Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Lainaus osoitteesta

http://100777.com/node/1087

Voideltu valta

http://presso.kauppalehti.fi/p/l/i/leht ... 95&sivu=42 (tai googlen välimuisti)

Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa, väittää kansainvälinen vertailu. - Mutta onko se totta? Poliittinen kähmintä, hämärä puoluerahoitus ja kampitukset julkisissa hankinnoissa ovat myös suomalaista arkea. Valta on luisunut etujärjestöille, kartelli- ja lahjontaepäilyt mustaavat suuryrityksiämme. Rakenteellinen korruptio on turruttanut jopa talousrikollisuutta vahtivat viranomaiset. Kun valvonta on saamatonta ja laiskaa, ei ihme, että tilastot pysyvät puhtaina.

Ylä-Lappiin saapui tärkeitä herroja. Maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk) halusi perehtyä paliskuntien pulmiin, sattuvasti kunnallisvaalien alla.

Porotalouden etujärjestö Paliskuntain yhdistys otti ministerin vastaan kuin valtiovieraan. Kutuharjun koeporoasemalle ja Moitakurun erotukseen oli järjestetty rattoisaa ohjelmaa. Poronkäristysturneella vierähti kaksi päivää ja sittenkin oli sillä hilkulla, ettei seurue myöhästynyt keskustan vaalijuhlasta Ivalosta.

Vieraanvaraisuus ei taaskaan pettänyt. Reissun päätteeksi valtioneuvos vilautti setelitukkua ja lupasi vaikuttavia toimia, joilla porotaloutta autetaan ulos lihanostajien pyörityksestä.

Jo marraskuun alussa ministeriön virkamiehillä oli ensimmäinen esitys valtioneuvoston rahakunnalle. Paliskunnille myönnettiin 550 000 euron avustukset investointeihin.

Yhteisymmärrys oli syntynyt myös lisäpanostuksista poronlihan menekinedistämiseen ja jopa koko eläinkohtaisen tukijärjestelmän uudistamisesta, mikä tuskin ainakaan supistaa yhteiskunnan subventioita.

Tavallinen tapaus Suomessa. Mutta entä jos asialla olisi ollut unionin komissaari? Yhtä kursailematon kähmintä olisi vähintäänkin aiheuttanut skandaalin; olisi puhuttu korruptiosta.

Mutta meillä ei ujostella. Kun on valtaa, sitä pitää käyttää. Mitä häikäilemättömämmin, sitä parempi.

Eurooppaoikeuden asiantuntijan, Jean Monet -oppituolin haltijan Pertti Eilavaaran mielestä oikeuskansleri Paavo Nikulan pitäisi tutkia Korkeaojan menettelyn asiallisuus. Eilavaaran mukaan unohdetaan, että tavat, jotka ovat yleisiä yksityisillä aloilla, hyvin usein eivät ole sallittuja julkiselle päättäjälle. Ministeriltä edellytetään viranhoidossaan yhtä riippumatonta asennoitumista kuin mitä tuomarilta vaaditaan.

Lapissa sanotaan , että rakotulilla nautitut paukut ja paistit kypsyttävät herran kuin herran. 1990-luvun lopulla kymmeniä virkamiehiä Pohjois-Suomen vesioikeudesta ja Lapin ympäristökeskuksesta kuulusteltiin rikoksesta. Virkamiehet olivat nauttineet Kemijoki Oy:n kestityksestä, minkä epäiltiin vaikuttaneen heidän ratkaisuihinsa.

Kuulustelupöytäkirjoihin on kerätty kappale suomalaisen voitelukulttuurin mustaa historiaa. Kemijoki-yhtiön entinen johtaja oli kertonut kaiken alkaneen sattumalta eräästä kiireisestä pakkolunastuksesta. Asian jouduttamiseksi viimeiset hangoittelevat maanomistajat oli keksitty kutsua yhtiön vieraiksi. Heitä oli syötetty ja juotettu niin kauan, kunnes kaikki olivat panneet nimensä paperiin. Toimintamalli oli osoittautunut niin tehokkaaksi, että siitä oli sen jälkeen tehty pysyvä.

Kun vesioikeuden lahjusjuttu lopulta vuonna 2000 saatiin korkeimmassa oikeudessa päätökseen, vain vesioikeuden päällikkötuomari sai tuomion ja hänkin vain varoituksen. Muut armahdettiin, koska niin monelta oli hämärtynyt, mikä on oikein ja mikä väärin. Ei pidetty kohtuullisena vetää kaikkia tuomiolle, vaikka lakia oli selkeästi rikottu. Vastedes menettelyä ei enää kuitenkaan sulateta, tuomarikaarti varoitti.

Varoitusta ei suomalaiseen tapaan tietenkään ymmärretty oikein. Yleisesti käsitettiin, että vähäiset tuomiot olivat viesti siitä, että korkein oikeus oli hyväksynyt maan tavan ja salli sen jatkua.

Kun valtioneuvostossa vielä koottiin poroisännille euroja, samaan aikaan Lontoossa ja Berliinissä kutsuttiin tiedotusvälineet kuulemaan lahjontaa vastustavan Transparency Internationalin uusinta vertailua maailman valtioiden korruptiosta. Suomea ei kultamitaleilla ole aikoihin hemmoteltu, mutta tässä kisassa maamme rankattiin kärkeen ennen Uutta-Seelantia, Tanskaa ja Islantia.

Transparencyn korruptioindeksi on aina uutinen kaikkialla maailmassa. Lokakuun lopussa ilmestyneissä sadoissa otsikoissa ja teksteissä Suomea imarreltiin kritiikittä.

"Suomi arvioitiin jälleen kerran maailman 'puhtaimmaksi' maaksi", kirjoitti muun muassa The Hindu, yksi Intian valtalehdistä, jonka kotimaa rämpii tutkimuksen häntäpäässä sijalla 90.

Medialle tilasto oli auktorisoitua totuutta, mutta Pertti Eilavaara hymähtää.

- Se ei ota huomioon suomalaista rakenteellista korruptiota, hän huomauttaa.

Rakenteellisen korruption lonkerot ovat syvällä Suomen poliittisessa kulttuurissa, eivätkä ne tule esiin Transparencyn lähteissä. Niille on sokeuduttu.

Paheksumme esimerkiksi kehitysmaiden johtajia, jotka käyttävät sumeilematta asemaansa heimoklaaninsa suosimiseen ja valtansa pönkittämiseen. Mutta poikkeaako se jotenkin Suomen poliittisista virkanimityksistä, jotka tähtäävät aivan samaan?

Samoin kauhistelemme Etelä-Euroopan maiden hämärää puoluerahoitusta, mutta ummistamme silmämme oudoilta piirteiltä omien puolueidemme rahavirroissa.

Iso osa Suomen puoluetukiaisista rohmutaan jopa yhteiskunnan hyväntekeväisyysvaroista. Esimerkiksi neljän suurimman puolueen eläkeläisjärjestöt saavat puoluekoneiston johtamalta Raha-automaattiyhdistykseltä pelkästään tänä vuonna yli 3,6 miljoonaa euroa, mikä kattaa puolet niiden menoista ja tuo mojovan lisän neljän puolueen 11 miljoonan euron varsinaiseen puoluetukeen.

Laki Suomen vaalirahoituksesta on Bulgarian tasolla eikä ole johtanut ehdokkaiden taloudellisten kytkösten avautumiseen. Lakia on äärettömän helppo kiertää, sillä esimerkiksi eduskuntavaaleissa alle 1 700 euroa lahjoittanutta ei tarvitse paljastaa. Kun avustus pilkotaan pienempiin eriin, voi tukea ehdokasta vaikka millä summalla ja pysyä silti salassa.

Kaiken lisäksi oikeuslaitos on kieltäytynyt tutkimasta lain soveltamista. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle kanneltiin vuosi sitten sisäministeri Hannes Mannisesta (kesk). Hän oli ajanut läpi kiistanalaisen rajansiirron, jolla Pallasjärven kansallispuistoalueet muutettiin Kittilän kunnasta Muonioon.

Manninen oli kantelun mukaan keskustellut asiasta vain Muonion ja hanketta ajaneen matkailuyrittäjän kanssa. Siirtoa vastustaneet epäluuloiset paikkakuntalaiset vaativat KHO:ta velvoittamaan Mannista paljastamaan vaalirahoituksensa, koska hän oli saanut yksilöimätöntä vaalitukea yrityksiltä peräti

18 850 euroa. KHO kuitenkin kieltäytyi tutkimasta asiaa.

Päätös tyrmistyttää Pertti Eilavaaraa, jonka mielestä vaalirahoituslaki olisi uusittava niin, että ainakin kaikki avustuksia antaneet yritykset olisi tuotava julki.

Se voi olla toiveajattelua, sillä myöskään lain valmistellut oikeusministeri Johannes Koskinen (sd) ei epäröi pimittää omaa vaalirahoitustaan. Suurin osa Koskisen saamista lahjoituksista tuli neljältä ammattiyhdistysjärjestöltä. Miltä, sitä hän ei ilmoita.

Saksassa parlamentin jäsen, joka on saanut vaalitukea esimerkiksi ammattiliitoilta, ei saa käsitellä asioita, jotka voisivat vaikuttaa liittojen talouteen. Suomessa tällaista pidättyvyyttä ei edellytetä.

Professori J.P. Roos ilmoitti keväällä, ettei hän äänestää eurovaaleissa, koska EU-parlamentin lait saavat muotonsa olennaisesti lobbauksen kautta. Roosin mielestä lobbaus on ainakin osittain "eriasteista korruptiota ja painostusta".

- Miten me suomalaiset suhtautuisimme, jos eduskunnan liepeille pesiytyisi valtava määrä organisaatioita, joiden tehtävä on vaikuttaa eduskunnan lainsäädäntötyöhön, Roos parahti.

Yhteiskuntapolitiikan professori tuntee kehnosti valtiopäiviemme toimintaa. Suomen eduskunta on lujemmin lobbauslaitoksen pihdeissä kuin Euroopan parlamentti.

Se on samalla syy siihen, miksi valtio hiostaa opiskelijoita lukemaan nopeammin tai miksi niin monet menojen leikkaukset tuntuvat silkalta kiusanteolta ja kohdistuvat asioihin, jotka ovat kokonaisuuden kannalta näpertelyä. Valtaosa sosiaaliturvasta näet ratkaistaan etujärjestöissä, jotka vahtivat haukan silmin niin eläkkeitä, etuuksia, päivärahoja kuin työlakeja. Hallituksella ja eduskunnalla on pelkkä juoksupojan osa.

Meillä painostusorganisaatioiden ei edes tarvitse odottaa käytävällä, vaan ovi on niille auki liki kaikkiin vallan kammareihin kuten, muun muassa eduskunnan valiokuntien kokouksiin.

Yksi tärkeimmistä on sosiaali- ja terveysvaliokunta, joka päättää sosiaalietuuksia koskevien lakien sisällöstä. Se kuulee virkamiehiä ja ulkopuolisia asiantuntijoita, joiden lausuntojen perusteella muovataan valiokunnan kannanotot.

Valiokunta on viimeksi kuluneen vuoden aikana kuullut virkamiesten ohella yhteensä 236:ta ulkopuolista asiantuntijaa. Heistä peräti 83 prosenttia edusti erilaisia työmarkkina- tai muita etujärjestöjä. Valiokuntaan oli kutsuttu kuultaviksi ainoastaan kuusi sellaista asiantuntijaa, jotka eivät olleet sidoksissa järjestöihin tai yrityksiin.

Valiokunnan puheenjohtaja Valto Koski (sd) vähättelee ongelmaa ja väittää, että riippumattomia tahoja on Suomesta vaikea löytää.

- Tuskin esimerkiksi freelancer-toimittajatkaan ovat täysin riippumattomia, tai vaikkapa satunnaiset kadunmiehet ja naiset joilla heilläkin saattaa olla joitakin sidonnaisuuksia, Koski kuittaa.

Tosin edes oppineisuus tai asiantuntijan riippumaton tausta ei aina ole tae integriteetistä. Kansaneläkelaitoksella oli aikanaan tapana kestitä muun muassa valtio-oppineita, kansantaloustieteilijöitä ja juristeja aina korkeinta oikeutta myöten. Voitelun tarkoituksena oli saada heidät eduskunnan valiokunnissa jarruttamaan Kelan hallintouudistuksia tai puolustamaan laitoksen finansseja.

Nykyinen pääjohtaja Jorma Huuhtanen (kesk) on sittemmin siistinyt laitoksen illanviettoja, mutta seminaarimatkoista Hölkkäluoston majalle Sodankylään ei hänkään ole hennonut luopua. Perusturvasta vastaavan keskusviraston kostean kelin hankiretkille kutsutaan yhä ministereitä, Kelan valtuutettuja sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustajia.

Mikä on hyväksyttävää? Rikosoikeuden professori Pekka Viljanen neuvoo virkamiestä kysymään itseltään, onko lahja tai etuus omiaan horjuttamaan kansalaisten luottamusta viranhoitoon.

- Pahoin pelkään, ettei moni tee tätä kysymystä, Viljanen sanoo.

Korruptiota ovat myös päätökset, jotka tehdään epäasiallisin perustein. Viljanen muistelee päivitellen, mitä turkulainen kaavoittaja oli vastannut kysymykseen, oliko tätä koetettu lahjoa. - Ei ole, eikä ole tarpeenkaan, sillä meillä asiat hoidetaan vanhan ystävyyden merkeissä, virkamies oli todennut.

Suomen Pankki pyysi maaliskuussa tarjouksia virkailijoidensa talvipuvuista. Tilauksen sai helsinkiläinen vaatehtimo, vaikka sen hinta oli 60 prosenttia kalliimpi kuin millä konginkankaalainen Salmutex Oy olisi ommellut asut. Pankki väitti ratkaisun perustuneen käyttäjäraadin sokkotestiin kangasmalleista.

Sitä ei Konginkankaalla uskottu. Palautetussa kangastilkussa yrityksen nimikortti oli nimittäin niitattuna täsmälleen paikkaan, jossa se oli ollut jo lähetettäessä. Kankaissa ei sitä paitsi ole todellisia eroja. Kaikki valmistajat hankkivat ne ulkomailta, usein jopa samasta kutomosta.

Salmutex veti jutun markkinaoikeuteen ja voitti. Oikeuden mukaan pankki oli toiminut mielivaltaisesti. Suomen Pankki tuomittiin maksamaan Salmutexille 1 800 euroa hyvitysmaksua.

Miksi pankki ei ollut huolinut halvempaa tarjousta? Ratkaisuun on saattanut vaikuttaa se, että helsinkiläinen yritys oli tutumpi eikä vanhaa suhdetta haluttu katkaista.

Yrittäjät tietävät, että tapa on mitä yleisin. Salaisuuden verho peittää julkisten avustusten ja hankintojen perusteet. Valmistelu- ja hankintaorganisaatiot alkavat veljeillä joidenkin yritysten kanssa. Tarjouspyynnöt viritetään niin, että toisten on vaikea niitä täyttää. Tarjouksia luetaan tarkoituksenmukaisesti: hankinnan tai rakennusurakan laatu- ja määrävaatimuksia tulkitaan hovihankkijan eduksi.

Sellaisten selvittäminen voi olla todellista salapoliisityötä. Porvoossa paljastui äskettäin tapaus, jossa kaupunki ei edellyttänyt urakan voittaneelta yritykseltä yhtä hyviä salaojakaivoja ja yhtä paljon laudoituksia kuin hävinneeltä tarjoajalta.

Laki julkisista hankinnoista määrää valitsemaan tarjouksen, joka on hinnaltaan halvin tai "kokonaistaloudellisesti edullisin". Kokonaistaloudellisuuden määrittelee käytännössä tilaaja, ja riidat harvoin päättyvät valittajien voittoon. Ei ole epätavallista, että urakan saanut tekee vielä merkittäviä laskuja lisätöistä, jotka olisivat kuuluneet muiden kilpailijoiden tarjouksiin.

Kummallisuudet eivät ole pelkkä kuntien synti. Euroopan komissio moitti lokakuussa Suomen hallitusta siitä, että kahteen yliopistoon ja yhteen ammattikorkeakouluun hankittavissa tietokoneissa edellytettiin Intelin prosessoreita. Komissio epäilee, että suosimalla Inteliä Suomi maksaa tietokoneistaan liikaa.

Julkista rahaa käytetään häpeämättömästi myös työeläkeyhtiöissä. Iso osa niiden sijoitusmiljardeista on parkkeerattu lähipiiriin kuuluvien yhtiöiden osakkeisiin "strategisina sijoituksina". Niitä ei ole tehty ensisijaisesti eläkejärjestelmän etua ajatellen ja yleisesti hyväksyttyjä sijoitusperiaatteita noudattaen, vaan päätöksiä ovat sanelleet ennen muuta finanssileirien omat valtapelit.
Sammon konsernijohtaja ja eläkeyhtiö Varman hallituksen jäsen Björn Wahlroos on luonnehtinut eläkeyhtiöiden toimintatapoja korruptioksi. Vakuutusvalvontavirasto joutui perkaamaan tel-yhtiöiden kiinteistökauppoja Wahlroosin kerrottua julkisen salaisuuden, että yhtiöt ostavat ylihintaan asiakkaidensa kiinteistöjä kahmiakseen valtaa ja vakuutuksia.

Eläkeyhtiöiden viime vuosien kiinteistösijoituksissa peräti kaksi euroa kolmesta on huvennut asiakkailta ostettuihin kiinteistöihin. Valvoja ei saanut näyttöä kauppojen epäasiallisuudesta, sillä sijoitusten perimmäisiä motiiveja ei tutkittu.

Virastoa moitittiin löperöksi. Mainettaan puolustaakseen se aikoo lähiaikoina julkistaa kannanoton, jolla yritetään hillitä eläkeyhtiöiden holtitonta rahankylvöä. Se on merkki siitä, että valvoja on tuntenut sieraimissaan hajua, muttei löydä raatoa.

Kannanottoluonnoksen mukaan tel-yhtiöiltä kielletään paitsi ylihintaiset kiinteistökaupat myös vakuutustuotteiden kytkykauppa ja "muut sopimattomat järjestelyt". Yhtiöitä toisin sanoen vaaditaan noudattamaan lakia.

Valvottavien ja vakuuttajien suhteet ovat perinteisesti olleet likeiset ja ymmärtävät. Tapana on ollut, että vakuutusvalvonnan johdosta noustaan hyväpalkkaiseen asemaan johonkin vakuutusyhtiöön, mikä ei ole ollut omiaan lisäämään viranomaisen uskottavuutta.

Transparencyn korruptioindeksi painottuu julkisen vallan korruptioon. Siksi esimerkiksi toimialakartellit tai yritysten asiakkaisiinsa kohdistama voitelu eivät hetkauta laskelmia, vaikka toisin usein luullaan. Metsäyhtiöiden, Koneen tai Outokummun kilpailurajoituspuuhat tai edes epäilyt Wärtsilän Ruotsissa ja Instrumentariumin Costa Ricassa maksamista lahjuksista eivät uhkaa Suomen mainetta indeksissä, vaikka ne olisivat totta.

Vahvat vientiyrityksemme ovat aina osanneet mukautua "paikallisiin tapoihin".

Paperinmyyjä kertoo isosta tilauksesta, jota oli puurrettu pitkään. Kaupat sovittiin, ja indonesialainen ostaja lähetti tilausvahvistuksen. Jostain syystä tämä vahvisti paperin tonnihinnan 50 dollaria sovittua suuremmaksi. Tehtaalla Suomessa oltiin hyvillään, sillä tilaajan virheen vuoksi kaupasta jäisi kunnon kate.

Ilo oli lyhyt. Indonesialainen hankintajohtaja kutsui suomalaisen paperinmyyjän kanssaan juhlimaan kauppaa. Karaokebaarissa nautittujen alkudrinkkien jälkeen johtaja ojensi pienen kortin, johon oli kirjoitettu sveitsiläisen pankin numerosarja.

- Se 50 dollaria maksetaan tälle tilille, ulkomainen hankintajohtaja oli todennut rutinoituneesti.

Toinen suuri suomalainen yritys sai keväällä Shanghain alueella toimivalta valtionyritykseltä tilauksen huipputekniikan toimittamisesta uuteen laitokseen. Hintaa oli hierottu sekä laitoksen rakentajan että sen loppukäyttäjän kanssa. Neuvotteluja vahti vieläpä kaksi keskushallinnon valvojaa tehtävänään varmistaa, että kaikki sujuu maan lakeja noudattaen.

- Voideltiin sekä rakentajan että loppukäyttäjän neuvottelijat, eivätkä viralliset valvojatkaan osattomiksi jääneet, suomalaisjohtaja naureskeli päivällisseurueelle.

Jutuille hymyillään, mutta samalla unohdetaan, että ne ovat Suomen lain ja kansainvälisten sitoumusten mukaan rikoksia.

Virallisissa tilastoissa tällaisia tapauksia ei näy, sillä numerot Suomen lahjus- ja korruptiorikossarakkeissa ovat olemattomia. Se on herättänyt epäuskoisia kysymyksiä ulkomaisissa tarkastajissa, joita tänne ovat lähettäneet talouden yhteistyöjärjestö OECD sekä Euroopan neuvoston Greco-komitea. Suomi on mukana järjestöjen korruptionvastaisissa ohjelmissa.

Tarkastajat ovat ihmetelleet, miksi korruptiorikollisuus ei tule esiin, vaikka jaamme pitkän maarajan Venäjän kanssa eikä eteläinen naapurimaamme Virokaan ole mikään puhtaan kaupan tyyssija. Viranomaiset ovat ummistaneet silmänsä esimerkiksi Venäjän-kaupassa yleiselle kaksoislaskutukselle.

Suomalaisviranomaiset ovat kiemurrelleet hieman vaivautuneina. Poliisilla kyllä on vahvoja epäilyjä, että kauppa ei aina kestä päivänvaloa, mutta on suuria vaikeuksia kerätä pitävää näyttöä epärehellisyydestä.

Suomen korruptiotilastot pysyvät kauniina myös siksi, että osa talousrikosten ja harmaan talouden tutkintaviranomaisista kerta kaikkiaan hoitaa huonosti työnsä.

Talousrikostutkinnan johtoryhmän kokouksessa käsiteltiin syyskuussa 2002 viranomaisten yhteistyön ongelmia. Yhteispeli ei suju, tutkinta on jumissa ja väsymys vaivaa kaikkia.

Kokouspöytäkirjan mukaan keskustelussa oli todettu, että kaikki viranomaiset eivät välttämättä edes halua toimia toisten kanssa yhteistyössä, "koska tällöin viranomaisen omat virheet ja puutteet saattavat nousta esille".

"Yhteistyön välttämisen keinoina mainittiin muun muassa kätkeytyminen resurssiongelmien taakse", pöytäkirjassa todetaan.

Valitus henkilöstön vähyydestä ja määrärahojen niukkuudesta saattaakin olla siis pelkkä veruke, jolla vältytään paljastamasta oma laiskuus ja laiminlyönnit.

Presidentti Tarja Halonen on sanonut olevansa aidosti iloinen siitä, että Suomen on todettu olevan vähiten korruptoitu maa. Osaltaan se hänen mielestään osoittaa, että "suomalainen yhteiskunta on tehnyt kotiläksynsä hyvin".

Asenne on vaarallinen ja kielii, että korruptioon on turruttu. Se on vahva poliittinen viesti myös siitä, että järjestelmä toimii presidentin mielestä hyvin eikä kaipaa uudistuksia.

Viisitoista vuotta sitten uskottiin, että talousrikollisuus ja harmaa talous eivät uhkaa Suomea. Tuli talouskriisi, ja samalla rikollisuus räjähti hetkessä niin, että tutkintakoneisto ja lakituvat ovat yhä sotkusta sekaisin.

Globalisaatio avaa suomalaisille uusia markkinoita ja kansainväliset yritykset lisäävät tarjontaansa. Maailmanlaajuiset vitsaukset - voitelu, lahjonta ja korruptio - eivät kaihda Suomea, ellei uhkaa oteta vakavasti.

Olli Ainola
olli.ainola@presso.com

Kommentit (10)

Vierailija

Systeemi puhdistetaan sisältä? Lainaus sivulta http://www.kariuoticonsulting.fi/blog/view/322#comments

30.12.2007

Luonnonlaki

Olen lukenut Kari Enqvistin uutta kirjaa monimutkaisuus, joka pudotti suomuja silmiltä. Miten älykästä ja kiehtovaa luonnontieteet voivatkin olla verrattuna yhteiskuntatieteisiin, joiden tieteellisyys on maitolaiturilla juoruavien akkojen argumentoinnin tasolla. Miten joku voi tosissaan puhua esim. oikeustieteestä, jonka teorianmuodostus perustuu mun mielestä - logiikkaan.

Ollapa nuori poika, niin katselisin maailmaa todennäköisesti hieman eri suunnasta. Yliopistolla olisin välttänyt pseudotieteitä ja hakeutunut oikean tieteen - todellisuuden maailmaan. Mitään ei ole vielä menetetty. Aina voi nautiskella valmiista kaurasta, joka on esitetty hyvällä suomenkielellä. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Ehkä jokainen tarvitsee oman aikansa karvojensa kasvattamiseen.

Vanhat lakikirjat alkoivat tuomarinohjeilla:"muutamia yleisiä ohjeita, joita tuomarin tulee tarkoin noudattaa." Ohjeissa korostetaan lain noudattamista, mutta ei tyhmyyksiin asti. Keskeistä on saavuttaa oikeudenmukainen, siis moraalinen ratkaisu, joka voi irrota laista, mikäli oikeudenmukaisuus sitä vaatii. Laki ei siis ole kaiken toiminnan yläpuolella, vaan se on ohjenuora, jota viisas ihminen järkevästi ja kohtuudella soveltaa - mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan - kaikkea lakia on älyllä käytettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys.

Oikeustieteellisen, tai tarkemmin ottaen lakialukeneiden kiinnostuksen kohteena tulisi olla lainkäytön moraalisuus. Nyt auktoriteettiuskovaiset kumartavat kaikkea, mitä tuomioistuimista tulee ja se on monasti hirveää paskaa. Ihmisistä on tullut paskanpalvojia, koska heillä ei ymmärrys riitä kyseenalaistamaan mitään. Ainoa tuomioistuinkritiikki tulee medialta kun median edustaja tuomitaan jättämällä hänet tuomitsematta Asem -mellakassa. Missään ei kuitenkaan näe reaktioita tuomioistuinlaitoksen todellisiin ongelmiin, laumaan kyvyttömiä lukkopäisiä tuomareita, joiden ahdasmielisyys pursuaa tuomioistuimen kirjaamoista ihmisten päälle kuin paiseruttoepidemia.

Jokaisella on oikeus vapautua omasta rutostaan, minkä vuoksi kehotan kaikkia aktiivisesti välttämään joutumista tekemisiin taudinlevittäjien kanssa. Vaihtakaa luontoon, missä lait ovat oikeita ja rehellisiä. Siellä sairaille on omat, hyvin toimivat lääkkeensä

Vierailija

Suomi on mitä todennäköisemmin sitä mitä väitetäänkin. Suomalaisen silmissä kärkisijakin voi näyttää mitättömältä jos joutuu kohdakkain epäoikeudenmukaisuuden kanssa.
Olen toiminut yrittäjänä ulkomilla ja voin kokemuksesta sanoa, että Suomi on hieno maa. Ryhtyessäsi mihin tahansa oikeustoimeen ei sinun tarvitse erikseen varata voitelurahoja, koska oikeutetusti odotat oikeudenmukaista kohtelua.
Kaikessa on parannettavaa ja Suomessakin on valtava määrä yritysten keskenäisten sopimusten luomaa epäkelpoa toimintaa, joka asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan.
Sekin hiljalleen kitkeytyy pois kun uudet sukupolvet avoimin päätöksentekotavoin tulevat johtoon. Suomessa on vielä jonkin verran vanhakantaisuutta ja rahavallan kunniotusta joka mahdollistaa erilaisten hyvä-veli sopimusten synnyn. Jo pelkästään se, että johtoon on tullut entistä enemmän naisia, on muutanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana huomattasti asioita parempaan suuntaan. Ei sillä etteikö nainenkin voisi olla asenteellinen ja rahan vietävissä, mutta keskimäärin ottaen naisten esiinmarssi on huomattavasti parantanut liiketoimintaa oikeudenmukaisenpaan suuntaan.
Tietynlainen ammattiylpeys on jossakin määrin säilynyt virkamiestasolla verrattuna yksityiseen pääomavaltaiseen maailmaan.

Vierailija

Hienoa Valomestari että jaksat olla noin optimistinen!

Olen ylpeä asenteestasi, sinun puolestasi...

Hyvävelikorruptio ei nyt kuitenkaan ole pelkästää sitä mistä kirjoitit. Ns. yritysten välistä keplottelua. http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=26211

Meillä on 100% näyttö oikeuslaitoksen mädännäisyydestä, se näyttö istuu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.
http://www.promerit.net/
http://www.promerit.net/forum/index.php ... 34#msg2834
http://www.promerit.net/forum/index.php ... opic=154.0

Vierailija

http://kareliaklubi.com/emagazine/017/K ... _pdf_0.pdf

1990-LUVUN ALUN suuri pankkikriisi seurauksineen
muodostaa kokonaisuuden, johon liittyy uskomaton määrä armotonta päätöksentekoa,
oman voiton tavoittelua, mittavia rikoksia, ihmistragedioita, salailua ja hämärää
toimintaa. Noin 40 000 yritystä ajettiin harkitusti konkurssiin. Yritysten, yrittäjien ja takaajien omaisuus vietiin. Noin 400 000 ihmistä
joutui B-luokkaan ja käytännössä yhteiskunnan
laitamille. Yli 14 000 ei kestänyt, vaan päätti päivänsä oman käden kautta.
Suurten pankkien toiminta ei kestä päivänvaloa.
50 – 100 mrd. markkaa maksatettiin
veronmaksajilla avoimen piikin kautta ja tietymätön määrä kerättiin yrittäjiltä ja takaajilta sekä alihintaan otetusta yritysten omaisuudesta. Toiminnan kruunasi ns. Koiviston
konklaavi eli oikeuspoliittinen seminaari,
jonka asiakirjat nykyinen presidentti on päättänyt salata.
Yrittäjät on saatettu edesvastuusteen poliittisten ja pankkipäättäjien virheistä. Todellisia suuren suomalaisen puhalluksen suunnittelijoita ja toteuttajia ei ole syytetty mistään, kunniamerkkejä sen sijaan on sadellut.
Tiettävästi oikeuskanslerille on tehty 19 000 kantelua heidän toiminnastaan, vain yksi on johtanut hakijan esittämään tulokseen.
Suurin avoinna oleva oikeusloukkaus on Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten
pakolaisten eli evakkojen ihmisoikeuksien
täydellinen torjuminen. Evakkoja oli lähes 500 000. Heitä on elossa jälkeläisineen reilu miljoona. Poliittinen eliitti ei ole tehnyt mitään tämän loukkauksen korjaamiseksi. Presidentti Koivisto jopa pyyteli Jeltsiniltä anteeksi sitä, että suomalaiset puhuvat koko asiasta.
Moni muistaa vielä yrittäjä Seppo Hautalan
Vise-tapauksen. Se oli törkeydessään ainutlaatuinen ja varakkaan pesän putsaaminen
jatkuu edelleen. Todelliset syylliset ovat vapaalla jalalla. Yrittäjän terveys ei lopulta kestänyt ja hän siirtyi oikeudenmukaisemmille
kentille.
Mitä tapaus Rusi on meille viime vuosina opettanut? Me olemme ikävällä tavalla saaneet
vierestä seurata, kuinka yhteiskuntamme
koneisto valjastetaan voimaperäisesti ajamaan yksilön alistamista, vääryyttä, vääryyden
hyväksymistä, salailua, vaikenemista ja oman maan etujenvastaisen toiminnan palkitsemista. Tämän koneiston uhriksi valittiin
näennäisin perustein tohtori Alpo Rusi, jonka kokema henkinen hirsipuu oli pitkä ja syvästi ahdistava.
Miksi yksi henkilö valittiin uhriksi? Kysymys
on sikäli väärin asetettu, ettei Rusi ole ainut valtakoneistomme uhri, kuten edellisestä selviää. Uhreja on satojatuhansia, pitemmällä juoksulla laskettuna vähintään toista miljoonaa. Heistä erittäin harvat ovat kyenneet torjumaan jollakin tavoin ylijyräämisen
ja vain Rusi on voittanut. Inhimillisenä
suorituksena sitä voidaan pitää ainutlaatuisena.
Kukaan ulkopuolinen, ehkä Olli Rehniä lukuun ottamatta, ei tiedä, kuinka paljon se on vaatinut.
Alpo Rusilla riitti rohkeutta ja voimia todistaa vahvasti oma syyttömyytensä, ajaa vahingonkorvauskannetta, kirjoittaa lähes 600-sivuinen kirja, säilyttää henkinen terveys
ja ansaita YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan
tärkeimmän avustajan paikka. Uskomaton
kokonaissuoritus.
Rusin kirja, Vasemmalta ohi: kamppailu
Suomen ulkopoliittisesta johtajuudesta rautaesiripun varjossa 1945-1990, kertoo yksityiskohtaisesti niistä syistä, minkä vuoksi
Rusi oli yksi uhreista. Kysymyksessä oli suomettuneisuuden ajan rikosten ja tehtyjen väärien päätösten peittely ja vallan haaliminen,
syntipukin löytäminen. Rusin kirja antaa hyvän pohjan myös sen arvioinnille, miksi esim. pankkikriisi tai Karjalan kysymys
ovat hoitamatta.
Onko yhteiskunnan koneisto nyt esittänyt
Rusille anteeksipyynnön, korjannut tekemänsä virheet ja suorittanut oikeuden määräämät korvaukset? Ei ole. Näyttää siltä,
että yhteiskunta monin keinoin edelleen pyrkii rankaisemaan Rusia siitä, että tämä uskalsi asettua koneistoa vastaan ja ajaa omia oikeuksiaan. Vahingonkorvauksia tai oikeudenkäyntikulujen
korvausta ei ole kuulunut.
Päättäjille ja oikeuden toteutumista jarruttaville
on tarpeen antaa muistutus siitä, ettei kansa hyväksy aivan kaikkea. Suomalaiset
ovat esivaltauskollista ja helposti alisteista kansaa, joka hampaita kiristellen ja nyrkkiä taskussa puiden ottaa vastaan iskun toisensa jälkeen, ja ryhtyy puolustamaan itseään vasta aivan viimeisessä hengenvaarassa.
Ei tällainen alistuminen ole tarpeellista.
Jokaisella kansalaisella on globaalien sopimusten perusteella täysi oikeus saada itselleen oikeutta. Kun yksi ihminen ei kykene
mahtavaa päälle jyräävää yhteiskunnan koneistoa vastaan taistelemaan, tarvitaan kansalaisten yhteistyötä, jolla toimitaan epäoikeudenmukaisuutta
vastaan ja saatetaan tarvittaessa väärin toimineet yhteiskunnan edustajat vastuusteen toimistaan.
Ehkä suomalaiset ovat oppimassa jotain näistäkin asioista, koska Alpo Rusin kirja on Akateemisen kirjakaupan ykkösenä ja kirjasta
on jo nyt otettu toinen painos. Asennemuutokseen
tarvitaan tietoa.
Vapaussotien taistelijat lähtivät 1918-45 Pohjanmaalta marsalkka Mannerheimin johdolla turvaamaan oikeutta. Alpo Rusin tapaus on herättänyt pohjalaiset tässäkin asiassa ehdottamaan erityisen FinJusticia eli Oikeutta suomalaisille -yhdistyksen työnimellä
kulkevan kansalaisorganisaation perustamista.
Yhdistyksen tehtävänä olisi toteuttaa
kansalaiskeräys, josta saatavia varoja käytettäisiin yhdistyksen hallituksen päättämissä
ihmisoikeusloukkausasioissa.
Pohjanmaalta versonut ehdotus on konkreettinen
siten, että nyt tuoreessa muistissa ja ajankohtaisena oleva Alpo Rusin tapaus olisi ensimmäinen, jonka kustannuksia yhdistys rahoittaisi. Vastavuoroisesti voisi edellyttää, että mikäli oikeudenkäyntien tuloksena lopulta
tulisi korvauksia, ne voitaisiin velvoittaa
siirtämään säätiölle. Toimintaa voitaisiin rahoittaa myös asiantuntijaluentojen avulla. Tärkeintä olisi oikeudenmukaisuuden toteutuminen.
Pohjimmiltaan oikeusloukkauksissa on kyse vallan väärinkäytöstä. Sellaista toimintaa
ei pidä hyväksyä. Koska yksittäiset henkilöt
eivät ole kykeneviä saamaan itselleen oikeutta, vaikka heitä olisi suurikin määrä yksilöinä, on säätiön perustaminen konkreettinen
tapa saada asialle huomiota, varoja ja vaikutusvaltaa.
Suomen virkamieskunnassa ja poliittisessa
eliitissä on edelleen paljon vanhaa vallankäyttäjäjoukkoa, josta tietokirjailija, OTK, valt. maisteri Kauko Parkkinen käyttää
nimeä ”Punakone”, että kansallinen, puolueista vapaa toiminta-organisaatio on tarpeen.
FinJusticia-yhdistyshanketta edustaa suunnitteluvaiheessa
tohtori Alpo Rusi, joka kokee kansalaisten oman aktiviteetin välttämättömäksi.
Valtakoneisto ei välttämättä suojele yksilöä, mutta se voi riistää yksilöltä perussuojan hyvin tehokkaasti. Yhteystiedot löytyvät Internet-sivuilta http://www.finjusticia.net.

Vierailija

LÄHDE: http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=553

Eeva Kuuskoski oli oikeassa jo vuonna 1993
Erkki Aho 12 12 2007, 11:11

”Muistakaa, ettei nyt ole kysymys pelkästään Teidän hallituksenne menestyksestä tai tappiosta. Tämä on koko Suomen asia.” (Eeva Kuuskoski)

Huomisen mahdollisuus on Kaisa Åstrandin toimittama kirja, mikä on painettu vuonna 1993 ja sen ISBN 951-0-19287-2. Kirja sisältää Eeva Kuuskosken ja 24 muun kirjoittajan kirjoitukset ihmisen ja muutoksen puolesta. Kirjoittajat käsittelevät persoonallisin äänenpainoin politiikan, demokratian, sivistyksen, tasa-arvon, työelämän, hyvinvoinnin ja kansainvälistymisen kysymyksiä sekä ympäristöongelmia.

Kirjan yksi mielenkiintoisimmista asioista on Eva Kuuskosken, 1992 hallitusvastuusta eronneen ministerin, 1.9.1993 kirjoittama kirje edellisille pääministereille Sorsalle, Holkerille ja Aholle.

Talouskasvun hedelmät – kuka sai ja kuka jäi ilman? on Työväen Sivistysliiton julkaisema ja erikoistutkija Heikki Taimion marraskuussa 2007 toimittama kirja, ISBN 978-951-514-1.
Se todistaa Eeva Kuuskosken 1.9.1993 esittämät asiat oikeiksi arvioiksi.

______________________________________________________

Eeva Kuuskoski:

Kirje pääministerille 1.9.1993

Arvoisa pääministeri Kalevi Sorsa, Harri Holkeri ja Esko Aho

Suomi on syvässä kriisissä. Yli puoli miljoonaa ihmistä on työttömänä. Verot ovat korkealla, mutta verotuotto pienenee. Pankkitukeen ohjataan hirvittävän suuria summia. Ulkomaisten velkojen korkomenot ovat kohtuuttomat. Maksut ovat tulleet kouluihin, yliopistoihin ja terveyskeskuksiin. Lasten päivähoidon tasoa on alennettu. Asuntovelalliset ovat jääneet loukkoon. Laitoksia suljetaan. Kouluja ja junavuoroja lopetetaan. Hyvinvointivaltioita romutetaan sumeilematta…

Kyllä Te tiedätte. Ette voi olla tietämättä, koska juuri Te olette saanut tämän surkeuden aikaan. Te olette pääsyyllinen. Tämä on sanottava sen vuoksi, että ihmisten on tiedettävä totuus. He eivät enää usko ylimalkaisiin selityksiin siitä, ettei vastuu oikeastaan ole kenelläkään. Erityisesti heitä loukkaa se, että syyllisyyden taakka yritetään sälyttää vain heidän kannettavakseen.

Herra pääministeri. Te olette tehnyt vuosikymmenten kuluessa karkeita virheitä:

1) Te olette antanut maan poliittisen johdon liukua pois kansanvaltaisesti valituilta valtioelimiltä.

2) Te olette antautunut valtapeliin, jossa oman puolueenne etu on mennyt kansallisen edun ja kansalaisten edun edelle.

3) Te olette saanut aikaan suurten lupausten noidankehän ja rikkonut luottamuksen sekä opposition että hallituksen ohjelmiin.

4) Te olette sallinut Valtionvarainministeriön muodostua valtioksi valtiossa. Se on myrkyttänyt hallinnon ilmapiirin.

5) Te olette vyöryttänyt tukahduttavan byrokratian ja ylimielisen käytöksen myös paikallishallintoon ja katkaisut siteitä julkisen vallan ja kansalaisten väliltä.

Te olette toiminut vastuuttomasti. Siinä, missä Teidän olisi pitänyt luoda tasapainoa, Te olette lisännyt epävarmuutta. Missä Teidän olisi pitänyt olla kaukaa viisas ja rohkea, Te olette sortunut lyhytnäköisyyteen. Te olette antanut talouden kasvun vauhdin ja hetkellisten voittojen sumentaa ajatuksenne. Ymmärtänette, ettei vallanjanoa voi sammuttaa vallanjanolla!

Muutos on kuitenkin pakko saada aikaan. Näin ei voi jatkua. Suomen taloudellinen ja henkinen selkäranka on jo taittumassa.

Kansanliikkeen presidenttiehdokkaana esitän Teille, Herra Pääministeri, toimenpidelistan:

1) Myönnetään, että pankkien korkosäännöstelyn ja kansainvälisten pääomaliikkeiden säännöstelyn samanaikainen purkaminen oli suuri virhe ja että sitä seuranneesta kasinotaloudesta hyötyivät rikkaat, voimakkaat ja epärehelliset. Lisäksi myönnetään, että hallituksen politiikan lamasta kärsivät eniten köyhät ja muutenkin heikkoon asemaan joutuneet ihmiset. Edelleen myönnetään, että hallituksen politiikan seurauksena yhteiskunta on alkanut jakaantua hyväosaisiin A-kansalaisiin ja huono-osaisiin B-kansalaisiin.

2) Virheellisten päätösten seurauksena katteettomia ja vilpillisiä etuja saalistaneilta leikataan pois hyödyt ja katkaistaan epärehellinen toiminta. Vilpillistä on yhtä hyvin sosiaaliturvaksi tarkoitetuilla etuuksilla keinottelu kuin pankin suojassa tehdyt vääryydet.

3) Koska taloudellinen toimeliaisuus on saatettu halvaannustilaan, todetaan että ainoaksi vaihtoehdoksi jää – em. hyötyjen leikkaamisen lisäksi – lainanotto. Elvyttämään on pakko ryhtyä. Myös raha lähtee kiertämään, kun työntekoa, pienyrittämistä ja investointeja lisätään.

4) Elvytys ei voi tapahtua palkkoja korottamalla, vaan uhrautumalla, Jokaisen on oltava uhrauksissa mukana, mutta solidaarisuus edellyttää, että A-kansalaiset kantavat ensisijaisen taakan kriisin laskuista.

5) Työttömyyskorvauksista siirrytään nopeasti työpanosta edellyttävään työllistämistukeen. Nyt työttömät turhautuvat ja työssä olevat nääntyvät kasaantuvien taakkojen alle.

6) Puoluetuesta ja puolueiden toiminnan välillisistäkin avustuksista luovutaan.

Herra Pääministeri

Nämä ovat ensimmäiset hätätoimenpiteet. Jos Teillä on halua ja rohkeutta tarttua niihin, olen vakuuttunut, että kansalaisten luottamus Teihin ja politiikkaan alkaa vähitellen palautua. Uskon, että näin valtion ja kansalaisyhteiskunnan kesken päästään yhteisymmärrykseen siitä, miten vastuuta kannetaan yhdessä.

Muistakaa, ettei nyt ole kysymys pelkästään Teidän hallituksenne menestyksestä tai tappiosta. Tämä on koko Suomen asia.

Eeva Kuuskoski

Kalevi Sorsa 1972-75,1977-1979,1982-87
Harri Holkeri 1987-1991
Esko Aho 1991-

________________________________________________________

Toimenpiteet kirjeen johdosta

Eeva Kuuskoski analysoi kirjeen saamaa vastaanottoa:

”Kirje tulkittiin muitten syyttelemiseksi ja väitettiin, että näin pakenen omaa vastuutani. On selvää, että minä myös olen vastuussa siitä, miten olen toiminut kansanedustajana ja ministerinä. Mutta pääministeri on tietysti aina oman hallituksensa johtaja ja symboli.
Aikaa kuvaa, että TV-1:n pääuutislähetys kertoi illalla minun lähettäneen ”haukkumakirjeen” kolmelle pääministerille, joiden jokaisen hallituksessa olen istunut ministerinä. Kirjeen sisältö saati toimenpiteet eivät mahtuneet lähetykseen. TV:n uutiseen sisältyi virhe. En ollut istunut Holkerin hallituksessa ja Ahon hallituksestakin olen eronnut. TV-uutiset ei kuitenkaan ottanut vastuuta virheellisestä uutisesta. Toimitus vetäytyi STT:n selän taakse eikä korjannut virhettä lähetyksen kuluessa.

Minulta on monesti kysytty, miksi vetäydyin hallitusvastuusta keväällä 1992. Pahinta oli mielestäni alistuminen väärään politiikkaan. Erimielisyys oli siitä, miten talouden sopeuttaminen tehdään, mistä leikataan, kuka taakkaa kantaa ja miten taloudellinen toimeliaisuus saadaan uudelleen viriämään.

Palasimme mieheni kanssa lomalta Helsinkiin toisena pääsiäispäivänä 20.4.1992. Paluu arkeen lomalta alkoi puhelinvastaajan viestillä: ”Rikolliset kiinni, perkele. Pankkiherrat ovat varastaneet 40 miljardia, hallituksen pitää panna rosvot linnaan, muuten nousee kapina, perkele saatana. Köyhältä ei saa ottaa, ette kauan juhli täällä, perkele”.

Esko Ahon hallituksessa oli ollut jatkuvia erimielisyyksiä talouspolitiikan linjasta vuosina 1991-92. Koko hallituksen keskusteluja ei kuitenkaan sanottavasti syntynyt, koska hallituksessa oli vain Iiro Viinasen ainoan vaihtoehdon linja.”

Näin Eeva Kuuskoski kertoo.

Lama jakoi Suomeen kolmeen kerrokseen

Heikki Taimion kirja Talouskasvun hedelmät – kuka sai ja kuka jäi ilman? todistaa Eeva Kuuskosken kirjeen asiasisällön oikeaan osuneeksi.

Kirjan tutkimusten mukaan rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Pätkätyöläiset, työttömät ja syrjäytyneet ovat alinta kastia. Kirja tarkastelee hyvinvoinnin jakautumista tulojen, varallisuuden, työsuhteiden vakauden, köyhyyden, sukupuolten, eläkeläisten ja alueiden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden käytön näkökulmasta. Kirjan mukaan Esko Ahon hallitus tuskin osasi arvioida, että juuri pääomaverouudistus muokkasi yhteiskunnan rakenteita enemmän kuin mikään muu hallituksen yksittäinen päätös. Samaan aikaan työttömyys ja epävarmat työsuhteet ovat heikentäneet palkansaajien neuvotteluasemaa työn ja pääoman välisessä kamppailussa. Tämä on kasvattanut yritysten voittomarginaaleja. Lisäksi työväestö on jakaantunut yhä selvemmin kahtia. Toiseen ryhmään kuuluvat hyvin järjestäytyneet ja vakituisista työsuhteista nauttivat enimmäkseen vanhemmat duunarit ja valkokaulustyöläiset eli niin sanottu hyvinvoiva enemmistö. Toiseen ryhmään kuuluvat järjestäytymättömät enimmäkseen nuoret palkkatyöläiset, työttömät sekä kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle jääneet.

Kommenttini (Erkki Aho) joulukuussa 2007

Nyt on riittävän monelta taholta todistettu, että Suomen taloudellinen lama ja pankkikriisi olivat Suomen omien taloudellisten päättäjien ja poliittisen johdon selkeä oma virhe, josta syyttömät kansalaiset ovat joutuneet kärsimään.. Virheitä peiteltiin rikollisella toiminnalla ja oikeuslaitos alistettiin poliittiseen valvontaan.

Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä ja oikeuslaitos tekee tietoisesti vääriä päätöksiä. Suomessa ei ole riippumatonta oikeuslaitosta. Suomalaisilla ei ole myöskään mahdollisuutta saada oikeutta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa. Tiedotusvälineet on alistettu poliittisen vallan alaisuuteen. Suomessa ei ole riippumatonta tiedonvälitystä nettiä lukuun ottamatta. Lama vaikutukset kohdistuivat yli miljoonaan suomalaiseen kohtuuttomalla tavalla.

Todelliset syylliset on vihdoinkin saatava oikeudelliseen ja taloudelliseen vastuuseen tekemistään rikoksista ja kansalaisten on ryhdyttävä tarpeen vaatimiin toimenpiteisiin saadakseen itselleen oikeutta ja Suomen palauttamiseksi oikeusvaltioiden joukkoon.

Odotan Korkeimman Oikeuden päätöksellä omassa asiassani olevan oleellinen merkitys normaalin oikeuskäytännön toteutumisessa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Lähdeaineisto
Kaisa Åstrand: Huomisen mahdollisuus, ISBN 951-0-19287-2
Heikki Taimo: Talouskasvun Hedelmät – kuka sai ja kuka jäi ilman?, ISBN 978-951-701-514-1

Kuva
Kansikuva kirjasta Huomisen mahdollisuus

Vierailija

http://www.promerit.net/valtion_velkojavinkit.htm

Kun politiikka on muuttunut oikeudeksi

Lainkäyttö, ainakin Korkeimmassa oikeudessa näyttää henkilöityvän kulloiseenkin presidenttiin.

* On nimittäin pitävästi selvitetty tapauksia, joissa esimerkiksi takaajaa velvoittavan tuomion purku olisi ollut aiheellinen pankin tekemän virheen tai jopa rikoksen johdosta. Korkein oikeus on ”jälkeen Koiviston konklaavin” systemaattisesti jättänyt tällaiset kanteet eri verukkeilla tutkimatta.

Korkeimman oikeuden presidenttien Olavi J. Heinosen ja Leif Sevonin aikana Korkein oikeus on johdonmukaisesti noudattanut rahanpesulaman ”jälkihoitoon” presidentti Koiviston 6.5.1992 antamaa ohjeistusta niin ennakkopäätöksissään kuin etenkin piiloon jäävien, tutkimatta jätettyjen kanteiden yhteydessä.

KKO:n uusi presidentti Pauliine Koskelo oli oikeusministeriön lainvalmisteluosaston lainsäädäntöneuvos vuosina 1985 -1995. Siinä virka-asemassa hän on linjannut velkojat - velalliset -suhteensa vahvemman puolelle ”Business Books” – nimisen kustantamon vuonna 1994 julkaisemassa kirjassa ”Uudet velkalait perinnässä”. Kirjan esipuhe on päivätty 7.10.1993. Laki oikeudenkäymiskaaren muutoksesta (595/1993), ja sen mukanaan tuomasta alioikeusuudistuksesta (28.6.1993/581) ja haastemenettelyn uudistamisesta astui voimaan 1.12.1993.

* Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tutkimusryhmä

”Jälkeen Koiviston konklaavin”
haastemenettelyn uudistuksella 1.12.1993 sivuutettiin velallisen oikeussuoja ja sen tuloksena on tehty satojatuhansia oikeusmurhia

Lukija ottakoon huomioon, että ”Uudet velkalait perinnässä” -kirjan kirjoittajat ovat virkamiehiä, ja että jopa oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos (nyk. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo) on ollut mukana kirjoittajien joukossa.

Onko Suomi enää oikeusvaltio, jos valtiovalta asettuu näin räikeästi velkoja-velallinen suhteessa vahvemman osapuolen puolelle ?

JOHDANTO

Tämän lainsäädäntöuudistuksen jäljille päästiin, kun sattumoisin löytyi ”Business Books” – nimisen kustantamon vuonna 1994 julkaisema kirja ”Uudet velkalait perinnässä”. Kirjan esipuhe oli päivätty 7.10.1993. Laki oikeudenkäymiskaaren muutoksesta ( 595/1993 ), ja sen mukanaan tuomasta alioikeusuudistuksesta ( 28.6.1993/581 ) ja haastemenettelyn uudistamisesta astui voimaan 1.12.1993.

Kirjan valmistelu oli siten aloitettu huomattavasti aikaisemmin, kuin itse lakejakaan oli hyväksytty. Kirjassa esitellään laajasti uudistusten vaikutusta velkojien kannalta: velkojia opastetaan aivan kädestä pitäen, miten velallinen ajetaan todella ahtaalle. Itse asiassa, kirjassa annetaan ”vinkkejä velkojille” tavalla, josta oikeusministeriö on selontekovelvollinen – kirjan kirjoittajiin lukeutuu muiden muassa oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Pauliine Koskelo. Lain oikeudenkäymiskaaren uudistuksesta päävalmistelijana toimi lainsäädäntöneuvos Juhani Hirvonen ja esittelijänä lainsäädäntöneuvos Jan Törnqvist.

Suomessa ns. Suuren laman aikana velkavastuuseen jääneet ovat jo pitkään ihmetelleet epätoivoisina, mikseivät velalliset saa oikeudenmukaista ja tasavertaista kohtelua eri viranomaisten, esimerkiksi tuomioistuinten käsitellessä heidän asioitaan. Tämän tavanomaisesta, suomalaisesta oikeusvaltioperiaatteesta poikkeavan toimintatavan heijastumia eri variaatioissaan on paljon. On koettu, että miltei kaikki lamavelalliset ovat joutuneet jonkinasteisten oikeudenloukkauksien kohteeksi.

Miksi lamavelalliset eivät saa oikeutta? - Tähän suureen ja perustavaa laatua olevaan kysymykseen on vihdoinkin alkanut löytyä vastauksia: tietyillä lainsäädännöllisillä ja myös itse oikeuslaitokseen kohdistuneilla toimenpiteillä - esimerkkinä mainittakoon viime kuukausina lisääntyvää huomiota saanut 6.5.1992 pidetty oikeuspoliittinen keskustelutilaisuus, ns. Koiviston konklaavi - on saatu aikaan se, että velasta vastuussa olevien todellakin on mahdotonta saada oikeutta. Eräs tämän lainsäädäntöprosessin kulmakivistä on seuraavassa tutkimuksessa esiteltävä laaja oikeudenkäymiskaaren uudistus. Lakiuudistusta valmisteltiin useita vuosia 1980-1990-lukujen taitteessa.

Korostettakoon, että haastemenettelyn uudistus on saattanut sopia oikeinkin hyvin laskujen ja muiden pienten saatavien oikeudelliseen käsittelyyn. Tällaiset saatavat ovat yleensä yksityisten oikeushenkilöiden keskeisiä, tai pankeista otettuja esimerkiksi ns. luottolimiittejä, joista ei välttämättä ole erillistä saamistodistetta.

Tämän tutkimuksen kritiikin kärki kohdistuukin ns. Suuren laman aikana pankkien antamien ja kotimarkkinayritysten ottamien suurten miljoonaluottojen – jotka olivat useimmiten ns. valuuttaluottoja – maksamismääräysten oikeudellisen käsittelyn uudistuksiin. Nämä lakiuudistukset johtivat siihen, että kymmenet, jopa sadat tuhannet ns. lamavelalliset joutuivat massiivisen oikeusmurhan kohteeksi.

Edellä lueteltujen lakiuudistusten lisäksi 1990-luvun loppupuolella säädettiin hävinneen osapuolen maksettavaksi myös voittaneen osapuolen oikeudenkäyntikulut, ja määrättiin lainopillisen koulutuksen saanut oikeudenkäyntiavustaja pakolliseksi. Lopputulos onkin, ettei näillä oikeusmurhan uhreilla nykytilanteessa ole mitään resursseja ryhtyä vaatimaan ja prosessoimaan oikaisuja, tuomionpurkuja, saati vahingonkorvauksia.

UUDET VELKALAIT PERINNÄSSÄ -KIRJAN TEEMA

Vuonna 1993 toteutettiin laaja alioikeus- ja ulosottolain uudistus. Uudistusten yhteydessä saatavien oikeudellinen perintä muutettiin ratkaisevasti. Käytännössä velallisen oikeussuoja sivuutettiin kokonaan. Keinovalikoima oli kattava. Uudistusten teknisenä suorittajana oli oikeusministeriö ja taustavoimana Suomen Perimistoimistojen Liitto.

”Uudet velkalait perinnässä” -kirjassa käsiteltävänä olevat asiat:

1. Yksityishenkilön velkajärjestely velkojan kannalta ( Pauliine Koskelo)

2. Alioikeusuudistus ja sen vaikutukset oikeudelliseen perintään ( Kari Kujanen)

3. Yrityssaneeraus velkojan kannalta ( Jari Malinen )

4. Ulosottomenettely ja sen muutokset ( Hannu Töyrylä )

Kirja on tarkoitettu: pankeille, vakuutusyhtiöille, asianajo- lakiasiain- ja perintätoimistoille, luotonvalvojille, reskontranhoitajille ja perinnänhoitajille.

ALIOIKEUSUUDISTUS JA SIIHEN LIITTYVÄT OIKEUDELLISEN PERINNÄN MUUTOKSET

ATK-perustainen summaarinen menettely kirjan mukaan

Oikeusministeriö ja Suomen Perimistoimistojen liiton jäsenet käynnistivät syksyllä 1991 suunnittelun koskien ATK-perustaista summaarista menettelyä.

Sähköinen summaarinen menettely oli laajinta Euroopassa heti lain tultua voimaan 1.12.1993. Kirjassa arvioidaan, että noin puolet ( 150 000 hakemusta vuodessa ) summaarisista hakemuksista saatiin konekielisesti käräjäoikeuksiin.

Lainlaatijat kehittivät ”ATK-putken”, jota pitkin laskutus > reskontra > perintäkirjeet > haastehakemus > haastehakemuksen tiedoksianto > yksipuolinen tuomio > ulosoton täytäntöönpano kitkattomasti seurasivat toisiaan.

Eräänä johtavana ajatuksena lakiuudistuksessa vaikuttaa olleen se, että alkuperäisiä velkakirjoja – nimenomaan tavallisia velkakirjoja – velkojan ei tarvinnut enää 1.12.1993 jälkeen toimittaa riita-asiaa koskevan haasteen liitteenä käräjäoikeuteen. Kun haastehakemuksen sähköinen, konekielinen toimittaminen tehtiin mahdolliseksi, olikin luonnollista selittää ( HE 79/1993 ) , että alkuperäisten velkakirjojen toimittaminen haastehakemuksen mukana olikin nyt itse asiassa mahdotonta - tai ainakin ei-toivottavan hankalaa ja kallista velkojille!

Käsityksen summaarisen menettelyn mullistavuudesta saa kappaleesta 3.4.9. ”Asian ratkaiseminen valmistelussa, ns. summaarinen menettely”. Siinä todetaan mm. seuraavaa: ”Kun alioikeuksissa ratkaistiin vuonna 1992 hieman alle 50 000 riita-asiaa ja noin 260 000 maksamismääräysasiaa, arvioidaan, että näistä yli 300 000:sta uuteen menettelyyn joko laajalla tai ennen kaikkea suppealla haastehakemuksella aloitetusta asiasta jopa 90 % ratkaistaan jo kirjallisessa valmistelussa.”

Tavoitteena siis olikin saada suurin osa ”yksinkertaisista” velkomisasioista nopeasti, helposti ja ”halvalla” ratkaistuksi. Oliko se todellinen syy, sitä ei tässä tutkimuksessa käsitellä.

Miten toteutettiin se, ettei alkuperäisiä asiakirjoja ei enää tarvinnut liittää haastehakemukseen

Eduskunta sääti lain oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta 595/1993. Laki säädettiin 28.6.1993, ja se tuli voimaan 1.12.1993.

Lain 5 luvun 3 ja 4 § ovat kriittisiä pykäliä, joiden ”sopiva” muuttaminen ja tulkinta loivat edellytykset sille, että – ”Uudet velkalait perinnässä” -kirjan mukaan - alkuperäisiä asiakirjoja kantajan ei tarvinnut enää 1.12.1993 jälkeen toimittaa haastehakemuksen mukana muuten, kuin poikkeustapauksissa.

Entinen 3§: Jos asia koskee 1) tietyn määräistä saamista, 2) hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista taikka 3) häätöä ja kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen, haastehakemuksessa on vaatimuksen perusteena tarpeen mainita ainoastaan ne seikat, joihin vaatimus välittömästi perustuu. …

Uusi lisämomentti: Haastehakemuksessa on kuitenkin täsmällisesti yksilöitävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa.

Entinen 4§: Asiakirja, johon kantajan vaatimus perustuu, on liitettävä haastehakemukseen alkuperäisenä tai jäljennöksenä. Lisäksi haastehakemukseen on liitettävä ne kirjalliset todisteet, joihin kantaja vetoaa.

Uusi 4§: Edellä 2§:ssä tarkoitettuun haastehakemukseen on lisäksi liitettävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa.

Miten näistä lakipykälistä sitten voitiin viedä niin pitkälle menevä johtopäätös, ettei alkuperäisiä saamistodisteita enää tarvinnut liittää haastehakemukseen, käsitellään seuraavassa kappaleessa.

HE 79/1993 Yksityiskohtaiset perustelut

Alkuperäinen asiakirja: + tarvitaan
- ei tarvita

3§:

”Jäljempänä ehdotetaan 4§:ää muutettavaksi siten, että kantajan ei tarvitse liittää summaarista menettelyä tarkoittavaan haastehakemukseensa sellaista asiakirjaa, johon hän vetoaa.” _

”Jotta vastaaja tällöinkin saisi riittävän täsmälliset tiedot häntä vastaan esitetyn vaatimuksen perusteista … haastehakemuksessa on täsmällisesti yksilöitävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste…”

4§:

”…haastehakemukseen on aina liitettävä joko alkuperäisenä tai jäljennöksenä se asiakirja, johon kantajan vaatimus perustuu. …mukaan liitettävä ne kirjalliset todisteet, joihin kantaja vetoaa” +

”Silloin kun kantaja haastehakemuksessaan ilmoittaa, ettei vaatimus hänen käsityksensä ( !!!! , kirj.huom) ) mukaan ole riitainen …asiakirjojen esittäminen on tarpeetonta, koska vaatimus on joka tapauksessa hyväksyttävä.”

” … kun kantaja voi toimittaa haastehakemuksensa tuomioistuimelle myös sähköpostina, ei kirjallisten todisteiden esittäminen tällöin ilman olennaista hankaluutta aina myöskään ole mahdollista. ”

” Näistä syistä momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ainoastaan luvun 2§:ssä tarkoitettuun haastehakemukseen (mitä haastehakemusta lainlaatija tarkoittaa?) on liitettävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa ”

Lainkohtien perusteluja on siis jouduttu vääntämään ja kääntämään puolelta toiselle siten, että heikkohermoista hirvittää. Perustelut voidaan tulkita siten, että tuli tasapeli - 3 puolesta ja 3 vastaan. Mutta miten lopputulos sitten voikaan olla se, että tuomioistuimet ryhtyivät noudattamaan lainkohtaa nimenomaan siten, ettei alkuperäistä saamistodistetta – mutta vain tavallista velkakirjaa - tarvinnut enää liittää haastehakemukseen – miksi ei ?

Juoksevat sitoumukset – juokseva velkakirja, vekseli, shekki – täytyi liittää alkuperäisenä haastehakemukseen, eikä tästä nähty koituvan pankeille mitään ylimääräistä ongelmaa – miksi ei?

”Uudet velkalait perinnässä” –kirja antaa vastauksen ?

Pauliine Koskelo oli oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos. Päättelivätkö oikeusministeriön virkamiehet, että he olivat erotuomareita – siten heillä olisi oikeus päättää, että eduskunta oli tarkoittanut, ettei alkuperäisiä asiakirjoja enää tarvinnut toimittaa käräjäoikeudelle ? Mutta miksi he halusivat tehdä tällaisen johtopäätöksen ?

Olipa niin tai näin, tämän johtopäätöksen viranomaiset ja oikeuslaitos ovat lakitekstistä tehneet. Tätä tulkintaa toistetaan ”Uudet velkalait perinnässä” -kirjassa neljässä eri kohdassa, jotta kirjan lukijat – perintätoimen haltijat - varmasti tämän johtopäätöksen ymmärtävät, uskovat ja muistavat ( sivuilla 67, 72, 81,87 ).

Oikeudellisen perinnän muuttaminen ”oikeudelliseksi”

Kappaleessa ”Alioikeusuudistus saatavan perinnän kannalta” todetaan entisen maksamismääräysmenettelyn puutteena olleen se, että vastaajan vastustuksen vuoksi koko menettely usein jouduttiin aloittamaan uudelleen normaalina raskaana riita-asioiden menettelynä.

Ratkaisuksi kehitettiin uusi, kantajalle – joka oli useimmiten pankki - suunniteltu ”kevytkäsittely”, idioottivarma malli, jossa vastaajalle eli velalliselle ei jätetty enää mitään mahdollisuuksia vastustaa haastetta ja siten edes teoriassa saada oikeutta.

Myös itse oikeudenkäynti muutettiin oikeudenkäynnin irvikuvaksi, jossa asiantuntemattomat käsittelijät ratkaisivat miljoonien ja taas miljoonien markkojen velkomuskanteita – ratkaisevalla tavalla puutteellisilla asiakirjoilla varustettuina.

Haastehakemuksen vastustaminen tehtiin käytännössä mahdottomaksi

Oikeudellinen menettely jaettiin valmisteluun ja pääkäsittelyyn. Valmistelu voi olla joko kirjallista tai suullista.

Olennaista saatavien perinnässä oli tämän jälkeen se, että asia voitiin 1.12.1993 lähtien ratkaista jo kirjallisessa valmistelussa, jos vastaaja ei:

1. anna häneltä pyydettyä kirjallista vastausta, tai

2. ei vastauksessaan esitä perustetta kiistämiselle, tai

3. vetoaa vain sellaiseen perusteeseen, jolla ei selvästi ole vaikutusta asian ratkaisemiseen.

Lakitekstissä, sen perusteluissa tai ”Uudet velkalait perinnässä” –kirjassa ei anneta kelvollisia perusteita sille, milloin vastustus joko on tai ei ole perusteeton. Ilmeisesti asian ratkaisu haluttiinkin jättää muotoutumaan ”muodostuvan oikeuskäytännön” mukaiseksi.

Kuten seuraavassa kappaleessa osoitetaan, oikeuskäytäntö sittemmin muotoutuikin käräjäoikeuksien kansliahenkilökunnan ”ratkaisujen” mukaiseksi.

Ei voine olla vaikea päätellä, että pankkien juristien ääni kuului ylitse muiden !

Lisäksi ”Uudet velkalait perinnässä” –kirjassa monessa kohdassa painotetaan, että pelkkä haasteen vastustaminen ei siis enää riitä, kuten vanhassa maksamismääräysmenettelyssä, vaan haaste jyrätään yksipuoliseen tuomioon asti ikään kuin väkivalloin vastustusyrityksistä huolimatta.

Sivulla 79 kappaleessa 3.4.9. ”Asian ratkaiseminen valmistelussa, ns. summaarinen menettely” on seuraava kappale:

Tässä on huomattava, että pelkkä vastustaminen ei riitä. Vastaajan on esitettävä perusteet. Lisäksi perusteiden tulee olla sellaisia, että niillä on vaikutusta asian ratkaisemiseen. Hyvin yksilöityyn ja perusteltuun hakemukseen on aina vaikeampi löytää ratkaisuun vaikuttavia perusteita.

On otettava huomioon, että kirjan toimittamiseen ovat myös oikeusministeriö ja oikeusministeriön edustajat sitoutuneet, joten viranomaisilta saatava selonteko siitä, miksi valtiovalta edelleen auttaa velkojaa – valtiovalta ei voi osallistua velkojien pyrkimyksiin antamalla näille hyviä vinkkejä siitä, miten vaikeutetaan velallisen mahdollisuutta saada oikeutta.

Kansliahenkilökunta sai oikeudet antaa yksipuolisia tuomioita

Uudessa käräjäoikeudessa laamanni voi antaa kokeneelle kansliahenkilökuntaan kuuluvalle tehtäväksi ratkaista yksinkertaisia asioita, joista suurimman osan muodostavat juuri perintäasioissa käytettävät ns. suppealla haastehakemuksella aloitetut asiat, joissa tulee yksipuolinen tuomio.

Huomattakoon, että hallituksen esityksessä HE 79/1993 on todellakin futuuri: ”… asiat, joissa tulee yksipuolinen tuomio” ! Miten valtioneuvosto voi predestinoida, että haasteista tulee tulemaan yksipuolinen tuomio? - Vai oliko näin päätetty jo lakitekstiä valmisteltaessa: laki tehdään sellaiseksi, että yksipuolinen tuomio tulee joka tapauksessa ja varmasti ?

Kansliahenkilökunnan koulutuspohjasta, lisäkoulutuksesta tai sen tarpeesta ei sen paremmin alioikeusuudistuksen lakitekstissä, sen perusteluissa kuin ”Uudet velkalait perinnässä” –kirjassakaan anneta mitään tarkempia tietoja.

Käsitteen ”kokenut kansliahenkilökunta” määrittely onkin kätketty erilliseen ns. käräjäoikeuslakiin ( 28.6.1993/581 ) sen alakohtaan ”Tuomioistuinharjoittelu käräjäoikeudessa” 14-17§ sekä hallituksen esitykseen 79/1993 liittyvään lakiin alioikeusuudistuksen siirtymäsäännöksistä 7§:n, joiden lähteiden mukaan ”kihlakunnantuomari tai raastuvanoikeuden pormestari voi… määrätä notaarin ja kansliahenkilökuntaan kuuluvan suorittamaan 1§:ssä tarkoitettuun lainkäyttöön liittyviä tehtäviä…”

Käräjäoikeuslain mukaan siis käräjäoikeudessa voi olla notaareja, jotka ovat lainopin kandidaatin tutkinnon suorittaneita, ja suorittamassa tuomioistuinharjoittelua saadakseen varatuomarin arvon. Laamanni voi määrätä 1) virassa kaksi kuukautta olleen notaarin käsittelemään ja ratkaisemaan käräjäoikeuden kansliassa: c)oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 ja 14§:ssä tarkoitettuja asioita ( esim. tietyn määräinen saaminen, kirj.huom. ).

Aivan vastaavalla tavalla sairaalassa apulaislääkärinä 2 kuukautta opintojensa loppuvaiheessa oleva lääketieteen kandidaatti voitaisiin velvoittaa itsenäisesti tekemään avosydänleikkauksia !

Mutta - mikä pahinta - myös ”kansliahenkilökuntaan kuuluva” eli käytännössä merkonomin peruskoulutuksen saanut henkilö sai täydet oikeudet ryhtyä antamaan velkomustuomioita !

Ilmeisesti lakiuudistuksen tässä kohdassa on ajateltu, että mikäli lakiuudistusta eduskunnassa ajettaessa joku kiinnittäisi asiaan huomiota, voidaan tämän kohdan ottamista lakiin perustella sellaisella selityksellä, että kansliahenkilökunnan annetaan hoitaa vain ”yksinkertaisia”, markkamäärältään vähäpätöisiä saatavia, esimerkiksi maksamattomia puhelinlaskuja, vuokria jne.

Kuitenkin todistettavasti kansliahenkilökunta on käsitellyt miljoonien, jopa kymmenien miljoonien markkojen suuruisten yritysluottojen haastehakemuksia, ja antanut niissä langettavia tuomioita suorastaan läpihuutojuttuina. Tällainen on täysin käsittämätöntä oikeusvaltio Suomessa !

Työryhmän tietoon ovat tulleet ainakin seuraavat asiakohdat, jotka ovat asiantuntemattoman käsittelyn vuoksi johtaneet vääriin tuomioihin eli oikeusmurhiin

Kuka on luotosta vastuullinen oikeushenkilö

Yritysluottojen asiakokonaisuudet ovat aina erittäin monimutkaisia jo pelkästään sen toteamiseksi, kuka on juridisesti ko. luotosta vastuussa. ”Uudet velkalait perinnässä”-” kirjan kappaleessa ”IV.Ulosottomenettely ja sen muutokset” kohdassa 4.1. ”Haastehakemus ulosottoa silmällä pitäen” on selostettu, minkälaisia tulkintaongelmia tuottaa jo sen toteaminen, kuka on velasta maksuvelvollinen.

Kirjassa neuvotaan velkojaa ”selvittämään itselleen jo haastehakemusta tehdessään, keneltä kaikilta hän voi velkaansa periä.” Esimerkkinä mainitaan henkilöyhtiöt eli avoin ja kommandiittiyhtiö, joiden ”henkilökohtaisesti vastuunalaiset yhtiömiehet ovat suoraan … vastuussa yhtiön velasta myös henkilökohtaisella omaisuudellaan” mutta että ”edellyttää velan periminen heidän henkilökohtaisesta omaisuudestaan sitä, että yhtiön lisäksi heidät on myös nimenomaan itse tuomittu yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa maksuvelvollisiksi.”

Huomionarvoista ”Uudet velkalait perinnässä” –kirjan toimittamisessa on se, että kappaleessa ”II. Alioikeusuudistus ja sen vaikutus oikeudelliseen perintään” ei ole laisinkaan käsitelty sitä, kuka on maksuvelvollinen.

Pelättiinkö, että lukijat olisivat alkaneet epäillä sitä, miten kansliahenkilökunta kykenee päättämään, kuka on maksuvelvollinen?

On lukuisia näyttöjä siitä, että henkilöyhtiön luottoa ei ole lainkaan velottu itse yhtiöltä, joka olisi ensisijaisesti maksuvelvollinen yhtiön velvoitteista, ja täytäntöönpanokin toimeenpannaan vain yhtiömiehiä vastaan ilman, että yhtiömiestä ja yhtiötä olisi yhteisvastuullisesti tuomittu velasta vastuullisiksi. Silloin velanmaksun täytäntöönpano vain yhtiömiehen vastattavaksi on laiton !

Kuka on oikea velkoja = asialegitimaatio?

Toinen esille tullut erittäin vakava ongelma on kysymys siitä, kuka on oikea velkoja, eli asialegitimaatio. On esimerkiksi selvinnyt, että Suomen Yhdyspankki rek.no 40.925 (emopankki) perusti 30.4.1991 uuden pankin (tytärpankki) nimeltä Pohjoismaiden Yhdyspankki rek.no 513.752. Emopankki suoritti 1.7.1991 manööverin, jossa se siirsi pankkitoimintansa - mukaan lukien saatavat - apporttina tytärpankille.

Esillä olleissa tapauksissa siirtomerkintää saamistodisteeseen ei tehty saatavien siirron yhteydessä pankkiyhtiöltä toiselle. Siten on edelleen avoin kysymys, mikä oikeushenkilö Suomen Yhdyspankin antamissa luotoissa on oikea velkoja. Kansliahenkilökunta ei ole pystynyt selvittämään tätä olennaistakin olennaisempaa kysymystä.

Vastaavalla tavalla Suomen Säästöpankki-SSP OY:n pilkkomisen yhteydessä vuosina 1993-1994 siirrettiin kymmeniätuhansia velkakirjoja pankkiyhtiöiltä kolmansille.

Niissä velkakirjakopioissa, jotka on saatu nähtäväksi, on tehty siirtomerkinnät, mutta velalliselle, takaajalle tai pantinantajalle ei ole velkakirjalain ( 1947/622 ) 31§:ssä edellytetyllä tavalla ilmoitettu kirjallisesti todisteellisesti velkojan vaihtumisesta, jolloin velasta vastuussa olevat ovat menettäneet velkakirjalain 17§:n mukaiset väitemahdollisuudet uutta velkojaa vastaan.

Siirrot ovat siten laittomasti tehtyjä. Kuka on silloin oikea velkoja?

Luottoinstrumentin puuttuminen haastehakemuksen yhteydessä mahdollistaa väärinkäytökset

Kolmas ongelma, joka on seurannut kansliahenkilökunnan päätösvallasta on se, että kysymys luottojen tyypistä ja luottoinstrumentista - velkakirja, juokseva velkakirja, vekseli, shekki – on systemaattisesti kansliahenkilökunnalta jäänyt käsittelemättä haastehakemuksien yhteydessä.

Ainakin Suomen Yhdyspankki/Nordean kohdalla on asiakirjanäyttöjä siitä , että haastehakemukset on tehty ”valuuttaluottoihin” kohdistettuina. Haastehakemus on muotoiltu siten, että kyseessä olisi tavanomainen velkakirjaluotto, jonka yhteydessä haastehakemukseen ei tarvinnut liittää alkuperäistä tavallista velkakirjaa.

Jos haastehakemuksessa olisi tuotu esille – kuten olisi pitänyt - että ”valuuttaluotto” onkin vekseliluotto, olisi haastehakemuksen liitteenä kuulunut olla alkuperäinen vekseli.

Kuitenkin eräässäkin todistettavassa tapauksessa pankki toimitti nähtäväksi luottoinstrumenteiksi väittämänsä alkuperäiset ns. Promissory Note – nimiset asiakirjat vasta marraskuussa 2001 - ja silloinkin voudille, ei tuomioistuimelle.

Kokonaan oma asiansa on, kun velkomustuomion täytäntöönpano alkoi jo vuonna 1996, miksi vouti ryhtyi perimään luottoa ilman asianmukaisia saamistodisteita? Tähän kysymykseen vouti on vastannut, että ”voutipäivillä oli annettu ohjeet, että käräjäoikeuden tuomio riittää tuomion täytäntöönpanon perusteeksi, eikä saamistodisteita siten tarvita ulosottovirastossa.”

Nordean lakimies Esko Nurminen on vastannut 21.8.2002 kysymykseen siitä, mikä asiakirja Promissory Note luonteeltaan on, seuraavasti: ” Promissory Notessa kyse on Suomen vekselilain mukaisesta vekselistä.”

Ydinkysymys on, että kansliahenkilökunnan olisi pitänyt tietää, että ”valuuttaluotto” on vekseliluotto, ja siten alkuperäisen vekselin olisi pitänyt olla haastehakemuksen liitteenä. Jos kuitenkaan kansliahenkilökunnan ei olisi tullut tätä tietää tai epäillä, mutta pankkikaan ei ole toiminut voimassaolevan lain mukaan, mikä osapuoli – kantaja, haastehakemuksen tehnyt asiamies vai yksipuolisen tuomion antanut kanslisti – on syyllinen oikeudenkäyntivirheeseen, mahdollisesti jopa prosessipetokseen.

Tämän kysymyksen oikeudellinen käsittely tulee johtamaan vääjäämättä siihen, että väärin perustein annettu tuomio joudutaan purkamaan ja syylliset saattamaan edesvastuuseen.

Promissory Note ei ollut vekseli

Edellisessä kohdassa kuvattu Promissory Note on Nordean oman ilmoituksen mukaan siis Suomen vekselilain mukainen vekseli. Kuitenkin tarkemmassa selvittelyssä on saatu selville, että asiakirjan vekseliluonnetta vastaan on ainakin 12 asiakohtaa, joiden perusteella Promissory Note ei voi olla Suomen vekselilain tarkoittama vekseli eikä siten muodosta saamisperustetta

Tämäkin asia olisi tullut selvittää aikanaan käräjäoikeudessa asiallisesti järjestetyssä velkomusasian oikeudellisessa käsittelyssä.

Mutta mikä sitten oli saamistodiste ko. luoton yhteydessä?

Velan pääoma tuomittu maksettavaksi rahayksiköllä, jota ei ole …

Neljänneksi kansliahenkilökunnalta on jäänyt huomaamatta pankkien haastehakemuksissa ns. valuuttaluottojen kohdalla luottosummaksi ilmoitettu pankin sisäinen valuuttakori (esim. SYP:n XYP -yksikkö ) ilman vastaavaa markka-arvoa, jolloin yksipuolisessa tuomiossa velallinen on tuomittu maksamaan n XYP -yksikköä. XYP -yksikön markkavasta-arvo vaihtelee päivittäin.

Onko Suomessa ollut XYP -niminen rahayksikkö markan rinnalla ? Jos ei, minkä päivän kurssin mukaan markkavasta-arvo on määrätty? Kuka/mikä instanssi on vasta-arvon arvopäivän määrännyt? Onko mikään elin valvonut mainitun vasta-arvon määrittämistä ja sen noudattamista?

Suppeaan haastehakemukseen ei 1.12.1993 jälkeen tarvinnut liittää alkuperäisiä asiakirjoja

Haastehakemukset jaettiin suppeisiin ja laajoihin. Saatavan ns. suppeaa haastehakemusta käytetään, kun kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen.

Tämä ilmoitus riittää nyt – oikeusministeriön mukaan - siihen, että kantajan ei enää tarvitse liittää haastehakemukseen sopimusta, sitoumusta tai muuta vastaavaa kirjallista todistetta. Sen sijaan juokseva velkakirja, vekseli tai shekki on vieläkin liitettävä hakemukseen alkuperäisenä.

Ammattimaisen rahanlainauksen saamistodisteet ovat seuraavat ( Havansi: Luotto-oikeus):

1. Velkakirja

1.a. Tavallinen velkakirja

1.b. Juokseva velkakirja

2. Vekseli

3 Shekki

Oikeusministeriön mukaan siis tapauksissa 1.b, 2 ja 3 haastehakemukseen täytyy liittää alkuperäinen saamistodiste.

Tavallista velkakirjaa ei tarvitse enää 1.12.1993 jälkeen liittää haastehakemukseen. Sen sijaan muiden saamistodisteiden kohdalla näyttövelvollisuus säilytettiin.

Luottokannasta tavallisia velkakirjaluottoja oli valtaosa – Havansin Luotto-oikeus –kirjan mukaan vuonna 1978 peräti 80 %. Juuri tämä luottokannan osa haluttiin oikeuskäytännössä saattaa heikennetyn oikeudellisen menettelyn piiriin siten, että velallisensuojaa ei lainmuutoksen tultua voimaan 1.12.1993 enää ollut.

Valtioneuvoston suoranainen myötävaikutus velallisten oikeudettomalle tilalle

Edellä kohdassa 2.2.1. siteerattiin hallituksen esityksen perusteluissa olevaa kohtaa:

”Silloin kun kantaja haastehakemuksessaan ilmoittaa, ettei vaatimus hänen käsityksensä mukaan ole riitainen …asiakirjojen esittäminen on tarpeetonta, koska vaatimus on joka tapauksessa hyväksyttävä.”

Miten valtioneuvosto voi perustella, että kantajan ilmoitus siitä, että saatavaan kohdistuva vaatimus ei ole riitainen on riittävä peruste sille, että ”vaatimus on joka tapauksessa hyväksyttävä” eikä tälläkään perusteella ole enää tarpeellista liittää alkuperäistä saamistodistusta mukaan haastehakemukseen? Velallinen on näin valtiovallan tuottamuksella menettänyt oikeussuojansa.

Mikä on todellinen syy siihen, että oikeusministeriö muuttamalla muutti lakia siten, että tavallisissa velkakirjaluotoissa velkojan eli pankin ei tarvitse liittää alkuperäistä tavallista velkakirjaa haastehakemukseen enää 1.12.1993 jälkeen?

ULOSOTTOMENETTELY JA SEN MUUTOKSET

Yleistä ulosotosta

Suomalainen ”oikeussuojajärjestelmä” käsittää kaksi vaihetta:

1. Riitakysymyksen ratkaisu oikeusistuimessa

1. Täytäntöönpano: oikeudenkäynnissä vahvistetut velvoitteet toteutetaan tarvittaessa

ulosottomenettelyn avulla

Ulosottovaiheessa ei enää voida selvittää, miten riita-asia olisi tullut ratkaista, vaan se on jo toteutunut ”oikeudenkäynnissä”.

”Oikeudenkäynti” = yksipuolinen tuomio kansliahenkilökunnan tekemänä ilman vastaajan todellista vastustamismahdollisuutta – vrt. kohta 2.3.

Kirjan tekstiote sivu 149 : ”Ulosottomiehelle ei enää siten voi esittää väitettä, että tuomio olisi tosiasioiden vastainen tai että velkaa olisi lyhennetty enemmän kuin mitä tuomiossa oli huomioitu jne.”

Kirja on julkaistu vuonna 1994, ja sen esipuhe on allekirjoitettu 7.10.1993, joten kirja on kirjoitettu vuoden 1993 aikana ennen kuin ko. lainmuutokset tulivat voimaan – siten on vastaansanomatonta, että jo tuolloin oikeusministeriössä tiedettiin, mitkä tulevat olemaan velallisten väitteet, kun he huomaavat joutuneensa oikeudenloukkausten kohteeksi.

Vai oliko ”Uudet velkalait perinnässä” –kirjan tarkoituksenakin vuotaa oikeusministeriöstä hyviä vinkkejä ja tietoja siitä, miten velkojat voivat käyttää uusia lakeja hyväkseen, ja miten velallisten suu saadaan tehokkaasti tukituksi, kun he huomaavat joutuneensa oikeudenloukkausten kohteeksi

Ulosottohakemuksen liitteet

Täytäntöönpanoa pyydettäessä ulosottomiehelle velkoja antaa hakemuksen ohella ulosottoperusteen ja tarvittavat liitteet. Tärkeimmät liitteet ovat valtakirja sekä alkuperäinen saamistodiste.

Alkuperäisen saamistodisteen merkitys ulosottomenettelyssä

Saamistodisteita ovat esimerkiksi velkakirja, vekseli ja shekki.

Kun täytäntöönpanoa haetaan sellaisen tuomion perusteella, jossa on määrätty maksuvelvollisuus ja tästä velvoitteesta on olemassa saamistodiste, se on annettava alkuperäisenä ulosottomiehelle.

”Lainsäännös johtuu velallisen oikeussuojan tarpeesta kahteen kertaan tapahtuvaa velkomista vastaan sekä siitä, ettei velallisen tarvitse maksaa juoksevaa sitoumusta, ellei hän saa alkuperäistä saamistodistetta haltuunsa.” ( ”Uudet velkalait perinnässä” -kirja kappale 5.7.1. ”Alkuperäinen saamistodiste” sivu 169 )

Ulosottolain 3. luvun 22§:ssä säädetään:

”Kun maksuvelvollisuus on täytetty, ulosottomiehen on luovutettava hallussaan oleva saamistodiste velalliselle.”

”Kun ulosottomies täytäntöönpanoa varten vastaanottaa saamistodisteen, tulee hänen se asiakirjaan merkitä.”

Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 92/1996) tätä lainkohtaa tarkennetaan seuraavasti: ”Saamistodisteen haltuunotolla on ulosotossa itsenäinen merkitys: saamistodisteeseen tehdään merkinnät suorituksesta ja, jos maksuvelvollisuus on kokonaan tullut täytetyksi, saamistodiste annetaan velalliselle. Viimeksi mainitusta ehdotetaan otettavaksi pykälään nimenomainen säännös. Käytännössä näin on nykyisinkin menetelty.”

Kun lakitekstissä sanotaan, että ”kun tästä velvoitteesta on olemassa saamistodiste”, se ei oikeuta pankkia tulkitsemaan lakia niin, ettei tavallisten pankkiluottojen yhteydessä tarvitsisi saamistodistetta lainkaan ollakaan, tai pankki voi esimerkiksi väittää, että saamistodiste on ”kadonnut”.

Lainkohta ei voi tarkoittaa muuta kuin laskuja ja pieniä saatavia, jotka ovat yksityisten oikeushenkilöiden keskeisiä, tai pankeista otettuja esimerkiksi ns. luottolimiittejä. Näistä ei välttämättä todellakaan ole erillistä saamistodistetta.

Tämä tutkimus siis – korostettakoon vielä kerran – käsittelee vain ja ainoastaan Suuren laman aikana pankkien antamia ja kotimarkkinayritysten ottamia suuria miljoonaluottoja, jotka useimmiten olivat ns. valuuttaluottoja

Saamistodisteen ”häviäminen”

Velkojalle jätetään ulosottolaissa kuitenkin porsaanreikä olla jättämättä alkuperäistä saamistodistetta ulosottomiehelle:

UO-lain 3 luvun 22§: ”jos alkuperäisen saamistodisteen antaminen sen katoamisen tai muun syyn takia ei ole mahdollista, ulosottomies voi panna tuomion tai päätöksen täytäntöön alkuperäisen saamistodisteen puuttumisesta huolimatta, jollei saamistodiste ole juokseva velkakirja, vekseli tai shekki.”

HE 92/1996: ”Vallitsevan käsityksen mukaan ulosoton haltijan (aikaisemmin lääninhallitus, kirj.huom.) on kuultava velallista, jos täytäntöönpanoon ryhdytään ilman, että alkuperäistä saamistodistetta on esitetty. Myös ulosottomiehen tulisi ehdotetun pykälän mukaan kuulla velallista sopivalla tavalla, jollei se ole tarpeetonta ( mikä olisi tällainen ”tarpeeton” tilanne ? kirj.huom). Asian laatu huomioon ottaen kuuleminen voisi tapahtua puhelimitse.

1. On todistettavasti paljon tapauksia, joissa alkuperäistä velkakirjaa ei löydy pankista, käräjäoikeudesta tai ulosottomieheltä. Näissä tapauksissa pankki on jopa esittänyt syyksi sen, että alkuperäinen velkakirja on ”hävinnyt”. Kun tiedetään, että velkakirja = arvopaperi = rahaa, ei mitenkään voi olla uskottavaa, että ammattimaista rahanlainausta suorittava organisaatio voisi ”hävittää” rahaa.

2. Kun kaupunginvouti ei tiedä alkuperäisestä velkakirjasta ja siitä huolimatta perii, koska ”voutipäivillä joku on sanonut että näin saa tehdä”, onko silloin koko ulosottojärjestelmä Suomessa tahallisesti harhaanjohdettu toimimaan vastoin Suomen lakia? Mikä taho on voutipäivillä antanut voudeille luvan velkoa ilman alkuperäistä saamistodistusta ?

VINKKEJÄ VELKOJILLE

Osassa III ”Yrityssaneeraus velkojan kannalta ” on tekstissä 8 mustalla ympäröityä lokerikkoa, joiden otsikkona on ”VINKKEJÄ VELKOJILLE”.

Esimerkkejä:

”Yrityssaneeraushakemus ei estä perintätoimenpiteitä”

”Pääsääntöisesti voit jatkaa perintää täysipainoisesti tai jopa kiihdyttäen”

Lisäesimerkkejä löytyy kirjasta.

Lukija ottakoon huomioon, että kirjan kirjoittajat ovat virkamiehiä, ja että jopa oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos on mukana kirjoittajien joukossa.

Onko Suomi enää oikeusvaltio, jos valtiovalta asettuu näin räikeästi velkoja-velallinen –suhteessa vahvemman osapuolen puolelle ?

LÄHTEET

”Uudet velkalait perinnässä”, toim.Yrjö Lehtonen, kirj. lainsäädäntöneuvos Pauliine Koskelo, hovioikeudenneuvos Kari Kujanen, varatuomari Jari Malinen ja kaupunginvouti Hannu Töyrylä. ”Business Books”.1994. (esipuhe päivätty 7.10.1993)

Laki oikeudenkäymiskaaren muutoksesta, no 595/1993

HE 79/1993, valmistelijat Juhani Hirvonen ja Gustav Möller

Käräjäoikeuslaki 28.6.1993/581, valmistelija Heikki Liljeroos

Ulosottolaki 3.12.1895/37

Vierailija

Ei ole olemassa välttämätöntä julkista hankintaa. Kaikki voi olla yksityistettyä, ja esimerkkejä löytyy. Armeijalle, poliisille, opetukselle ja lääkäreille on yksityiset vastineet myös Suomessa. Päivittäin.

Emme voi alkaa semmoiseen yhteiskuntaan, missä jokainen julkinen päätös -esim hankintapäätös- käsitellään korkeimmassa oikeudessa. Naurettavaa. Julkisia asioita pitää olla minimimäärä. Eli nolla.

Jos jossain alueella on sitten inhottavaa, niin muuttakoon paremmalle alueelle, eikä ala käynnistämään toisten rahoilla miljoonan hintaisia oikeudenkäyntejä.

Jos kaksi lastasi kinastelee, niin kuinka oikeudenmukaisesti selvität asian ? Veikkaan että päin persettä. Mutta jos joku naarmuttaa vahingossa autoasi parkkipaikalla, niin poliisin pitäisi muka kuulustella jokainen, joka oli sillä tunnilla marketissa. Näitä on kuulemma päivittäin (tunnen yhden poliisin).

Kieroutunut Suomi ei edes tiedä mitä on oikeus. Ei tämä 70-lukulainen taistolaismaa tajua mitään muutakaan. Lahjontaa on vähän koska kaikkea toimintaa on vähän. Rapatessa ei roisku. Jos katsotaan mittaria "lahjontaa suhteessa julkiseen hankintaeuroon", niin olemme kärjessä.

Vierailija

Eiköhän suurin osa täälläkin olevista lukijoista ole jo pitkään tiennyt että suomen poliittiset ja yritysjohtajat ovat läpimätiä.

Itse jo alan pelkäämään poliisia, enkä suoraansanoen pistäisi pahakseni jos muutama niistä katoaisi.

Uusimmat

Suosituimmat