Teoriani universumin kiihtyvälle laajenemiselle.

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tämä on ensimmäinen viestini, olen jo hetken aikaa näitä lukenut foorumeita tutustuakseni samalla hieman aiheeseen paremmin, josta olenkin kiinnostunut! Olen siis aikamoinen amatööri, mutta tästä lähtee teoriani:

Kirjoitan tähän, koska keksin alternatiivisen ratkaisun universumin kiihtyvälle laajenemiselle, joka perustuu hypoteettisten tummien/pimeiden tähtien (dark stars englanniksi; en jaksanut etsiä suomennosta, koska luin jutun englanniksi) olemassaololle. Hypoteettiset pimeät tähdet ovat syntyneet alkuräjähdyksen eksoottisten olosuhteiden myötä ja ne ovat näkymättömiä (samoin kuin pimeä aine ja vielä mysteerisempi pimeä energia), mutta niiden olemassaolo on epäsuorasti selitetty sillä, että ne tarjoaisivat lähteen ainakin tuntemattomista lähteistä syntyville gammasäteille ja sille, miksi mustat aukot ovat syntyneet universumissa oletettua nopeammin. No, kuitenkin, pimeät tähdet fuelaavat itseään teorian mukaan pimeällä aineella ja sitä mukaa kun ne käyttävät sitä, kasvaa myös prosentuaalisesti pimeän energian määrä universumissa, jolla taas on selitetty universumin kiihtyvää laajenemista tuloksettomin seurauksin. Mutta jos teoriani pitää paikkaansa niin kiihtyvä laajeneminen on selitettävissä.

(Lue: http://www.telegraph.co.uk/earth/main.j ... ark105.xml)

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat