Biojätteen keräily kotitalouksista uskonnollista hömppää.

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Minä tai me olemme keränneet tunnollisesti kaikki biojätteet omaan biojätepönttöön, jossa maatuva pussi, jo 6-vuoden ajan Helsingissä Viikissä.

Meille tuli mitta täyteen, sillä biojätepussi oli aiheuttanyt sisällä ainaisen hajuongelman koko asunnossa. Silloin kuin biojätepussi oli esim. kaksi päivää vanhaa niin silloin alkoi aivan älytön hajuongelma, josta päästiin eroon vaan luopumalla biojätepussista ja laittamalla kaikki jätteen sekajätteisiin, joita syntyi kolme kertaa enemmän ja sekoittamalla kaikki jätteet päästiin haju- ja hygienia-ongelmista kertaheitolla.

Biojätteistä luopuminen helpotti ainakin meidän perheen elämää melkoisesti. Tällä hetkellä kaikki perheen jätteet menevät jätesäkeissä sekajätteisiin ja meidän asumismukavuus on noussut huomattavasti.

Kaikkeen ei pidä uskoa mitä typerät lampaat uskottelevat.

Ekoihmiset halavat mieluummin puita metsässä kuin muita kanssa-ihmisiä. Tällä menolla pian koittaa aika jolloin ekoihmiset pilkkovat ihmisiä mieluummin kuin puita metsässä.

Kommentit (13)

Vierailija

Kylmään vuodenaikaan ei mikään estäne biojätteiden säilytystä lasitetulla parvekkeella.

Ja miksei niitä ruuantähteitä voi joka päivä viedä pois? Ei ne edes tarvitse kalliita ostattavia pusseja. Aina jätteistä löytää sopivan kuljetusvälineen.

6 kpl kanakoipiluita - viikko keittiön kaapissa = järjetön lemu. Se olisi ollut estettävissä, jos joku olisi heti ruokailun jälkeen reippaillut roskalaatikolla.

Vierailija
Olli V

On keksitty jo vähän ympäristöä kuormittava jätteenpoltto, miksi sitä ei käytettäisi?

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
Liittynyt16.3.2005
skrahilpari

On keksitty jo vähän ympäristöä kuormittava jätteenpoltto, miksi sitä ei käytettäisi?

On keksitty joo. Täällä Lahdessakin on kerätty jo vuosia energiajätettä. Mutta Vihreät ovat estäneet sen polton! Näin kuulemma maailma pelastuu! Pitäisi kuulemma estää lähtökohtaisesti energiajätteen syntyminen, joten sen perusteella jo syntynyttä jätettä ei saa käsitellä.

Vierailija

Biojäte sekajätteen seassa on metaanin (kasvihuonekaasu) tuottaja.

Mitään biohajoavaa muovia ei voi säilyttää niin kauan, että suurehko pussi tulisi täyteen: hajoaminen alkaa heti kun bägi saa kosteutta.

Ruskeita märkälujia biojätepusseja on täällä Helsingissä lähikaupassa, ehkä ei teillä sitä ole valikoimassa.

Vaikka pussi on märkäluja, laitan joukkoon käytettyjä paperinenäliinoja ja muuta kuiviketta. Tuoksua tuppaa tulemaan siitä huolimatta. Ahkera tyhjennys on ainoa keino.

Kesäinen kärpäsongelma lähtee pujolla: oksa biopussiin ja kärpäset pysyvät loitolla. Ei varmaan käy pujoallergikoille...

Vierailija
Volitans
Biojätteen säilytykseen sisällä täytyy tietenkin olla asianmukaiset kylmätilat!
Biojätepakastin, joka jäädyttää jätteet. Mädättämällä jätteet saa kaasua tuottaa tarvittava sähkö ja hieman päällekkin.
Vanhat jääkaapitkin tarkoitukseen käy, kun hämää termaria hieman.

Vierailija
tietää

Pihalla, ulko ja yhteiskäyttöön tehtynä se on edullisempi ja tehokkaampi, koska talvella sitä ei paljoa tarvitse jäähdyttää.

Tilavan astian tyhjennys-sykli on harvana edullinen.

Kotonakin voi, jos pakastimessa on tilaa, laittaa sinne astia biojätteelle, jossa se säilyy tarvittavan ajan.

Vierailija

Juu, minulta meni myös usko tähän lajitteluun monta vuotta sitten firman ruokalassa, jossa oli eri astiat likaisille veitsille, haarukoille ja lusikoille ja ankara lappu määräämässä asiasta. Kerran katsoin, kun keittiön henkilö
tuli ja kaatoi kaikista astioista työkalut yhteen verkkoastiaan ja vei astianpesukoneeseen ....

Vierailija

Sekajätteenäkin se kyllä menee, siitä joutuu tosin maksamaan kaatopaikalle enempi, mutta pienet määrät ei nyt maata kaada ...

Näissä omakotitaloissa biojätteen voi kipata suoraan jonnekkin tontin kulmalle kompostiin, hajuongelmia siinäkin voi esiintyä, ehkä myös rottia.

Vierailija

Mitä helevetin hienohelmoja oottekin, niin ei se biojäte nyt parissa päivässä ala haisemaan ollenkaan niin, että sen huomaisi. Oletko ajatellut, että veisit ne biojätteet biojäteroskikseen silloin, kun haju alkaa käydä sietämättömäksi? Kyllä minäkin tyhjennän biojäteastian noin kahden-kolmen päivän välein, eikä ole mitään hajuongelmia. Käytän pahvipussia astiassa, se jo imee osan nesteistä.

Kyllä biojätteen lajittelemisesta erilleen on hyötyä, koska se vähentää kaatopaikkojen metaanipäästöjä. Muoviin pakattu eli sekjätteeseen sotkettu biojäte tuottaa hajotessana metaania, joka on moninverroin pahempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.

No, tulevaisuudessa ei kellään ole varaa heittäää hukkaan rahaa, vaan biojätteet, paska ja kusi kerätään hyvin tarkkaan taltene omaan käyttöön tai myytäväksi. Biojäte ja ihmispaska tulevat olemaan vielä rahanarvoista tavaraa.

Vierailija
meikämie

Mitä luulet, joko sitä kannattaisi vähän panna jemmaan ...

Vierailija

Polttoa varten se kannattaisi kuivata ja mädätystä varten pakastaa.

Tai sitten sekajätteenä kaatsille ja siellä kaasunkeräily kuntoon tai erottelun jälkeen poltto.

Uusimmat

Suosituimmat