Cyber Nations

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ajattelimpa levittää tännekin hieman tietoutta erittäin koukuttavasta selainpelistä nimeltään Cyber Nations:

Cyber Nations on Internet-selaimella pelattava massiivimoninpeli jonka aiheena nimensä mukaan on valtio. Tyyliltään se sijoittuu johonkin strategian ja simulaation välimaastoon. Pelillisiä elementtejä ovat muun muassa oman valtakunnan sisäisten asioiden hoitaminen, kaupankäynti, ulkomaansuhteet ja toki myös sotiminen. Rekisteröityminen ja pelaaminen on täysin ilmaista. Pelaamaan pääsee osoitteessa http://www.cybernations.net/

Suurin osa peliajasta kuluu erilaisia taulukoita tutkiessa, jotka ilmaisevat numeromuodossa kuinka hyvin valtiolla menee. Näin saadun tiedon perusteella sitten mietitään kuinka ja mihin suuntaan seuraavaksi edetään.

Itse peli etenee oikean maailman päivien mukana, mikä tarkoittaa että esimerkiksi veroja voi kerätä vain kerran vuorokaudessa ja hyökkäyksiä suorittaa kahdesti. Pelissä vuorokausi vaihtuu Suomen aikaan aina aamulla kello 08.00. Päivittäisestä rytmistä johtuen Cyber Nationia ei käytännössä voi pelata juuri enempää kuin 5 - 20 minuuttia päivässä, sillä tehtävää ei yksinkertaisesti riitä pidemmäksi aikaa. Vaatii siis pitkäjänteisyyttä, mutta toisaalta ehkäisee kyllästymistä.

Peruspelaamisen lisäksi saa aikaa kuitenkin kulutettua vaikka tunteja vuorovaikuttamalla Cyber Nationin foorumien kautta. Usein esimerkiksi näkee varsin teatraalisia sodanjulistuksia, lumipallon lailla kasvavia konflikteja tai tarkkaan harkittua propagandaa. Halutessaan voi siis olla ylidramaattinen ja heittää soppaan mukaan RPG elementtejä niin paljon kuin vain haluaa tai kehtaa.

Yksinäisenä sutena pelaamisen lisäksi voi turvaa hakea monista valmiista liittoumista (alliansseista) tai perustaa kaveriporukan kanssa täysin uuden. Liittoumat vaihtelevat röyhkeistä valloittajista aina rauhanomaisiin puolustusliittoihin. Itse esimerkiksi olen CN:n ainoassa suomalaisten liitossa, Finnish Cooperation Organizationissa (eli kotimaisemmin Suomalaisessa yhteistyöjärjestössä). FCO:n perimmäinen tavoite on koota CN:n suomalaiset saman lipun alle ja näin tehdä heistä varteenotettava voimakeskittymä.

FCO:hon liittyvät löytävät sen foorumeilla paljon tietoa pelimekaniikasta ja hyviä vinkkejä valtion kehittämistä varten. Lisäksi FCO nopeuttaa talousavulla uusien jäsentensä kasvua ja muutenkin pyrkii auttamaan missä vain mahdollista. Halutessaan FCO:hon voi liittyä luotuaan CN:ssä ensin valtion ja sitten rekisteröitymällä liiton foorumeille (http://z11.invisionfree.com/Fincoor). Tuon jälkeen lisäohjeita hakemuksen tekemiseksi löytyy "Jäsenhakemukset" -subfoorumilta.

Itse olen pelannut Cyber Nationsia lähes vuoden päivät, valtioni synttärit ovatkin 3.1.08. Valtioni nimi on Enricoville.

Jos joku innostuu pelaamaan, niin tervetuloa vain FCO:hon. Jaamme starttirahoja uusille valtioille ja parin viikon sisällä käynnistyy massiivinen avustusoperaatio.

Keskustelu aiheesta siis vapaata. CN:ää jo pelaavat voisivat vaikkapa kertoa valtionsa ja hallitsijansa nimen samoin kuin missä liittoumassa mahdollisesti jo ovat jäseninä. Myös uusien pelaajien kannattaa esittää kysymyksiä, joihin veteraanit osannevat vastata ja neuvoa miten välttää pahimmat sudenkuopat.

http://www.cybernations.net
http://z11.invisionfree.com/Fincoor

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat