Ranskalaiset filosofit

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Oman yleissivistyksen puutteena olen pitänyt, etten ole lukenut yhtään ranskalaisten filosofien tuotantoa. No, pari Sartren ja Camusin romaania, mutta niitä ei lasketa.

Derrida, Deleuze, Sartre, de Beauvoir, Foucault... ja mitä niitä nyt on. Kahden ensimmäisen olen ymmärtänyt olevan mannermaisen filosofian vahvoja vaikuttajia. Mitä heiltä voi odottaa? Mitä asioita ranskalaisten filosofien lukeminen auttaa ymmärtämään paremmin? Vai kannattaako heihin käyttää aikaansa lainkaan?

Useitakin filosofeja ja kirjoittajia tiedän, joiden mukaan esim. Derrida ja Deleuze ovat lähinnä irrationalisteja. Olen ollut taipuvainen ajattelemaan samoin. Olenko ollut väärässä?

Sivut

Kommentit (44)

Vierailija

Suosittelen Kearneyn ja Rainwaterin toimittamaa The Continental Philosophy Readeria (1996) tähän tarkoitukseen. Erinomainen opas mannereurooppalaiseen filosofiaan kokonaisuudessaan.

Jos haluat ehkä selkeimmän mahdollisen esityksen Derridasta painottuen hänen alkutuotantoonsa, mikä on ehkä tärkein hänen positionsa kannalta, Jonathan Cullerin On Deconstruction. Theory and Criticism After Structuralism (1982) lienee paras kirja tarkoitukseen.

Vierailija
GradStudent
Suosittelen Kearneyn ja Rainwaterin toimittamaa The Continental Philosophy Readeria (1996) tähän tarkoitukseen. Erinomainen opas mannereurooppalaiseen filosofiaan kokonaisuudessaan.

Jos haluat ehkä selkeimmän mahdollisen esityksen Derridasta painottuen hänen alkutuotantoonsa, mikä on ehkä tärkein hänen positionsa kannalta, Jonathan Cullerin On Deconstruction. Theory and Criticism After Structuralism (1982) lienee paras kirja tarkoitukseen.


En suosittele The Continental Philosophy Readeria. Sen sijaan suosittelen Descombesin The Modern French Philosophya.

Mannermainen filosofia on amerikkalainen ilmiö.

Cullerin suosittelemiseen uskallan yhtyä, vaikken ole ko. teosta lukenutkaan.

Derridaa ja Deleuzea voidaan hyvin sanoa irrationalisteiksi, mutta useimmiten kyse on sanan käytöstä vain päâlle liimattuna leimana, joka ei auta käsittämään mitä he todella ajattelevat. Ajatellessasi heidän olevan irrationalisteja, et luultavastikaan ajattele samaa, kuin minä ajatellessani heidän olevan irrationalisteja. Kyse on irrationalismista epistemologisena positiona, joka vaatii suurempaa kriittisyyttä rationaalisuudelle, eli tavallaan suurempaa rationaalisuutta, kuin rationalismi. Samoin perspektivistisenä heidän filosofiansa vaatii suurempaa objektiivisuutta jne. Kyse on uskonnollisuuden vastaisesta positiosta. Voin selittäâ tätä myöhemmin parin Derrida-sitaatin kanssa, juuri nyt en ehdi.

Vierailija

Ilanduin kuin näin Derridan nimenkin... En ole koskaan kai ollut kenenkään fani tai kuulunut mihinkään koulukuntaan. Mutta joku vuosi sitten paneuduin aatemaailman viimeisimpiin suuntauksiin... erityisesti postmodernismista eteenpäin pyrkiviin pyristelyihin. Ja löydökset olivat mitä mielenkiintoisimmat. Siinä prosessissa Derrida oli erittäin hieno 'kaveri'. Minulla on hänen kirjojaan ja erilaisia tulkintoja hänestä.

Derrida on avoin... yllättävän avoin... hän hipoo kohdettaan usealta eri kantilta ja saa siten esiin jotain, mitä ei pysty suoraan tavoittamaan.

Derrida ei kiertele ja kaartele ollakseen kimurantti, niinkuin jotkut häntä mollaavat. On heittäydyttävä mukaan, jotta löytäisi yhdessä hänen kanssaan sen, mitä hänkin löytää, mitä hänkin hipoo...

Vierailija
Mietos
Ilanduin kuin näin Derridan nimenkin... En ole koskaan kai ollut kenenkään fani tai kuulunut mihinkään koulukuntaan. Mutta joku vuosi sitten paneuduin aatemaailman viimeisimpiin suuntauksiin... erityisesti postmodernismista eteenpäin pyrkiviin pyristelyihin. Ja löydökset olivat mitä mielenkiintoisimmat. Siinä prosessissa Derrida oli erittäin hieno 'kaveri'. Minulla on hänen kirjojaan ja erilaisia tulkintoja hänestä.

Derrida on avoin... yllättävän avoin... hän hipoo kohdettaan usealta eri kantilta ja saa siten esiin jotain, mitä ei pysty suoraan tavoittamaan.

Derrida ei kiertele ja kaartele ollakseen kimurantti, niinkuin jotkut häntä mollaavat. On heittäydyttävä mukaan, jotta löytäisi yhdessä hänen kanssaan sen, mitä hänkin löytää, mitä hänkin hipoo...


Kiva löytää täältä joku toinenkin Derridan ystävä. Yleensä ihmiset eivät ole koskaan lukeneet hântä eivätkä sitten vain ennakkoluuloisesti pidä hânestä. Minusta hän on miltei puhdasta intellectiaa, tapa lâhestyä asioita ottamatta kiinteää pistettä, tarkastelemalla oikeastaan kaikkia löydettissä olevia puolia, kyky löytää niistä niiden rakentelliset perustat, se, mitä niissä todella tehdään, monimutkaisella prosessilla, joka on kohteen otteesta irtautumista ja samalla sen referenssin löytämistâ sen sisältä. Uskomattomia älyllisiä suorituksia, logiikan mestari, itse asiassa, toisin kuin ennakkoluuloiset kriitikot luulevat.

Vierailija

Uskomatonta ja ihanaa löytää joku toinenkin, joka todella on löytänyt Derridan tekstin ihanuuden. Tosin minä en ole lukenut häntä ranskaksi, vaan englanniksi. Mutta käännökset englanniksi on mitä ilmeisimmin ranskaan englantilaisilla sanoilla.

Ja mikään tulkinta Derridasta ei korvaa hänen omaa tekstiään... Minulle Derrida oli tutkimusprojektini aikana kuin paras kaveri, ystävä, jonka kanssa peilailin. Derrida pyristelee ulos totutuista kaavoista ja systeemeistä ja samalla hän ei lähde kiertelemään filosofisia sfäärejä tyhjänpäiten. Hän tekee parhaansa tavoittaakseen jotain oikeasti oleellista ja merkityksellistä. Toisin kuin Derrida, moni filosofi tuntuu suorastaan saivartelevan... he eksyvät omiin labyrintteihinsä, hukkuvat omiin kuvioihinsa. Filosofinen teksti, mikä alkaa tuntua tunkkaiselta, on mitä vastenmielisintä. Derrida on kuin raikasta vettä, hän kykenee säilyttämään hapuillessaan otteensa aidossa elämässä ja laajoissa viitekehyksissä.

Tosin, siitä on jo muutama vuosi, kun olen häntä lukenut viimeksi. Nykyisin riudun tiedemaailman ulkopuolella... Kunpa löytäisin takaisin...

Vierailija
Mietos
Uskomatonta ja ihanaa löytää joku toinenkin, joka todella on löytänyt Derridan tekstin ihanuuden. Tosin minä en ole lukenut häntä ranskaksi, vaan englanniksi. Mutta käännökset englanniksi on mitä ilmeisimmin ranskaan englantilaisilla sanoilla.

Ja mikään tulkinta Derridasta ei korvaa hänen omaa tekstiään... Minulle Derrida oli tutkimusprojektini aikana kuin paras kaveri, ystävä, jonka kanssa peilailin. Derrida pyristelee ulos totutuista kaavoista ja systeemeistä ja samalla hän ei lähde kiertelemään filosofisia sfäärejä tyhjänpäiten. Hän tekee parhaansa tavoittaakseen jotain oikeasti oleellista ja merkityksellistä. Toisin kuin Derrida, moni filosofi tuntuu suorastaan saivartelevan... he eksyvät omiin labyrintteihinsä, hukkuvat omiin kuvioihinsa. Filosofinen teksti, mikä alkaa tuntua tunkkaiselta, on mitä vastenmielisintä. Derrida on kuin raikasta vettä, hän kykenee säilyttämään hapuillessaan otteensa aidossa elämässä ja laajoissa viitekehyksissä.

Tosin, siitä on jo muutama vuosi, kun olen häntä lukenut viimeksi. Nykyisin riudun tiedemaailman ulkopuolella... Kunpa löytäisin takaisin...


Hei, tuosta kielestä : se on kyllâ tosi tärkeää, mutta itse asiassa Derridan impakti on ollut luultavasti, tai oikeastaan varmasti, suurempi USAssa kuin Ranskassa ja käännösten pitäisi olla aika hyviä. Omiin suosikkeihini kuuluva Force de loi, mikä kirkkaan ja selkeän ajattelun helmi, samalla syvällinen ja ilmeinen, on käsittääkseni alun perin ollut englanninkieleinen puhe. Muitakin kai löytyy. Itse en ole mikään suuri Derrida asiantuntija, olen tavallaan löytänyt hänet vasta hiljattain. Toivoinkin tänne kirjoittaessani, että saisimme GradStudentin kanssa pientä väittelyä aikaiseksi, koska hänellä on varmasti paljon opetettavaa minulle. Mutta voin kaiketi oppia sinultakin, en vain tiennyt olemassaolostasi aiemmin.

Ehkä lieväksi pettymykseksi olen samaa mieltä oikeastaan kaikesta, mitä kirjoitit Derridasta. Itse pidän ehkä tärkeimpänä ideana toiseuden ajatusta. Ja tapaa purkaa diskurssit niiden väkivaltaisista pisteistä, tai niin sanoakseni sen etsimistä, mikä tekee päätôksen totuudesta, tiedosta tms. Hän on huippuunsa sofistikoitunut ja kirkas siinä. Minä en juuri nyt ole, muotoilu ontuu... mutta ymmärtänet.

Vierailija

Suurinta ajan hukkaa ja humpuukia, ei kannata Wikin tietoja enempi tutustua...

"Derrida on kyllä käsitellyt omintakeisesti Einsteinin suhteellisuusteoriaa (Sokal & Bricmont: Fashionable Nonsense, Picador, USA 1999, s. 263) ja hänen kommenttinsa "The Einsteinian constant is not a constant..." kertoo asiasta kaiken oleellisen.

http://www.tsv.fi/ttapaht/017/kesk.htm

Kun äskettäin edesmennyt Gallian kukko Jacques Derrida kolmasti lauloi, niin humanistinen sektori veisasi kuuliaisena hoosiannaa.

"Se tosiasia, ettei dekonstruktiollaan akateemista mainetta niittänyt kirjallisuustieteilijä Derrida juuri koskaan järjensanaa suustaan päästänyt, ei vaa‘assa paina (ks. Itkonen 1987; Gross & Levitt 1994; Johnson 2000; Se-lin 2001, s. 232-236). Auktoriteetti on auktoriteetti ja hänen suhteellinen totuutensa dekonstruoitumaton, absoluuttinen ja pyhä.

Olemmehan sitä paitsi EU:ssa."

http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf

http://keisarinna.blogspot.com/

Vierailija

Ymmärrän kyllä Derridan harjoittaman dekonstruktion idean (siis suunnilleen paljastaa filosofisissa teksteissä olevia kätkettyjä oletuksia, jännitteitä, ristiriitoja sekä taustalla olevia historiallisia ja sosiaalisia sidoksia). Mutta mikä siinä on niin hienoa, etteikö samaa voisi tehdä perinteisin historiallisin ja loogisin keinoin?

Yritin kerran lukea yhtä Derridan kirjaa (olisiko ollut Positioita). Siitä on tosin jo vuosia aikaa. En päässyt ollenkaan juonesta kiinni ja kirja jäi kesken. Esim. Wittgensteinin ajatukset ovat paikoin mutkikkaita, mutta niitä kuitenkin pystyy seuraamaan ja voi ajatella ymmärtäneensäkin jotain. Johtuneeko siitä, että hän on analyyttinen filosofi?

Olenko siis tyhmä, kun Derrida ei auennut?

Vierailija

En ole nähnyt missään tuota Derridalle hoosiannaa hurraavaa joukkoa. Eikä hän ole minulle ainakaan mitenkään pyhä... Hänen tekstinsä ovat minulle kuin kaunista taidetta, joka koskettaa minua. Se avautuu minulle... pystyn peilaamaan sen kautta erilaisia ilmiöitä, elämää yleensäkin, ja siksi se on minulle merkityksellistä. Löydän hänen tekstistään elämää. Minulle se ei ole sanakäänteiden potaskaa, niin kuin joillekin.

Ehkä mielenkiintoista olisikin löytää sitä, miksi joidenkin tekstit avautuvat... mikä siinä koskettaa. Minua suorastaan hämmentää se, miten siouxeyesighed legion kommentoi Derridaa niin samanhenkisesti. Minä tunnen henkilökohtaisesti vain yhden henkilön vuosien takaa, joka jotenkin positiivisesti pitää Derridasta. Ja nyt olen löytänyt toisen, sinut siouxeyesighed legion.

En ymmärrä sitä, miksi filosofiassa pitää niin paljon tukeutua jonkun toiseen kritiikkiin ja toisen käden haukkimisiin... minua ei heilauta sellainen. En saa siitä mitään. Toki se toimii varoituksena, että kyseiseen filosofiin on turha itse tutustua.

Sen mitä olen Derridasta lukenut toisten kommentteina, ja erityisesti häntä halveeraavina, negatiivisina sitaatteina.. pätkinä, jotka todistavat hänet typeräksi... ne yksinkertaisesti ovat minulle vain kieroa mutkien oikomista. Ja suurimmaksi osaksi ei minun mielestäni, edes pidä paikkaansa, jos Derridan annetaan puhua suunsa puhtaaksi. Mutta en ole juurikaan kohdannut Derridaa avaaviakaan tekstejä. Ne ovat melkein yhtä harvinaisia.

Jos sanotaan, että päärynä on pääasiassa vettä, ja tyydytään siihen, niin toki, onhan se totta... mutta jotain oleellista, ja ehkä merkityksellisintä jää silloin pois, se, mikä tekee päärynästä päärynän. Minä luen Derridasta juuri tuota hienosyistä muuta, mitä veden lisäksi päärynästä löytyy.

Hymyilen... Derrida on minulle kuin ystävä. Minun kysyvä mieleni avautuu hänen tekstinsä äärellä, herkistyy... Tässä ei ole mitään uskonnollista. Se on ehkä sellaista yhteistä aaltopituutta... jotain, mitä löytää juuri hyvissä ihmissuhteissa ja myös kaunokirjallisuudesta.

Derrida ei ole minulle minkäänlainen auktoriteetti. En voi sanoa, että olisin akateemisessa tutkimuksissani oikeasti tukeutunut häneen. Mitä olen itse nähnyt, mitä jotenkuten hahmotellut, olen ilokseni löytänyt saman Derridasta. Se on kokemuksena ihanaa, vapauttavaa, koskettavaa... Siitä tulee yhteistä löytämistä. Derridan teksti on kuin arvoitusta, joka sopivasta kulmasta aukeaa. Mutta sellaista arvoitusta, mikä ei tarkoita olla arvoitus, mikä pyrkii olemaan avoin... Olen usein havainnut sen, miten sanoiksi pukiessani kadotankin ajatuksen. Miten valitsemani sanat eivät tee oikeutta ajatukselle. Derrida yrittää vain välttää noitä vääristymiä. Hän kiertää niitä... hän yrittää olla sanomatta liikaa. Hän yrittää olla avoin... hän ei lyö lukkoon, paketoi, vaan avaa... Se on kuin kohtaavien katseiden väreilyä... minä löydän juuri tuollaista ihanasti kihelmöivää jännitettä hänen tekstistään. Täytynee kaivaa hänen kirjojaan esiin ja jakaa löytöjäni. Jos vaikka aukeaisivat jollekin muullekin sitä kautta.

Ystävyys... se on myös yksi Derridan keskeisistä teemoista!!! Derrida oli minulle läheinen ystävä jo kauan ennen kuin löysin hänen ystävyysteemansa. Ja siksi luinkin sitä lämmöllä hymyillen, syvästi kokien ymmärrystä. (Kuinka hyvin oikeasti ymmärsin, on toki toinen asia...) Hän kirjoitti kokonaisen kirjaan tuosta aiheesta, ystävyydestä. Minulla on se jossakin... tosin en muista enää oliko sen nimikin peräti 'ystävyys'. Kirjani ovat hautautuneet jonnekin useiden muuttojen yhteydessä...

Vierailija
anomalia
Ymmärrän kyllä Derridan harjoittaman dekonstruktion idean (siis suunnilleen paljastaa filosofisissa teksteissä olevia kätkettyjä oletuksia, jännitteitä, ristiriitoja sekä taustalla olevia historiallisia ja sosiaalisia sidoksia). Mutta mikä siinä on niin hienoa, etteikö samaa voisi tehdä perinteisin historiallisin ja loogisin keinoin?

Derrida katsoo, että "perinteiset keinot" ovat nk. ontoteologisia. Derridan eräs määrittely tälle kuuluu:

“All metaphysicians have proceeded thus, from Plato to Rousseau, from Descartes to Husserl: good before evil, the positive before the negative, the pure before the impure, the simple before the complex, the essential before the accidental, the imitated before the imitation, etc.”

Eli hän on kiinnostunut "oleellisen" ja "epäoleellisen" suhteesta. Hänestä essentialistisen luonnonlain korostaminen on metafysiikkaa, mikä painottaa läsnäolon ensisijaisuutta... Kun taas dekonstruktio on sympaattinen Freudin ajatukselle, että tiedostettu on enemmän tiedostamattoman erikoistapaus kuin siististi kategorisoitu vyöhykkeensä. Kaikki tällaiset jaottelut problematisoituvat. Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Metaphysics_of_presence Samoin kielen nestemäinen luonne kuuluu tähän, ts. kieltä ei voi lopullisella tavalla "vangita" tai määrätä, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen ja edeltää meitä niin hyvässä kuin pahassa.

Tässähän perinteisesti on katsottu, että on olemassa objekteja, joita subjekti tarkkailee (Descartes ja erit. Locke). Aristoteles ja Heidegger kuitenkin katsovat, että tällaiset erot ovat keinotekoisia, koska ottaessaan kontaktin subjektiin myös objekti muuttuu, ja syntyy vuoropuhelua jonka konseptuaalinen redusointi on puutteellista ja jopa nk. aidon (Aletheia) peittävää toimintaa.

En ole vielä itsekään lukenut kuin vähän Derridaa, mutta hänellä on monta arvokasta huomiota kulttuuristamme.

On muuten kiintoisaa, että palstan Irakin sodan äänekkäin puolustaja profiloituu Derridan vastustajaksi. Vahvistaa teesiäni joidenkin henkilöiden uskonnon omaisesta voimakkaasta tarpeesta saada "ehdottomia, lujia, monoliitteja" Totuuksia elämästä ja maailmasta. Derrida luistelee kaikesta tällaisesta pois, mutta on huomattava, että häntä on helppo yksinkertaistaa ja lukea karkeasti väärin.

Vierailija

No niin, Anomalialle ja Mietokselle :

Vaikka menisikin hieman ad hominemin puolelle (en mitenkään voi katsoa sen menevän sinne paljoa, mutta pyydän mahdollisesta siitä johtuvasta närkästymisestä huolimatta lukemaan loppuun, pyyntö koskee etenkin Anomaliaa, jonka pyynnöstä tätä kirjoitan - yksinkertaisesti toivon, ettet hämäänny Nagarjunan asiantuntemattomista kommenteista, vaan katsot rauhassa, mitä Derridalla, esimerkiksi, voi olla annettavanaan ja huomioit, että perustelen asiani ei ad hominem -argumenteilla ja ne riittävät mielestäni perustelemaan myös lievät ad hominemit), katson uuden palstalle kirjoittajan ollessa kyseessä olevan aiheellista varoittaa, että Nagarjunan ei ole nyt puoliksikaan objektiivinen sen enempää kuin asiaatuntevakaan kommentoija. Jos hän olisi edes lukenut Derridaa, hän ehkä voisi sanoa, ettei kannata wikiä enempäâ tutustua... mutta pelkällä wikitiedolla noin ei voi sanoa. Nytkin viittaukset ovat
1) Sokaliin ja Bricmontiin, joiden teos perustuu kahdelle perusajatukselle :

1° "hei, me ei tajuta mitä toi sanoo, joten me ei voida argumentoida sen kanssa, joten se ei sano mitään", sivuuttaen täysin sen, että Derridan tekstejä kuitenkin on laajalti ymmärretty, jolloin ymmärrysonglemaa kannattaisi etsiä sieltä Sokalin päästä, mistä niitä aukkoja löytyykin.
"But the primary purpose of this section is to provide a gentle lead-in to the article’s first major gibberish quote, namely Derrida’s comment on relativity (“the Einsteinian constant is not a constant...”). We haven’t the slightest idea what this means-and neither, apparently, does Derrida-but as it is a one-shot abuse, committed orally at a conference, we shall not belabor the point."
Eli : emme tajua, mistä kirjoitamme, mutta tiedämme silti, että se on huuhaata. Aha. Ok. Aika helpolla mennään muuten luonnontieteissä, jos fyysikoiden argumentointi tosiaan on tuollaista tasoa : kohdetta ei tarvitse edes ymmärtää lainkaan, voidakseen tehdä siitä johtopäätöksiä.

2° "hei, toi vie meidän opiskelijat ja mekin tahdotaan massia, vaikkei olla koskaan saatu aikaiseksi mitään" missä totta on tosiaan joka kohta, mutta joka ei ole varsinainen argumentti. Tämä on tietysti implisiittinen ajatus, joka sisältyy tuohon "fashionable" -puheeseen. Totta, Derrida oli Sokalia suositumpi ja sille oli syynsä. Kun on jotain relevanttia ja kiinnostavaa sanottavaa, niin joku voi kiinnostuakin.

Varsinaisia argumentteja heillä ei olekaan, vain epärehellistä viittailua, itse asiassa suoranaista valehtelua.

Einsteinin vakiota koskeva lausunto on hyvä esimerkki. Irrallisena se kertoo itse asiassa aika vähän Derridasta. Se taas, että siitä katsotaan voitavan päätellä "kaikki olennainen Derridasta", kertoo tarpeeksi paljon lainaajasta.
Tästä linkistä löytyy hieman selvennystä sille, mistä todella on kyse.

Lainaan sitä pituudella tähän, koska noita linkkejä harvoin vaivaudutaan lukemaan :
Kyse on siis väitteestä, että Derrida esittää ymmärtävänsä fysiikkaa ja käsittelevänsä sitä, mutta ei todellisuudessa ymmärtäisi siitä mitään ja esittäisi siten luonnontieteellisen todistusaineiston kanssa ristiriitaisia väittâmiä.

"All [statements] contain the remark, “The Einsteinian constant is not a constant, is not a center.” [...] I [Stolzenberg] had complained that he [Levitt] and Gross had failed to show [...] that there is nothing to understand because Derrida was only faking familiarity with deep scientific matters. [...] Levitt ignored my complaint and boasted that he had fifty examples that are as bad or worse.

This was ten years ago and I still have not seen any other statements by Derrida that were alleged to constitute physics faking.[...] in Fashionable Nonsense, Sokal and Bricmont volunteer that they know of none and, furthermore, do not believe that there are any. However, not only do they know of no other such statements, they know of none. [...] there have been only two attempts to [trait the conserned remark], neither of them by Sokal or Bricmont. The first, by Ernest Gallo, is discussed below. The other, by Steven Weinberg in the New York Review of Books (1996), is discussed in “Reading and relativism” (42-44). In each case, the attempt to engage with Derrida’s text in order to expose him as a physic faker succeeds only in making the author look ridiculous.
[--]
Gallo’s attempt to demonstrate that the “Einsteinian constant” remark is gibberish appeared in his article, “Nature faking in the humanities” (Skeptical Inquirer Summer 1991). He begins:

"There is a new irrationalism abroad in the academy. It flourishes among certain humanists who attempt to find close ties between the humanities and the sciences. They do this not by making their own methods more rigorous, but by supposing the scientific method to be extremely arbitrary.""

-Tässä välissä huomatkaa yhtäläisyydet lukuisiin suomalaisiin kirjoittajiin, muunmuassa tällä palstalla : uusi irrationalistinen akateeminen muoti, josta varoitellaan antamalla sille mitään muuta merkityssisältöä kuin että se koskee kilpaileviksi katsottuja tahoja. Huomatkaa myös heidän suurten auteuriensa heikko esitys, joka jatkuu :

"As a prime example of this allegedly new irrationalism, Gallo offers us Derrida’s then quarter of a century old answer to a question asked by his colleague, Jean Hyppolite, at the end of a lecture about structuralism, in an effort to understand Derrida’s talk about ‘a center for a structure.’
[Gallo claim's that] In the following dialogue, Jean Hyppolite has just objected that amid the surprising paradoxes of Einstein's universe there is at least one constant: the velocity of light. Derrida has no patience with such heresy."

-Jälleen huomatkaa, "heresy", harhaoppisuus, on usein viljelty sana suomalaisessakin diskurssissa, kun halutaan antaa kuva siitä, että esim. Derrida olisi positioltaan "uskonnollinen johtaja" tms. Kuitenkin :
"Here is the text of what Hyppolite has just said.

"With Einstein, for example, we see the end of a kind of privilege of empiric evidence. And in that connection, we see a constant appear, a constant which is a combination of space-time, which does not belong to any of the experimenters who live the experience, but which, in a way, dominates the whole construct; and this notion of the constant-is this the center?"
Where is Hyppolite’s objection? [...]Gallo seems to be hallucinating. Note also that Hyppolite does not say that this constant is the velocity of light.[...]Hyppolite is asking Derrida a question! He is asking whether a certain constant is a center for a certain structure.[...]Here is Derrida’s answer.

"The Einsteinian constant is not a constant, is not a center. It is the very concept of variability-it is, finally, the concept of the game. In other words, it is not the concept of something—of a center starting from which an observer could master the field—but the very concept of the game which, after all, I was trying to elaborate.""

-Eli, kuten huomaamme, kyse on systemaattisesta valehtelusta. Itse asiassa uuluisassa Sokal hoaxissakin varsinaine hoax oli se myöhempi kirje lingua francaan, jossa Sokal kertoi huijanneensa hulppeasti kaikkia "postmodernisteja" ja osoittaneensa heidät näin huuhaaksi. Mitä hänen väittämänsä hoax todella oli : hän sai fyysikon ominaisuudessa fysiikkaa käsittelevän tekstin läpi humanistiseen, vapaata keskustelua kannattavaan lehteen (eli läpäisi yhden henkilön kontrollin), enkä ole koskaan lukenut yhdenkään "postmodernistin" viittaavan koskaan Sokaliin minkäänlaisessa positiivisessa mielessä, siitä huolimatta, että näillä "sokalisteilla" toistuu hurja liuta mitä tunnetuimpia nimiä, jotka kuulemma ottivat jutun täysin todesta.

Jatketaan :

"Derrida’s lecture is concerned with a different kind of constancy, the constancy of a center with respect to a structure. So it makes sense to take Derrida to be saying that the Einsteinian constant is not a center because it is not constant in the way that a center is constant. Also, when Hyppolite goes on to ask if the Einsteinian constant is “a constant in the game,” Derrida says, “It is theconstant of the game.” [...]Hyppolite says that the Einsteinian constant is “the rule of the game” and Derrida adds,

"It is a rule of the game that does not govern the game: it is a rule of the game that does not dominate the game. Now, when the rule of the game is displaced by the game itself, we must find something other than the word rule."

-Ja Gallon versio tekstin sisällöstä : “In short, the world of physics is rule-free-that is, totally arbitrary and subject to the whim of the observer.”

Kertoo lâhinnä, että joko Gallo valehtelee silmät päästään tai sitten hän ei ymmärrä a) kielellistä ilmaisua, b) loogisia suhteita, tai c) fysiikkaa. Derrida ei missään kohtaa sano, että fysiikka olisi täysin mielivaltaista tai subjektiivista.

Mitä taas voimme, Stolzenbergin mukaan, lukea tästä Derridan lausunnosta on, että
"what we accept as laws of physics are not known to be constitutive of either physics or the world. If they were, no measurement or discovery could ever confirm or refute them. Hence, in this sense, nothing that we call a law of physics can be said to govern either physical reality or our investigation of it."
Eli suomentaaksemme, ollakseen tieteellisesti todistettuja tuloksia, fysiikan lait eivät voi olla perustavia sen paremmin fysiikalle kuin maailmallekaan. Sen takia einsteinilainen vakio ei voi määrätä fysikaalista realiteettia, vaikka se on vakio, joka sellaisena antaa sille "vaihtelun käsitteen" eli mitan tai vertailukohdan fysiikalle tieteenä, ts. mahdollistaa sen toiminnan objektiivisen mitan mukaisesti.

Jopa minun huonolla fysiikallani on tajuttavissa tämä asia, ehkä kiitos sen, että sen sijaan ymmärrän lukea lausumat kunnolla, enkä sorru siihen, mihin Gallo, jonka yritys osoittaa Derridan irrationalismia Stolzenbergin sanoin "serves only to reveal his own carelessness."

Meidän on oletettava, jos täydessä hyvässä tahdossa katsomme keskustelevamme täysijärkisen henkilön kanssa, joka kykenee ymmärtämään keskustelua ja osallistumaan siihen, että hän on joko huolimaton tai valehtelee. Huolimattomuus noissa määrin on jo aika huolestuttavaa, ottaen huomioon Derrida-vastaisen julistuksen määrän ja esitysten aikavälin. Huomatkaa, että tämä on ainoa viittauskohta koko "physics faker" -väitteessä ja sitä pidetään pystyssä väkivalloin, lukemalla esim. Hippolyten kysymys vastaväitteenä jne.

Jatkaaksemme eteenpäin, Nagarjuna viittaa myös
2) Niemelään, joka, kuten tunnettua, ei tee tiedettä, vaan poliittisia pamfletteja. Epäilen vahvasti, onko hän koskaan lukenut Derridaa. Lausunnosta päätellen ei. Palaan tähän myöhemmin. Tässä mainittakoon lyhyesti, että tuo "Gallian kukko" on jo aivan naurettava nimitys, koska Derrida oli, ei "galli", vaan Algerian juutalainen, joka oli aina vieraassa maassa, ei koskaan mikään "kukko"; ensin arabikoulussa, sitten valkoisten koulussa, myöhemmin algerialaisena ja juutalaisena ranskalaisessa koulussa, sitten Yhdysvalloissa, aina vieras. Osoittaa samanlaista mauttomuutta, joko Niemelältâ ja Nagarjunalta - tai vain Nagarjunalta, mikäli tuo ei ollut autenttista Niemelää - kuin Ryle osoitti aikoinaan nimittäessään fenomenologeja natseiksi, heissä kun oli suuri osa juutalaisia, joista esim. Levinasin käytännössä koko suku tapettiin natsien toimesta Liettuassa.

Nagarjunan palstahistoriaa tuntemattomalle, kuten läsnäoloajasta päätellen Mietokselle : Nagarjuna on konservatiivisen neoliberalistisen oikeistoideologismin äänitorvi ja luultavasti vastustaa Derridaa lähinnä siksi, että pitää tätä vasemmistolaisena (kaikki jotakin oikeistolaista politiikkaa kritisoivat ovat hänelle äârivasemmistolaisia ideologisteja) ts. vihollisena. Mitä hän arvatenkaan ei tiedä, on, että, jos ehkä vasemmistolainenkin, Derrida oli paremminkin yleiskriittinen poliittisesti, eikä häntä suvaittu esim. itäblokissa lainkaan. Hänet jopa pidätettiin tekaistun syytteen perusteella, kun hän kävi jossakin konferenssissa, olisiko ollut Tshekeissä.

Anomalialle lupailin jo aiemmin Derridaa, joten nyt kun Mietoksen kanssa tuli uudestaan puheeksi, niin laiteaanpa tähän väärinymmärrysten ehkäisemiseksikin. Alkuun tosiaan sellainen vinkki, että kysyttäessä jostakin asiasta, kannattaa kuunnella niitä, jotka sitä tuntevat. Eli esim. mielummin tässä tapauksessa Mietosta kuin Sokalia, saati Niemeläâ, taikka varsinkaan Nagarjunaa.

Kerronpa poikkeuksellisesti henkilökohtaista historiaani. Vaikka tämä siis menee hieman asialinjan ulkopuolelle, toivon, että tähän suhtaudutaan sillä vakavuudella, että tämä on äkkiä muistellen ensimmäinen poikkeus säännöstäni olla kertomatta henkilöstäni mitään. (no, jotakin pientä lienee tullut ilmi, että olen yliopistolla, lähinnä).

Itsekin vastustin Derridaa, kun olin tutustunut häneen vain välillisesti. Hänen suuri suosionsa Yhdysvalloissa nostatti valitettavasti suuren määrän täysin propagandistista nolla-argumentatiivista roskaa häntä vastaan. Itsekin olin juuri tällaisia "kriitikoita" (kehno termi, solvaaja olisi osuvampi) lukien muodostanut huonon käsityksen hänestä ja pidin häntä jokseenkin pahimpana ilmiönä, mitä löytyy.

No, minulla kuitenin oli onneksi omasta takaa sen verran järkeä, että en ottanut sanottua vastaan kritiikittä, vaan minua jäi ihmetyttämään kriitikoitten kyvyttömyys perustella väitteitäân. Niemelä on luonnollisesti huono esimerkki, sillä toki Derridalla on ollut kyvykkäämpiâkin kritisoijia. Kuitenkin voimme tuosta Nagarjunan lainaamasta pätkästä huomata, että herra poliittinen populisti Niemelä ei esitä mitäân muuta kuin väitteitâ. Hän ei argumentoi lainkaan. Jonkin aikaa minua esti tutustumasta kuitenkin yksi nuorelle ja epävarmalle opiskelijalle pelottava argumentti, nimittäin se jokseenkin ainoa, joka Derridaa vastaan yleisesti esitetään : että häntä on mahdotonta ymmärtää. Se ei ole kovin houkutteleva lähtökohta : jos professorit sanovat, että Derridan teksti on käsittämätöntä, se ei rohkaise tutustumaan. Se on kuitenkin lähinnä pseudoargumentti, jolla kierretäân argumentaatio. Eipä silti, hän alkoi myös kiinnosta minua juuri siitä syystä, että häntä pidettiin niin vaikeana.

Lukiessani eräiden sivuaineopintojeni yhteydessä pari positiivisempaa kommentaaria Derridasta, sellaisia, joissa todella lainattiin, selitettiin ja käytettiin häntä, totesin kaksi selväksi käynyttä asiaa, jotka rohkaisivat minua lukemaan Derridaa itseään : 1) häntä voi ymmärtää : jos joku on kommentoinut häntä ainakin kunnolliselta näyttävällä referoinnilla, niin hänestä on mahdollista saada ainakin jotain irti; 2) hän mitä ilmeisemmin ei ollut sanonut mitään sinne päinkään, mitä hänen solvaajansa väittivät (esim. Niemelän esitys Derridasta on jokseenkin vastakohtainen Derridalle itselleen).

Vasta viime vuosina olen tutustunut itse Derrida'han ja todennut hänestä esitetyt väitteet täysin paikkansa pitämättömiksi. Mietos tuossa ylempänä kirjoittaa asiaa Derridan tyylistä. Lisäksi Derrida on hyvin herkkä näkökantojen moneudelle, toisten näkemyksille, hyvin varovainen poliittisesa suhteessa, purkaa nimenomaan omiakin poliittisia lähtökohtiaan, varoo tekemästä mitään julistavaa, ja ennen kaikkea : äärimmäisen älyllinen lähestymisessään. Kaikki pyöritellään viimeiseen saakka kaikista näkökulmista, suhteiden analyysissa ei anneta periksi tuumaakaan, sivistystaso on valtaisa... kyllä, se on vaikeaa. Mutta useimmiten korkeatasoinen älyllinen esitys vaatii myös lukijaltaan älyllistä kapasiteettia ja ponnistuksia.

Annetaan puheenvuoro tässä välissä Derridalle itselleen. Otan otteita kirjasta Force de loi, käännös on omani, joten jotain muuttunee hieman ja suositelenkin ranskaa tai englantia taitaville kirjan lukemista itse. En ole tutustunut englannin kieliseen laitokseen, mutta kuten sanottua, Derridalla oli paljon oppilaita Yhdysvalloissa, joten voisin uskoa, että häntä on käännetty hyvin. Tämän kirjan suhteen asian laita on näin joka tapauksessa, koska puhe pidettiin käsittääkseni englanniksi. Nyt itse sitaatteihin, koitan dekonstrukion (déconstruction=purkaminen), valinnan (décision) ja oikeudenmukaisuuden (justice) käsitteiden avulla hahmotella teille hieman, mitä tarkoitetaan, paitsi dekonstruktionismilla, joka on Derridan varmasti tunnetuin käsite, myös esim. Derridan, tai enemmän Deleuzen, kohdalla irrationalismilla (sillä irrationalismi on käsitteenä paremmin liitettävissä Deleuzeen, vaikka Deleuze ja Derrida tavallaan eivät ole kaukana toisistaan) :

"Oikeus [droit] on perusteellisesti (essentiellement) dekonstruoitavissa (purettavissa), mikä johtuu siitä, että se on perustettua, mikä tarkoittaa, että se on rakennettu keskenään vastaavista ja vaihdettavista tekstuaalisista kerroksista" (p. 34).

Esimerkkinä on nyt siis oikeus, koska tämä käsillä oleva, selkeä kirja käsittelee ko. aihetta, mutta esimerkkinä tämä on hyvä koska Derridan mukaan juuri oikeus on dekonstruktion ominta aluetta, jos dekonstruktiolla sellaista on (p. 23).

Mitä sitaatissa tarkoitetaan, on että, koska oikeus, siis tuomitseva järjestelmä, on rakennettu jollekin aksiomatiikalle, joka on täytynyt pakottaa, täytynyt hyväksyttää, joka ei ole perusteltavissa, mutta joka perustaa itsensä voimaan ja väkivaltaan (31-33). Toisin sanottuna se on itsessään laskennallinen laillisten ja laittomien tekojen systeemi, joka kuitenkin perustetaan teolla, joka ei ole laillinen tai laiton. Koska laki on konstruktio, siis rakennettu ja rakennettavissa, on sen oltava myös purettavissa. Se siis myös mahdollistaa dekonstruktion olemassaolon.

Jos me haluamme käyttää käsitettä irrationalismi, voimme ehkä käyttää sitä seuraavassa kohdassa ja hyvin spesifissä mielessä :
Oikeudella on ratkaisevasti pohjansa oikeudenmukaisuudesa, ei-laskennallisessa käsitteessä, joka on päätettävä lain pohjaksi, ja joka ei ole dekonstruoitavissa :
"Oikeudenmukaisuus [...] oikeuden tuolla puolen ei ole dekonstruoitavissa. Sen enempää kuin dekonstruktiokaan, jos sellaista on olemassa. Dekonstruktio on oikeudenmukaisuus." Dekonstruktio sijaitsee oikeuden ja oikeudenmukaisuuden välissä, sen mahdottomuudessa (mitä tulee oikeudenmukaisuuteen) ja mahdollisuudessa (mitä tulee oikeuteen), koska sen mahdollisuus on juuri dekonstruoida tämä dekonstruoimattoman pohjan päälle rakennettu rakennelma dekonstruoimattomaan pisteeseen, se on dekonstruktioon, jos sellainen objekti olisi (sitä ei ole). Eh, voitte halutessanne vaihtaa sanan dekonstruktio tilalle purkaminen aina sopivassa muodossa, jos se helpottaa ymmärtämistä, minä käytän tuota käsitteellisestä tottumuksesta : sitä käytetään suomenkielisessä diskurssissa. Eli "purkamattoman pohjan" jne.

Irrationaalista tässä on oikeudenmukaisuuden purkamattomuus. Dekonstruktio toimintana on äärimmäisen loogista, se seuraa rationaalisen systeemin suhteita sen irrationaaliseen pisteeseen. Se on irrationaalista siis sikäli, ja vain sikäli, kuin se johtaa näyttämään rakennelmien (tai systeemien, jos niin haluate) irrationaalisen pohjan, jolle laskennallinen systeemi on perustettu väkivaltaisella leikkauksella, joka määrää kyseenalaistamattoman, itseoikeuttavan perustansa. Oikeus on erityisen tällainen systeemi (ja siksi erityisesti dekonstruktion aluetta), mutta ei ainoa.

Tuo väli pitäisi tehdä valinnalla. Tai tehdään. Sikäli kuin valinta on tehty, sen mukaisesti päätetäân, ts. meillä on laskenta (sen ja sen mukaan niin ja niin). Mutta valinta itse perustuu epäröintiin tai epäilyyn, päättämättömyyden hetkeen, jota ilman meillä ei ole valintaa, koska valinta voi olla olemassa, tai se voidaan tehdä, vain jos meillä ei vielä ole tulosta tuottavaa laskentaa (ts. jos ollaan jo päätetty säännöt, jotka tuottavat oikean toimen, meillä ei enäâ ole oikean valintaa). Näiden kahden erottelu toisistaan itse asiassa johtaa moninaisiin aporioihin, joihin en enää tässä mene.

Olennaista on, että valinta ei voi olla rationaalinen, sanan merkityksessä laskennallinen (rationnelle, ei raisonnable, tämä terminologia on kuitenkin omaani) ollakseen oikeudenmukainen, tai sen paremmin muutoin "hyväksyttävä" (juste, engl. just, oikea, kelvollinen...), koska silloin se sisältää jo päätetyn oikeuden käsitteistön, joka ei enää ole oikeudenmukainen niille jotka on luettu tässä päätôksessä ulos, se ei voi tuottaa kuin yhdenlaisia tuloksia... irrationalismi ei tällöin tarkoita järjettömyyttä (iraisonnable), se tarkoittaa, kuten dekonstruktio, suurempaa vastuuntuntoa kaiken huomioinnista, valinta, joka on tehtävä ongelman ratkaisemiseksi, on aina jossain määrin mahdoton valita (indécidable), merkityksessä, että valittava asia ei ole valittavissa täysin rationaalisella päättelyllä, vaan on tehtävâ valinta säännöistâ. Eikä tämä ole ongelma joka olisi mahdollista ratkaista sanan siinä merkityksessä, että se voitaisiin ohittaa, tai jättää taakse, vaan ollakseen oikeudenmukainen päätöksenteossaan tätä epäröintiä on, valintojen tekemisestä huolimatta, pidettävä mukana. (p. 44-63.) "...päättämättömyyden koitoksen [...] on kuljettava läpi koko valinnan, joka on nimensä arvoinen, ei koskaan tultava ohitetuksi, eikä ole koskaan näytetty tai osoitettu valinnassa"(p. 54).

No, se ei ehkä ole kaikkien aikojen paras esitys, koska teos on sentään tuota monimutkaisempi ja yksityiskohtaisempi. Se vain on laadultaan niin tiukka, että sen voisi alleviivata kokonaan, joten sitä on hieman paha referoida. Toivon antaneeni riittävän ymmärryksen siitä, missä mielessä dekonstruktionismin yhteydessä voidaan käyttää termiä irrationalismi. Se ei tarkoita siis järjettömyyttä, vaan laajempaa, kestävämpää ja ankarempaa järjen käyttöä, myös omien lähtökohtien huomioimista kriittisesti.

Juurikin tässä tulemme täysin päinvastaiseen tulokseen kuin Niemelä, joka väittää Derridan olevan nimenomaisesti kritisoimattoman yhden Teorian kannattaja, tai jopa suuri auktoriteetti. Asia on päinvastoin, Derrida yrittää saada jokaisessa tapauksessa älyllisellä kriittisyydellä huomioiduiksi kyseisen tapauksen teoreettiset ja havainnolliset peruteet, hän on jokaista Teoriaa vastaan.

Vierailija

Anomalia, ei Sinun tarvitse ajatella, että olisit tyhmä, jos Derrida ei avaudu. Et ehkä ole vaan osunut sopivaan kohtaan, mistä se olisi päässyt avautumaan. Minulle se joko avautuu, tai ei avaudu. Ja jos joku kohta ei ole avautunut, olen myöhemmin saattanut löytää jujun.

Derridan myöhemmät tekstit ovat olleet minulle helpompaa ymmärtää, ja vasta sitä kautta olen saanut otteen hänen varhaisemmasta tuotannostaan.

Vierailija
siouxeyesighed legion
1° "hei, me ei tajuta mitä toi sanoo, joten me ei voida argumentoida sen kanssa, joten se ei sano mitään", sivuuttaen täysin sen, että Derridan tekstejä kuitenkin on laajalti ymmärretty, jolloin ymmärrysonglemaa kannattaisi etsiä sieltä Sokalin päästä, mistä niitä aukkoja löytyykin.
"But the primary purpose of this section is to provide a gentle lead-in to the article’s first major gibberish quote, namely Derrida’s comment on relativity (“the Einsteinian constant is not a constant...”). We haven’t the slightest idea what this means-and neither, apparently, does Derrida-but as it is a one-shot abuse, committed orally at a conference, we shall not belabor the point."
Eli : emme tajua, mistä kirjoitamme, mutta tiedämme silti, että se on huuhaata. Aha. Ok. Aika helpolla mennään muuten luonnontieteissä, jos fyysikoiden argumentointi tosiaan on tuollaista tasoa : kohdetta ei tarvitse edes ymmärtää lainkaan, voidakseen tehdä siitä johtopäätöksiä.

2° "hei, toi vie meidän opiskelijat ja mekin tahdotaan massia, vaikkei olla koskaan saatu aikaiseksi mitään" missä totta on tosiaan joka kohta, mutta joka ei ole varsinainen argumentti. Tämä on tietysti implisiittinen ajatus, joka sisältyy tuohon "fashionable" -puheeseen. Totta, Derrida oli Sokalia suositumpi ja sille oli syynsä. Kun on jotain relevanttia ja kiinnostavaa sanottavaa, niin joku voi kiinnostuakin.

Varsinaisia argumentteja heillä ei olekaan, vain epärehellistä viittailua, itse asiassa suoranaista valehtelua.

Agreed. Tämä ilmiö on itselleni kiinnostava. Kyllä minusta se voidaan palauttaa platonistiseen näkemykseen essentialistisista Ideoista ja ko. näkemyksen suuresta suosiosta angloamerikkalaisessa kulttuurissa (on olemassa Totuus, Kauneus, Hyvyys, Oikea Tie, Tapa...).

Mietin, olisiko jopa jonkinlaista latenttia sovinismia ja ksenofobista pelkoa asennoitua: "Emmä tajua, siis roskaa." Eihän tällaisella asenteella Wagner, Joyce tai mikään säännönmukaisuudet rikkova avantgardistinen produkti voisi menestyä. Ymmärtääkseni myös/juuri jälki-marxistinen "käytännöllis-kollektivistinen humanismi", mikä on maamme ykkösideologia tänään, ei ollenkaan pidä yksilön intiimiä ekspressiivisyyttä arvokkaana, koska lähtökohtana on yhteisö(n hyväksyntä).

Vierailija

siouxeyesighed legionlle kiitos pitkästä selvityksestä. Voisi sanoa johdannosta. Ilman varoituksiakin, tuskin olisin valinnut Nagarjunaa oppaakseni tässä tai missään muussakaan asiassa.

Itse aiheeseen en sano nyt mitään. Pitää ensin mietiskellä.

Vierailija
GradStudent
siouxeyesighed legion
1° "hei, me ei tajuta mitä toi sanoo, joten me ei voida argumentoida sen kanssa, joten se ei sano mitään", sivuuttaen täysin sen, että Derridan tekstejä kuitenkin on laajalti ymmärretty, jolloin ymmärrysonglemaa kannattaisi etsiä sieltä Sokalin päästä, mistä niitä aukkoja löytyykin.
"But the primary purpose of this section is to provide a gentle lead-in to the article’s first major gibberish quote, namely Derrida’s comment on relativity (“the Einsteinian constant is not a constant...”). We haven’t the slightest idea what this means-and neither, apparently, does Derrida-but as it is a one-shot abuse, committed orally at a conference, we shall not belabor the point."
Eli : emme tajua, mistä kirjoitamme, mutta tiedämme silti, että se on huuhaata. Aha. Ok. Aika helpolla mennään muuten luonnontieteissä, jos fyysikoiden argumentointi tosiaan on tuollaista tasoa : kohdetta ei tarvitse edes ymmärtää lainkaan, voidakseen tehdä siitä johtopäätöksiä.

2° "hei, toi vie meidän opiskelijat ja mekin tahdotaan massia, vaikkei olla koskaan saatu aikaiseksi mitään" missä totta on tosiaan joka kohta, mutta joka ei ole varsinainen argumentti. Tämä on tietysti implisiittinen ajatus, joka sisältyy tuohon "fashionable" -puheeseen. Totta, Derrida oli Sokalia suositumpi ja sille oli syynsä. Kun on jotain relevanttia ja kiinnostavaa sanottavaa, niin joku voi kiinnostuakin.

Varsinaisia argumentteja heillä ei olekaan, vain epärehellistä viittailua, itse asiassa suoranaista valehtelua.




Agreed. Tämä ilmiö on itselleni kiinnostava. Kyllä minusta se voidaan palauttaa platonistiseen näkemykseen essentialistisista Ideoista ja ko. näkemyksen suuresta suosiosta angloamerikkalaisessa kulttuurissa (on olemassa Totuus, Kauneus, Hyvyys, Oikea Tie, Tapa...).

Mietin, olisiko jopa jonkinlaista latenttia sovinismia ja ksenofobista pelkoa asennoitua: "Emmä tajua, siis roskaa." Eihän tällaisella asenteella Wagner, Joyce tai mikään säännönmukaisuudet rikkova avantgardistinen produkti voisi menestyä. Ymmärtääkseni myös/juuri jälki-marxistinen "käytännöllis-kollektivistinen humanismi", mikä on maamme ykkösideologia tänään, ei ollenkaan pidä yksilön intiimiä ekspressiivisyyttä arvokkaana, koska lähtökohtana on yhteisö(n hyväksyntä).


Mielestäni tämä avautuu paremmin foucaultlaisittain strategiana, koska Derrida ei koskaan ollut mitenkään käsittämmätön ennen paremmin strategisena ymmärrettävää hyökkäystä häntä ja koko ranskalaista filosofiaa kohtaan, jossa alettiin vain opettaa kaikille, että "se on mahdotonta ymmärtää, koska siinä ei sanota mitäân".

Derridalla oli paljon oppilaita ja kollegoita, jotka ymmärsivät häntä hyvin. Hippolyte ymmärsi hântä hyvin. Minullekin ongelma oli vain, että minulle oltiin opetettu, että en voi ymmärtäâ sitä. Derridan teksti on hyvinkin loogista ja selkeää.

On oikeastaan huvittavaa, että tuo hyökkäys on parhaiten ymmärrettävissä yhden sen kohteen, Foucaultin, ajatelun kautta.

Edit. Huomioitavaa silti, että myös "emmä tajuu, siis roskaa" positio on reaalinen.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat