psykoanalyysin kritiikki

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015
siouxeyesighed legion
Shriek, en vastaa nyt muuhun kuin tähän metakeskusteluun, se on näemmä toivotonta. Kyse ei ole mielyttämättömyydestä, vain siitä että sinä edelleenkin muistutat minua muista, kirjallisesti tai "konkreettisesti", tuntemistani psykoanalyytikoista siinä, että nimenomaisesti et havainnoi ilmiötä ensin, vaan aloitat tulkinnastasi, joka on olemassa valmiina ja jonka lasket kaiken päälle. Se näkyy vielä tässäkin, miten et vastaa tekstiini, vaan esität freudilaisen tulkinnan minusta.



En minä sinuun ole tulkintaa kohdistanut, vaan siihen mitä näkemyksiä esität, joihin sovellan psykoanalyyttista ajattelumallia. Olen kuitenkin kokoajan muokkaamassa käsityksiä, koska en pidä psykoanalyysia dogmana. Toisin kun Freud, minulla ei ole mitään syytä pitää itsekkäästi kiinni niistä teorioista, kun en ole niitä edes luonut. Tästähän psykoanalyysia on kritisoitu, että Freud ei ole kyennyt tuon seikan takia objektiivisuuteen. Sinä juuri haluat käsittää sen freudilaisen tulkinnan dogmina, toisin kuin minä. Keskeneräisessä teoriassa on paljon selittämätöntä, ja että sillä ei voi joskus saada kuin puolitiehen jääviä tulkintoja.

Sinä taas osoitat mielestäni sitä tavanomaista virheellistä asennoitumista ajattelussa, kun vedät psykoanalyysin kritiikin niin kovasti itseesi. Sinä olet liian emotionaalisesti latautunut järkevässä keskustelussa, että imet sellaista kriitikkiä itseesi, joka kohdistui ainoastaan tietoiseen ajatteluusi (järkeen), ei sinuun ihmisenä, vaikka niin sen helposti käsität. Tämä on vähän paradoksaalista, mutta sinun täytyy ymmärtää, että minä hyväksyn sinut ihmisenä, vaikka ajatuksiasi kritisoinkin.

Olen itse joutunut muuttamaan käsityksiäni psykoanalyysista kokoajan, koska se ei selitä tai on ahdas. Mielestäni sinä, kun et virallisesti halua tukea psykoanalyysia, tyydyt vaan jatkuvasti kritisoimaan, missä psykoanalyysi menee vikaan, sen sijaan, että lukisit viestejäni. Minä olen jo todennut, että en edusta psykoanalyysia virallisesti. Edustan sitä ainoastaan siltä osin, kun se on käyttökelpoinen - olkoonkin se sinulle fantasiaa. Jos tiedät jotain psykoanalyysista, niin tiedät mikä merkitys fantasioilla on.

Niinpä, koska viesti ei kulje tuohon suuntaan, annan nyt kerralla kaikille muille ohjeen menetellä viestieni suhteen : Shriekin kommentointien sijasta tai ainakin niiden ohessa lukekaa alkuperäinen viesti.



Niin minäkin kehottaisin. Ei se viesti tunnu kulkevan sinunkaan suuntaan, vaikka kuinka yritän olla rakentava.

BTW, dualismi on jo itsessään argumentaatiovirhe. Shriek voisi myös joskus sitä paitsi perustella jollakin freudilaisuuksiaan, eikä vain kertoa miten jutut tapahtuvat Freudin systeemissä; sehän tässä onkin vikana



Miksi minun pitäisi perustella Freudilaisuuksia jossain v*t*n ketjussa, jotka eivät sitä edes käsittele? Kuka sellaista jaksaisi lukea, jos asia ei kiinnosta pätkääkään? Tuskin sinäkään jaksat aina ruveta vääntämään rautalangasta ja selittelemään jokaista varten erikseen jotain sosiologista käsitteistöä, vaikka sellainen toivottavaa olisikin. Siksi pyrinkin menemään suoraan asiaan, esittämään psykoanalyyttisväritteisin tulkinnan.

: hänelle on kyse vain "arvostat tai et" kysymyksestä, kun taas akateemisissa, tieteellisissä, filosofisissa yms. keskusteluissa eri kantoja asetetaan suhteeseen toistensa kanssa ja ne voivat myös kumoutua, jos ne ovat huonosti perusteltuja - kuten psykoanalyysille kävi jo 70-luvulla.

Paskat. Ihan samalla tavalla se "arvostat tai et" on kytkettynä sinuun. Juuri osoitin, että olet selvästi liian emotionaalisesti latautunut ottamaan vastaan järkevää puhetta ts. et anna arvoa. Sinä et sitäpaitsi selvästikään arvosta niitä parantumisia, mitä psykoanalyysilla on käytännössä saatu aikaan. Älä siis kuvittele, että olet itse jotenkin arvostelun ulkopuolella ja että kykenet vertaamaan kantoja objektiivisesti. Tieteen objektiivisuus on rajallista, samoin on psykoanalyysin.

Lisäys:
Se että jos näet psykoanalyyttisten ajatusten olevan jotenkin ristiriidassa sosiologian löydöksiin, on ihan omaa kapeakatseisuuttasi. Minä en nimittäin näe niissä mitään ristiriitoja, muuta kuin sen lähtö asetelman, mutta siitä huolimatta ne on ihan hyvin sovitettavissa yhteen.

Sivut

Kommentit (73)

Vierailija
anomalia
En ole täällä ketään käännyttämässä, mutta omana mielipiteenäni sanon erään foorumille kirjoittajan termiä lainaten: psykoanalyysi on täyttä hourulallaa.

Tollaiseen kommenttiin on mukava vastata yhtä nasevasti. Täällä suomessa keskiverto ihmisen pää on liian jäässä, että kykenisi noista ajatuksista mitään irti saamaan.

Vierailija
Shriek
....selvästikään arvosta niitä parantumisia, mitä psykoanalyysilla on käytännössä saatu aikaan.

Nämä psykoanalyysilla aikaansaadut parantumiset ovat aika hataralla pohjalla. Nimittäin ei ole mitään selvää keinoa osoittaa, että parantuminen johtui juuri psykoanalyysistä. Parantuminen olisi voinut tapahtua samalla tavalla jossain muussa terapiassa, ilman terapiaa juttelemalla jonkin empaattisen ihmisen kanssa tai spontaanisti.

Jos oikeasti halutaan selvittää, onko psykoanalyysistä hyötyä mielenterveysongelmiin, niin asiaa pitäisi testata laajoin otoksin ja käyttää verrokkiryhmiä. Lisäksi parantumisen toteamiseen ei ole muuta keinoa kuin kysyminen potilaalta... joka on epävarmaa, kuten kyselytutkimukset ylipäätään.

Psykoanalyysin vahvuus on sen uskomaton kyky väistellä kaikkea kritiikkiä.

Vierailija
anomalia
Nämä psykoanalyysilla aikaansaadut parantumiset ovat aika hataralla pohjalla. Nimittäin ei ole mitään selvää keinoa osoittaa, että parantuminen johtui juuri psykoanalyysistä. Parantuminen olisi voinut tapahtua samalla tavalla jossain muussa terapiassa, ilman terapiaa juttelemalla jonkin empaattisen ihmisen kanssa tai spontaanisti.



Tiedän. Se että psykoanalyysi ei saa kannatusta, johtuu ihmisten ennakkoasenteista sitä kohtaan ja siitä, kuinka sen tulkinnoilla on tapana ärsyttää ihmisiä. Lisäksi terapeuttien omat taidot ratkaisevat saadaanko paranemistapauksista tarpeeksi irti sellaista, jotta voitaisiin tehdä jotain yleistäviä päätelmiä. Lisäksi itse olen saanut sellaisen vaikutelman, että kaikkia psykoanalyytikkoja vaivaa liika kunnioitus Freudia kohtaan. Vaikuttaa siltä, että he ovat tyytyväisiä tähän tilanteeseen, eivätkä he ole asennoituneet kehittämään teoriaa entisestään. Ehkä suurinosa on keskittynyt nimeomaan ihmisten auttamiseen, eivätkä sen takia ehdi pahemmin uhraamaan aikaa teoreettiseen pohdiskeluun. Edistyminen on siis hidasta puuhaa, eikä sellainen kelpaa nykyaikana. Jos ammatin harjoittaminen on kiinni terapeuttisesta menestyksestä, niin kyllä siinä joutuu toimeentulonsa kanssa ahtaalle. Esim. siten, että on pakko alkaa saada tuloksia aikaseksi, että työpaikka voisi säilyä.

Ennen jotkut saattoivat olla todella mielissään siitä, että pääsi jostain neuroosistaan tai fobiastaan eroon, vaikka analyysi olisi kestänyt vuoden tai enemmän. Silloin lääkärit olivat voimattomia tällaisten oireiden kanssa ja parantuminen oli mahdotonta. Se että lääkehoidoilla ja kognitiivisella terapian mahdollisilla nopeammilla menetelmillä saadaan nopeampia paranemisia aikaan, on nykaikana suositumpaa. Minusta kognitiivinen, jonka käsitän supportiivisena hoitomenelmänä, on aivopesua. Se on tietyssä mielessä välttämätön terapeuttinen keino, mutta että hoidot jätetään sen ja lääkkeen varaan, kuullostaa minun korvaan aivopesulta. Suggestiota, ei mitään muuta. Ts. Mennään psykologian kehityksessä taaksepäin. Freudhan tahtoi kehittää suggestiota ja hypnoosia paremman hoitokeinon, ja psykoanalyysi on nyt jätetty lojumaan käyttökelvottomana, kun kukaan ei osaa soveltaa sitä.

Jos oikeasti halutaan selvittää, onko psykoanalyysistä hyötyä mielenterveysongelmiin, niin asiaa pitäisi testata laajoin otoksin ja käyttää verrokkiryhmiä. Lisäksi parantumisen toteamiseen ei ole muuta keinoa kuin kysyminen potilaalta... joka on epävarmaa, kuten kyselytutkimukset ylipäätään.

Jos suhtautuminen on niin negatiivista niin ei se paljoa houkuttele tekemään tutkimusta. Lisäksi suomessa on psykoanalyytikkoja varsin vähän. Hyvä että sellainen yhdistys suomessa nykyään on. Ennen joutuvat ruotsissa kokoontumaan, kun omaa yhdistystä ei ollut.

Vierailija
Shriek
Minusta kognitiivinen, jonka käsitän supportiivisena hoitomenelmänä, on aivopesua. Se on tietyssä mielessä välttämätön terapeuttinen keino, mutta että hoidot jätetään sen ja lääkkeen varaan, kuullostaa minun korvaan aivopesulta. Suggestiota, ei mitään muuta.

Kognitiiviset terapeutit sentään ovat kiinnostuneita siitä, miten asiakas pärjää ja tekevät yhteistyötä muiden kanssa. Psykoanalyyttiset istuvat kopissaan ja luottavat siihen, mitä heidän terapoitavansa sanoo. Ei sellaista terapeuttia kiinnosta esimerkiksi se, ettei hänen asiakkaansa ole syönyt ja nukkunut viikkoon ja mitä asialle voisi ehkä tehdä. Mielenterveysasiakkaiden kuntoutuksen kannalta psykoanalyytikot ovat näkemykseni mukaan melkoisen hyödyttömiä.

Vierailija
Shriek
Se että psykoanalyysi ei saa kannatusta, johtuu ihmisten ennakkoasenteista sitä kohtaan ja siitä, kuinka sen tulkinnoilla on tapana ärsyttää ihmisiä.

Tuo lause on hyvä esimerkki psykoanalyysin ameebamaisuudesta ja kritiikin väistelystä.

Entä mistä johtui, että psykoanalyysi sai aikanaan paljon kannatusta Euroopassa ja Amerikassa? Mutta nykyään psykoanalyysipiirit ovat pieniä hiipuvia yhdistyksiä, joiden tärkeimmät vaikuttajat ovat ikänsä psykoanalyysiä pyörittäneitä alan veteraaneja.

Minun tulkinta psykoanalyysin epäsuosioon on erilainen. Psykoanalyysin opit eivät saa tukea miltään rinnakkaiselta tai aihetta sivuavalta alalta. Esim. evoluutioteoria ja kokeellisen psykologian havainnot ovat jyrkässä ristiriidassa psykoanalyysin kanssa.

Vierailija

Lazlo: Kaikki potilaat eivät kuitenkaan ole vakavia tapauksia, monille riiittävät pelkät terapiakäynnit. Aina terapiaa ei haeta mielisairauden, vaan myös jonkin tavallisen elämänkriisin yhteydessä. Psykoanalyysi varmaan nojaa ehkä liikaa Freudin ajatuksiin, mutta hienoa minusta siinä on idea siitä, että potilas saa vapaasti puhua ulos kaiken, mitä haluaa sanoa. Ei sillä ole merkitystä, onko potilaan sanat "totta" vai ei. Tarkoitus on purkaa omia tunteita ja ajatuksia. Eikä ole potilaan kannalta hyvä asia, jos terapeutti epäilee jokaista hänen sanaansa. Potilaat haluaisivat yleensä terapiasuhteen olevan luottamuksellinen ihmissuhde, jossa voi uskoutua terapeutilleen, ja käydä yksityisiä, kahdenkeskisiä keskusteuja.

Vierailija
väläys
Lazlo: Kaikki potilaat eivät kuitenkaan ole vakavia tapauksia, monille riiittävät pelkät terapiakäynnit. Aina terapiaa ei haeta mielisairauden, vaan myös jonkin tavallisen elämänkriisin yhteydessä.



Olet varmaan tässä ihan oikeassa, vaikka täytyy todeta, että tuo mielisairaus-määritelmä kertoo siitä, minkälainen käsitys sinulla mielenterveyskuntoutujista on. Psykoanalyyttiset terapeutit ovat mielestäni jo aikaa jääneet jälkeen siitä, mitä esimerkiksi mielenterveyskuntoutuksessa tapahtuu.

Ei sillä ole merkitystä, onko potilaan sanat "totta" vai ei. Tarkoitus on purkaa omia tunteita ja ajatuksia. Eikä ole potilaan kannalta hyvä asia, jos terapeutti epäilee jokaista hänen sanaansa. Potilaat haluaisivat yleensä terapiasuhteen olevan luottamuksellinen ihmissuhde, jossa voi uskoutua terapeutilleen, ja käydä yksityisiä, kahdenkeskisiä keskusteuja.

En minä tarkoitakaan sitä, että terapeutin pitäisi epäillä terapoitavansa sanoja. Eivät niitä ala epäilemään muutkaan terapeutit (ainakaan suoraan). Muita terapeutteja vaan tuppaa kiinnostamaan, että mitenkä se heidän asiakkaansa kuvailema maailma ja todellinen maailma kohtaavat. Eli vaikka asiakas tuntuisi terapiassa edistyvän, mutta ei tavallisessa elämässä pysty poistumaan huoneestaan, niin joku on todennäköisesti pielessä. Psykoanalyyttisiä terapeutteja tämä ei kokemukseni mukaan kiinnosta pätkän vertaa.

Vierailija

Lazlo: Minä käytin tarkoituksella sanaa mielisairaus tehdäkseni eron vakavasti sairaiden ja niiden välille, jotka käyvät terapiassa käsittelemässä jotain tiettyä neuroosin tasoista ongelmaa, tai ihmissuhteisiin liittyvää asiaa, mutta eivät ole yhteiskunnasta "pudonneita" yksilöitä. Monia ihmisiä auttaa jo pelkästään se, että saa puhua terapeutille, joka jaksaa kuunnella. Terapiassa voi omilla rahoillaan käydä jopa harrastuksena, tai parantaakseen omaa itsetuntemustaan. Psykonanalyysia tilastollisesti tehokkaampia terapioita on olemassa, mutta minusta psykonalyysia ei ehkä kokonaan kannattaisi hylätä. Juuri tuohon itsetuntemuksen parantamiseen se voi olla hyvää terapiaa.

Sain viestistäsi sen kuvan, että sinä lasket "mielenterveyskuntoutujiksi" vain vakavasti sairaat, sellaiset ihmiset jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään. Halusin tuoda esille, että terapiassa käyvät myös työssä käyvät ja opiskelevat, säännöllistä elämää viettävät ihmiset.

P.S Mielentervyslain kannalta on oleellista, että erotetaan mielisairaus ja mielenterveyden häiriö toisistaan.

Vierailija
väläys

Minä käytin tarkoituksella sanaa mielisairaus tehdäkseni eron vakavasti sairaiden ja niiden välille, jotka käyvät terapiassa käsittelemässä jotain tiettyä neuroosin tasoista ongelmaa, tai ihmissuhteisiin liittyvää asiaa, mutta eivät ole yhteiskunnasta "pudonneita" yksilöitä. Monia ihmisiä auttaa jo pelkästään se, että saa puhua terapeutille, joka jaksaa kuunnella. Terapiassa voi omilla rahoillaan käydä jopa harrastuksena, tai parantaakseen omaa itsetuntemustaan.



Voi kai sitä omilla rahoillaan käydä huvikseen vaikka missä. Kelan kustantamista terapioista psykoanalyyttinen koulukunta voitaisiin kyllä mielestäni unohtaa kokonaan, eikä psykoanalyyttistä terapiaa kannattaisi pikku neurooseja suurempiin ongelmiin soveltaakaan.


Sain viestistäsi sen kuvan, että sinä lasket "mielenterveyskuntoutujiksi" vain vakavasti sairaat, sellaiset ihmiset jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään. Halusin tuoda esille, että terapiassa käyvät myös työssä käyvät ja opiskelevat, säännöllistä elämää viettävät ihmiset.



Myös opiskelijat ja työssäkäyvät voivat olla mielenterveyskuntoutujia. Käsittääkseni en missään ole maininnut tarkkaa määritelmää mielenterveyskuntoutujalle. Enkä halua tarkkaa määritelmää jatkossakaan tehdä, koska asia on niin monitahoinen. Voin puhua vain omasta kokemuksestani ja se kokemus kertoo, ettei psykoanalyysi ole kovin hyvä hoitokeino. Sen edustajat jättävät kaiken mielenterveyskuntoutuksesta viime vuosikymmeninä saadun kokemuksen huomiotta ja jatkavat koppiterapialinjallaan.


P.S Mielentervyslain kannalta on oleellista, että erotetaan mielisairaus ja mielenterveyden häiriö toisistaan.

Mutta kuntoutuksen kannalta ei kannata kauheasti puhua mielisairauksista tai mielisairaista. Eikä niistä kukaan enää puhukaan.

Vierailija
Lazlo
Kognitiiviset terapeutit sentään ovat kiinnostuneita siitä, miten asiakas pärjää ja tekevät yhteistyötä muiden kanssa. Psykoanalyyttiset istuvat kopissaan ja luottavat siihen, mitä heidän terapoitavansa sanoo. Ei sellaista terapeuttia kiinnosta esimerkiksi se, ettei hänen asiakkaansa ole syönyt ja nukkunut viikkoon ja mitä asialle voisi ehkä tehdä. Mielenterveysasiakkaiden kuntoutuksen kannalta psykoanalyytikot ovat näkemykseni mukaan melkoisen hyödyttömiä.



Mitähän ihmeen jöötiä sinä nyt olet vääntämässä? Kognitiivinen terapia perustuu taatusti ihan samanlaiseen auktoriteettiin luottamiseen kuin psykoterapiakin. Miksi siellä muuten ylipäätään käytäisiin, jos asia ei olisi niin? Samanlaista se on myös lääkärillä käydessä. Eikä se ole sitä, että asiakas puhuu ihan mitä sattuu ilman, että terapeutti välillä tietoisesti ohjaisi keskustelua johonkin. Olet varmaan sen kannalla, että pidetään potilas mielummin lääkehuuruissa, niin hän on tasapainoisimmillaan? Mukavia tollaiset sunnuntaifilosofiset heitot, joilla teilataan jonkun elämäntyö tosta noin. Äijä on puhunut täyttä p*sk**. Samoin Newtonit ja Einsteinit myös. Jotain mustia aukkoja avaruudessa?... *lol*

asiakkaansa ole syönyt ja nukkunut viikkoon



Viittaat tolla vissiin juuri siihen yhteen möhläykseen, minkä se yksi - oliko lienee joku psykoterapeutti - oli tehnyt, kun potilas olisi vaatinut ensisijaisesti lääkehoitoa. Minäkin kuulin tuosta tapauksesta. Niin, lääkäreillekö ei sitten tapahdu ikinä virheitä? Piitäkö sitä heti eka virheestä rankaista sillä, että toteaa koko homman turhaksi.

Anomalia
Tuo lause on hyvä esimerkki psykoanalyysin ameebamaisuudesta ja kritiikin väistelystä.



Teorioitako ei saa puolustaa? Lapsikin osaa kritisoida jotain ajatusmallia kuin puolustaa sitä. Hiekkalinnan hajoitukseen verrattavaa puuhaa. Luulisi sinunkin tietävän tieteestä sen, että itsestään selvyydet eivät ole yhtä kuin totuus. Totuus ei yleensä ole sitä, mikä kuullostaa kaikkein miellyttävimmältä. Aikanaan ei myöskään tykätty aurinkokeskeisestä universumista, kun sitä esitettiin. Samoin ei tykätty evoluutio-opista, että ihminen on apinasta. Ihan yhtä mielivaltaisia hypoteeseja on psykoanalyysissa, ei sen hirveämpiä.

Entä mistä johtui, että psykoanalyysi sai aikanaan paljon kannatusta Euroopassa ja Amerikassa? Mutta nykyään psykoanalyysipiirit ovat pieniä hiipuvia yhdistyksiä, joiden tärkeimmät vaikuttajat ovat ikänsä psykoanalyysiä pyörittäneitä alan veteraaneja. Minun tulkinta psykoanalyysin epäsuosioon on erilainen. Psykoanalyysin opit eivät saa tukea miltään rinnakkaiselta tai aihetta sivuavalta alalta. Esim. evoluutioteoria ja kokeellisen psykologian havainnot ovat jyrkässä ristiriidassa psykoanalyysin kanssa.



Mistäköhän voisi johtua? No varmaankin myös siitä, että mikä oli Freudin oma kielitaito. Vaikutusta on varmasti ollut sillä, missä hän on itse käynyt luennoimassa. Merkittävimmät valtiot lienevät Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja USA. USA:ssa tosin suositaan tietääkseni enemmän Freudin entisten tutkijakumppaneiden teorioita. USA:ssa ja muissa maissa ihmiset eivät ole niin lumiukkoja sydämmeltään kuin Suomessa. Täällä enemmistö ihmisistä vaikuttaa olevan emotionaalisesti kuolleita. Ei ihme, että täällä p*sk*njankuttamisterapiat ovat suositumpia menetelmiä.

Jos lukisit psykoanalyyttisia julkaisuja niin tietäisit, että se saa vielä nykyäänkin tukea hypoteeseihinsa jostain tutkimuksista. Yhdistysten elinvoimaisuudesta en osaa sanoa, kun en niihin kuulu. Huonolta asiat näin perstuntumalta silti näyttävät.

väläys
Potilaat haluaisivat yleensä terapiasuhteen olevan luottamuksellinen ihmissuhde, jossa voi uskoutua terapeutilleen, ja käydä yksityisiä, kahdenkeskisiä keskusteuja.

Näinpä. Minusta tuo kognitiivinen terapia vaikuttaa enemmän siltä, että jankutetaan auktoriteettina 'tieteellisiä totuuksia' joihin potilaan on vain mukauduttava, vaikka p*sk* olo ei siitä mihinkään katoa. Sitten tuputetaan lääkkeitä, joilla mielenkemia oijotaan väkisin. Tuo on ihan analogista sille, kun vaikka rakennettaisiin ydinvoimaloita energia ongelmaan. Ihan kestämätöntä pitemmän päälle. Olen kuullut tuttaviltani kritiikkiä noista terapiamuodoista, ja he eivät pidä yhtään siitä, että joutuisivat alkaan syömään lääkkeitä ongelmiinsa. Joten he haukkuvat terapiat, kun he eivät aio koskea lääkkeisiin ja kokevat terapian ilman sitä hyödyttömäksi. Auvinen oli hyvä esimerkki siitä, mitä voi sattua, kun joku unohtaa ottaa lääkkeet jokin aamu.

Vierailija
Shriek

Olet varmaan sen kannalla, että pidetään potilas mielummin lääkehuuruissa, niin hän on tasapainoisimmillaan?



Mistä ihmeestä näin päättelet?


Viittaat tolla vissiin juuri siihen yhteen möhläykseen, minkä se yksi - oliko lienee joku psykoterapeutti - oli tehnyt, kun potilas olisi vaatinut ensisijaisesti lääkehoitoa. Minäkin kuulin tuosta tapauksesta. Niin, lääkäreillekö ei sitten tapahdu ikinä virheitä? Piitäkö sitä heti eka virheestä rankaista sillä, että toteaa koko homman turhaksi.



Olen aika varma, että tästä tapauksesta et ole kuullut, koska sitä ei ole missään raportoitukaan. Eli tapauksia on siis ilmeisesti useampia.

Kuten sanoin aikasemmin, minun kokemukseni mukaan psykoanalyyttisiä terapeutteja ei kiinnosta pätkän vertaa se, että millainen heidän terapoitavansa käytännön psykososiaalinen toimintakyky on (muuten kuin siihen asti, mitä terapoitava siitä kertoo). Psykoanalyyttiset terapeutit eivät tee yhteistyötä muiden heidän asiakkaansa kanssa tekemisissä olevien tahojen kanssa. Heille on vain se maailma siellä terapiakopin sisällä. He eivät ole pätkääkään kiinnostuneita siitä, minkälaista kehitystä mielenterveyskuntoutuksessa on viime vuosikymmeninä tapahtunut.

Näinpä. Minusta tuo kognitiivinen terapia vaikuttaa enemmän siltä, että jankutetaan auktoriteettina 'tieteellisiä totuuksia' joihin potilaan on vain mukauduttava, vaikka p*sk* olo ei siitä mihinkään katoa.

Kuinka paljon sinä oikeastaan tiedät kognitiivisesta terapiasta? Kirjoituksistasi päätellen et yhtään mitään.

Vierailija
Lazlo
En minä tarkoitakaan sitä, että terapeutin pitäisi epäillä terapoitavansa sanoja. Eivät niitä ala epäilemään muutkaan terapeutit (ainakaan suoraan). Muita terapeutteja vaan tuppaa kiinnostamaan, että mitenkä se heidän asiakkaansa kuvailema maailma ja todellinen maailma kohtaavat. Eli vaikka asiakas tuntuisi terapiassa edistyvän, mutta ei tavallisessa elämässä pysty poistumaan huoneestaan, niin joku on todennäköisesti pielessä. Psykoanalyyttisiä terapeutteja tämä ei kokemukseni mukaan kiinnosta pätkän vertaa.

Minusta on vähän ihmeellistä, että väitetään asian olevan noin. Onko todellakin niin, etteivät nämä psykoterapeutit välitä mistään mitään? Silloin alalle lukevat väärät ihmiset. Kyllä pitää ymmärtää, että nämä psykoterapiasessiot ovat jokainen ainutlaatuisia tilanteita, joiden pitäisi
herättää kiinnostusta ihmiseen ihan oman alansa takia. Olen minäkin kuullut kunnianhimoisista psykologeista, joita ei kiinnosta kuin oma status. Sellaisten ihmisten sekaantuminen tällaiselle alalle on valitettavaa. Sääliksi käy heitä, jotka joutuvat noiden ilkeiden ihmisten käsittelyyn. Toisaalta, tuo että miksi he eivät puutu elämään sen enempää, on ihan tarkoituksellista. Psykoterapiassa on sääntö, että potilaan elämään ei puututa sen enempää, kun on pakko. Sille oli olemassa perusteet, mutta en nyt muista mitkä ne olivat. Kyllä ihminen tarvitsee muitakin ihmisiä elämäänsä kuin terapeutin. Jos on yksinäinen ja ilman ystäviä, niin se on huonompi homma. Ei terapeutti yksinään yksinään riitä. Tarvitaan muidenkin tukea.
Ymmärrän hyvin sen, että ihmiset ovat yksinäisiä täällä suomessa ja että koko vastuu henkilön kohtalosta jää terapeutille. Ainakaan minä en lähtisi terapeutteja syyttelemään, jos ihmisillä on vähän oikeita ystäviä.

Vierailija
Shriek

Minusta on vähän ihmeellistä, että väitetään asian olevan noin. Onko todellakin niin, etteivät nämä psykoterapeutit välitä mistään mitään?




En minä väitä, etteivät he välitä mistään mitään. Olen aika varmaa, että he yrittävät auttaa asiakastaan. Mutta kokemukseni mukaan yhteistyötä muiden tahojen kanssa he eivät tee. Toisin, kuin muita suuntia edustavat terapeutit. Tähän olen törmännyt hyvin valitettavissa asioissa. Terapeutti on ihmetellyt, että mitenkä se asiakas nyt yhtäkkiä niin huonoon kuntoon meni, kun terapia meni niin hyvin. Menee kai sitä jos ei syö.

Jos on yksinäinen ja ilman ystäviä, niin se on huonompi homma. Ei terapeutti yksinään yksinään riitä. Tarvitaan muidenkin tukea.
Ymmärrän hyvin sen, että ihmiset ovat yksinäisiä täällä suomessa ja että koko vastuu henkilön kohtalosta jää terapeutille. Ainakaan minä en lähtisi terapeutteja syyttelemään, jos ihmisillä on vähän oikeita ystäviä.

Minä nyt lähinnä puhun siitä, että jos on verkosto, jonka tarkoituksena on auttaa asiakasta, niin psykoanalyyttistä suuntaa edustavat eivät siihen osallistu. Vanhemmat. lääkärit, sosiaalityöntekijät ja muut yhteistyökumppanit tulevat paikalle, mutta psykoanalyyttistä suuntaa edustava terapeutti ei tule.

Vierailija
Lazlo
Mistä ihmeestä näin päättelet?



Aiemmista teksteistäsi. Olin ilmeisesti väärässä.

Olen aika varma, että tästä tapauksesta et ole kuullut, koska sitä ei ole missään raportoitukaan. Eli tapauksia on siis ilmeisesti useampia.



Kuulin ystävältäni, jolla on lääkärituttuja ja jotka olivat kertoneet asiasta hänelle. Eihän näistä ilmeisesti saisi julkisesti puhuakaan. Harmi etten muista tapauksesta yksityiskohtia. Olikohan se asiakas jopa kuollut tai sitten joutunut teholle. En kyllä muista tarkkaan

Kuinka paljon sinä oikeastaan tiedät kognitiivisesta terapiasta? Kirjoituksistasi päätellen et yhtään mitään.



No kerro sinä sitten.

http://www.kolumbus.fi/michel.segerberg/kognitiivinen.html

Kyllä tuon esittelyn perusteella voisi sanoa, että vaikutteet ovat otettu psykoanalyysista, vaikka se ei sitä olisikaan. Esim. vaikka tästä pätkästä:

hankalien teemojen työstämistä emotionaalisesti, vuorovaikutuksellisesti, kognitiivisesti ja toiminnallisesti (Young 1994). Kognitiivinen lähestymistapa ei aina yksinään kuitenkaan riitä tuomaan oivallusta itsestä/omasta elämäntilanteesta vaan voidaan tarvita myös kehollista tunnetyöskentelyä lukkojen avaamiseksi. Tunneperäinen, emotionaalinen kokemus on välttämätön, jotta muutos on mahdollista (Guidano 1991). Tämä tarkoittaa sitä, että tuskalliset tunteet ja ahdistavat asiat on kohdattava terapeuttisessa työskentelyssä ja sitä kautta on mahdollista löytää uusi tapa antaa merkityksiä erilaisille tilanteille kuten primaaliterapiassa.

Tuossa on riisuttu tietyjä psykoanalyysille ominaisia piirteitä pois, jotka ovat tärkeitä esimerkiksi vakavempien häiriöiden hoidossa.

on lyhyt ja käytännönläheinen psykoterapian muoto, jossa keskitytään menneisyyden sijasta asiakkaan tämänhetkisiin ongelmiin.

Eli kognitiivisessa terapiassa ei lähdetä syvemmälle retkelle ihmisen menneisyyteen ja luotetaan, että pinnalla olevien tunteiden uudelleen jäsentäminen poistaa ongelmat. Samanlainen merkitys on psykoterapian supportiivisilla menetelmillä, joilla pyritään stabilisoimaan jo hoidon välillä saavutettuja terapeuttisia oivalluksia.

En minä väitä, etteivät he välitä mistään mitään. Olen aika varmaa, että he yrittävät auttaa asiakastaan. Mutta kokemukseni mukaan yhteistyötä muiden tahojen kanssa he eivät tee. Toisin, kuin muita suuntia edustavat terapeutit. Tähän olen törmännyt hyvin valitettavissa asioissa. Terapeutti on ihmetellyt, että mitenkä se asiakas nyt yhtäkkiä niin huonoon kuntoon meni, kun terapia meni niin hyvin. Menee kai sitä jos ei syö.



Tollainen k*s*päimäisyys on valitettavaa. On ikävää, jos pitää psykoanalyytikkona itseään niin kaikkivoipana, että ei vaivaudu edes keskustelemaan muiden tahojen kanssa. Onhan tuo aikamoinen asennevamma.

Minä nyt lähinnä puhun siitä, että jos on verkosto, jonka tarkoituksena on auttaa asiakasta, niin psykoanalyyttistä suuntaa edustavat eivät siihen osallistu. Vanhemmat. lääkärit, sosiaalityöntekijät ja muut yhteistyökumppanit tulevat paikalle, mutta psykoanalyyttistä suuntaa edustava terapeutti ei tule.

Kai tuohon on oltava jokin järkevä syy ettei tule. Jos nyt lähdetään siitä, että molemmat meistä uskovat siihen, että he kuitenkin haluavat auttaa. Kummalista tuo kuitenkin on.

Vierailija
Shriek
Anomalia
Tuo lause on hyvä esimerkki psykoanalyysin ameebamaisuudesta ja kritiikin väistelystä.



Teorioitako ei saa puolustaa? Lapsikin osaa kritisoida jotain ajatusmallia kuin puolustaa sitä. Hiekkalinnan hajoitukseen verrattavaa puuhaa. Luulisi sinunkin tietävän tieteestä sen, että itsestään selvyydet eivät ole yhtä kuin totuus. Totuus ei yleensä ole sitä, mikä kuullostaa kaikkein miellyttävimmältä. Aikanaan ei myöskään tykätty aurinkokeskeisestä universumista, kun sitä esitettiin. Samoin ei tykätty evoluutio-opista, että ihminen on apinasta. Ihan yhtä mielivaltaisia hypoteeseja on psykoanalyysissa, ei sen hirveämpiä.

Saa toki puolustaa. Mutta psykoanalyysia on voitava arvioida samoin tietoteoreettisin perustein kuin mitä tahansa muutakin teoriaa. Vaikka kuinka monin tavoin psykoanalyysin väittämät on osoitettu vääriksi, niin psykoanalyysin kannattajia tämä ei tunnu hetkauttavan yhtään. Sen sijaan kritiikin esittäjistä alataan usein esittää psykoanalyyttisiä arvioita. Psykoanalyysiä perustellaan psykoanalyysillä. Omaan oppiinsa sulkeutuminen on ominaista uskonnoille.

Kerroit jossain toisessa säikeessä olevasi avoin totuudelle. Jos niin, kannattaa silloin lukea myös psykoanalyysin kritiikkiä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat