Sumpin pihinää

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Italialainen vävyni ei pysty täällä käydessään juomaan suomalaista kahvia ja sen ymmärtää expressokansalta. Aikovat jenkkeihin, jossa tulee todellinen yllätys ! Jenkeissä kahvi on todella harvaa, mutta
se onkin ruokajuoma. Miten on foorumin väellä, minkälaisesta kahvista
pidätte ? Itse join opiskeluaikana yksinomaan Maxwell-Housen murukahvia laiskuuttani ja kyllä siihenkin tottui !

Sivut

Kommentit (76)

Vierailija

Oliko "suomalainen kahvi" vävysi mielestä sitten liian laihaa, kun nyrpisti sille nokkaansa?

Itse yleensä keitän melko vahvaa kahvia. Useimpien vatsa ei vahvaa kahvia kestä, mutta eipä se minulle ole koskaan mitään vatsanväänteitä aiheuttanut. Espressosta en pidä. Ei sillä että se olisi liian vahvaa, se vain maistuu paskalle.

Nykyisin olen kuitenkin jättänyt kahvin muutenkin vähemmälle, juon mieluummin vihreää teetä tai haudukkeita, kuten matea.

Vierailija

Sekin on niin hankittu mieltymys, että on vaikea sanoa minkälaisesta kahvista pitää. Pohjimmiltaan kahvi on helkkarin pahaa, mutta huumausaineena siihen ennenpitkää oppii. Vähän samalla tavalla kuin pikkupoikana pilsnerin maku sai syljeskelemään, mutta nykyisin sitä juo paljon pahempiakin sotkuja hymyssä suin.

En yleensä juo kahvia. Olen nyttemmin tullut yliherkäksi kofeiinille ja se aiheuttaa ylimääräistä levottomuutta ja käsien tärinää.

Mitta per kuppi, kermaa ja sokeria.

olli-san
Seuraa 
Viestejä419
Liittynyt28.1.2007

Ainakin Saksassa kahvi on kitkerää litkua jota ei mielellään juo. Parasta kahvia on suomalainen peruskahvi. Merkillä ei niin väliä, kunhan ei kuitenkaan ole mitään halpiskahvia.

Vierailija

Kyllä suomalainen normikahvi on niitä maailman miedoimpia mutta ei toki niin väljää kuin jenkeillä. Esim. Ruotsissa pidetään jo huomattavasti tummemmasta paahtoasteesta. Itse olen myös nykyään tottunut suomalaiseen kevytpaahtoiseen kahviin vaikka aikaisemmin join lähes pelkästään sitä Itä-Eurooppalaista todella vahvaa ja sakeata sumppia.

Vierailija

Juhla Mokka ja Presidentti.
Muutampi vuosi sitten Teneriffan Los Cristianoksessa ilahduin, kun kadulla kävellesäni alkoi nenään tuntua oikean kahvin tuoksua. Tuoksun alkuperä oli ruotsalaisessa kirkossa, jossa sattui olemaan jokin tapahtuma, jossa kahvitarjoilu. Kyllä svenskikahvikin maistui tummemmasta paahdostaan huolimatta suomalaisessa suussa hyvältä. Nythän suomalaista kahvia tarjoillaan Kanariansaarilla melkein joka kuppilassa. En ole mieltynyt expressoihin ja muihin tukan nostattajiin.

Vierailija

Sitä joskus miettii, että miten ihmiset voivat juoda sitä kahvia niin paljon ilman että hyppivät seinille, tai paskantavat housuihinsa? Varsinkin sellaisissa maissa jossa se kahvi on todella vahvaa.

Yhdysvaltain sisällissodastakin kuulin juttua, että siellä melkein ämpäritolkulla juotiin kahvia, ja jos ei ollut niin rouskuteltiin niitä kahvipapuja.

Stinger
Seuraa 
Viestejä4719
Liittynyt18.2.2006

Itse ostan valmiiksi paahdettuina papuina kahvin ja suosikkini on Kilimanjarolta peräisin olevat, mutta kyllähän kolumbialaisetkin käyvät (halvempia). Omistan sellaisen käsin veivattavan kahvimyllyn, jolla sitten jauhan sen tarvittavan määrän juuri ennen kahvituokiotani. Aromit säilyvät paremmin siinä papumuodossa, joten kahvi on siten arommikkaampaa tällä tavalla valmistaen ja tavallaan rituaalikin siitä tulee sitten. Olenkin enemmän teeihmisiä, joka ei pystynyt lapsena ja nuorenakaan kahvia juomaan sen aiheuttamien pahoinvoinnin ja vatsavaivojen vuoksi, mutta yli kaksikymppisenä sitten tuli juotua oikein maukasta kahvia, joten nykyäänkin väliin sitten tulee nautittua kahvihetkistä väliin.

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Vierailija

"Stinger" on kahvin tuntija, noinhan se pitäisi pavuista jauhaa vasta
juuri ennen valmistusta, vaikka vakuumi / suojakaasupakkauskin sen aika freshinä pitää . Nimenomaan meikäkahvi ( Paulingin Presidentti )
oli liian "löysää" italiaanosta. Jenkeistäkin saa aika hyvää kahvia Star-
bucks´ilta ja "Milwaykee´s Best" - ketjuista, mm. Expresso on kyllä mukava "tärsky" aamu-uniselle, jos vatsa kestää. Paitsi Italiassa, otin
expresson ja vielä kuuman tuoreen croisantin ennen aamujunani lähtöä
Ranskan aikoinani Care DuNord´issa. Turkkilainen kahvi on todellinen
puuro, jauhetta puoli sormustimellista. Engelsmannit osaavat pilata kaiken, oluesta teehen ja kahviin, vaikka imperiumin alusmaissa, esim.Ceylonilla ( kutsuvat nykyisin Sri Lankaksi, 1974 kun kävin, oli
vielä Ceylon ) tee on fantastista ! Back to business; entäpä kahvi kermalla vai ilman ? Sokeri ?

Stinger
Seuraa 
Viestejä4719
Liittynyt18.2.2006
ruskamies
"Stinger" on kahvin tuntija, noinhan se pitäisi pavuista jauhaa vasta
juuri ennen valmistusta, vaikka vakuumi / suojakaasupakkauskin sen aika freshinä pitää . Nimenomaan meikäkahvi ( Paulingin Presidentti )
oli liian "löysää" italiaanosta. Jenkeistäkin saa aika hyvää kahvia Star-
bucks´ilta ja "Milwaykee´s Best" - ketjuista, mm. Expresso on kyllä mukava "tärsky" aamu-uniselle, jos vatsa kestää. Paitsi Italiassa, otin
expresson ja vielä kuuman tuoreen croisantin ennen aamujunani lähtöä
Ranskan aikoinani Care DuNord´issa. Turkkilainen kahvi on todellinen
puuro, jauhetta puoli sormustimellista. Engelsmannit osaavat pilata kaiken, oluesta teehen ja kahviin, vaikka imperiumin alusmaissa, esim.Ceylonilla ( kutsuvat nykyisin Sri Lankaksi, 1974 kun kävin, oli
vielä Ceylon ) tee on fantastista ! Back to business; entäpä kahvi kermalla vai ilman ? Sokeri ?

Vaikka teessä sokeria saatan tyypistä riippuen käyttääkin, niin kahvissa vain maitoa yleensä, mutta kyllähän kermakin käy, jos on tarjolla. Musta kahvi on jotenkin liian tiukkaa tavaraa ja aiheuttaa sitä pahoinvointia sitten.

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Vierailija

Entäs kahvin lömpötila, onko siihen olemassa jokin esim. aromien kannalta optimaalinen lämpötila vai onko kyseessä ihan makuasia?

Mummoni esim. ei ikinä hyväksynyt automaatilla keitettyä kahvia sitä kun ei tassilta voinut juoda koska ei ollut tarpeeksi kuumaa. Nimittäin kun kahveen ryysti tassilta ilmasillan kautta ja vielä sokeripalan lävitse suuhun, niin automaattikahvi jäähtyi liikaa tuolla matkalla!

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007
ruskamies

Back to business; entäpä kahvi kermalla vai ilman ? Sokeri ?

Kahvi mustana sokerilla (ei paljon sokeria).

Henk. koht. mielipide on kylla se, etta suomalainen peruspresidentti on
kaikkein parhaimman makuista kahvia.

USAssa tavallisesti saa sumppia, Keski-Euroopassa kummallista kahvin nimella kulkevaa hienostelevaa litkua, joka maistuu lahinna piipun pesuvedelta (siis, semmoisen tupakkaa karyttelevan piipun).

Hollannissa, jos edes mahdollista, niin viela kummallisempaa litkua...

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Vierailija

Olisiko tuo automaattien + 80 C valittu jollain perusteella ? Se on varmaa, että jäähtynyt kahvi on pahaa ... silloin kun vähän polttaa
suussa, muttei kurkussa on optimi ( jenkeissä optimi sen lämpöinen,
josta ei voi saada miljoonaa taalaa jos kaataa syliin ). Mutta,
ennenkaikkeahan kahvi on sosiaalinen juoma, se maistuu kylässä
ja seurassa paljon paremmalle ! ( kuten olutkin ).

Vierailija

[quote="re"]Sumpin pihinää ja ...suhinaa. Ettäs kehtaatte.[/quote

No perh ... minua vaivasikin, että sanonnassa oli jotain pielessä ...
Silkka työtapaturma, ei anneta sen häiritä !!!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat