Huoleni uskontojen uudesta noususta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Merkit ovat huonot nyt ihmiskunnan tulevaisuudelle. Usko on taas syrjäyttämässä järkeä ja tiedettä. Tämä kehitys näkyy sekä idässä, että lännessä. Huomio tottakai kiinnittyy ensimmäisenä Islaminuskoa tunnustavat kiihkoilijat. Uskonnon nimissä tehdään mitä vaan. Ihmiset tyhjäpäisesti uskovat kaiken juuri niinkuin Koraanissa sanotaan. Tai pahemmin vielä, niinkuin joku Koraania tulkitsee.

Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin se, että samanlainen ääriuskovaisuus nostaa erittäin vahvasti päätään myös kristinuskon piiristä. Emme ole vielä nähneet kristittyjä itsemurhapommittajia uskonsa puolesta kuolemassa. Sen sijaan kuitenkin liiankin usein kuulee, etenkin USA:sta hyvin huolestuttavia uutisia uskonnollisten arvojen noususta. Tästä tietty selvimpänä esimerkkinä ID-"teoria". Siinä yritetään pakkosyöttää uskontoa takaisin kouluihin. Tieteen kanssahan sillä ei ole mitään tekemistä. Päätelmät ovat tyyliä "Silmä on monimutkainen, en vaivaudu miettimään miten se on voinut kehittyä -> Joku "älykäs suunnittelija" on sen luonut". Siis aivan puhdasta hölynpölyä ja uskontoa. Mitään eroa ei ole sille, että sanottaisiin "lue Raamatusta miten kaikki syntyi".

Tällainen eri puolilla maailmaa tapahtuva uskontojen vahvistuminen huolettaa minua. Uskossaan sokeat ihmiset eivät koskaan toimi järkevästi. Koska syttyy seuraava uskonsota? Veikkaukseni on (ei korkea kerroin varmasti ole) että seuraava maailmansota käydään uskonnon vuoksi. Kristinusko vs. Islam. Alkunsa se saa siitä, kun joku kiihkouskovainen saa käsiinsä ydinpommin ja levittää sillä näkemystään toisen leirin suurkaupunkiin. Voi tapahtua milloin vain.

Sen sijaan, että odotamme tätä tapahtuvaksi voimme jokainen tehdä osamme sen eteen, että uskonnot saataisiin kuriin. Siihen tarvitaan jokaisen valtion, ihmisen, oppilaitoksen yms. valtavaa panostusta. On tuotava esille erot uskon ja järjen välillä, ja saatava tulevat sukupolvet ymmärtämään se, että uskoa voi olla olemassa menettämättä järkeään.

Voi olla jo myöhäistä herättää maailmaa tähän asiaan. Mutta vaadin, että teemme kaikkemme!

Sivut

Kommentit (82)

Vierailija

Jottai pitäis tehrä mutta mitä?

Uskontojen kehitys on aika hidasta kiitos kirjoitettujen dokumenttien. Esim. ristinusko on kovin erilaista aikaisemmasta mutta nimensä on itsepintaisesti säilyttänyt. Sitten jakaannutaan uusiin pikkulahkoihin...joista osaa senkun kasvaa.
Uskontojen kuuluu kehittyä aikojen mukana. Kaiken maailman fundamentalistit eivät taas siitä tykkää yhtään. Monelle tuttu ja turvallinen on pelonsekaisten tunteiden vuoksi paras vaihtoehto joten muutoksille harataan vastaan. Muutos on joskus vaikea hyväksyä..

Itseäni ahdistaa välillä ajatus. Kaiken maailman fundamentalistikretiinejä löytyy jo lähipiiristäkin (jehovia). Ja sitten toisesta suunnasta toitotetaan toista ääriryhmää.
O tempora, o mores...

Vierailija
Karpov

Tällainen eri puolilla maailmaa tapahtuva uskontojen vahvistuminen huolettaa minua. Uskossaan sokeat ihmiset eivät koskaan toimi järkevästi. Koska syttyy seuraava uskonsota? Veikkaukseni on (ei korkea kerroin varmasti ole) että seuraava maailmansota käydään uskonnon vuoksi.

Tuo sota on kestänyt 1300 vuotta. Tsetsenia, Irak, Indonesia, Sudan, Eritrea, Algeria, Israel, Libanon, Syyria ja Turkki tällä hetkellä nyt ainakin.

Muslimeilla oli puoli Eurooppaa pitkän aikaa, ja lyötiin ne pois vasta hiljattain Espanjasta ja Bulgariasta mm. suomalais-venäläisen armeijan toimesta (1877-1878). Sota Espanjasta kesti 700 vuotta !

Sitten on ateismi vs. kristinusko sota Kiinassa, ja Hindut poltti just Intiassa 50 kirkkoa lehden mukaan. Ja 120 asuntoa.

Tarve vapauden puolustamiseen motivoi n. miljardia kristittyä. Toinen vaihtoehto olisi kävellä nätissä jonossa keskitysleiriin.

Kommarit on voitettu, etsin uusia haasteita.

Vierailija
Karpov
Merkit ovat huonot nyt ihmiskunnan tulevaisuudelle. Usko on taas syrjäyttämässä järkeä ja tiedettä. Tämä kehitys näkyy sekä idässä, että lännessä. Huomio tottakai kiinnittyy ensimmäisenä Islaminuskoa tunnustavat kiihkoilijat. Uskonnon nimissä tehdään mitä vaan. Ihmiset tyhjäpäisesti uskovat kaiken juuri niinkuin Koraanissa sanotaan. Tai pahemmin vielä, niinkuin joku Koraania tulkitsee.

Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin se, että samanlainen ääriuskovaisuus nostaa erittäin vahvasti päätään myös kristinuskon piiristä. Emme ole vielä nähneet kristittyjä itsemurhapommittajia uskonsa puolesta kuolemassa. Sen sijaan kuitenkin liiankin usein kuulee, etenkin USA:sta hyvin huolestuttavia uutisia uskonnollisten arvojen noususta. Tästä tietty selvimpänä esimerkkinä ID-"teoria". Siinä yritetään pakkosyöttää uskontoa takaisin kouluihin. Tieteen kanssahan sillä ei ole mitään tekemistä. Päätelmät ovat tyyliä "Silmä on monimutkainen, en vaivaudu miettimään miten se on voinut kehittyä -> Joku "älykäs suunnittelija" on sen luonut". Siis aivan puhdasta hölynpölyä ja uskontoa. Mitään eroa ei ole sille, että sanottaisiin "lue Raamatusta miten kaikki syntyi".

Tällainen eri puolilla maailmaa tapahtuva uskontojen vahvistuminen huolettaa minua. Uskossaan sokeat ihmiset eivät koskaan toimi järkevästi. Koska syttyy seuraava uskonsota? Veikkaukseni on (ei korkea kerroin varmasti ole) että seuraava maailmansota käydään uskonnon vuoksi. Kristinusko vs. Islam. Alkunsa se saa siitä, kun joku kiihkouskovainen saa käsiinsä ydinpommin ja levittää sillä näkemystään toisen leirin suurkaupunkiin. Voi tapahtua milloin vain.

Sen sijaan, että odotamme tätä tapahtuvaksi voimme jokainen tehdä osamme sen eteen, että uskonnot saataisiin kuriin. Siihen tarvitaan jokaisen valtion, ihmisen, oppilaitoksen yms. valtavaa panostusta. On tuotava esille erot uskon ja järjen välillä, ja saatava tulevat sukupolvet ymmärtämään se, että uskoa voi olla olemassa menettämättä järkeään.

Voi olla jo myöhäistä herättää maailmaa tähän asiaan. Mutta vaadin, että teemme kaikkemme!

Jotain tarttis tapahtua asenteissa! Mix joillakin tuntuu olevan suorastaan allergia USKO-sanan käyttöön? Ehkä siksi että se liitetään Jeesukseen - tai vielä pahempaa - Paavaliin! JA kaikenmualiman kukkahattutädit tuntuvat suorastaan linnoitautuneet siten, että tuota sanaa ei saa edes käyttää, ellei tarkoiteta jotain KRISTILLISTÄ uskoa! Kuitenkin sana usko merkitsee enemmän: Se on pitämistä jotain totena, tai tavoittelemisen arvoisena. Ei uskostaan pitäisi koskaan luopua, vaikkapa sitten tiede/evo-uskostaan vaikka siellä olisikin valhetta mukana... Lopuksi nimittäin valhekimput pellostamme otetaan ja poltetaan! Toivottavasti jotain "viljaa" jää käteenkin!

Vierailija
Radiant Dragon
Jottai pitäis tehrä mutta mitä?

Uskontojen kehitys on aika hidasta kiitos kirjoitettujen dokumenttien. Esim. ristinusko on kovin erilaista aikaisemmasta mutta nimensä on itsepintaisesti säilyttänyt. Sitten jakaannutaan uusiin pikkulahkoihin...joista osaa senkun kasvaa.
Uskontojen kuuluu kehittyä aikojen mukana. Kaiken maailman fundamentalistit eivät taas siitä tykkää yhtään. Monelle tuttu ja turvallinen on pelonsekaisten tunteiden vuoksi paras vaihtoehto joten muutoksille harataan vastaan. Muutos on joskus vaikea hyväksyä..

Itseäni ahdistaa välillä ajatus. Kaiken maailman fundamentalistikretiinejä löytyy jo lähipiiristäkin (jehovia). Ja sitten toisesta suunnasta toitotetaan toista ääriryhmää.
O tempora, o mores...

Kuten että aurinko voi loistaa vain 24 000 vuotta! Olen sen laskenutkin, sikäli mikäli fotoni on elektroni... Ja aine jämähtää sille tasolle, millä se oli emittoidessaan elektronit...

Tuota laskua onkin hyvä näyttää jokaiselle, joka tahtoo ymmärtää, että olisimme ilman luomissyklejä syntyneet...

Mutta totta: Ei Raamatusta sinällään löydy mitään kovin seikkaperäistä opastusta silmän toimintaan, ellei lue juuri sillä SILMÄLLÄ!

Hesekielin kirja, kuten myös Daniel, Sakarja ja Ilmestyskirja sisältävät joitakin näkemiseen liittyviä niksejä, joita juumalattomat eivät voi koskaan ymmärtää! Sorge vaan sulle itse Radi

Vierailija
Karpov
Merkit ovat huonot nyt ihmiskunnan tulevaisuudelle. Usko on taas syrjäyttämässä järkeä ja tiedettä. Tämä kehitys näkyy sekä idässä, että lännessä.

En minä olisi niin huolissani asiasta vaikka ateisti olenkin ja olen kyllä huomannut tuon saman asian, koska minusta vain media on muuttunut kaupallisemmaksi. Uskonnollisista ääri-ilmiöistä (terrorismista) saa mukavasti mediaa kaupaksi tekevää aineistoa ja terroristit kyllä tietävät tämän. Milloinkas terrori-isku on tehty yöllä? Ei pitkään aikaan. Isku tehdään aamulla että se ehtii iltauutisiin ja seuraavan päivän lehtiin oikein kunnolla (MAD-lehti pilaili tästä 80-luvulla mutta se on nyt ihan totta kuten keppana Ärrällä jota Pahkasika "vaati" aikoinaan) ja ihmisiä on paljon liikkeellä. Terrorismit kaipaavat teolleen näkyvyyttä ja länsimedia kilttinä suoriutuu tästä oikein hienosti. Pitäähän sitä jollain elää.

Uskovaiset länsimaiset ovat tästä kehityksestä tietoisia (eroakirkosta.fi -keskustelu esimerkiksi) ja koettavat uutisoida uskontonsa puolesta, esimerkkinä National Geographicissa oli kaavio miten kristinusko on levinnyt ja monissa lehdissä on uskovaisten kiusaantuneita kommentteja asiasta kuin asiasta, lähinnä koettavat selittää ettei muka jäsenmäärä ole kirkolle tärkeä ja teologia on ihan oikeaa tiedettä. Pitäisi olla huvittunut kun näitä lukee mutta en ole, ärsyttää kaikki uskontoon liittyvä positiivisuus ja niiden ylistys. Uskonnot ovat saaneet paljon pahaa aikaan ja homma jatkuu yhä. Ei sitä yhdellä mummon joulukirkkotunnelmalla hyvitetä, vuosien raiskauksia ja surmia, sukupuolitauteja ja laittomia abortteja.

Kristinusko on syntynyt ja kehittynyt pitkälti Euroopassa mutta nyt se on onneksi poistumassa ja siirtymässä muualle jossa uskonto on ollut aikaisemminkin ollut kova sana. Eurooppalaisessa Virossakin vain 16% uskoo jumalaan. Pitkäaikaisella kommunishallinnolla on tietysti vaikutusta asiaan, mutta silti. Ateismi leviää mutta ei siitä saada oikein raflaavia uutisia kun eihän se kiinnosta ketään (paitsi meitä ateisteja kiinnostaisi). USA:ssakin uskonto on enimmäkseen poliittista, ei siellä oikeasti niin hihhuleita olla. Kunhan esittävät moraalipirkkoja. Suomessakin politiikot uskaltavat jo vaatia kirkkoa eroon valtiosta ja kirkkotieteilijöitä (teologeja) pois yliopistosta. 50 vuotta sitten se olisi ollut poliittinen itsemurha ja siitä 50 vuotta taaksepäin ihan tavallinen itsari.

Vierailija
Karpov
Uskonnon nimissä tehdään mitä vaan. Ihmiset tyhjäpäisesti uskovat kaiken juuri niinkuin Koraanissa sanotaan. Tai pahemmin vielä, niinkuin joku Koraania tulkitsee.

Kansalle Koraania tulkitsevat imaamit ja täysin mielivaltaisesti tottakai.

Eräällä salaa kuvatulla (ja luonnollisesti myöhemmin sensuroidulla) videolla kävi ilmi, että "ylimääräisiltä" suljetuissa moskeijoissa jotkut imaamit ovat jo alkaneet kiihoittamaan länsimaissakin asuvaa kansaansa vääräuskoista valtakansaa vastaan.

Karpov
Tällainen eri puolilla maailmaa tapahtuva uskontojen vahvistuminen huolettaa minua. Uskossaan sokeat ihmiset eivät koskaan toimi järkevästi. Koska syttyy seuraava uskonsota? Veikkaukseni on (ei korkea kerroin varmasti ole) että seuraava maailmansota käydään uskonnon vuoksi. Kristinusko vs. Islam. Alkunsa se saa siitä, kun joku kiihkouskovainen saa käsiinsä ydinpommin ja levittää sillä näkemystään toisen leirin suurkaupunkiin. Voi tapahtua milloin vain.

Pikemminkin sivistys vs. Islam.

Olennainen kysymys on -tuon vääjäämättömän yhteenoton koittaessa tulevaisuudessa-, tulemmeko teknologiamme turvin pärjäämään omistautuneelle ihmispaljoudelle, vai korvaako määrä laadun rintamalla?

HDMI
Seuraa 
Viestejä365
Liittynyt5.12.2007

Lähes kaikki täällä palstoilla kirjoittelevat tyypit ovat ateisteja ja luulevat että uskossa elävät ihmiset ovat sokeita. Minusta se todistaa jumalan olemassa olon että ihmisellä on sielu eli näkymätön henki. En tajua että miten sellainen henki voisi syntyä itsestän tällaiseen maailmaan missä on vain atomeja. Muita todisteita ei tarvita. Te jotka aiotte kommentoida tähän viestiin olette tuskin filosofeja. Väitätte omaa kantaanne siksi koska ette tajua miten pilvilinnassa asuva jumala voi olla mahdollinen.

Uskallatkin sekoittaa filosofit joihinkin tyhjänpäiväisiin hihhuleihin.

Häpeä!

HDMI
Seuraa 
Viestejä365
Liittynyt5.12.2007
Perkele
Uskallatkin sekoittaa filosofit joihinkin tyhjänpäiväisiin hihhuleihin.

Häpeä!

Sunkin nimestä pystyy päättelemään että olet todella järkevä tyyppi.

Vierailija
Minusta se todistaa jumalan olemassa olon että ihmisellä on sielu eli näkymätön henki.

Onko tämä niin sanottu sielu myös hajuton, tunnoton, kuuloton jne. ? Ei täällä ainakaan ole sellaista näkynyt...

Vai olikohan tuo viesti trolli? Ei näistä koskaan tiedä.

Vierailija

Minun mielestäni uskontojen vaikutus on varsinkin länsimaissa ollut pitkään hiipumaan päin. Nämä viime aikojen kreationistit/ID höpöttäjät ovat oikeastaan saaneet interternetin ansioista näkyvyyttä aiheelleen mutta kyse on Euroopassa ja suuressa osassa Ameriikkaa marginaali ilmiöstä. Jotenkin tuntuu siltä, että koko hömpässä on kyse vain uskonnon viimeisistä epätoivoisesta yrityksestä puolustaa asemiaan. Esimerkiksi kaikkien kristinuskon suurimpien pääsuuntien mukaan evoluutio ei ole uskonnolle mikään ongelma.

Toisaalta pelottava skennaario on siinä, että pieni uskovaisten vähemmistö käpertyy koko ajan enemmän kuoreensa ja alkaa rähistä Muhamettilaisten tyyliin. Esimerkiksi joiden Amerikkalaisten konservatiivien mielestä ilmaston muutokselle ei tarvitse tehdä mitään, koska loppu on jo käsillä vaikka niin se on ollut jo viimeiset 2000 vuotta.

Vierailija
HDMI
Lähes kaikki täällä palstoilla kirjoittelevat tyypit ovat ateisteja ja luulevat että uskossa elävät ihmiset ovat sokeita. Minusta se todistaa jumalan olemassa olon että ihmisellä on sielu eli näkymätön henki. En tajua että miten sellainen henki voisi syntyä itsestän tällaiseen maailmaan missä on vain atomeja. Muita todisteita ei tarvita. Te jotka aiotte kommentoida tähän viestiin olette tuskin filosofeja. Väitätte omaa kantaanne siksi koska ette tajua miten pilvilinnassa asuva jumala voi olla mahdollinen.

Jännää, että sielu toimii jumalan olemassaolon todisteena kun sielunkaan olemassaoloa ei pystytä todistamaan Uskovaisen logiikkaa?

Mutta kuten ZenBeat sanoi, uskonnolla on tilausta. Sillä haetaan elämään sisältöä ja tarkoitusta, karkoitetaan kuolemanpelkoa... Itse haen sitä tarkoitusta ja elämänohjeita ihan muista filosofioista ja oman pohdinnan kautta, koska en oikein viitsi ammentaa lähteestä, jota pidän virheellisenä.

Itseäni ainakaan tahallisesti korottamatta olen ihan oikeasti sitä mieltä, ettei lähellekään kaikkien kapasiteetti riitä muunlaisten kuin "ylhäältä tulevien" moraalikäsitysten omaksumiseen. Ihmisillä ei ole kiinnostusta eikä tarmoa olla kriittisiä ja analysoida omia uskomuksiaan. Eikä välttämättä älyäkään. Tosin viimeksimainitusta se ei todellakaan ole kiinni, tunnen paitsi erittäin älykkään helluntalaisen, myös monia älykkäitä lestadiolaisia

Toivoisin kuitenkin, että kaikki ihmiset, uskovaiset ja ateistit, agnostikot myös, pyrkisivät irrottautumaan ääritulkinnoista ja kiihkoilusta. Harvemmin sellaisesta mitään hyvää seuraa. Lisäksi yhteyden menettäminen reaalimaailmaan esim. juuri kreationismin kautta on minunkin mielestäni vaarallista. Tiedettä ja saavutettua tietoa ei tulisi yrittää uhata tai kokea uhkana, vaan kehittää. Ja mitä sillä muka voittaa, että kieltää todellisuuden?

Vierailija
Agison
[quote author="Radiant Dragon"]Jottai pitäis tehrä mutta mitä?

Uskontojen kehitys on aika hidasta kiitos kirjoitettujen dokumenttien. Esim. ristinusko on kovin erilaista aikaisemmasta mutta nimensä on itsepintaisesti säilyttänyt. Sitten jakaannutaan uusiin pikkulahkoihin...joista osaa senkun kasvaa.
Uskontojen kuuluu kehittyä aikojen mukana. Kaiken maailman fundamentalistit eivät taas siitä tykkää yhtään. Monelle tuttu ja turvallinen on pelonsekaisten tunteiden vuoksi paras vaihtoehto joten muutoksille harataan vastaan. Muutos on joskus vaikea hyväksyä..

Itseäni ahdistaa välillä ajatus. Kaiken maailman fundamentalistikretiinejä löytyy jo lähipiiristäkin (jehovia). Ja sitten toisesta suunnasta toitotetaan toista ääriryhmää.
O tempora, o mores...

Kuten että aurinko voi loistaa vain 24 000 vuotta! Olen sen laskenutkin, sikäli mikäli fotoni on elektroni... Ja aine jämähtää sille tasolle, millä se oli emittoidessaan elektronit...

Tuota laskua onkin hyvä näyttää jokaiselle, joka tahtoo ymmärtää, että olisimme ilman luomissyklejä syntyneet...

Mutta totta: Ei Raamatusta sinällään löydy mitään kovin seikkaperäistä opastusta silmän toimintaan, ellei lue juuri sillä SILMÄLLÄ!

Hesekielin kirja, kuten myös Daniel, Sakarja ja Ilmestyskirja sisältävät joitakin näkemiseen liittyviä niksejä, joita juumalattomat eivät voi koskaan ymmärtää! Sorge vaan sulle itse Radi

Hä?
Olen lukenut Raamatun ja tutustunut sen historiaan. Olen tullut siihen lopputulokseen ettei ko. uskonto edes elämänfilosofiana tue minun henkisiä ja ruumiillisia tarpeitani.

Minulla on oma käsitykseni jumaluudesta. En usko sokeasti mihinkään. Kaikesta olen hieman skeptinen, terveellä tavalla.
Maailmassa on niin paljon uskontoja että valinnanvaraa löytyy.

Maailmanloppu tulee mutta minäpä en ole sitten enää sitä täällä todistamassa. Todennäköisesti ihmisrotu kippaa jo ennen sitä

Itse aiheesta...
öö..
Mie unohin. Lukekaa vaikka signatureni ja ajatelkaa vähän aikaa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat