko kyseessä virallinen nimitys, epävirallinen mutta korrekti nimitys, vai kokonaan virheellinen nimitys?

Omasta mielestäni verbin perusmuoto, siinä kuin itse termin "perusmuoto" käsitän, on imperatiivi eli käskymuoto. Imperatiivihan on ainakin itselleni tutuimmissa kielissä kuten suomessa, germaanisissa kielissä ja latinassa pelkkä sanavartalo, eli siten melkein aina verbin lyhyin muoto. Imperatiivista voidaan esim. muodostaa verbin persoonamuodot persoonapäätteillä kuten -n, -t, ja useimmat muutkin muodot eri tavoin.

Ensimmäiseen infinitiiviin eli sanakirjamuotoon ei toisaalta perustu kovinkaan moni verbimuoto; perustuukohan yksikään? Joten sen kutsuminen perusmuodoksi on erikoista. Itse asiassa, sen käyttäminen sanakirjamuotonakin on hiukan epäloogista minusta. Miksi sitä käytetään sanakirjamuotona?

Toisekseen, kertooko imperatiivin lyhyys siitä, että verbien käyttö alkoi nimenomaan käskyistä? Tule, mene, ota, anna, syö ja niin edelleen olivat varmasti esivanhemmillemme paljon tärkeämpiä sanoja kuin kuvailevat tulen, menen, otan jne. joten on vain loogista että ne syntyivät kieleen ensin. Silloinkin imperatiivi on toiminut perusmuotona siinä mielessä että imperatiivin keksijät perustivat verbiluokan kieleen.

Miten muissa kielissä; onko yksikön imperatiivi säännönmukaisesti verbin lyhin muoto?

Kolmanneksi, olen saanut sen käsityksen, että verbin ensimmäistä infinitiiviä opetetaan Suomessa ulkomaalaisille perusmuotona, ja siitä monimutkaisesti johtamalla luodaan persoonamuodot ja muut muodot. Onko näin? Sellainen vaikuttaa järjettömältä ja johtaa ns. intiaanikieleen jossa persoonamuotoja ei kunnolla osata vaan käytetään hassusti infinitiivejä joka paikassa.

Kommentit (2)

Vierailija

Otetaan englannista:

infinitiivi - imperatiivi

do - do
go - go
participate - participate
decline - decline

tässä kielessä hätähousuotannalla näyttäisi olevan tasan

sama ruotsiksi:

göra - gör!
köra - kör
delta - delta
destruera - destruera
hålla - håll
hälla - häll

näyttäis imperatiivi yleensä lyhenevän?

Infinitiivin opetus ensimmäiseksi ulkomaalaiselle on perusteltua, sillähän aloitetaan kouluopetus jo kieltä taitavalle suomalaislapselle. Viimemainitulle tulee vaikeuksia juuri siitä syystä että imperatiivit ja infinitiivit ovat päässä ja käytössä sen kummemmin analysoimatta. Infinitiivistä kielenopetuksen lähteminen on ilmeisesti yleismaailmallinen tapa - onko liian akateemista, se on eri asia.

Lisää kieliesimerkkejä, kiitos!

Edit: flippejä (ei mitenkään harvinaista)

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005
Miss Baker
Lisää kieliesimerkkejä, kiitos!

Latinan imperatiivi Wikipediasta:

[list:3s4srnrm]For instance, Latin regular [imperative] forms can be:

amã (singular) ← from infinitive amãre, to 'love'
monē (singular) ← from monēre, to 'warn'
audī (singular) ← from audīre, to 'hear'
cape (singular) ← from capĕre, to 'take'
rege (singular) ← from regĕre, to 'reign'.

http://en.wikipedia.org/wiki/Imperative_mood[/list:u:3s4srnrm]
Tuossakin nuo imperatiivit on "johdettu" infinitiivistä, vaikka minusta on hassua johtaa lyhyempi muoto pitemmästä.

Uusimmat

Suosituimmat