Mihin kaikkeen ihmisen "energia" riittääkään?

Seuraa 
Viestejä7187
Liittynyt9.9.2005

Ihmiskunta nuijista lähtien on vimmalla kehittänyt aseita tuhotakseen toisiaan ja toisten maallisia saavutuksia:

Maailmalta poimittua ~lainaus Talous&Tekniikka -lehdestä:
COPY

Yhdysvaltalainen induktiotykki ampuu 350 kilometrin päähän
Koevaiheessa oleva, laivatykkiä pienempi Yhdysvaltain merivoimien raidetykki ampuu luodin noin 2 950 metriä sekunnissa (ks. artikkelin loppupää). Tulenlieska johtuu ilmanvastuksesta, ei palamisesta. Huomaa myös shokkirintama ammuksen edessä. Kuva on suurempana artikkelin lopussa.

[Kuva: Yhdysvaltain merivoimat]

Scifi-elokuvista tutut raidetykit (rail gun) ovat tekemässä esiinmarssiaan todellisuuteen. Popular Mechanics -lehti kertoo, että brittiläinen asetehdas BAE Systems luovutti marraskuussa Yhdysvaltain merivoimille maailman toistaiseksi tehokkaimman raidetykin.

Luodin lähtönopeutta ei mainittu, mutta mikäli laite toimii toisten huipputason raidetykkien tavoin, vauhti on suuruusluokkaa 2,5–3 kilometriä sekunnissa. Iskuenergiaksi sanottiin 32 megajoulea, mikä tarkoittaa, että ammuksen massa on suuruusluokassa 7 kilogrammaa. Kantamaa tykillä on 350 kilometriä.

Tykistä käytetään energiansa mukaan koodia 32-MJ LRG. Se on valmis käyttöön, ei testausvaiheessa.

Raidetykki on fysikaaliselta toimintaperiaatteeltaan induktiotykki: ammus kiihdytetään sähkömagneettisen induktiovoiman avulla. Sähköä johtava luoti asetetaan siinä kahden kiskon väliin niin, että se sulkee virtapiirin. Kiskoissa eri suuntiin kulkeva, erittäin voimakas sähkövirta synnyttää magneettikentän, joka työntää kappaletta eteenpäin.

BAE:n jättitykki käyttää luodin kiihdyttämiseen 3 mega-ampeerin virtaa.
Raidetykillä saavutetaan nykyisin nopeuksia, jotka ovat noin 3 kilometriä sekunnissa. Tuliaseilla maksiminopeus on noin 1 800 metriä sekunnissa, ilmanpaineaseilla huoneen lämpötilassa noin 300 metriä sekunnissa.

BAE:n jättitykki käyttää luodin kiihdyttämiseen 3 mega-ampeerin virtaa. Virtansa se ottaa laukaisun aikana valtavista kondensaattoreista.

Panssarintorjuntaa ja laivatykkejä
Sotavoimat tavoittelevat induktiotykeillä lähinnä kahta asiaa. Valtavien lähtönopeuksien vuoksi niitä voi ensinnäkin käyttää tehokkaina panssarintorjunta-aseina – 3 000 metrin sekuntivauhtia kulkevilla kappaleilla on liike-energiaa massayksikköä kohden noin 10 prosenttia enemmän kuin TNT:ssä on räjähdysenergiaa.

Jos ammus on tehty volframista, jonka tiheys on noin 19 kilogrammaa litraa kohden, tilavuusyksikköä kohden energiaa on miltei 15 kertaa kemiallisia räjähteitä enemmän.

Toinen käyttösovellus ovat laivatykit. Avoimessa ympäristössä kauas yltäviä kanuunoja voi käyttää erittäin kalliiden risteilyohjusten ja pommikoneiden sijaan, mikä vähentää kustannuksia merkittävästi. Myös 32-MJ LRG on tarkoitettu merikäyttöön.

Yhdysvaltain merivoimien tavoitteena on vielä kaksinkertaistaa raidetykin energia 64 megajouleen.

Raidetykkien tuotekehityksessä ongelmia on ollut lähinnä kaksi. Miljoonien ampeerien virta on niistä toinen, toinen on kiskojen ja piipun kuluminen. Tuotekehitysvaiheessa olevilla tykeillä on ollut tyypillistä, että kiskot ovat hajonneet jo ensimmäisen laukauksen jälkeen.

Laboratoriokoe kuvattiin videolle
Tuoreeltaan tammikuun 31. päivä Yhdysvaltain merivoimat testasivat Virginiassa nopeamman raidetykin prototyyppiä. Ammus oli kuitenkin kevyempi, ja kokonaisenergia jäi 9 megajouleen. Lähtönopeutta laukauksella, joka tallennettiin suurnopeuskameralla, oli noin 2 950 metriä sekunnissa.

LisäLINK videoon:

http://www.livescience.com/php/video/pl ... 01-railgun

Mihin kaikkeen me vielä kykenemmekään?

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (24)

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7187
Liittynyt9.9.2005

yhä kuitenkin me ihmettelemme miksi me sodimme - yhä enemmän ihmettelemme kuinka onnistumme kehittämään yhä tuhoisempia välineitä --- tylysti voidaan sanoa, että sotateollisuus on kaikkinensa yksi rahakkaimpia aloja + työllistäjänä uskomattoman suuri. Jenkit ovat ylivoimaisesti maapallon suurin aseiden viejä... tällä varmennetaan sotien ja kahakoiden jatkuva esiintyminen --- se sopii hyvin jenkkifilosofiaan olla maailman poliisi...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Simeon
Seuraa 
Viestejä143
Liittynyt18.5.2007

Tuo video on huijausta.

Jos aseessa käytetään 3 MA virtaa, melkoisia virtakiskoja tarvitaan. Mitään sellaisia järjestelyjä ei ole videossa. Magneettikelat tarvitsevat selkeästi enemmän tilaa kuin piipun ympärille sopii. Todennäköisesti laite vaatii toimiakseen subra-johde tekniikkaa. Valtavat kondensaattorit on oltava mahd. lähellä asetta. Wolfram ei muistaakseni ole ferromagneettinen metalli. Tuollainen alikaliiberi-tyylinen ammus ei olísi ollenkaan edullinen magneettiaseeseen.

Homma ei todellakaan toimi tuollaisella takapiha-tyylisellä koejärjestelyllä.

Tuo video ei missään tapauksessa kuvaa koetta, jossa magneettikentällä ammutaan ammus. Kyse on jostakin "ilmakivääri"-tyyppisestä asekokeesta, jossa paine tuotetaan jollakin räjähtävällä kaasuseoksella.

...

Jaha, ... silloin arvostettu Tekniikka&Talous on mennyt vipuun ??

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Simeon
Seuraa 
Viestejä143
Liittynyt18.5.2007
Ilkka Luoma

Jaha, ... silloin arvostettu Tekniikka&Talous on mennyt vipuun ??

Uskotko itse tuon videon olevan totta? Miten se huomattavan iso energia on siirretty ammukseen?

pohdin noita suuria virtoja ... mutta jos jokin uusi systeemi on keksitty...?

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Ehkä olennaisin ongelma aiheessa on kuitenkin se, miksi maan laittavat järjettömiä summia sotateknologian, armeijoiden, tuhoamiskapasiteetin ja teorrorin kehittämiseen, kun yhdessäkään valtiossa ei ole saatu vielä edes omia sisäisiä asioita kuntoon.
Pure fucking idiotism.
Ja voin kertoa, että yksikään ase ei tuo maailmaan yhtään enempää rauhaa. Vain kapasiteettia tuhota ja räjäyttää vaivalla rakennettua infrastruktuuria ja tappaa ne, jotka nyt sattuvat olemaan omien päähänpistojen tiellä. Fuck you war waging wankers.
Ikinä en pysty fiilistelemään mitään sotimiseen liittyvää, mutta jos tässä nimenomaisessa aseessa näette jotain kehumisen/miettimisen aihetta, niin sitä en missään nimessä halua estää.

Simeon
Seuraa 
Viestejä143
Liittynyt18.5.2007
Ilkka Luoma

pohdin noita suuria virtoja ... mutta jos jokin uusi systeemi on keksitty...?

Miksi ammus laitettaisiin patruunapesään, jossa ammuksen taakse on järjestetty suljettu tila.

Miten on mahdollista käyttää vanhaa teräksistä tykin rakennetta, tuo "Sähkömagneettinen induktio" aiheuttaisi tuohon rakenteeseen aivan järkyttäviä voimia. Valtavasti vielä isompia kuin ammukseen.

Mitään sähkömagneettien vaatimia syöttöjä tai laitteita tai johtimia tms ei ole.

Hyvän videökuvan saaminen noin nopeasta ammuksesta on uskoakseni mahdotonta. Jotain laserilla valaistuja still-kuvia voisi olla. Jo normaalien ammusten liikkeen kuvaaminen on hankalaa.

Savuavat liekit ammuksen perässä eivät johdu kitkasta. Kitka kuumentaisi nimenomaan ammuksen hehkuvaksi mutta savua ei syntyisi. Tässä ammus ei ole hehkuvan kuuma.

3000m/s etenevän ammuksen yliääninopeudesta aiheutuva tiivistysrintama rikkoisi koko maalipahvin. Nyt ne vaan heilahtaa...

Paul M
Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005

Jospa video on väärä.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007
Simeon
Ilkka Luoma

pohdin noita suuria virtoja ... mutta jos jokin uusi systeemi on keksitty...?

Miksi ammus laitettaisiin patruunapesään, jossa ammuksen taakse on järjestetty suljettu tila.

Aseessa ei ole "patruunapesaa", eika "tykinputkea" ja video on hyvinkin todellinen.

Googlaappa "rail gun".

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Simeon
Seuraa 
Viestejä143
Liittynyt18.5.2007
Seppo_Pietikainen

Aseessa ei ole "patruunapesaa", eika "tykinputkea" ja video on hyvinkin todellinen.

Googlaappa "rail gun".

Pitääpä googlata.

Minä kirjoitan kuitenkin tuosta aloittajan liittämästä videosta. Minusta se on ihan tökeröä huijausta. Ylikokoinen ilmakivääri jossa ilma on korvattu nestekaasu-happiseoksella tai vastaavalla.

Linkki johtaa minun selaimellani vain mainosvideoihin, ei mihinkaan asiaan liittyvaan.

Tuo seuraava youtube ainakin kasittelee samaa asiaa, hieman pienempi "tykki" ilmeisesti (ja kaapeleissa loytyy ) :
http://www.youtube.com/watch?v=y54aLcC3G74

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Simeon
Seuraa 
Viestejä143
Liittynyt18.5.2007
Seppo_Pietikainen

Linkki johtaa minun selaimellani vain mainosvideoihin, ei mihinkaan asiaan liittyvaan.

Tuo seuraava youtube ainakin kasittelee samaa asiaa, hieman pienempi "tykki" ilmeisesti (ja kaapeleissa loytyy ) :
http://www.youtube.com/watch?v=y54aLcC3G74[/quote]

Joo, ensin lataa mainospätkän mutta sen loputtua tulee juttu josta kirjoiteltiin.

Katsoin tuon liittämäsi videon. Se varmaan on jokin perus testi syssteemi. Ihan mielenkiintoinen kyllä.

Muutaman muunkin googlettamani linkin katselin. Minä en ole aikaisemmin yhtään perehtynytkään ko periaatteeseen. On varmaan aika haastava laite. Virtakiskojen toisiinsa aiheuttama voima on todella raju noilla virroilla. Varmaan satoja kertoja isompi kuin ammukseen kohdistuva voima. Luikukontaktit on kanssa aika kovilla.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7187
Liittynyt9.9.2005

Median virta ja energia kyllä riittävät. Koko juttu on myöhemmin osoittautunut täydeksi täyte"uutiseksi" ja flopiksi - medialla riittää jyrinää saadakseen lukijoita.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Ilkka Luoma: Olet jo aiemmin saanut huomautuksen omien aiheittesi pumppaamisesta palstalla.

Pienen tauon jälkeen olet aloittanut saman pelin uudelleen.
Omien vanhojen viestien nostelu ei kuulu hyvään netikettiin, etenkin jos sinulla ei ole aiheesta oleellisesti uutta sanottavaa.

Olet valvojien tehostetussa seurannassa, kunnes olemme vakuuttuneita siitä, että olet parantanut tapasi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat