Ruotsalaiset haluavat pohjoismaiseen liittoon - ei Natoon

Seuraa 
Viestejä7164
Liittynyt9.9.2005

[size=150:kkfwbqkq]Ruotsalaiset eivät pitäneet Vietnamin sodasta, - jo murhattu pm. Olof Palme oli piikki jenkkien takapuolessa[/size:kkfwbqkq]
(YLE- aamu-uutisointi 3.1.2007: Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt (ent. pm) innostui Pohjoismaisesta sotilasyhteistyöstä enemmän kuin Natosta)

[ ... maanpuolustus kallistuu, suomalaiset varusmiehet ovat entistä huonokuntoisempia - tekniikkaa on kehitettävä ja on lisäksi luotava vapaaehtoiset kodinturvajoukot ympäri Suomen - vastuitakin pitäisi kantaa kriisipesäkkeissä ... ]

Suomen kansalaiset eivät halua Natoon. Ruotsikaan ei sinne näytä haluavan. Norja siellä on, vaikka norjalaiset arvelevat jäävänsä yksin tositoimissa - eikö Norjan öljy kiinnostaisikaan amerikkalaisia? Pohjoismainen sotilasyhteistyö on tie kohti eurooppalaista puolustusyhteistyötä.

Suomen arvattavasti seuraava presidentti Sauli Niinistö on aktiivikeskustelija eurooppalaisesta puolustuksesta - EU-joukoista: Saksa, Ranska ja Englanti sen "keskusvaltioina". Nato voi olla huomisen rasite EU:n omille pyrkimyksille suhteissa Kiinaan ja Venäjälle. Saksa jakoi vastuuta kanssamme edellisen kerran, kun oli kysymys itsenäisyydestämme vuonna 1944.

Carl Bildt avasi keskustelun irti Nato keskeisestä vähemmistöjen ajattelusta - kohdistaen huomion pohjoismaiseen yhteistyöhön. Tässä on suomalaisten paikka - ruotsalainen vapaaehtoisjoukkue oli muuten viimeinen vetäytyvä joukko-osasto kesällä 1944, kun Karjalan kannaksella oli käynnissä hetkellisesti jopa kaaosmainen suomalaisvetäytyminen.

Suomalainen sisu voitti ja terästäytyminen tapahtui viime hetkellä. Joukkomme osoittivat Tali-Ihantalassa päättäväisyyttä selkä seinää vasten yhdessä mm. Saksasta pikapikaa lähetetyn Kuhlmeyn lento-osaston kanssa - Itsenäisyytemme oli näin pelastettu.

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (55)

Vierailija
Ilkka Luoma
Ruotsalainen vapaaehtoisjoukkue oli muuten viimeinen vetäytyvä joukko-osasto kesällä 1944, kun Karjalan kannaksella oli käynnissä hetkellisesti jopa kaaosmainen suomalaisvetäytyminen.

Sallinet minun nauraa: Semmoista ole koskaan ollut olemassa, yhtä vähän kuin että suomalaiset ovat Lutheri(maa)laisia tai muu(maa)laisia mitä siitä sen jälkeen on kehittynyt, tai että "Ruotsin kieli on sivistyskieli", tai että "tappaminen on suomalaista kansanperinnettä".

Mutta jostain syystä, minua ei naurata.

Vierailija

Me tiedämme varsin hyvin mihin ne aikaisemmat liittoumat sen kanssa ovat johtaneet; Suomen kansan tappamiseen joka ikinen kerta; Pakko Lutherilaisuus>Kaikki sodat omia vastaan>Venäläisiä vastaan>Sisällissota>PakkoRuotsi ja siitä johtuva pakkovero.

Eino Leino;

" Minä luulen että me nykyään elävät tämän saman suomalais-ugrilaisen heimon lapset annamme jotakuinkin palttua sekä Narvan mullalle että Lützin kukkuloille. Me tiedämme varsin hyvin, että meillä ei ole mitään sotamainehikasta menneisyyttä. Me tiedämme myös, mitä laatua nuo Ruotsin aikaiset sodat olivat ja mitä surullista osaa meidän omat esi-isämme siellä näyttelivät. Suomen kansa ei astunut niihin kuin paraatiin. Se vietiin sinne niin kuin karja teuraspenkkiin, ja jos se siellä joitakin "urhotöitä" teki - hakkasi poikki enemmän tahi vähemmän päitä, niin ei se ainakaan kansana tiennyt niitä tehneensä eikä tekevänsä. "

" Me tiedämme hyvin kyllä, että se oli paljon vähemmän kaunis ja kunniakas kuin miksi Runeberg on sen kuvannut, mutta vaikka se olisikin ollut sellainen, ei ainakaan Suomen nousevalla suomalaisella kansalla ole vähintäkään syytä sitä muulla kuin syvällä murheella ajatella. Ruotsalaiset kenraalit, ruotsalaiset päälliköt, ruotsalaiset liput, ruotsalainen sota! Se oli sotaa valloitetusta maasta, sotaa kahden vieraan vallan välillä. Ei mitään pyhää sotaa, ei mitään kansallista taistelua olemassaolosta. Suomen kansalla ei ollut siinä muuta tehtävää kuin olla tykinruokana. "

Ei viisaus paljoa päätä pakota jos tänne kaiken lisäksi pakko-ruotsi-armeijaa aletaan kuskaamaan. Se johtaa vähintään sisällissotaan.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7164
Liittynyt9.9.2005
Matti E Simonaho

.....

ruotsalaiset ovat sotineet viimeeksi joskus 200 vuotta sitten --- aika vahva näyttö taidosta sulkea itsensä pois konflikteista

Vapaaehtoisryhmä on ollut, viimeeksi se todennettiin Tali-Ihantala elokuvassa, mutta olisiko niin, että se oli suomenruotsalaiset ...? tsekataan, nyt en sitten väitä mitään ...

Ei viisaus paljoa päätä pakota jos tänne kaiken lisäksi pakko-ruotsi-armeijaa aletaan kuskaamaan. Se johtaa vähintään sisällissotaan.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
[size=150:5sfyohx5]Ruotsalaiset eivät pitäneet Vietnamin sodasta, - jo murhattu pm. Olof Palme oli piikki jenkkien takapuolessa[/size:5sfyohx5]
(YLE- aamu-uutisointi 3.1.2007: Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt (ent. pm) innostui Pohjoismaisesta sotilasyhteistyöstä enemmän kuin Natosta)

[ ... maanpuolustus kallistuu, suomalaiset varusmiehet ovat entistä huonokuntoisempia - tekniikkaa on kehitettävä ja on lisäksi luotava vapaaehtoiset kodinturvajoukot ympäri Suomen - vastuitakin pitäisi kantaa kriisipesäkkeissä ... ]

Suomen kansalaiset eivät halua Natoon. Ruotsikaan ei sinne näytä haluavan. Norja siellä on, vaikka norjalaiset arvelevat jäävänsä yksin tositoimissa - eikö Norjan öljy kiinnostaisikaan amerikkalaisia? Pohjoismainen sotilasyhteistyö on tie kohti eurooppalaista puolustusyhteistyötä.

Suomen arvattavasti seuraava presidentti Sauli Niinistö on aktiivikeskustelija eurooppalaisesta puolustuksesta - EU-joukoista: Saksa, Ranska ja Englanti sen "keskusvaltioina". Nato voi olla huomisen rasite EU:n omille pyrkimyksille suhteissa Kiinaan ja Venäjälle. Saksa jakoi vastuuta kanssamme edellisen kerran, kun oli kysymys itsenäisyydestämme vuonna 1944.

Carl Bildt avasi keskustelun irti Nato keskeisestä vähemmistöjen ajattelusta - kohdistaen huomion pohjoismaiseen yhteistyöhön. Tässä on suomalaisten paikka - ruotsalainen vapaaehtoisjoukkue oli muuten viimeinen vetäytyvä joukko-osasto kesällä 1944, kun Karjalan kannaksella oli käynnissä hetkellisesti jopa kaaosmainen suomalaisvetäytyminen.

Suomalainen sisu voitti ja terästäytyminen tapahtui viime hetkellä. Joukkomme osoittivat Tali-Ihantalassa päättäväisyyttä selkä seinää vasten yhdessä mm. Saksasta pikapikaa lähetetyn Kuhlmeyn lento-osaston kanssa - Itsenäisyytemme oli näin pelastettu.

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

Jatko-sodassa ei ollut Ruotsalaista vapaaehtoisjoukko-osastoa, tosin oli Suomen oma ruotsinkielinen joukko-osasto, mutta ne oli Suomen omia kansalaisia, eikä ne olleet viimeisiä, vaan käskyn vastaisesti pakeni ensimmäisten joukossa.
Tali-Ihantalan onnistunut torjuntataistelu oli tykistön voitto, ei lentokoneiden.
Näin sanoo N-liiton oma sotahistoria tästä taistelusta, N-liitto hyökkäsi ylimielisesti ja Suomalainen tykistö jauhoi joukot kappaleiksi, kun Puna-armeija ei saanut aikaan tuliylivoimaa taistelualueelle, huonomman ja heikomman taistelualueella olleen oman tykistön takia.

Vierailija

Jatkosodassa taisteli kylläkin 1000 ruotsalaista vapaaehtoista, Lapin mies. No, eihän se ollut mitään 10 000 talvisodan ruotsalaisvapaaehtoiseen verrattuna.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7164
Liittynyt9.9.2005
Lapin Mies
Ilkka Luoma
[size=150:29rshot6]Ruotsalaiset eivät pitäneet Vietnamin sodasta, - jo murhattu pm. Olof Palme oli piikki jenkkien takapuolessa[/size:29rshot6]

...

Näinkin, mutta ilman Kuhlmeytä venäläisten tankit olisivat mellastaneet mielin määrin, ja ilman saksalaisten panssarinyrkkejä ja tykistön ammuksia, kuin sturmirynnäkkötykkejä tulos olisi jäänyt laihaksi - nyt kokonaisuus toimi ja siellä mm. Nenosen tykistökeskittymät "hauhoivat" ....

Näyttää siis, että osin huolella tehty Tali-Ihantala elokuva "valahtelee" - tsekataas tuo "ruottalaasten" tilanne Tali-Ihantalassa tai Kannaksen kesä-44v taisteulissa.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
meikämie
Jatkosodassa taisteli kylläkin 1000 ruotsalaista vapaaehtoista, Lapin mies. No, eihän se ollut mitään 10 000 talvisodan ruotsalaisvapaaehtoiseen verrattuna.

Ei ne kaikki olleet "ruotsalaisia vapaaehtoisia", vaan ruotsista kuskattiin tunnetusti suomensukuisia/suomalaisia rintamalle tapettavaksi. Ruotsalaiset käyttivät monella eri tavalla sotaa hyväksi m.m. "rotunsa puhdistamiseen". Ne uskoivat siihen, että "venäläiset jyrää meitin".

Höpöhöpö ...

Talvisotaan ilmoittautui vapaahetoisena noin pikkusen vajaa 8000 Ruotsalaista, joista, muodostettiin 4 pataljoonaa, joukot muodostettiin sitä mukaa kun niitä saatiin kokoon.
Aseet ostettiin ulkomailta.
Yksi pataljoona ehdittiin kouluttaa, siirtää Suomeen ja aseistaa ja lähettää Sallan rintamalle, toinen pataljoona oli Oulussa odottamassa kyyditystä jollekkin rintamalle ja aseita.
kaksi muuta pataljoonaa oli Ruotsissa koulutuskeskuksissa, eikä koskaan edes käynyt Suomen puolella.
Mistä nappasit sen 10 000 sotilasta ???
Onkohan propaganda purrut mieheen ???

Tuo 1000 vapaahetoista Ruotsalaista jatkosodassa on samalainen ylimalkainen arvio, joka ei perustu mihinkään, yhtään Ruotsalaista joukko-osastoa ei ollu mukana Jatkosodassa, yksittäisiä sotilaita eri tehtävissä ominpäin on voinut olla, muta tuskin sentään 1000 miestä.

Luvut on tempaistu Suomen historia-sarjasta, joten ne ovatkin vain ylimalkaisia. Väärä sanavalinta muuten tuo taisteli, eiväthän ne tosiaan ehtineet pahemmin taistelemaan.

Vierailija
Ilkka Luoma
Lapin Mies
Ilkka Luoma
[size=150:3ty56ib5]Ruotsalaiset eivät pitäneet Vietnamin sodasta, - jo murhattu pm. Olof Palme oli piikki jenkkien takapuolessa[/size:3ty56ib5]
(YLE- aamu-uutisointi 3.1.2007: Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt (ent. pm) innostui Pohjoismaisesta sotilasyhteistyöstä enemmän kuin Natosta)

[ ... maanpuolustus kallistuu, suomalaiset varusmiehet ovat entistä huonokuntoisempia - tekniikkaa on kehitettävä ja on lisäksi luotava vapaaehtoiset kodinturvajoukot ympäri Suomen - vastuitakin pitäisi kantaa kriisipesäkkeissä ... ]

Suomen kansalaiset eivät halua Natoon. Ruotsikaan ei sinne näytä haluavan. Norja siellä on, vaikka norjalaiset arvelevat jäävänsä yksin tositoimissa - eikö Norjan öljy kiinnostaisikaan amerikkalaisia? Pohjoismainen sotilasyhteistyö on tie kohti eurooppalaista puolustusyhteistyötä.

Suomen arvattavasti seuraava presidentti Sauli Niinistö on aktiivikeskustelija eurooppalaisesta puolustuksesta - EU-joukoista: Saksa, Ranska ja Englanti sen "keskusvaltioina". Nato voi olla huomisen rasite EU:n omille pyrkimyksille suhteissa Kiinaan ja Venäjälle. Saksa jakoi vastuuta kanssamme edellisen kerran, kun oli kysymys itsenäisyydestämme vuonna 1944.

Carl Bildt avasi keskustelun irti Nato keskeisestä vähemmistöjen ajattelusta - kohdistaen huomion pohjoismaiseen yhteistyöhön. Tässä on suomalaisten paikka - ruotsalainen vapaaehtoisjoukkue oli muuten viimeinen vetäytyvä joukko-osasto kesällä 1944, kun Karjalan kannaksella oli käynnissä hetkellisesti jopa kaaosmainen suomalaisvetäytyminen.

Suomalainen sisu voitti ja terästäytyminen tapahtui viime hetkellä. Joukkomme osoittivat Tali-Ihantalassa päättäväisyyttä selkä seinää vasten yhdessä mm. Saksasta pikapikaa lähetetyn Kuhlmeyn lento-osaston kanssa - Itsenäisyytemme oli näin pelastettu.

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

Jatko-sodassa ei ollut Ruotsalaista vapaaehtoisjoukko-osastoa, tosin oli Suomen oma ruotsinkielinen joukko-osasto, mutta ne oli Suomen omia kansalaisia, eikä ne olleet viimeisiä, vaan käskyn vastaisesti pakeni ensimmäisten joukossa.
Tali-Ihantalan onnistunut torjuntataistelu oli tykistön voitto, ei lentokoneiden.
Näin sanoo N-liiton oma sotahistoria tästä taistelusta, N-liitto hyökkäsi ylimielisesti ja Suomalainen tykistö jauhoi joukot kappaleiksi, kun Puna-armeija ei saanut aikaan tuliylivoimaa taistelualueelle, huonomman ja heikomman taistelualueella olleen oman tykistön takia.

...

Näinkin, mutta ilman Kuhlmeytä venäläisten tankit olisivat mellastaneet mielin määrin, ja ilman saksalaisten panssarinyrkkejä ja tykistön ammuksia, kuin sturmirynnäkkötykkejä tulos olisi jäänyt laihaksi - nyt kokonaisuus toimi ja siellä mm. Nenosen tykistökeskittymät "hauhoivat" ....

Näyttää siis, että osin huolella tehty Tali-Ihantala elokuva "valahtelee" - tsekataas tuo "ruottalaasten" tilanne Tali-Ihantalassa tai Kannaksen kesä-44v taisteulissa.

Suomi oli tykistön ammuksista ja tykeistä käytännössä täysin omavarainen, ammuksia oli valmistettu koko asemasota-ajan varastoon tulevia taisteluja varten, eikä ammuksista ollut puutetta yhdessäkään taistelussa kesällä 1944.
Rynäkkötykkiosasto Saksasta oli kyllä mukana taistelussa, mutta tässähän on kyse enempi panssarivaunusta kuin varsinaisesta tykistä.

Panssarinyrkit ja kauhut, oli osa panssarintorjuntaa, mutta ne oli kyllä Suomalaisten joukko-osastojen aseistusta.

Saksalaisille ei oel syytä antaa mitään ylimääräistä kunniaa, Suomen ratkaisutaistelut käytiin alueella, joka kuului Suomalaisten vastuulle, pohjoisessa Saksaalaisten rintamalohkoilla ei käyty sellaisia taisteluja, joilla olisi ollut merkitystä.
Pohjoisessa oli melkein 200 000 Saksalaista sotilasta, silti ne muutama rynäkkötykki ja Khulmeyn lentokoneet vaikutti taisteluihin ja koko sodassa enempi, kuin ne 200 000 pohjoisessa ollutta Saksalaista sotilasta.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7164
Liittynyt9.9.2005
Matti E Simonaho
meikämie
Jatkosodassa taisteli kylläkin 1000 ruotsalaista vapaaehtoista, Lapin mies. No, eihän se ollut mitään 10 000 talvisodan ruotsalaisvapaaehtoiseen verrattuna.

Ei ne kaikki olleet "ruotsalaisia vapaaehtoisia", vaan ruotsista kuskattiin tunnetusti suomensukuisia/suomalaisia rintamalle tapettavaksi. Ruotsalaiset käyttivät monella eri tavalla sotaa hyväksi m.m. "rotunsa puhdistamiseen". Ne uskoivat siihen, että "venäläiset jyrää meitin".

...

jaha. minnekkäs me laitetaan sitten nuo ahvenanmaalaiset

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Lapin Mies
Ilkka Luoma
Lapin Mies
Ilkka Luoma
[size=150:1monb17k]Ruotsalaiset eivät pitäneet Vietnamin sodasta, - jo murhattu pm. Olof Palme oli piikki jenkkien takapuolessa[/size:1monb17k]
(YLE- aamu-uutisointi 3.1.2007: Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt (ent. pm) innostui Pohjoismaisesta sotilasyhteistyöstä enemmän kuin Natosta)

[ ... maanpuolustus kallistuu, suomalaiset varusmiehet ovat entistä huonokuntoisempia - tekniikkaa on kehitettävä ja on lisäksi luotava vapaaehtoiset kodinturvajoukot ympäri Suomen - vastuitakin pitäisi kantaa kriisipesäkkeissä ... ]

Suomen kansalaiset eivät halua Natoon. Ruotsikaan ei sinne näytä haluavan. Norja siellä on, vaikka norjalaiset arvelevat jäävänsä yksin tositoimissa - eikö Norjan öljy kiinnostaisikaan amerikkalaisia? Pohjoismainen sotilasyhteistyö on tie kohti eurooppalaista puolustusyhteistyötä.

Suomen arvattavasti seuraava presidentti Sauli Niinistö on aktiivikeskustelija eurooppalaisesta puolustuksesta - EU-joukoista: Saksa, Ranska ja Englanti sen "keskusvaltioina". Nato voi olla huomisen rasite EU:n omille pyrkimyksille suhteissa Kiinaan ja Venäjälle. Saksa jakoi vastuuta kanssamme edellisen kerran, kun oli kysymys itsenäisyydestämme vuonna 1944.

Carl Bildt avasi keskustelun irti Nato keskeisestä vähemmistöjen ajattelusta - kohdistaen huomion pohjoismaiseen yhteistyöhön. Tässä on suomalaisten paikka - ruotsalainen vapaaehtoisjoukkue oli muuten viimeinen vetäytyvä joukko-osasto kesällä 1944, kun Karjalan kannaksella oli käynnissä hetkellisesti jopa kaaosmainen suomalaisvetäytyminen.

Suomalainen sisu voitti ja terästäytyminen tapahtui viime hetkellä. Joukkomme osoittivat Tali-Ihantalassa päättäväisyyttä selkä seinää vasten yhdessä mm. Saksasta pikapikaa lähetetyn Kuhlmeyn lento-osaston kanssa - Itsenäisyytemme oli näin pelastettu.

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

Jatko-sodassa ei ollut Ruotsalaista vapaaehtoisjoukko-osastoa, tosin oli Suomen oma ruotsinkielinen joukko-osasto, mutta ne oli Suomen omia kansalaisia, eikä ne olleet viimeisiä, vaan käskyn vastaisesti pakeni ensimmäisten joukossa.
Tali-Ihantalan onnistunut torjuntataistelu oli tykistön voitto, ei lentokoneiden.
Näin sanoo N-liiton oma sotahistoria tästä taistelusta, N-liitto hyökkäsi ylimielisesti ja Suomalainen tykistö jauhoi joukot kappaleiksi, kun Puna-armeija ei saanut aikaan tuliylivoimaa taistelualueelle, huonomman ja heikomman taistelualueella olleen oman tykistön takia.

...

Näinkin, mutta ilman Kuhlmeytä venäläisten tankit olisivat mellastaneet mielin määrin, ja ilman saksalaisten panssarinyrkkejä ja tykistön ammuksia, kuin sturmirynnäkkötykkejä tulos olisi jäänyt laihaksi - nyt kokonaisuus toimi ja siellä mm. Nenosen tykistökeskittymät "hauhoivat" ....

Näyttää siis, että osin huolella tehty Tali-Ihantala elokuva "valahtelee" - tsekataas tuo "ruottalaasten" tilanne Tali-Ihantalassa tai Kannaksen kesä-44v taisteulissa.

Suomi oli tykistön ammuksista ja tykeistä käytännössä täysin omavarainen, ammuksia oli valmistettu koko asemasota-ajan varastoon tulevia taisteluja varten, eikä ammuksista ollut puutetta yhdessäkään taistelussa kesällä 1944.
Rynäkkötykkiosasto Saksasta oli kyllä mukana taistelussa, mutta tässähän on kyse enempi panssarivaunusta kuin varsinaisesta tykistä.

Panssarinyrkit ja kauhut, oli osa panssarintorjuntaa, mutta ne oli kyllä Suomalaisten joukko-osastojen aseistusta.

Saksalaisille ei oel syytä antaa mitään ylimääräistä kunniaa, Suomen ratkaisutaistelut käytiin alueella, joka kuului Suomalaisten vastuulle, pohjoisessa Saksaalaisten rintamalohkoilla ei käyty sellaisia taisteluja, joilla olisi ollut merkitystä.
Pohjoisessa oli melkein 200 000 Saksalaista sotilasta, silti ne muutama rynäkkötykki ja Khulmeyn lentokoneet vaikutti taisteluihin ja koko sodassa enempi, kuin ne 200 000 pohjoisessa ollutta Saksalaista sotilasta.

Niin ja saksalaisten rynnäkkötykkiosasto sitä paitsi lähtivät kuulemma lipettiin heti, kun neuvostopanssarit ilmestyivät näköpiirin. Suomalaiset sturm-miehet jäivät kyttäämään ja tuhosivat vihollisen. Saksalaiset eivät todellakaan osanneet tai uskaltaneet käyttää sturmeja panssarivaunujen torjuntaan, kuten suomalaiset.

Ja ne Suomen sturmit saatiin ostettua Saksalta vasta vanhentuneina ja törkeään hintaan ottaen liittolaissuhteen ja suomalaisten sotaponnistelujen merkityksen huomioon.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007

Olof Palme osasi näytelmän käsikirjoituksen hyvin; toisaalta CIA:n kaveri, toisaalta isänmaallinen kansankiihottaja.

Ruotsi haluaa varmasti Pohjoismaista puolustusyhteistyötä, jos saa olla johtaja. Muussa tapauksessa se ei sitten käy

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija

Ruotsistahan me turvaa saammekin, todennäköisesti myisivät meidät ryssälle heti kun selkämme käännämme !
Palmen ampui viimeaikaisten tietojen valossa kenties vain suivaantunut
pedosutenööri .

Vierailija

HS:

"Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) torjui perjantaina yhteistuumin KEPU:n kanssa kieli keskellä suuta nettipäiväkirjassaan näkemykset, että Ruotsin ulkoministerin Carl Bildtin esiin nostama pohjoismainen puolustusyhteistyö olisi vaihtoehto tai korvike Suomen Nato-jäsenyydelle.

Samaa painotti myös ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) kolumnissaan Turun Sanomissa.

Vanhasen mukaan jotkut suomalaiset ovat päätyneet sellaiseen analyysiin, että kun Nato-jäsenyys ei ole tulossa, pitää keskittyä pohjoismaiseen yhteistyöhön. ”Sellaista yhteistyötä, josta Bildt puhuu ja josta Suomi on laajasti puhunut, tarvitaan ihan riippumatta siitä, olemmeko sotilasliiton jäsen vai emme”, Vanhanen totesi nettipäiväkirjassaan."

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/V ... 5233013488

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat