Tapaus Israel-Jakob Schur - rasismi tiedeyhteisössä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Israel-Jakob Schur (1879 Helsinki – 1949) oli suomenjuutalainen uskonnonhistorioitsija, kansatieteilijä ja orientalisti, toimittaja, opettaja ja Suomen juutalaisyhteisön vaikuttaja. Hän perusti Helsingin ensimmäisen juutalaisen lehden ja oli Helsingin yliopiston ensimmäinen juutalainen humanistitutkija. Schur toimi myös heprean ja uskonnon opettajana sekä Helsingin juutalaisessa koulussa että yksityisesti.

Schurin isä Douw-Ber Schur oli tullut Valko-Venäjältä Suomeen ennen 1870-lukua ja toimi rabbina tai opettajana Helsingin juutalaisessa seurakunnassa. Israel Schurin arvellaan käyneen Helsingissä koulua, koska hän osasi ruotsia. Suomea hän ei osannut. Myöhemmin hän opiskeli Veržbolovin talmud-korkeakoulussa Liettuassa ja Königsbergin yliopistossa Itä-Preussissa. Kun 1906 Helsinkiin perustettiin juutalainen koulu, Schur pyydettiin Veržbolovista sinne kieltenopettajaksi. Schur osasi hepreaa, jiddišiä, venäjää, ruotsia, saksaa, ranskaa ja englantia. Opettajana hänen lempinimensä oli Gandhi, koska hän muistutti suuresti M. K. Gandhia. Hän valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuoden opintojen jälkeen 1935.

Schurin puoliso oli Sarah Awtzin (k. 1961), ja heillä oli 1915 syntynyt poika Boris-Björn, joka kaatui talvisodassa 1940.

Schur kirjoitti uskonnonhistorian ja kansatieteen alaan kuuluneen saksankielisen väitöskirjan, joka käsitteli ympärileikkauksen olemusta ja motiiveja. Esitarkastajat hyväksyivät väitöskirjan, ja väitöstilaisuus järjestettiin vuonna 1937. Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellinen osasto kuitenkin hylkäsi väitöskirjan. Samalla viikolla Saksan juutalaisilta oli viety oikeus tohtorinväitökseen. Hylkäämisen muodolliseksi syyksi esitettiin kielivirheet.

Helsingin yliopisto aikoo selvittää Schurin väitöskirjan tapauksen mahdollista kunnianpalautusta varten. Asian uudelleen tutkimista esitti aate- ja oppihistorian professori Juha Manninen. Schurin tapaus nousi otsikoihin, kun hänen elämäänsä tutkinut Simo Muir kirjoitti tapauksesta Historiallisessa Aikakauskirjassa.

Muirin mukaan väitöskirjan hylkäämisen takana voi nähdä antisemitistisiä syitä. Sen lisäksi hylkäykseen vaikuttivat taustalla myös monet muut tuon ajan tiedeyhteisön kiistat: kiistat oikeistolaisten teologien sekä liberaalien kirkko- ja uskontokriittisten westermarckilaisten välillä, ruotsin ja suomen kieliriidan sekä erilaiset henkilökiistat.

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onko rotusyrjinnän perintö ongelma suomalaiselle tiedeyhteisölle?
Julkaistu 10.1. 19:23

Uusimmassa Historiallisessa Aikakauskirjassa (4/07) tutkija Simo Muir kertoo vuosina 1879-1949 eläneen Israel-Jakob Schurin väitöskirjan kohtalosta Helsingin yliopistossa vuonna 1937.

Schur oli Suomen näkyvä Suomen juutalaisyhteisön vaikuttaja, Helsingin ensimmäisen juutalaisen lehden perustaja ja ensimmäinen juutalainen humanistitutkija Helsingin yliopistossa. Keväällä 1937 hän esitti tarkastettavaksi väitöskirjansa, joka käsitteli juutalaisen ympärileikkauksen olemusta ja motiiveja.

Alkuvaiheessa väitösprosessi historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa eteni nopeasti. Esitarkastajat hyväksyivät työn ja väitöskirja sai painatusluvan. Väitöstilaisuudelle määrättiin kustos, vastaväittäjät ja päivä.

Viikkoa ennen väitöstilaisuutta kustos kuitenkin vaihdettiin. Muir kertoo, että väitöstilaisuudessa uusi kustos ja kaksi ylimääräistä opponenttia kävivät rajusti väitöskirjan kimppuun. Virallinen vastaväittäjä sen sijaan puolsi väitöksen hyväksymistä uskonnonhistoriallisesti "erityisen tärkeänä ja huomiota ansaitsevana".

Lopulta historiallis-kielitieteellinen osasto päätti yksimielisesti hylätä väitöksen toukokuussa 1937. Päätös tukeutui saksalaisen kieliprofessorin Gustav Schmidtin lausuntoon, jossa väitöksen sanottiin edustavan "halpamaisen journalismin, kahviloiden ja kadun kielen tyyliä". Läsnä hylkäyspäätöksen tehneessä kokouksessa olivat muun muassa professorit J.A.Hollo, Jalmari Jaakkola, Eino Kaila, Edwin Linkomies, Yrjö Ruutu ja J.H.Vennola.

Väitöstilaisuuden järjestämisviikolla Saksan juutalaisilta vietiin oikeus tohtoriväitökseen. Muir kytkee artikkelissaan väitöksen hylkäyksen Schurin juutalaiseen syntyperään ja siihen, että sodan alla äärioikeistolaiset ja juutalaisvastaiset ajatukset saivat jalansijaa Helsingin yliopistossa. Asiaan kytkeytyi myös kielikysymys - ruotsinkielinen Schur ei ymmärtänyt suomea, mutta toinen ylimääräisistä vastaväittäjistä käytti väitöstilaisuudessa suomea. Muirkin mukaan Schurin painolasteihin kuuluivat myös hänen vasemmistolaisuutensa, uskontokriittisyytensä ja se, että hän oli entinen Venäjän kansalainen.

Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani, professori Ulla-Maija Kulonen arvioi Helsingin Sanomien haastattelussa 8.1., ettei tiedeyhteisöllä ole keinoja muuttaa hylkäyspäätöstä näin vanhassa asiassa. Hän totesi, että oikaisupyynnön voi esittää vain väittelijä itse, ei esimerkiksi tiedekunta. Muutakaan virallista kunnianpalautusmenettelyä Kulonen ei pitänyt mahdollisena.

VIIKON KYSYMYS:
Onko rotusyrjinnän perintö ongelma suomalaiselle tiedeyhteisölle?
KYLLÄ
Taru Mäkelä:
Schurin tapaus ei ole ainoa. Esimerkiksi juutalaiselle Leo Skurnikille ehdotettiin sodan alla lääketieteen väitöskirjan aiheeksi kraniologiaa eli kallonmittausta. Ainakin antisemitismi näkyi monilla muillakin elämänalueilla kuin tiedeyhteisössä.
Juha Vakkuri:
Rotuennakkoluulot ja toiseuden pelko on ongelma meille kaikille, koska meissä kaikissa asuu pieni rasisti. Siksi on erittäin tärkeätä, että rasismin olemassaolo tiedostetaan ja myönnetään.
Tieteentekijät eivät ole yhtään harmittomampia rasisteja ja vähemmän ennakkoluuloisia kuin me muut.
Hannu Väisänen:
Yksikin Schurin kaltainen tapaus asettaa suomalaisen menneen (kenties tulevankin) tiedeyhteisön sangen arveluttavaan valoon. Ensimmäisenä tulee kysyneeksi, kuinka monta muuta Schurin kaltaista tapausta suomalainen tiedeyhteisö tuntee tai kehtaa ilmoittaa tuntevansa!
Ja miten niin kunnianpalautus ei ole mahdollista! Onko joku Suomen yliopisto ainoa kunnianpalauttamiseen sovelias laitos?
Väitöskirja, jos se on olemassa, pitäisi heti julkaista jossain Suomen ulkopuolella!
Kiba Lumberg:
Jos tästä on kysymys, ja aina voi säädöksiä muuttaa, sen mukaiseksi, että oikeus ja kohtuus saavutettaisiin tässä tapauksessa.
Tiedeyhteisö voisi nyt vuonna 2008 oikaista vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden. Ja hyväksyä Israel-Jakob Schurin väitöskirjan.
Koskaan ei ole liian myöhäistä, parempi myöhäänkin kun ei milloinkaan.
Juha Sihvola:
Koko suomalainen tiedeyhteisö oli toiseen maailmansotaan asti erittäin voimakkaasti Saksaan orientoitunut, enimmäkseen täysin natsismista riippumatta, vanhan tradition perusteella. Ei ollut yllättävää, että Saksasta kantautui Suomen tieteeseen myös kansallissosialismin, rasismin ja antisemiittisyyden vaikutusta. Ehkä yllättävämpää, että sittenkin niin vähän. Ja tuohon aikaan rasismia ja juutalaisvastaisuutta saattoi oppia muualtakin kuin natsi-Saksasta.

Suomen tieteen suhteita Saksaan on tutkittu melko paljon, mutta ikävä kyllä rasismin ja antisemitismin perintöä koskeva keskustelu on edelleen erittäin vaivautunutta ja tulehtunutta (aivan kuten on myös toisen maailmansodan aseveljeyttä koskeva keskustelu).

Hienoa, että Simo Muir on selvittänyt Israel-Jakob Muirin tapausta niin huolellisesti. Vaikka byrokratia voi asettaa esteitä oikeusmurhan muodolliselle oikaisemiselle, olisi hyvä, jos tiedeyhteisö lausuisi asiasta jotakin.

Atso Almila:
Ei ainoastaan tiede-, vaan taideyhteisölle. Tutkin taannoin Suomen Musiikkilehden yhtä vuosikertaa, ettei olisi juuri ollut vuoden 1937, jonka vastaavana päätoimittajana lieni itse Heikki Klemetti; suurikokoinen kokoomakirja oli Suomen Kansallisteatterin tarpeistosta peräisin, sitä oli vanha Topias säätornissaan lukevinaan "Kolmen Iloisen Rosvon" näytöksissä 80-luvun alkupuolella.

Löysin eräästä numerosta palstallisen lyhyitä uutisia ulkomailta, joissa, muistini mukaan, iloittiin kapellimestari Furtwänglerin ja propagandaministeri Goebbelsin välille syntyneestä sovusta ("hienoa, että tämä Saksan konserttielämää vaivannut ikävä ristiriita on nyt poistunut"), vielä todettiin Pariisin Konservatorion rajoittavan naisopiskelijoiden määrää sello- ja pianoluokilla alhaisempiin prosenttilukuihin ("taitaa sitä olla siinäkin"), sekä lopuksi kerrottiin juutalaisten muusikoiden poistamisesta Saksan kirkkomusiikkielämästä ("outoa olikin, että juutalainen kanttori saattoi ennen soittaa esimerkiksi Bachin Matteus-passiossa").

Suluissa olevat muistini varaiset sitaatit olivat toimituksen kommentteja – luullakseni päätoimittajan itsensä, toimittajan nimeä ei näet ollut lyhyitten ulkomaanuutisten kohdalla mainittu.

Sekä uutisten aihevalinta että niihin liitetty keveä sanailu osoittavat sitä järkyttävää ajattelun ilmapiiriä, jossa maassamme tuolloin, täysin saksalaisia myötäillen, elettiin.

Mikko Lehtonen:
Kyllä, se on ongelma. Yhtä selkeitä tapauksia kuin tämä ei tietenkään satu joka päivä. Ongelma on pikemminkin rakenteellinen.
Suomalainen tiedeyhteisö on ollut syvästi sitoutunut kansallisvaltion rakentamisen projektiin. Tieteellä on tämän myötä nähty olevan kansallinen tehtävä, suomalaisuuden rakentaminen. Niin sanotut kansalliset tieteet (historia, kielentutkimus, taiteentutkimus) käyttivät ennen 1960-lukua suurta määrittelyvaltaa siinä, keitä "me" olemme.

Viime vuosikymmeninä tämä valta on tieteiltä kadonnut. Ne ovat kuitenkin olleet yhteiskuntansa kuvia siinäkin, ettei "suomalaisuutta" ole niissä problematisoitu.

...

Kommentit (9)

Vierailija

Tiedemaailmassa on kaikkina aikoina hylätty suuria määriä väitöskirjoja mitä ihmeellisimmistä syistä, milloin poliittisen ilmapiirin, milloin kielen tai jonkun muun syyn vuoksi: venäläisaikoina ei suomenkielisä väitöskirjoja hyväksytty vai kielen takia, 2. maailmasodan jälkeen liian liberaalisti tai hiemankaan oikeistolaisesti suuntautuneet tutkimukset hyllytettiin, jne. Nyt sitten syystä tai toisesta on kaivettu esiin yksi tutkimus jolla joku haluaa taas osoittaa jotakin. Mikähän tämä asia on?

Toisaalta, vuosittain tehdään luvattoman paljon väitöskirjoja joilla ei ole mitään arvoa, eikä niitä pitäisi puuteiden jne. vuoksi hyväksyä ollenkaan. Koskahan puututaan tähän, sensijaan että mietitään jotakin yksittäistä tapahtumaa yli 60 vuoden takaa, jolle ei enää voida käytännössä mitään?

Vierailija

Vuonna 1931 esimerkiksi julkaistiin Saksassa kirjanen "100 Autoren gegen Einstein", jonka pontimena oli "juutalaisen" suhteellisuusteorian vastustaminen ja "arjalaisen", "normaalijärjellä" käsitettävän fysiikan ylistäminen. Kirjoittajien joukossa oli myös tunnettu suomalainen matemaatikko Hjalmar Mellin.

Natsihenkisyyttä Suomessa oli suhteellisen vähän 1930-luvulla. Mutta tutkimusten mukaan yllättävän paljon juuri Helsingin Yliopistossa.

Vierailija

Suomen Kuvalehdessä ilmestyi sodan jälkeen arvoituksellinen nimetön kirjoitus. Sen mukaan suuri osa kansasta - jopa puoli miljoonaa - on vajaaälyisiä ja lurjuksia. He ovat syöpäkasvain, joka nakertaa kansakunnan taistelukykyä lisääntymällä estoitta samaan aikaan kun paras aines kaatuu rintamalla. Syynä on sosiaaliturva ja yleinen hellämielisyys.

Kirjoitus oli lyhennelmä lääkintäeverstiluutnantti Yrjö Suomisen 1943 kenttäsairaalassa pitämästä esitelmästä. Se julkaistiin lyhentämättömänä sotilaslääketieteen aikakauslehdessä -45, siis sodan jälkeen. Suominen oli mielisairaalalääkäri; myöhemmin lääkintöhallituksen virkamies ja lääkäriseura Duodecimin palkitsema tutkija.

Kaasukammio ei ollut vieras ajatus Suomiselle, mikä paljastuu seuraavasta katkelmasta hänen puheessaan.

"Jos tapettaisiin eräitä tiettyjä tuhansia suomalaisia, niin saisimme lisää sotilaita. Tarkoitan useimpia mielisairaita, uusintarikollisia, lukuisia vajaaälyisiä ja niin edelleen. Tämmöisiä on surkean suuri osa kansasta."

"Jos maamme väkiluku vähenisi monilla tuhansilla, mutta kysymyksessä olisivat äskenmainitut tuhannet, niin sotaväkemme jonkin verran lisääntyisi poliiseista, vanginvartijoista, mielisairaanhoitajista ja niin edelleen. Elintarvikeannokset tietysti myös lisääntyisivät."

Vierailija
ralf64
Suomen Kuvalehdessä ilmestyi sodan jälkeen arvoituksellinen nimetön kirjoitus. Sen mukaan suuri osa kansasta - jopa puoli miljoonaa - on vajaaälyisiä ja lurjuksia.

Ainakin tämä selittäisi, miten Tarja Halosen kaltainen ämmä voi päästä Suomen presidentiksi.

Vierailija
ralf64
Israel-Jakob Schur (1879 Helsinki – 1949) oli suomenjuutalainen uskonnonhistorioitsija, kansatieteilijä ja orientalisti, toimittaja, opettaja ja Suomen juutalaisyhteisön vaikuttaja....

Toki Shurille tehtiin vääryyttä tuon selvityksen mukaan, mutta mitä pitäisi tehdä? Nykyisin näytetään hyväksyttävän aivan kelvottomia tekeleitä väitöskirjoiksi, joten vääryys on sitä suurempi.

U-M Kulonen kuitenkin kertoi, ettei Shurin tapauksen oikaisuun ole olemassa hallinnollista keinoa, joten on tyydyttävä siihen että hän saa julkisen tunnustuksen nyt käytävän keskustelun kautta. Tässä kaikenlaisten Kiba Lundbergien ja muiden "akateemisten auktoriteettien" kuorossa on kyllä vähän falski maku.

Velä 30-luvulla Helsingin yliopistossa, lukuvuoden alkaessa ja oppilaiden ilmoittautuessa kanslistille, ruotsinkielisillä oli privilegio ilmoittautua ensin. Jos joku suomenkielinen oli pujahtanut jonoon, kanslisti pyyhkäisi hänen paperinsa pyödältään lattialle. Tälläisessä yliopistossa väitöskirjavääryydet ovat pieniä detaljeja suuressa sikolätissä, jossa proffessuurikin saattoi olla perinnöllinen.

Meyer Amschel Soblsohn.

Vierailija

Yksi ensimmäisistä rotuoppien puolestapuhujista oli aikansa merkittävin urheiluvaikuttaja - Lauri "Tahko" Pihkala. Pihkala piti rodunjalostamista yhtenä urheilun tärkeimmistä tehtävistä. Hän oli valmis erottamaan kilpakentiltä "niin ruumiillisesti kuin henkisestikin ala-arvoiset henkilöt". Monet Pihkalan ajatukset urheilusta ovat kuin Hitlerin kynästä.

Pihkala hahmotteli miehuuden ihannekuvan: sankarihahmon, joka lyö venäläiset ja siittää uusia sotureita. Hän oli huolissaan - kuten hän sanoi - väestön "sakkakerroksen ylivoimaisesta hedelmällisyydestä", jonka seurauksena vankilat ja mielisairaalat täyttyvät.

Samaan aikaan Pihkalan veli Martti kannatti tiukkaan sävyyn pakkosterilointeja: Elostelijat ja tärkkikauluksiset keppiherrat oli puhdistettava suomalaista rotua pilaamasta. Rodunjalostus voisi hänen mukaansa kestää vuosisatoja, mutta lopputuloksena olisi "uusi väkevä ihminen, uusi ylimystö, jonka erottaa alhaisosta terävä äly, korkea puhdas sivistys, voimakas tahto, terve ruumis ja sielu."

Jäljet johtavat suomalaisen rodunjalostuksen kehtoon - Helsingin Yliopistoon. Asialla oli arvostettu tiedemieskomitea. Sen oli asettanut Suomalainen tiedeakatemia 1943. Rodunparannuskomiteaan kuuluivat muiden muassa filosofi ja fysiologi Yrjö Reenpää sekä anatomian professori Niilo Pesonen. Hän nousi sodan jälkeen lääkintöhallituksen pääjohtajaksi.

Rodunjalostuslaitosta perustaessaan suomalaiset hakivat neuvoja Saksasta, yhdestä alan johtavista tutkimuslaitoksista: Kaiser Wilhelm Institutista. Sitä johti professori Verschuer, joka tarjosikin suomalaisille auliisti neuvojaan. Verschuer toimi hyvin tiiviissä yhteistyössä tohtori Mengelen kanssa. Mengele teki Verschuerin tilauksesta keskitysleireillä julmia tutkimuksia vangituilla kaksosilla.

Verschuer neuvoi suomalaisia rodunjalostuslaitoksen henkilöstön valinnassa.Yksi hänen suosikeistaan oli Lastenklinikan lääkäri Torild Brander. Hän oli kenties kaikkien aikojen tunnetuimman suomalaislääkärin Arvo Ylpön oikea käsi. Myös Brander oli kaksostutkija ja pohti töissään rotuoppeja. Kaikki kolme - Verschuer, Brander ja Ylppö tunsivat toisensa.

Niilo Pesosen johtama komitea teki rodunjalostuslaitoksen perustamiseksi pikkutarkan suunnitelman. Todennäköisesti rahapulan vuoksi sitä ei kuitenkaan perustettu. Laitos olisi laatinut suunnitelmat, joiden perusteella vallattujen alueiden venäläiset ja muut väärärotuiset olisi hävitetty. Ennen muuta laitoksen piti kuitenkin parantaa suomalaista rotua. "Kansakunnan olemassaolo ja tulevaisuus riippuvat pääasiassa kansan elinkykyisyydessä",tiedemiehet perustelivat.

Rodunjalostuslaitoksen piti kortistoida koko kansa. Suomalaiset olisi luokiteltu älykkyystestien perusteella. Kortistoon oli tarkoitus rekisteröidä kaikki poikkeavat kuten perinnöllisiä tauteja sairastavat, alkoholistit, vajaamieliset ja rikolliset. Heihin olisi sen jälkeen kohdistettu "ennakollisia ehkäisytoimenpiteitä".

Laitoksen piti juurruttaa rotuopit myös virkamiehistöönja muihin vallankäyttäjiin. Suomalaisille tuomareille ja lääkäreille olisi opetettu rotutiedettä pakollisena aineena. - Komitea oli pettynyt pakkosterilointien vähäisyyteen. Kun vuosittain sterilointimääräyksiä annettiin alle sata, se olisi pitänyt suunnitelmien mukaan nostaa jopa 15-kertaiseksi, jotta pakkokeinot olisivat purreet.

Vierailija

En voi olla havaitsematta yhtäläisyyksiä tuon rodunjalostusinnon ja nykyisin ilmastonmuutoskiihkon välillä. Ja kai tuossa jälkimmäisessäkin Helsingin Yliopisto on vahvasti mukana.

[size=75:2u3gjku8]Oras Tynkkynen - ilmastonmuutoksen "asiantuntija".[/size:2u3gjku8]

Vierailija
ralf64
En voi olla havaitsematta yhtäläisyyksiä tuon rodunjalostusinnon ja nykyisin ilmastonmuutoskiihkon välillä. Ja kai tuossa jälkimmäisessäkin Helsingin Yliopisto on vahvasti mukana.

[size=75:2bulxsoo]Oras Tynkkynen - ilmastonmuutoksen "asiantuntija".[/size:2bulxsoo]

Onko tämä "jaloste" siitetty "Kansansivistystön liiton" (komm.) Keski-Suomen piirisihteerin toimesta? Miten "Vihreä Elämä -yhdistys" liittyy asian?

Kysyy
Meyer Amschel Brahmaputra

-

Vierailija

Ainakin siinä mielessä, että ns. vihreän aatteen ja natsismin ihmiskäsityksen ja luontokäsityksen yhteinen nimittäjä Suomessa on Pentti Linkola.

Kaltio: (2/2003)

Suomessa natsien ideologinen perinne elää Pentti Linkolan ajattelussa. Kansainvälisessä keskustelussa Linkola on luokiteltu aatesuunnan jatkajaksi. Suomessa ei asiasta mitään tiedetä, joten siihen ei ole kiinnitetty huomiota. Tietoisuus ideologisesta perinnöstä löytyy kuitenkin Linkolan omistakin kirjoituksista. Ehkä selvimmin tämä näkyy hänen kirjoituksessaan Hiidenkivi-lehdessä (1/2001) ja sitä seuranneessa keskustelussa. Hän määrittelee eettisesti ylivoimaisiksi "natsismin kaltaiset maailmankatsomukset, jotka korostavat ihmisen laatua ja moraalista ryhtiä" ja valittelee toisen maailmansodan onnetonta lopputulosta. Ehkä olennaisin ero on siinä, että kun natsit luokittelivat ihmisten luontosuhteen laadun rodullisesti, Linkola tekee saman yhteiskunnallisen aseman ja poliittisen ajattelun perusteella. Luonnolle ja yhteiskunnalle vaarallisiksi ja oikeuksiltaan rajoitettaviksi hän katsoo työväenluokan ja vasemmistolaiset.

Linkola edustaa fundamentalismia kun taas Tynkkynen hakee synteesiä äärivasemmiston kanssa. Yhtä kaikki kansa nähdään tyhmänä, kun se ei millään suostu käsittämään että kauhea peikko uhkaa Suomea (=ilmastonmuutos)

Uusimmat

Suosituimmat