Sivut

Kommentit (241)

Tokkura
Seuraa 
Viestejä5495

Tokkura kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-:)lauri
siouxeyesighed legion
Esim :

"Epätodellisuutta kuvaava environmentalismi (pohjanaan tyypillisesti tabula rasa -ajattelu) ei yksinkertaisesti toimi ihmisen psykologiassa, vaikka geenien vaikutus ihmisen persoonallisuuden muodostumiseen, onkin osoitettu olemassaolevaksi vasta hiljattain. Marxilainen taloustiede (jota on tietojeni puitteissa kritisoitu ensisijaisesti laskuvirheistä) ei ole poikkiteloin edellä esittämäni argumentin (lue-> väittämän) kanssa."

Ei viittauksia, ei relevanssia.

Mutta yleisesti en ole väittelyänne vastaan, vaan tuota lainailutapaa.

Environmentalismista tai sen positiosta jo historiaksi jääneestä statuksesta ihmisen psykologiaa selittävänä tekijänä Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoittaa Tieteessä Tapahtuu -lehden 2/2006-numerossa, josta otin myös lainauksen edelliseen RK:lle tarjoamaani viestiini tavoitteenani osoittaa, että biologialla on tekemistä ihmisen käyttäytymisen kanssa.

En minä ole "kiistänyt biologialla olevan tekemistä käyttäytymisen kanssa".

Älä koko ajan jankuta muiden muka sanoneen jotakin, mitä he eivät missään tapauksessa ole sanoneet!

Ehdollistumismekanismi on tasan yhtä materiaalinen ja biologinen kuin perinnöllisyysmekanismikin. Ei se mikään "henkimaailman mekanismi" ole, kuten haluat valehdella mahdollisille tietämättömille.

Minä olen sanonut, että aivojen kehitys ei noudata sellaista matemaattista geneettistä algoritmia, joka loisi ihmiselle aina uusia entistä monimutkaisempia ja samalla kehittyneempiä synnynnäisiä käyttäytymismalleja, vaan päin vastoin synnynnäiset reaktiot ja ärsykkeet ovat yksinkertaistumaan ja pelkistymään päin ja tulevat kehityksessä aina riippuvaisemmiksi opitusta ehdollistuneista malleista, joiden ehdoin ja apuna ne toimivat. Geneettiset mallit, ehdottomat refleksit toimivat hyvin harvoin näiden vaihtoehtoina.

Geenien osuutta käyttäytymisestä on tutkittu mm. kaksostutkimuksin, joihin Keltikangas-Järvinen artikkelissaan ymmärtääkseni myös viittaa, joista mm. O. Tammisalo kirjoittaa tarkemmin Tieteessä Tapahtuu -lehden 1/2004-numerossa. On kuitenkin huomioitava, että hän sai aika tulikiven katkuisen palautteen Petter Portinilta, joka ei kuitenkaan varsinaisesti kritisoinut tutkimuksia vaan ehkäpä toki niiden yksiulotteista tulkintaa, mutta ennen kaikkea niistä vedettyjä ja esitetyn mukaisesti perusteettomia johtopäätöksiä (kontekstissa 'psykologiset lainalaisuudet'). Keskustelu lienee kuitenkin vielä avoinna tämän asian suhteen, vaikka joidenkin geenien tuottamien esim. hormonien osuus ihmisen käyttäytymistä säätelevänä tekijänä onkin jo varmistettu, kuten Keltikangas-Järvinen selittää. Portinin argumentti on nähdäkseni se, että geenit eivät vaikuta ilman ympäristöä ja taas Tammisalon argumentti on nähdäkseni se, että ympäristö ei vaikuta ilman geenejä, eli Keltikangas-Järvistä mukaillen kyseessä on kaksisuuntainen prosessi puhtaan kulttuurillisen prosessin taikka puhtaan geneettisen prosessin sijaan, minkälaiseen johtopäätökseen myös Portin nähdäkseni päätyi Tieteessä Tapahtuu -lehden 1/2004-numerossa.

Kyse ei todellisuudessa ole "geeneistä ja ympäristöstä", vaan siitä, onko olemassa geeneistä riippumattomalla tavalla käyttäytymisinformaatiota kasaava ehdollistumismekanismi (jolloin geneettisen algoritmin matematiikka menettää vastaavuutensa sen tilanteen kanssa, jossa geneettiset ärsyke- ja reaktiomallit kehittyvät monimutkaisemmiksi), vai eikö sitä ole lainkaan olemassa, kuten Tammisalo aksiomatisoi. Tällöin kuitenkin jäisi tuo symbolisen informaation geneetisen välittymisen mahdottomuuden ongelma noiden edellytysten vallitessa täysin ennalleen.

(Geneettiseen algoritmiin EI sisälly mitään "monimutkaisuuden preferointia", kaiken "preferoinnin" suorittaa ulkoinen valinta. Päin vastoin: algoritmi preferoi sisäisesti yksinkertaisuutta, koska sellaiset DNA:n ylläpitämät piirteet, joista valinta ei sano sitä eikä tätä joissakin tietyissä olosuteissa, degeneroituvat satunnaismutaatioiden vaikutuksesta näissä olosuhteissa. Noin käy myös turhille ja kankeille geneettisille käyttäytymismalleille tehokkaan ehdollistumisen olosuhteissa.)

http://www.tieteessatapahtuu.fi/0206/keltinkangas-jarvinen.pdf

Keltiäinen lallattaa täällä puuta heinää. Erityisesti hän ei koskaan määrittele käyttämiään käsitteitä, vaikka käyttää niitä täysin tavamomaisesta poikkeavassa merkityksessä, ja hän ei näytä korkeasta akateemisesta statuksestaan huolimatta lainkaan tuntevan muiden kuin oman ahtaan kuppikunnan oppeja, kuten behaviorismia, freudismia tai varsinakaan marxilaista eli pavlovilais-vygotskilaista eli toiminnan psykologiaa. (Hän on ilmeisesti jotenkin seonnut, joka tapauksesa pudota mäiskähtänyt tieteen kehityksestä.)

Katsotaan tarkemmin muutamia hänen väitteitään:

LK-J: Ympäristö vai perimä – psykologian pitkä tie tasapainoiseen ihmiskäsitykseen

RJK: Tieteellisiä teorioita ei rakenneta millään "tasapainoperiaatteella", vaan objektiivisuuden eli kohteesta määräytyvyyden periaatteella.

Muuten mikä tahansa höpinätaho, Helsingin yliopistossa vaikka fundamentalistiset teologit, voisivat ruveta vaatimaan "omaa tasapainoaan mukaan TEORIOIDEN SISÄLLE"! (Kokonaan erillisistä teorioista on tietysti voitava keskutella, myös hiukan kajahtaneista, ja tieteentekijöillä on oltava perusteet, miksi ne eivät kelpaa. Sehän ei tavallisesti ole vaikeaa.)

LK-J: " Psykologian pitkäaikaisin ja todennäköisesti eniten intohimoja herättänyt kiista on koskenut perimän ja ympäristön suhteellista osuutta ihmisen persoonallisuuden kehityksessä.

Keskustelua siitä, onko ihminen ensisijaisesti perimän vai ympäristön tuote, ei psykologiassa ole aina käyty tieteellisin väittämin, vaan myös asentein ja uskomuksin.

Vielä muutama vuosikymmen sitten nähtiin jokainen viittaus biologiaan persoonallisuuden kehityksen yhteydessä psykologian antiteesinä, joka ei vienyt tiedettä eteenpäin vaan jarrutti sitä. "

RJK: Aidosti luonnontieteellisin termein sanottuna tuo riita koskee sitä, kuinka suuri osa ihmisen käyttäytymisestä rakentuu opittujen ehdollisten refleksien (Pavlov) koneistolle ja kuinka suuri osa geneettisille ehdottomille reflekseille (Pavlov). (Vastakkain on asetettu siis jälkimmäisten "sadasti kirottu" Ivan Petrovitš Pavlov Ivan, ja edellisten tuhannesti kirottu Ivan Petrovitš Pavlov, vuoden 1904 neurofysiologian nobelisti ruoansulatusnesteiden hermostollisesta sääntelystä.)

Keltiäinen on kuitenkin opiskeluaikojensa jälkeen saanut pienen aivoinfarktin juuri siihen kohtaan aivoissa, missä ovat olleet Ivan Petrovitshin tuotantoa koskevat asiat.

Keltiäinen ei tiedä, että useimmat psykologiset teoriat MÄÄRITTELEVÄT ´PERSOONALLISUUDEN ´ IHMISYKSILÖN YHTEISKUNNALLISEKSI PUOLEKSI EROTUKSEKSI IHMISYKSILÖN BIOLOGISESTA PUOLESTA.

(Viittaan tässä yhteydessäerityisen mielelläni Klaus Weckrothin teokseen "Toiminnan psykologia", koska se on lyhyt ja helppotajuinen.)

Eli keskustelun aiheeseen liittyen ihmisyksilön gender-puoli on osa hänen persoona(llisuutt)ansa, kun taas se yksilön biologisten sex-piirteiden kokonaisuus on "vain" osa hänen ruumistaan, "tomumajaansa" niin kuin teologi sanoisi.

Keltiäinen käyttää ´persoonallisuutta ´ ´ihmisyksilön ´ synonyyminä.

LK-J: " Kiista persoonallisuuden lähtökohdista palautuu aina 1600-luvulle ja Locken väitteeseen, että ihminen on ”tabula rasa”, tyhjä taulu, jonka ympäristö piirtää täyteen. Tätä ihmiskäsitystä alettiin myöhemmin psykologiassa kutsua ”environmentalismiksi” eli uskoksi ympäristön kaikkivoipaisuuteen. Sen mukaan kaikki ihmisen persoonallisuudessa on opittua, siis ympäristön aikaansaamaa. "

RJK: Tässä on myös ´ympäristö´ täysin määrittelemätön käsite.

Jos "persoona" = yksilö (kuten Keltiäisellä näyttää olevan, mutta hön VOI yrittää myös "surffata" eri merkityksillä, se on yksi kaikkien haistapaskantieteilijöiden perusstrategioista!) niin "YMPÄRISTÖ" ON IHAN ERI ASIA KUIN ETTÄ ´PERSOONALLISUUS´ OLISI YKSILÖN YHTEISKUNNALLISESTI MÄÄRÄYTYNYT PUOLI!

Sex-sukupuoli olisi ensin mainitussa tapauksessa "osa tutkimuskohdetta", mutta jälkimmäisessä tapauksessa OSA TUTKIMUSKOHTEEN YMPÄRISTÖÄ!

On selvää, että "keskustelu" menee lallatukseksi tuollaisten "terminologisten erojen" vallitessa, ja kukin "keskustelee" itsekseen!

(En ole muuten ikinä kuullut ennen sanaa "environmentalismi", ja olen suurin piirtein ikäni harrastanut filosofiaa ja psykologiaa... Termissä ei ole tarkemmin katsottuna mitään järkeä...

Taitaa olla E. O. Wilsonin termi...)

LK-J: Environmentalismi laajeni 1940-luvulla, ja 1950-luvulle tultaessa siitä oli tullut hallitseva, melkeinpä ainoa hyväksytty kehityspsykologian selitysmalli. Tämän mukaisesti ajattelivat kaikki vallitsevat oppisuunnat behaviorismista psykoanalyysiin, niin erilaisia kuin niiden selitykset ihmisen kehityksestä muutoin olivatkin.

Tämän environmentalismin ylivallan selitti ainakin osaksi toisen maailmansodan jälkeinen poliittinen tilanne ja sen vaikutus psykologiaan. Lännessä oli muistissa arjalainen rotuoppi ja sen seuraukset. Jokainen ajatus siitä, että ihmisten välillä olisi synnynnäisiä psykologisia eroja nähtiin siemenenä uudelle rotuopille.

RJK: Haluaisin mielelläni kuulla edes yhden ainoan psykologin, psykiatrin, neurofysiologin tai tieteenfilosofin nimen, JOKA OLISI TODELLA VÄITTÄNYT ETTEI IHMISTEN VÄLILLÄ OLISI LAINKAAN MITÄÄN EROJA! (Osmo Tammisaloa ei hyväksytä, hän on kyllä väittänyt niin väittelyssään Tatu Vanhasen kanssa "Tieteessä hapantuu" -lehdessä.)

(Pöyristyttävien olkiukkojen rakentelu on toinen haistapaskantietelijöiden perusmetodi.)

LK-J: " Idässä oli neuvostopsykologia, jota tarvittiin uuden yhteiskuntajärjestyksen rakentamiseen. "

RJK: NL:n tiedejärjestelmässä psykologia ei ollut sovellettu, vaan perustiede, eikä noin ollen mikään käyttötarkoitus liitynyt sen tutkimuskohteen määrittelyyn.

JOS tutkimuskohteeseen jotakin tuollaista liittyi, oli kyseessä jokin muu, sovellettu tiede, ilmeisimmin KASVATUSTIEDE.

LK-J: " Katsottiin, että uutta yhteiskuntaa ei voitu saada aikaan pelkästään poliittisin päätöksin ja hallinnollisin
ratkaisuin, vaan tarvittiin uudenlainen, kollektiivisella minuudella varustettu ihminen, soviet person, jonka varaan uusi yhteiskuntajärjestelmä voisi rakentua. "

RJK: Hegelistisellä "neuvostoihmisellä" ei ollut mitään tekemistä psykologian eikä yleisemminkään tieteen kanssa, vaan kyse oli joidenkuiden taiteilijoiden pohdinnoista.

Omasta puolestani arvostan korkealle ihmisiä, jotka asettavt tavoitteita persoonallisuutensa kehittämiseksi, vaikka niissä tavoitteissa tai tuloksessa olisi joskus jotakin vähän koomistakin.

LK-J: " Psykologian tuli löytää
keinot tämän uuden ihmisen kasvattamiseksi. "

RJK: Höpsistälöpsis: sen enempää Pavlovin kuin Vygotskinkaan teoksista ei löydy tavuakaan "neuvostoihmisestä", eikä muutoinkaan ns. normatiivista tai edifioivaa ("ylevöivää"), arvottavaa ainesta. Arvot olivat poliitikkojen ja kansalaisjärjestöjen ja koulutus- ja hallintoviranomaisten asia.

LK-J: " Ainoa ihmiskäsitys, joka mahdollistaisi tällaisen uuden ihmisen luomisen oli ihmisten lähtökohtainen
samanlaisuus persoonallisuuden kehitykselle ja ympäristön mahdollisuus muokata ihminen toivomallaan tavalla. "

RJK: NYT SE SURFFAA: puhuukin "ihmisestä" eikä enää "persoonallisiuudesta"! Niillä on siis kuitenkin jotakin eroa Keltiäisenkin mielestä...

LK-J: " Muutoksen tuulet

Sekä ympäristön että perimän vaikutuksen huomioonottava tasapainoisempi lähestymistapa löysi jalansijan ensiksi psykiatriassa. 1960- ja 1970-luvuilla alettiin julkaista yhä enemmän tutkimustuloksia, joissa puhuttiin perimän merkityksestä psyykkisten häiriöiden synnyssä. Tutkimustulokset eivät enää herättäneet sellaista
intohimoista vastustusta kuin vielä 1950 luvulla. "

RJK: Ei mitään kummallista.

Ja NL:ssa oli kaiken aikaa tutkittu mielisairauksien geneettisiä syitä. Sikäläinen psykiatria oli huomattavan pillerivetoista, ja diagnoosista riippui usein lähinnä, missä järjestyksessä tiettyä pillerivalikoimaa kokeiltiin. Muutoin psyykkisten ongelmien hoito poikkesi suuresti meikäläisestä. Henkilön työtehtäviä muutettiin. Suojatyötä ja kuntoutusta järjesti potilaiden oma sotainvalidien johtama mahtava Invalidiliitto. Sitten vasta jos ei pystynyt tekemään yhtään mitään, asema oli huono, ja mahdollisesta perheestä kuten lapsista riippuvainen.

LK-J: " Muutos geneettisiä tekijöitä kohtaan tunnetusta antipatiasta niiden hyväksymiseen tapahtui psykiatriassa lopulta nopeasti. Nykyään on jo vaikea muistaa, että vielä 1960-luvulla vallitseva, osin ainoa selitysmalli kaikille psyykkisille häiriöille mukaan luettuina skitsofrenia ja autismi, oli epäonnistunut ja puutteellinen vanhemmuus. "

RJK: Tuo koski lähinnä FRANKFURTISTEJA, joille "ydinpersoonallisuus" oli enemmän tai vähemmän "biologinen", ja "ahdistava yhteiskunta" puolestaan sairastuttaja. (Frankkarien ydinkäsitteitä on "vieraantuminen biologisesta ihmisluonnosta", josta Marx sanoutui irti Feuerbach-teeseissään.)

Kyllä neuvostopsykologiassa ja behaviorismissakin oli näkökulma päinvastainen: ydinpersoonallisuus opittu, yhteiskunnallinen, mutta sitä saattoivat sekoittaa biologisperäiset vauriot ja oireet, syndroomat. Eikä näkemys ole tuosta minnekään muuttunut tieteellisessä psykogiassa.

LK-J: " Lähinnä kyse oli äidistä, joka oli milloin liian aktiivinen, milloin liian passiivinen, milloin liian etäinen, milloin liian suojeleva, mutta aina tehtäväänsä soveltumaton (ks. esim. Benjamin, Ebstein & Belmaker 2002; Plomin, Owen & McGuffi n 1994; Rutter & Plomin 1997; Scarr & McCartney 1983).

Perimän ja ympäristön vaikutuksen yhteensovittaminen tuli psykologiaan viiveellä. "

RJK: Tällä Keltiäinen tarkoittaa suomeksi EHDOLLISTUMISEN "UNOHTAMISTA" (ai niin, mutta se infarkti...)

LK-J: " Vielä 1970 luvulla käytiin kiivasta väittelyä siitä, onko mitään persoonallisuutta olemassakaan. Jotkut tutkijat olivat sitä mieltä, että ei ole olemassa pysyvää persoonallisuudeksi kutsuttavaa ilmiötä, joka ohjaisi ihmisen ratkaisuja ja sitä, miten hän käyttäytyy. Ihmisen käytös on vain ja ainoastaan reaktio ympäristöön ja osoitus kulloisestakin ympäristön tilanteesta. Tätä väittelyä voidaan pitää ympäristö-perimä kiistan viimeisenä puhtaana jäänteenä. "

RJK: Eli Keltis ei siis kuitenkaan ole TUOTA mieltä?

LK-J: " Psykologia ei kuitenkaan voinut irtautua muusta tieteen kehityksestä, ja vuonna 1992 APA:n (American Psychological Association) kongressi antoi julkilausuman todeten, että käyttäytymisgenetiikka eli käyttäytymisen taustalla olevien geenien tunnistaminen on tutkimusteema, joka parhaiten edustaa nykyhetken
ja ennen kaikkea tulevaisuuden psykologiaa. Julkilausuma, vaikkakin esitettynä näin arvovaltaiselta taholta, ei vielä kuitenkaan tuonut rauhaa."

RJK: USA:ssa on tuollaisia "assosiaatiota" ja myös "akatemioita" joka lähtöön...

Minutkin on kerran peräti "kutsuttu New Yorkin Tiedeakatemian jäseneksi"... Sittemmin kuulin, että siihen kuului Suomesta ainakin Rauni-Leena Luukanen...

LK-J: " Vielä 1998 todetaan erään johtavan kansainvälisen psykologisen lehden pääkirjoituksessa, että “kaikenlainen geenien kanssa askaroiminen on psykologian tutkijalta hukkaan heitettyä aikaa”. Käyttäytymisgenetiikka 1960- ja 1970 taitteessa alkoi environmentalismin ylivalta horjua, mutta se säilyi kuitenkin kehityspsykologian hallitsevana selitysmallina vielä seuraavan vuosikymmenen ajan. Tutkimuksen
valtavirta kohdistui ympäristötekijöiden kuten varhaisten ihmissuhteiden ja kasvatuksen merkitykseen persoonallisuuden kehityksessä.

Ympäristöuskon ylivaltaa horjutti 1960-luvulla kvantitatiivinen genetiikka eli eläinkokeisiin ja kaksos-, adoptio- ja perhetutkimuksiin pohjaava perinnöllisyystutkimus. Vaikka se ei vielä nostanutkaan perinnöllisyyttä selitysmalliksi ympäristön vaikutuksen rinnalle, niin kvantitatiivisen genetiikan tulokset pakottivat kuitenkin tarkastelemaan perinnöllisyyttä yhtenä persoonallisuuden selittäjänä. "

RJK: Ainakin oli muutettu ´persoonallisuuden ´ käsitettä...  Hauska trikki saada "uusia tuloksia", lisää lisää lisää RAHAA! (Muulta, oikealta tieteeltä...)

LK-J: " Radikaali suhtautumisen muutos tuli molekyyligenetiikan myötä. Kvantitatiivinen genetiikka osoitti perinnöllisyyden merkityksen jonkin ominaisuuden synnyssä, molekyyligenetiikka pyrkii löytämään perinnöllisyydestä ”vastuussa olevan” geenin tai geenit. Molekyyligenetiikan tärkein anti psykologialle on syyseuraus suhteiden tutkimisen mahdollistaminen. Tieto perinnöllisen tekijän olemassaolosta lisää psyykkisen kehityksen ymmärtämistä, mutta on vielä kokonaan toinen asia sanoa, että tietyllä yksilöllä on geneettinen riski. "

RJK: Nyt se surffasi surffasi kahden lauseen välillä PSYKOLOGIASTA PSYKIATRIAAN!

Ja TAAS TAKAISIN KUIN EIMITÄÄN OLISI TAPAHTUNUT (kauhea huijari!):

LK-J: " Psykologia ei siis ole ollut edelläkävijä hyödyntämässä genetiikan löydöksiä. Käyttäytymisgenetiikka
rantautui psykologiaan suhteellisen myöhään, kymmenen viimeisen vuoden aikana, ja on vakiinnuttanut asemansa vasta 2000-luvulla. Tästä myöhäisestä mukaan lähdöstä on kuitenkin ollut myös hyötyä. Psykologiassa on hyvin vähän hapuilevaa alkuvaiheen tutkimusta, jossa suuresta geenien ja erilaisten
psykologisten ominaisuuksien joukosta pyritään etsimään tilastollisesti merkitseviä mutta käytännön merkitykseltään enemmän tai vähemmän sattumanvaraisia yhteyksiä. Psykologia harppasi suoraan kehityksen seuraavaan ja psykologian kannalta huomattavasti tärkeämpään vaiheeseen, nimittäin geenien ja ympäristön
vuorovaikutuksen tutkimiseen. "

RJK: Voi perseen suti. Ympäristö nimenomaan darwinismissa EI VAIKUTA SUORAAN KEENIIN!

(Sitä paitsi NYT sille ´YMPÄRISTÖLLE´ VASTA TULIKI LEEGIO ERI MERKITYKSIÄ: GEENIN ympäristö SOLUSSA (tärkeä!), SOLUN/GEENIN ympäristö KUDOKSESSA, kudosken/sölun/geenin ympäristö elimessä, elimen / kudoksen / solun / geenin ympäristö ELIMISTÖSSÄ, ja elimistön kaikki muu, sen ulkopuolinen ympäristö, environment. (Nuo muut ympäristöt ovat ollet muuta: conditionseja, circumstanceja jne.)

LK-J: " Käyttäytymisgenetiikan anti psykologialle Käyttäytymisgenetiikan oleellinen anti psykologialle ei nimittäin ole siinä, että se olisi osoittanut persoonallisuuden- tai käyttäytymispiirteiden olevan sittenkin perinnöllisiä, vaan siinä, että se on tarjonnut uuden mahdollisuuden tutkia ympäristöä, ja on muuttanut psykologian käsitystä ympäristöstä ja sen vaikutuksesta. Kun tiedetään, että jollain yksilöllä on geneettinen alttius jonkin ominaisuuden ilmaantumiseen, päästään tutkimaan ympäristön merkitystä aivan uudella luotettavuustasolla. Aiemmin oli tyydyttävä vain toteamaan, että hyvä ympäristö yleensä tuottaa hyvää, ja huono on riski, joillekin korkeampi, joillekin matalampi. Ympäristön eri piirteiden vaikutusten yksityiskohtaiseen
erittelyyn ei ollut paljoa mahdollisuuksia.
Kaksi psykologian kannalta tärkeintä molekyyligenetiikan löydöstä ei koske perinnöllisyyttä vaan ympäristön merkitystä. Ensimmäinen löytö on, että yhteisen ympäristön vaikutus ei tee ihmisiä samanlaisiksi, vaan erilaisiksi. "

RJK: IKIVANHA PERUSTOTUUS: sisarukset ovat toisilleen mitä keskeisin ympäristötekijä, erityisesti ensimmäisen ja toisen sisaruksen asema poikkeaa jyrkästi.

LK-J: " Sama kasvatus saa samassa perheessä kasvaneet lapset erilaisiksi, ei samanlaisiksi. Tämä
löytö oli vallankumouksellinen, sillä kaikki aiemmat perinnöllisyystutkimukset olivat esittäneet,
että koska samassa perheessä kasvaneet sisarukset jakavat saman ympäristön, on heidän
samanlaisuutensa on kasvuympäristön aikaansaamaa. "

RJK: Tässä ovat siis kyseessä kaikki (molemmat) tutkimukset JOTKA KELTIS ON LUKENUT...

LK-J: " Molekyyligenetiikka siis osoitti, että sama ympäristö ei yhdenmukaista lapsia vaan varmistaa
lasten erilaisuuden, koska sama ympäristö on haasteiltaan erilainen erilaisen geneettisen rakenteen omaaville lapsille. Ympäristö, joka on rauhalliselle, ujolle ja ahdistukseen taipuvalle lapselle hyvän kehityksen ja turvallisuuden lähde, on geneettisesti vilkkaalle ja elämyshakuiselle lapselle rajoittava ja vähän toiminnan
mahdollisuuksia antava, ja sellaisena riskitekijä. "

RJK: Noh, "tulkinta" on uusi: sattu vain olemaan niin, että pikkusiskon oppimisympäristö malleineen on TÄYSIN ERILAINEN kuin esikoisisoveljen... ja se näkyy ja kuluu kaikessa toiminnassa JUST NIIN KUIN SEN OLETTAIKIN KUULUVAN NÄKYVÄN, ainakin meillä...

LK-J: " Vanhemmat ovat aina osanneet ihmetellä sitä, miten samassa perheessä kasvaa niin erilaisia lapsia, mutta psykologit ovat yhtyneet tähän ihmetykseen vasta vajaa vuosikymmen sitten (Plomin ym. 1994; Scarr & McCartney 1983). "

RJK: " Ai että me vanhemmat ollaan eteviä...ettei vaisuorastaan liikkaakin (ettei meinaan TARVITTAISI OLLENKAAN "KELTIKSIÄ" moelelyyikenetiikoineen JOISTA HE EIVÄT PASKAAKAAN YMMÄRRÄ, PERKELE!!!) "

L.K.-J.: " Toinen molekyyligenetiikan löytö psykologialle on, että monet kaksos- ja adoptiotutkimuksissa
ympäristön arvioimiseen käytetyt muuttujat mittaavatkin yksilöiden välistä geneettisiä vaihtelua ja viittaavat siten perinnöllisyyden merkitykseen. "

RJK: Jos käytetään käsitettä ´persoonallisuus´ (kuten ´gender ´, sukupuoli-identiteetti), niin suurin osa geeneistämme koodaa todellakin SEN persoonallisuuden YMPÄRISTÖÄ koodatessaan "tomumajaamme" ja sen genneettisiä reaktioita!

LK-J: " Ihmiset nimittäin valitsevat ja muokkaavat omat ympäristönsä osittain myös perinnöllisten tekijöiden vaikuttamina (Plomin ym 2001; Plomin ym. 1994; Scarr & McCartney 1983). Sosioekonominen tilanne on tästä hyvä esimerkki. Tiedetään, että perheen sosioekonominen tilanne vaikuttaa lapsen koulumenestykseen,
terveyteen ja yleiseen hyvinvointiin. Psykologisissa tutkimuksissa tätä muuttujaa on pidetty ympäristömuuttujana puhtaimmillaan. Harvemmin on esitetty, että perheen sosioekonominen tilanne mittaisikin vain osittain lapsen ympäristöä, ja mahdollisesti suureltakin osalta vanhempien ja lapsen yhteistä perinnöllistä taustaa. Ihmiset luovat itselleen olosuhteensa myös perinnöllisyyden ohjaamina. "

RJK: NO SIELTÄ SE TATUISMI TULI!

LK-J: " Vaikeus, jopa mahdottomuus erottaa perimän ja ympäristön vaikutus toisistaan johti nopeasti
geenien ja ympäristön yhteis- tai vuorovaikutuksen tutkimiseen. Todettiin, että perimän ja ympäristön asettaminen vastakkain on hyödytöntä, joskus suorastaan harhaan johtavaa. "

RJK: Epäilemättä.

Sen sijaan EHDOLLISTUNEEN ja FENOTYYPPISEN käyttätymisen "asettaminen vastakkain" EI OLE "HYÖDYTÖNTÄ" ainakaan lääketieteessä, vaan päin vastoin menetyksellisen reabilitointitoiminnan, kuntoutuksen ehdoton edellytys...

LK-J: " Vaikka tietyllä geenillä tai geenivariantilla olisi selkeä yhteys käyttäytymispiirteeseen, voi tutkimuksissa genotyypin merkitys osoittautua olemattomaksi, jos sen aikaansaamaa yksilöiden välistä vaihtelua alttiudessa ympäristön vaikutteille ei oteta huomioon. Jos psyykkisten häiriöiden geneettisen riskin tutkimisessa otokset eroavat ratkaisevasti ympäristön riskitekijöiden suhteen, ja nämä erot ohitetaan, niin ristiriitaiset tulokset ja epäonnistumiset aiempien löydösten toistamisessa jäävät säännöksi (ks. esim. Foley ym. 2004).

On osoitettu, että herkkyys suotuisille tai epäsuotuisille ympäristöolosuhteille on ehdollinen ja riippuu yksilön geneettisestä rakenteesta,ts. on olemassa sellaisia geenin ja ympäristön vuorovaikutuksia, jotka määräävät tiettyjen persoonallisuudenpiirteiden tai psyykkisten oireiden kehittymisen. "

RJK: Mitähän Keltis tarkoittaa täällä "ehdollisella", muuta kuin että AIVAN VARMASTI HÄN ON KAMPEAMASSA SITÄ JOHONKIN ANTIPAVLOVISTISEEN UUSMERKITYKSEEN...!

LK-J: " Geenit siis järjestävät samassa ympäristössä kasvaneet ihmiset uuteen ”järjestykseen” ja määräävät kenelle tietty ympäristö on vahingollinen, kenelle hyödyllinen ja kenelle neutraali. Niinpä geenien merkitystä
persoonallisuudelle ei voi täydelleen ymmärtää muuten kuin siinä ympäristössä, missä ne vaikuttavat;
geeneillä on erilainen merkitys erilaisissa yhteyksissä (Foley 2004). "

RJK: No olipas terävästi päätelty...."professorin" kuukausipalkan eteen...

Käyttäytymisgenetiikka ja temperamentti

LK-J: " Käyttäytymisgenetiikan ensimmäinen painopiste on ollut psykopatologiassa, ennen kaikkea skitsofrenian ja depression tutkimisessa. Vähitellen käyttäytymisgenetiikka on saanut jalansijaa myös persoonallisuuspsykologiassa. "

RJK: Mikähän noista linkeistä olisi siihen "käyttäytymigenetiikaan"...

LK-J: " Tällä alueella aktiivisin tutkimus on kohdistunut temperamenttiin. Temperamentti on persoonallisuuden
biologinen pohja, silta ihmisen biologisen, mahdollisesti perinnöllisen lähtökohdan ja ympäristön muokkaaman persoonallisuuden välillä. "

RJK: Ihmisen käyttäytymisen ja erityisesti tajunnan biologinen pohja on ehdollistuisjärjestelmä. Jos PSYKOLOGIAN PROFESSORI EI TUOTA TIEDÄ, hän on kriminaalirillinen,jahänen palkanmaksajansakin on kriminaalirikollinen.

LK-J: " Temperamentti koostuu joukosta synnynnäisiä käyttäytymis- tai reaktiotaipumuksia tai valmiuksia, jotka johtuvat yksilöllisistä eroista aivorakenteissa ja aivotoiminnoissa, ja antavat ihmiselle hänen yksilöllisyytensä
erottaen hänet muista. "

RJK: Temperamentti koostuu kiistämättä ehdollistumismekanismin yksilöllisistä erityispiirteistä.

LK-J: " Temperamentti vaikuttaa siihen, miten yksilö kokee ympäristön, miten hän reagoi ympäristöön, ja miten ympäristö reagoi yksilöön. "

RJK: MITEN HELVETISSÄ se YMPÄRISTÖN REAKTIOHIN voi vaikuttaa?

Ellei "tomumajaa" todellakin katsota PSYYKEN YMÄRISTÖKSI osaltaan!)

LK-J: " Eräs synnynnäisen temperamentin ja ympäristön vuorovaikutuksen tärkeimpiä lopputuloksia on aikuisen ihmisen persoonallisuus. Persoonallisuus on siis temperamentin ja ympäristön vaikutuksen yhteistulos, ja yksilölliset erot synnynnäisessä temperamentissa muodostavat persoonallisuuden kehityksen ytimen. "

RJK: Persoonallisuus on yhteiskunnallisen eikä biologisen emergenssitason entiteetti, joten sen ja sen kehityksen yitmien pitää myös öytyä yhteiskunnalliselta tasolta. Nuo temperamenttierot ovat erityispiirteitä.

LK-J: " Nykytietämyksen mukaan ovat neuroregulatooriseen järjestelmään kuuluvat serotoniini ja dopamiini keskeisessä asemassa psyykkisten prosessien ohjaamisessa. Nämä aivojen välittäjäaineet osallistuvat epäspesifisti kaiken käyttäytymisensäätelyyn.

Dopamiini on emootioiden, motivaation ja huomiokyvyn avainsäätelijä. Dopamiinin on myös todettu olevan yhteydessä temperamenttipiirteisiin, erityisesti elämyshakuiseen, uusia toimintatapoja ja jännitystä etsivään temperamenttiin. Dopamiinin puute taas johtaa apaattiseen, mistään kiinnostumattomaan persoonallisuuteen (Menza, Mark, Burn& Brooks 1995; Sugiura ym. 2000).

Serotoniini puolestaan on yhteydessä mentaalisiin häiriöihin kuten bipolaariseen affektihäiriöön, depressioon ja väkivaltaiseen itsemurhahakuisuuteen. Laajemmin serotoniini nähdään mielialan ja emootioiden säätelijänä. Matalan serotonergisen aktiivisuuden on todettu olevan yhteydessä negatiivisiin affekteihin, aggressioon
ja matalaan impulssikontrolliin (Siever & Davis 1991; Sugiura ym. 2000).

Dopamiinin ja serotoniinin kandidaattigeenejä, siis geenejä, joiden yhteydestä näiden välittäjäaineiden tuotantoon ja toimintaan on todisteita, on löydetty useita. Kirjallisuuden perusteella voisi esittää selkeän, muutaman kymmenen geenin listan, mutta listan elinaika on aika lyhyt. Uusia kandidaattigeenejä tunnistetaan ja uusia yhteyksiä geenien ja psyykkisten piirteiden välillä löytyy jatkuvasti, niin että puolen vuoden kuluttua lista olisi jo toisen näköinen.

Geenien ja ympäristön vuorovaikutus

Ensimmäinen geenin ja ympäristön vuorovaikutuksen osoittava tutkimus käyttäytymistieteiden alalla oli Caspin ja hänen työtovereittensa julkaisema (Caspi ym. 2003). He osoittivat, että tietty serotoniinia säätelevä geeni, 5HTT, oli väliin tuleva muuttuja tarkasteltaessa ympäristön ja stressaavien elämäntapahtumien vaikutusta
depression puhkeamiseen. 5HTT oli yhteydessä yksilön herkkyyteen epäsuotuisalle ympäristölle, niin että tämän geenin tietyn variantin kantajat olivat muita alttiimpia tulemaan depressiivisiksi epäsuotuisassa ja stressaavassa ympäristössä.
Myöhemmin on osoitettu, että mitä myöhemmällä iällä depressio puhkeaa, sitä selkeämpi on kyseisen geenivariantin vaikutus.
Nuoruusiän depressio olisi siis tämän mukaan suuremmassa määrin kokemusten ja ympäristön
olosuhteiden seurausta, kun taas myöhemmin puhkeava depressio korreloisi voimakkaammin
perinnöllisyyteen. "

RJK: Millainen biokemiallinen mekanismi ohjaa sellaista depressiota, joka EI OLE yhteydessä geeneihin?

Mahtaisko prof. Keltikangas-Järvisellä olla sellaisesta minkäänlaista vihjettä tai ounastelua...?

LK-J: " Edelleen Caspi tutkimusryhmineen on osoittanut, että tietty MAO-A genotyyppi (serotoniinia säätelevä geeni) välittää yhteyttä lapsuuden epäsuotuisten olosuhteiden ja huonon kohtelun ja myöhemmän epäsosiaalisen käytöksen välillä (Caspi ym. 2002). Toisin sanoen se, miten lapset reagoivat huonoon kasvuympäristöön, olisi geneettisen rakenteen ohjaama.
Tietyn MAO-A variantin kantajat ovat muitalapsia herkempiä omaksumaan epäsosiaalisen käytöksen piirteitä, jos heitä kohdellaan lapsena huonosti. Foley tutkimusryhmineen (2004) toisti tämän tutkimustuloksen. Näihin kolmeen edellä mainittuun tutkimukseen viitataan kun halutaan osoittaa ympäristön ja geenien vuorovaikutuksen olemassaolon toteaminen. Tutkimuksista puhutaan jo klassikoina, vaikka ne iässä ovat vasta muutaman vuoden takaisia.
Mielenkiintoinen on myös löytö, että elämyshakuisuudeksi kutsuttu temperamenttipiirre yhdistyneenä tiettyyn dopamiinia säätelevään geeniin tekee ihmisestä hyvän stressinsietäjän, niin että hänen suorituskykynsä ei stressitilanteessa laske, mutta huonon koulumenestyjän.
Jos tämä yhdistelmä tavataan tytöillä, niin heidän todennäköisyytensä lopettaa koulunkäynti ennen lukiota oli nelinkertainen verrokkeihin verrattuna, ja pojilla vastaava luku on puolitoista (Keltikangas-Järvinen, Elovainio, Kivimäki, Ekelund & Peltonen 2002).
Tämä temperamentti ei korreloi älykkyyteen, kykyihin tai motivaatioon, joten sillä ei pitäisi olla vaikutusta koulumenestykseen. Kyseinen temperamenttityyppi on kuitenkin hyvin kaukana siitä, millainen koulu odottaa oppilaan olevan, joten selitystä koulumenestykseen on haettava ympäristön odotuksista. Tutkimustulos
osoittaa, että ymmärtääksemme geenien vaikutusta, ei riitä, että tutkimukseen yhdistetään pelkkä lähiympäristö. Muokkaavat tekijät ulottuvat aina sosiokulturaalisiin arvostuksiin saakka. Perimän viimeisin merkitys riippuu siitä, mitä kulttuuri ihmiseltä odottaa.
Geenien ja ympäristön vuorovaikutuksen tutkiminen osoittautuu yhä tärkeämmäksi. Tutkimustulosten viesti on aina sama: käyttäytymisgenetiikka lisää mieluummin ympäristön vaikutuksen ymmärtämistä kuin tietoa psyykkisten ominaisuuksien perinnöllisyydestä. Tutkimukset ovat myös osoittaneet vääräksi sen usein esitetyn toteamuksen, että ”geeneillemmehän emme voi mitään”. Psykologisissa ominaisuuksissa ympäristö lopulta määrää geenin merkityksen, tai geeni ympäristön merkityksen, aivan kuten asia halutaan nähdä, mutta joka tapauksessa geenin vaikutus ymmärretään vasta sitten, kun ympäristön vaikutus on otettu huomioon.
Käyttäytymisgenetiikan tuoma muutos psykologiaan johtaa sellaisen väittelyn loppumiseen, että onko jokin persoonallisuuden ominaisuus perinnöllinen vai ympäristön tuote. "

RJK: Se ei poista väittelyä eikä kokeellista tutkimusta siitä, mikä ärsyke tai reaktio (jotka yhdessä muodostavat REFLEKSIN) on genettinen,ja mikä taas ehdollistunut.

Se on erittäin tärkeä aihe myös eläintieteessä, erityisesti kotieläintieteessä.

LK-J: " Tällaista jakoa ei oikeasti ole olemassa. "

RJK: EI OLEKAAN, ja Keltis onkin aika pitkälle repäissyt koko "keskustelun" perseestään... ainakin siinä muodossa kuin hänon sitä yllä kuvannut...

Sitä vastoin tutkimus ehdoolisita ja ehdottomista reflekseistä ja myös LEIMAUTUMISEN (imprinting, Prägung, zapetshatlenie) on mitä ajankohtaisnta, ja pysyy sellaisena vastakin...

LK-J: " Sellainenkaan keskustelu, että onko jossain ominaisuudessa enemmän perimää kuin ympäristöä, ei johda mihinkään. "

RJK: No ei todellakaan...

LK-J: " Perimä on mukana kaikessa, mutta geenit saavat merkityksensä siinä ympäristössä, jossa ne toteutuvat. Niin kauan kun perimän yhteyttä johonkin psykologiseen ilmiöön tutkitaan ilman kontekstia, niin joka toinen tutkimus löytää yhteyden, joka toinen ei, kun taas vuorovaikutuksen tarkasteleminen vie tutkimusta
lähemmäs todellisen elämän ilmiöitä.

Kirjoittaja on psykologian professori Helsingin yliopistossa. "

(RJK: Mun tekstejä TÄLTÄ PALSTALTA saa siiten vapaasti vaikka kopsia graduihin, mää olen harrastajana nää asiat itsekin jostakin kopsinut...)


TAAS PUOSKARITIEDE  PALKITTIIN...
Rinnastuu kansainvälisoikeudellisesti joukkomurhaan (massacre) joita yksi palkittu tutkii.
Kultuurivaskistirahastolta en ottaisi palanuuta puupenniä vastaan, vaikka perseestäsisään tupattaisiin...
https://skr.fi/ajankohtaista/suomen-kulttuurirahastolta-nelja-suurpalkintoa

Puoskari Keltikangas-Järvinen taas jauhaa puhdasta paskaa Aamu-TV:ssä:

"Ovatko UJOT ihmisen tyhmiä, laiskoja ja lihavia?"...

(Nimim. lähinnä tuota jälkimmäistä...)

https://www.pirkanblogit.fi/2019/risto-koivula/taas-puoskaritede-palkitt...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat