Eläinrääkkäyksestä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kuulin tänään kahvitunnilla, että eräs ihminen oli tappanut kissansa laittamalla sen pesukoneeseen. Kuinka ihminen voi olla niin raaka ja julma toista luontokappaletta kohtaan.

Itse tykkään kaikista eläimistä ja etenkin kissoista. Minulla on aina ollut kissa. Kommunikointi eläinten ja (kissani) Iirin kanssa perustuu enemmän tunteisiin.

Työmatkoilla Helsingissä vihaan erästä paikkaa yli kaiken. Se on ns. Kiasma -nykytaiteen kulttuurikeskus, jonka ohi kävellessäni ajattelen aina sitä kissaa, jonka se joku nykytaiteilija teurasti esityksessään.

Sivut

Kommentit (35)

Vierailija

En oikeastaan ymmärtänyt koko sen kissantappajais esityksen tarkoitusta, tottakai ihmiset reagoivat kissan tappamiseen herkästi varsinkin kun metodina käytetään kirvestä.

Jos kissan paikalla olisi ollut ihminen, esitystä ei olisi näytetty ja tekijä olisi viskattu vankilaan.

Vierailija

Kissat ovat petoja vapaana luonnossa kulkiessaan ja tämän takia jokainen jalostuksen tuloksena, tai näiden jälkeläisenä syntynyt kissa tulisi sulkea häkkiin, missä sen liikkumista pystytään rajoittamaan. mikäli kissa pääsee vapaaksi tulisi jokaisella kansalaisella olla lain suoma mahdollisuus lopettaa vapaana kulkeva kissa luonnonsuojelun näkökulmasta.

Vierailija

tuoltahan voi lukea miksi kyseinen pätkä tehtiin.

lainaampa vaikka yhtä kohtaa tuolta:


5.

Teoksessani kuusi sekuntia kestävää kissantappokohtausta edeltää tunnin verran sekä ihmisiin että muuhun luontoon kohdistuvan väkivallan esittelyä: dokumenttikuvia sodasta, nälästä, ekokatastrofista ja rakenteellisesta väkivallasta sekä pakkotyöstä. Toivoin, että katsoja järkyttyisi kissantappokohtauksesta, mutta sen jälkeen järkyttyisi vielä enemmän tajutessaan ohittaneensa samassa teoksessa olleet muut, paljon suuremmat väkivallan vyöryt melko välinpitämättömänä. Tiesin, että kun tapan yhden kissan tätä teosta varten, yleisö järkyttyy, mutta toivoin, että se havahduttaisi yleisön ajattelemaan kuinka monen ihmisen riistoon ja kuolemaan he ovat syyllisiä pelkän elämäntapansa, kulutustottumustensa vuoksi.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
_jone_

Työmatkoilla Helsingissä vihaan erästä paikkaa yli kaiken. Se on ns. Kiasma -nykytaiteen kulttuurikeskus, jonka ohi kävellessäni ajattelen aina sitä kissaa, jonka se joku nykytaiteilija teurasti esityksessään.

Siis vihaat Kiasmaa, koska Teemu Mäki tappoi kissan?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
_jone_
Kuulin tänään kahvitunnilla, että eräs ihminen oli tappanut kissansa laittamalla sen pesukoneeseen. Kuinka ihminen voi olla niin raaka ja julma toista luontokappaletta kohtaan.

Vihaatko nyt sitten pesukoneita ja pesukoneteollisuutta?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija
kunkku
Kissat ovat petoja vapaana luonnossa kulkiessaan ja tämän takia jokainen jalostuksen tuloksena, tai näiden jälkeläisenä syntynyt kissa tulisi sulkea häkkiin, missä sen liikkumista pystytään rajoittamaan. mikäli kissa pääsee vapaaksi tulisi jokaisella kansalaisella olla lain suoma mahdollisuus lopettaa vapaana kulkeva kissa luonnonsuojelun näkökulmasta.

Joo, ja tuon näkemyksen takia kissaa saa rääkätä ihan vain sen takia kun siltä tuntuu?

Ihminen on pitkällisen itsejalostustyön tulos ollut siitä lähtien kun teki itsetiedostuksen. Jokainen tuhoa ympärilleen tuottava/vahingollinen ihminen on lopetettava välittömästi ja niiden liikkumista luonnossa rajoitettava, nehän ovat muille eläimillekin vaarallisia. Ja toisilleenkin, tänäkin viikonloppuna nyrkit, pyssyt ja puukot viuhuvat kaikissa maailman metropoleissa. Jos näet aggressiivisen ihmisen, sinulla on oikeus lopettaa se ympäristön ja lähimmäisen suojelun nimissä.

Että silleen.

Vierailija
Aweb
_jone_
Kuulin tänään kahvitunnilla, että eräs ihminen oli tappanut kissansa laittamalla sen pesukoneeseen. Kuinka ihminen voi olla niin raaka ja julma toista luontokappaletta kohtaan.

Vihaatko nyt sitten pesukoneita ja pesukoneteollisuutta?

Onko sinulla jotenkin vajavainen kyky ymmärtää. Tällä kertaa eläintä rääkättiin ja kidutettiin laittamalla se pesukoneeseen. Oliko kissan rääkkääminen sinun mielestä pesukoneen vika, vai sen ihmisen, joka kissan tietoisesti tappoi laittamalla sen pesukoneeseen?

Mene herran jumala hoitoon ja yritä saada ajatuksiasi selventävä lääkitys. Olet mieleltäsi todella sairas, kun et ymmärrä pesukoneen käyttötarkoitusta suhteessa siihen, että pesukoneella rääkätään, kidutetaan ja tapetaan kissa.

Ihan totta, hakeudu hoitoon, tarvitset sitä, eikä tarkoitukseni ole naljailla. Omalääkärin tai päivystyksen kautta pääset tarpeelliseen jatkohoitoon.

Vierailija

Hyvin moni ihminen olisi saanut tappaa kissan tilalta itsensä. Suosittelen jos haluaa tappaa. Kissa on "viaton", ihminen ei ikinä.

Vierailija

[size=150:2j0m01fc]Ihminen on paha[/size:2j0m01fc]

Tuollainen tapettavaksi?

Voisiko ihmisen sairas julmuus johtua siitä, ettei kyseisillä henkilöillä ole ollut lemmikkiä eikä edes pehmolelua? On ollut vain taistelufiguureja ja muuta kräsää. Mutulla kun suurin osa rääkkääjistä on miehiä.. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa pehmolelu ja lemmikkirakkaus kampanjaa.

Vierailija

Ei, en sittenkään sano mitään. Se vaatis sensurointia. Välillä vaan tämä keskustelun taso on suoraan kuin biojätelaitokselta, pitäis tulla asiaa mutta tulee pelkkiä-

Juuri itsehllinnän takia jätän bussen ja monet muut rauhaan, koska kaunopuheisuuteni ylittää kaikki sellaisetkin termit jota suomen kieli ei osaa.
Aloittajaa kunnioitan, Jone on järkimies- joskin temperamenttinen mutta se hälle suotakoon (kunhan muistaa lupauksensa mulle) mutta monet muut tässä ketjussa ovat -

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=26311
jne.
Olli V:sta ei tarvitse edes mainita. Tosin tässä ketjussa Olli V on edukseen ja kerrankin näyttää inhimillisiä puoliaan, hän saisi vain tuoda enemmän niitä esiin. Hyvä Olli V, olet eläinrakas ja sellainen ihminen ei voi olla paha.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat