Seuraa 
Viestejä45973

On fakta, että paikallisesti tai laajasti kuuluisat näyttelijät "ovat poliitikkoja", eli vähintään yhtä merkittäviä mielipidevaikuttajia kuin poliitikot ja rokkitähdet. Usein he päätyvät myös politiikkaan kuten Arnold ja Reagan.

Suomessa näyttelijät ovat melko vasemmistolaisia, mutta myös USA:ssa tämä ammattikunta on erittäin yleissivistynyttä ja vaikuttamishaluista.

Esim Richard Gere tekee paljon työtä Tiibetin eteen, ja Tom Cruise New Age:n eteen.

"Näyttämöllä oleminen on tilan ja tilanteen haltuun ottamista"

Keiden haluat ottavan Suomen näyttämön haltuun ?

Sivut

Kommentit (44)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Johnny Depp ainaski, ja Michelle Pfeiffer. Diggaan niistä, jostain syystä. Mut en heidän edesottamuksistaan/hyvistelystään tiedä loistavia näyttelijöitä mielestäni vaan

Muutamista lapsena nähdyistä, suuren vaikutuksen tehneistä leffoista ovat jääneet mieleen mm. Robin Williams, Dustin Hoffman, Julia Roberts ja Harrison Ford. Ei leffan näyttelijällä niin suuresti ole väliä, kunhan on roolissaan uskottava ja osaa asiansa. Tätä ei esimerkiksi Anakin Skywalkeria näytellyt Hayden Christensen osaa, vaan poju on näyttävistä taistelukoreografioistaan huolimatta koko Tähtien Sota -sarjan nättelijäkaartin heikoin lenkki. Uusimpia kolmea leffaa pitävätkin pystyssä muiden, parempien näyttelijöiden työ, komeat tehosteet ja ennen kaikkea kiintoisa taustatarina, joiden keskellä Christensenin pökellys on välttämätön paha.

Fëanor

En halunnut että keskustelu vajoaa tälle tasolle, missä yksittäinen katselija katsoo olevansa pätevämpi arvioija kuin planeetan tärkein tuotantoyhtiö, jolla on rajattomat resurssit.

No mutta, sananvapaus, menköön nyt tällä kertaa...
Mutta älä tule vastaan pimeällä kujalla !

Hollywood leffoissa pyörineistä:

Miehistä: Johnny Depp, Clint Eastwood, Jack Nicholson, Sean Connery, Christian Bale, Edward Norton, Bruce Campbell & Michael Biehn.

Naisista: Jennifer Connelly, Susan Sarandon, Rachel Weisz, Sherilyn Fenn, Izabella Scorupco, Natassia Malthe, Nicole Kidman, Monica Bellucci & Kate Winslet.

Täytyy myöntää, että suurinosa naisnäyttelijöistä on myös sellasia, jotka saa sydämmen läpättämään. Objektiivisuus kärsii, mut hittoon se objektiivisuus. Tässä tapauksessa haluan olla sokea.

Miehistä ehdottomasti Depp ja Eastwood. Deppillä kameleonttimainen muuntautumiskyky ja Eastwood on tosimies, joka pieksee kovuudellaan lihaskimput sekä action-sankarit.

Itselleni on eniten mieleen syöpynyt suomalaisista näyttelijöistä Tauno Palo ja hänen myötä Ansa Ikonen sekä etelänaapuristamme hiljan poismennyt Mikk Mikiver, myös monissa suomifilmeissämme ja -teattereissamme näytellyt.

Suomalaisista elokuvista ja näyttelijöistä en hirveästi perusta. Jotakin tietysti voisi silti mainita.

Nuoremmista: Kari Heiskanen, Peter Franzen, Pirkka-Pekka Petelius.
Vanhemmista: Veikko Sinisalo, Tapio Hämäläinen, Juhani Kumpulainen.

oge

Lukekaa johdatus ja vastatkaa vasta sitten.

Johdossa kerrottiin "On fakta, että paikallisesti tai laajasti kuuluisat näyttelijät "ovat poliitikkoja", eli vähintään yhtä merkittäviä mielipidevaikuttajia kuin poliitikot ja rokkitähdet...."

No, tämä sopii mitä mainioimmin moniin Suomi-näyttelijäihimme ym. estraditaiteilijoihimme, sekä nykyisiin että edesmenneisiimme!

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265

Justin Chatwinia, jahka Dragonball elokuva valmistuu hän näyttelee ilmeisesti Gokua. Elokuva voi olla paras ikinä tai sitten täydellinen pettymys, jännittää nähdä miten käy. Mutta jos tulen pitämään elokuvasta kuten animesarjasta itse, hän on sankarini. Goku rulaa!

くそっ!

Animesarjasta ? Onko ne niitä, mitä japanilaiset miehet katsoo runkatessaan? Voi hitto sinua. Muista että kuulut planeetan historian kovimpaan porukkaan, jos Viikinkejä ei lasketa. Pariisi maksoi Viikingeille veroa vielä 50 vuotta sen jälkeenkin kun he olivat jo poistuneet...

En tiedä, mutta ei Dragonballissa mitään runkkaamisen aihetta ole sehän on maailmankaikkeuden historian paras sarja.

くそっ!

Barbaari
Seuraa 
Viestejä13621

Tv-sarjassa dark angel oli hyviä näyttelijöitä. Paljon sellaisia vahvoja persoonallisuuksia joihin itse pystyi samastumaan. Ja hyvä juoni.

Se tyyppi joka ampui itseään eka kauden lopussa on kuin ilmetty minä, samoin kuin se pyörätuolikaverikin. Siis ennen kuin sen aivot korvattiin tietokoneella ja ennen kuin se ohjelmoitiin kostamaan kaikille niille muille hyville tyypeille...

Paras näyttelijä jolla on parhaat roolit on Nicholas Cage. Myös Russel Crove osaa mielestäni näytellä uskottavasti bodariksi. On hyvä että päästään eroon 80 luvun muskelisankareista, Arnoldista joka ei osaa puhua englantia kunnolla tai Stallonesta jonka puolet naamasta on vammautunut. Silloin maskuliinisuus nähtiin tietyllä tavalla "vammaisena".

Naisista Greta Garbo tai Catherine Hepburn...

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265

Ainiin ja sitten se Alfred Hitchkochin (miten tuo nyt kirjotetaan) elokuvissa usein seikkaileva miesnäyttelijä, en muista nimeä. Ainakin Takaikkunassa hän oli päähenkilönä.

くそっ!

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat