Perheessä asuu ekoterroristi

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen viimeaikoina kiinnittänyt huomiota isäni totaaliseen piittaamattomuuteen ympäristö asioissa. Jo pitkään jatkuneina ongelmina on ollut mm. liian isolla autolla ajo ja turhien lentojen lentäminen. Näiden lisäksi miehellä on toistuvastii tapana jättää telvisiota ja saunaa päälle useiksi tunneiksi ihan vaan epähuomiossa tai muuten vaan.

Nyt viimeisimpänä tapauksena kun satuin käymään kotona kävi ilmi että kyseinen henkilö aikoo poistattaa tuulikaapin oven asunnostaan koska se on kuulemma ruma ja tiellä. Ulko-ovi on täysin eristämätön ja saumoista on periaatteessa suora linja ulos. On selvää että kyseinen toimenpide nostaa energian kulutusta talvisin runsaasti.

Olen huomauttanut kyseisistä asioista useasti mutta vastauksena on yleensä välinpitämätön hymähdys tai joku muu tilannetta vähättelevä kommentti.

En ole mikään ekokiihkoilija tai äärihippi mutta näinä päivinä mielestäni jokainen vähänkään omaa nenää pidemmälle ajattelevan ihmisen pitäisi kiinnittää energian käyttöön huomiota.

Mitä mieltä olette, mouhotanko turhasta vai olenko oikeassa? Mitä asian kanssa kannattaisi tehdä? Erityisesti kiinnostaa mielipide tuulikaapin ovesta. Onko asialle tehtävissä hyödyttömän kinaamisen lisäksi jotain muutakin?

Kommentit (10)

Vierailija

Voisihan sitä isääsi paremmin ottaa energiankulutuksenkin huomioon, mutta kirjoittamastasi otsikosta päättelen, että olet puhunut tämäntyyppisistä asioista isällesi ihan kyllästymiseen saakka. Siis tarkoitan, että isäsi on kyllästynyt. Tosin ehkä sinäkin. Voi olla, että tällä kyllästymisellä on se vaikutus, että hän nykyään vähät välittää sinun mielipiteistäsi näissä asioissa. Voisit yrittää ehdottaa jollekin muulle, joka ei ole näistä asioista isällesi paljoa puhellut, josko hän voisi keskustella asioista isäsi kanssa. Voi olla, että heitä isäsi kuuntelee.

Ja siitä tuulikaapin ovesta: riippuu ovesta minkälainen lämmöneristyskyky niillä lopulta on. Tosin energiataloudellisesti olisi tietysti parempi, että se ovi olisi.

Vierailija

Palkkaa konsultti tekemään ratkaisu.

Esim minä. Voin etsiä ratkaisun, mikä tyydyttää molemmat.

Muutto tai kuistin parempi eristäminen tulisi ensimmäisenä mieleen.

Vierailija

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa"

Vai haluatko että joku ryssä vie koko saatanan talon ?

Vierailija

Voithan seuraavalla vierailukerralle ottaa mukaan purkin uretaania ja tiivistää itse oven saumat.

Minkälainen se iso auto on, onko se joku työssä tarvittava parilitrainen pakettiauto vai 50-luvun amerikan ihme?

Vierailija

Ostin hiljattain uuden oven ja se vuoti kuin mikäkin. Jouduin panemaan pystylistan peittämään rakoa.

Ikkunatiivistenauha on kova sana ikkunoihin ja oviin.

Vierailija

Perheenpää on perheenpää ja siihen sinulle ekoilijalla ei ole mitään sanomista.

Nykyään lapset eivät enään kunniota vanhempiaan ja syy on kyllä kasvatuksen.

Vierailija
Veli Venäläismielinen!
Perheenpää on perheenpää ja siihen sinulle ekoilijalla ei ole mitään sanomista.

Nykyään lapset eivät enään kunniota vanhempiaan ja syy on kyllä kasvatuksen.

Tästä on tehty tutkimuksia, muitakin kuin Hillary Clintonin hokema "It takes a nation to raise a child".

Vanhempien osuus on ehkä 25% luokkaa. Koulu, kaverit, joukkoviestimet yms on loput.

Suurin erimielisyys tiedepiireissä on siinä, että mikä on kuntatason ja valtiotason merkityksen suhde. Riippuu tietenkin alueesta.

Vierailija

Älä valita vaan kehu. Kerro lukeneesi huimasta rahansäästöstä televisiot yöksi sammuttamalla tai houkuttele hänet antoisiin remonttihommiin uuden, komeamman ja itse valitun oven asennukseen.

Liikenteestä en oikein osaa sanoa, moitit häntä sekä autoilusta että lentokoneen käytöstä. Olisiko lähimaastossa esim. joku tuttu, joka voisi ajaa isäsi kanssa kimppakyydillä kaupunkiin tai töihin?

Uusimmat

Suosituimmat