Moi kaikille

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Keskiviikkoiltana kännissä, eikä kukaan kymmenestä messengertuttavasta enää vastaa minulle. Ajattelin siis alkaa kirjoittamaan jonnekkin vaan, ja tämä osoittautui oivalliseksi paikaksi.

Mä olen siis melkosta lailla niinku uus käyttäjä tällä foorumilla. Oon mä tiede-lehtee tilannu jo useita vuosia ja vieläpä pidemmän aikaa selaillu sillon tällön tätä foorumia. Käyttäjätunnuksiakin mulla on jo kaksi ennen tätä, mutta kummallakaan en ole kirjoittanut ainoatakaan viestiä. En ole uskaltanut. Olen ajatellut, ettei ajatukseni sovellu tällaiseen paikkaan, ja olen pelännyt, ettei minua hyväksytä tai torjutaan.

Nyt kuitenkin rohkaistuin mäyräkoiraa juodessani ja ajattelin, että pistetään edes jotain jonnekkin. Tällänen tästä sitten tuli, tai siis tulee. Ensin ajattelin, että pistän testivyöhykkeelle tän, mut jotenki toi etanolin estoja poistava vaikutus sai minut luopumaan epäluuloistani ja luomaan ketjun jopa vapaaseen sanaan. Jos sana todellakin on vapaa, niin luulis, että täällä sitten saa sanoa mitä tahansa. Jopa uudestaan? No tässä mä nyt sitten sanon, ihan mitä tahansa, tai siis edes jotain. Jos joku siis yhä lukee tätä syystä tai toisesta, haluaisin kertoa, että ihmettelen sitä suuresti.

Oikeastaan ihmettelen, koska en itse jaksa paneutua kovinkaan moneen ketjuun täällä, vaikka melko usein mielestäni käynkin. Sitten kun löytää jonkun mielenkiintoisen aiheen, ja alan sitä lukemaan ensimmäiset kolme sivua, huomaan, että sitä on jäljellä vielä parikymmentä sivullista. Ei jumankauta tässähän menis koko loppu kuntoutumistyöpäivä jotta ehtisin lukea nämä kaikki. En kuitenkaan voi lisätä kommenttiani, ennenkuin olen tarkistanut, ettei kukaan muu ole sanonut sitä minua ennen.

Oikeastaan en voi julkaista kommenttiani, ennekuin olen tarkistanut koko foorumin sen kaltaisista viesteistä. Siihen se kirjoittaminen yleensä sitten kaatuukin. Hakusanoilla löytyy monesti kymmeniä asiaan kuuluvia viestiketjuja, ja suurimmassa osassa niistä on useita kymmeniä sivuja viestejä luettavaa. Olen niin hidas lukemaan, vaikken lue edes kaikkea, etten millään pääse yleiskäsitykseen foorumin kokonaistilanteesta ko. aiheesta ja päädyn vain saamaan lisäinformaatiota aiheen sivusta. Se tuottaa suuren tunnetuskan ja informaatioähkyn, mutta olen käsittääkseni selvinnyt viimeisestäkin kohtuullisesti.

Toivottavasti siis kukaan ei ole vielä tehnyt aihetta, jossa käsiteltäisiin käyttäjien suhtautumisesta kirjoittamiseen tai itsensä esittelemiseen. Olen todella hyvin pahoillani jos näin on jo käynyt, mikä todennäköistä on, ja annan luvan moderaattoreille jopa poistaa viestini pysyvästi tai käydä muihin mielestään asianmukaisiin toimenpiteisiin uuden aiheeni luomisen johdosta. En ole missään vaiheessa ole tullut tänne trollaamaan tai muutenkaan aiheuttamaan kenellekkään mitään negatiivista, mutta käsityskykyni ja tiedonsaantini rajallisuudesta johtuen en voi huomioida kaikkia mahdollisia asianhaaroja, enkä siten voi olla täysin eksakti ja tavallinen tiede-lehden keskustelupalstan käyttäjä.

Tavallisuuteen en silti pyrikään, mutta joitakin sääntöjä ihmisen on noudatettava ryhmässä missä tahansa. Näen tulleeni nyt osaksi jotain suurta ja monimutkaista, josta en oikeastaan edes tiedä juuri mitään, vaikka olen useita kymmeniä tunteja kuluttanut elämänaikaani pelkästään lukemaan teidän oi niin arvokkaat kanssakeskustelijat viestejänne.

Mulle iski äsken järkyttävä kysymys: luonko mä nyt profiilia itsestäni vai hahmosta nimeltä Luopo? Tää Luopo on jotain, minkä väkisinkeksein, kun jouduin siirtymään vakiosähköpostiosoitteestani varaosoitteeseen. Täytyyhän minulla olla sähköpostiosoitteeni kaltainen käyttäjätunnus. Olen mä joskus luonut Luopon nimissä yhden deitti-ilmoituksen, mutta en saanut siihen kuin yhden vastauksen puolen vuoden viiveellä, ja sekin ilmeisesti piloillaan lähetetty. Eli tämä on melkein uusi. Eksyin nyt aiheesta: olenko tämä minä vai joku muu, jos on niin mikä? Onko kaikki nimimerkit, lukuunottamatta nimimerkkejä, joissa henkilö esiintyy omalla nimellään, salanimimerkkejä? Edustavatko kaikki jotain erilaista puoltaan itsestään nimimerkkinsä turvissa, mitä oikeasti ovat? Minun täytyy ainakin tunnustaa, että näin teen. Olen ehkä niin ujo ja sulkeutunut, etten kykene omissa tai edes omaan nimeen hakukoneissa helpommin kytkeytyvillä nikeillä tuomaan itsestäni julki mitään, joka olisi vähänkään paljastavampaa kuin minkä voin äitilleni päin näköä sanoa. Eikä tämä ole ainoa muutakuin täällä. Kuitenkin pidän tätä yhtenä saavutuksena ja pidän toiveita yllä, että minulla olisi vielä pitkä ja antoisa taival jäljellä tämän keskustelupalsan parissa.

Kommentit (14)

Vierailija

Tervetuloa joukkoon tummaan.

Luopo
Oikeastaan en voi julkaista kommenttiani, ennekuin olen tarkistanut koko foorumin sen kaltaisista viesteistä. Siihen se kirjoittaminen yleensä sitten kaatuukin.

Älä huoli, evoluutiopalstalla on syntynyt satasivuisia ketjuja jossa on jauhettu samaa tuloksetonta vääntöä ilman, että kukaan olisi varsinaisesti mitään uutta lisännyt. Hyvä periaate kuitenkin, että yrittää välttää toistoa.

Vierailija

Moroo.

Aika kivasti kirjoitit ja tiivistit minun ajatuksia varsinkin tuossa viimeisessä kappaleessa.

Älä sitten huomenna harmittele jotta mitä tuli kirjoitettua, kuten minä teen.

Vierailija

Tämä on yhenmuotoista avoterapiaa. Suuruudenhullujen yksityisajattelijoiden vertaistukiryhmä.

Tänne ajautuu kaikki ne kummalliset höpisijät, jotka on heitetty ulos viimeistenkin terapeuttien ja ammatikseenymmärtäjien tuskaannuttua loputtomiin sala liitto, evokretsu ym. horinoihin. Me pysytään pois terveyskeskusten auloista ja julkisista liikennevälineistä, kun me voidaan kirjoittaa jollotuksiamme palstalle.

Nokkelimmat kehittelee itselleen eri nikkejä ja niille erilaisia profiileja, mutta hajamielisenä ja tyhmänä kannattaa pitäytyä yhdessä nimimerkissä. Aivan sama, mitä kukin siittä sitten ajattelee.

Tai sitten tää on Sanomien ja zurnalistiopiskelijoiden koelabra Tutkitaan, mitä moderoimattomat hullut saavat vuosien aikana kirjoitettua. Tulee monta proseminaarityötä

.Voihan olla, että kehitämme vielä TOE:n. Ennakkotapauskin on olemassa: ne triljoona apinaa, jotka kirjoituskoneillaan naputtelivat Shakespearen kootut.

Välkommen!

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26883
Liittynyt16.3.2005
Joker
Kuka on sanonut tätä tiedelehdeks?

Lehti itse, siinähän se seisoo isolla fontilla kannessa. Kyllä se kansan sivistämiseen jotenkin menettelee, ei suomeksi parempaakaan yleistieteellistä populaarijulkaisua ole.

Tiede-lehteä ei kuitenkaan tule sotkea varsinaisiin tieteellisiin julkaisuihin, joita eri alojen tutkijat käyttävät töidensä julkaisemiseen. Ne on kirjoitettu toisille alan tutkijoille, usein juttujen suurpiirteiseenkään ymmärtämiseen tarvitaan vähintään korkeakoulutason peruskurssit aiheesta.

Joka haluaa katsoa miltä "oikea" tiedelehti näyttää, tässä esimerkki. Kohdasta "Free Online Sample Issue" pääsee katselemaan artikkeleja.

Vierailija
Neutroni
Lehti itse, siinähän se seisoo isolla fontilla kannessa. Kyllä se kansan sivistämiseen jotenkin menettelee, ei suomeksi parempaakaan yleistieteellistä populaarijulkaisua ole.

Hups! Tarkotin ite palstaa. Jos tätä väittää tieteelliseks, niin on pahasta ittensä kanssa hukassa. Oon nähny monta teinifoorumia, jotka ylittää tän tason.

Vierailija
Neutroni
Joker
Kuka on sanonut tätä tiedelehdeks?

..."oikea" tiedelehti näyttää... esimerkki.



Miltä suomalainen tiedelehti näyttää? En jättänyt kommentia tiedelehdelle, vaan suomalaiselle Tiede- nimisen lehden keskustelupalstalle. Jos tämä iso alkukirjain sitten niin paljon muuttaa. Osaan englantia jonkun verran, mutta tarvii myötää, että ymmärys tuolla tulee välillä vasta useamman uudelleenlukeamisen myötä, jos sittenkään.

Mummo
Tämä on yhenmuotoista avoterapiaa. Suuruudenhullujen yksityisajattelijoiden vertaistukiryhmä.

Tänne ajautuu kaikki ne kummalliset höpisijät, jotka on heitetty ulos viimeistenkin terapeuttien ja ammatikseenymmärtäjien tuskaannuttua loputtomiin sala liitto, evokretsu ym. horinoihin. Me pysytään pois terveyskeskusten auloista ja julkisista liikennevälineistä, kun me voidaan kirjoittaa jollotuksiamme palstalle.


Muo ei kans oikeen ymmärretä julkisis terveyspalveluissa. Mielipiteeni sivuutetaan tai jätetään lukematta ilman sen kummempaa kannanottoa. Siksi ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto on kirjoittaa jonnekkin muualle, jonne joku voisi jopa kommentoida jotenkin. Tästä foorumista ei vielä toistaiseksi ole liikaa vastoinkäymisiä.
Mummo
Nokkelimmat kehittelee itselleen eri nikkejä ja niille erilaisia profiileja, mutta hajamielisenä ja tyhmänä kannattaa pitäytyä yhdessä nimimerkissä. Aivan sama, mitä kukin siittä sitten ajattelee.
Ainakin hajamielisenä voin sanoa, etten tarvitse kuin yhden nimimerkin per foorumi. Vaikka mitä tulisi sanottua voi aina selitellä ja perustella sanomisiaan tai tunnustaa olleensa väärässä. Kehittymistä siinäkin niinkuin kaikessa muussakin mitä pääsee maailmassa kokemaan.

Rupee selvästi etanolin vaikutus hiipumaan, vaikka oon saanu vasta hiljattain viimisen pullon mäyräkoirasta juotua. Enää ei oo mikään nousuhumala, niinku oli tossa aloitusviestiä kirjoittaessa, ja nyt rupee itsekritiikki pikkuhiljaa nousemaan päälle. Keksein mielestäni kuitenkin melko kohtuullisen helpon aiheen pelkästään "vain kirjoittamiselle" eikä tämä tuottanut ylitsepääsemätöntä tuskaa vieläkään. Katsotaan selvinpäin huomenna...

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26883
Liittynyt16.3.2005
Luopo
Miltä suomalainen tiedelehti näyttää?



Tältä.

En jättänyt kommentia tiedelehdelle, vaan suomalaiselle Tiede- nimisen lehden keskustelupalstalle.

Tuo oli lähinnä kommentti Jokerin viestiin. Ei tämä tosiaankaan ole tieteelliseen työhön tarkoitettu keskustelupalsta, mikä varsin pikaisella perehtymisellä käykin ilmi.

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18367
Liittynyt16.3.2005
Luopo
Neutroni
Luopo
Miltä suomalainen tiedelehti näyttää?
Tältä.
Ööh miltä suomenkielinen tiedejulkaisu näyttää?

Esimerkiksi tältä

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Vierailija

Yksi ikäkriisi meneillään, pitää harrastaa kakkakivaa jotta saa nuoruuden takaisin. Tänään kävin haistelemassa vessaa heti kun pomo oli tullut ulos sieltä. Ihan järkyttävä lemu. Mutta siisti mies kun on, ei ollut vauhtiraitoja.

Pökäle päivässä piristää.

Uusimmat

Suosituimmat