Kansanedustajatkin vilkuilevat toisiaan :-)

Seuraa 
Viestejä7166
Liittynyt9.9.2005

[size=150:28qyao22]Ihmisessä on luontaisesti signaaleja herättelemässä mielenkiintoa ja uteliaisuutta[/size:28qyao22]
(Media on vaahdoksissaan, kun eduskunnassakin on miehiä ja naisia, joilla arvot risteilevät varpaista hiuksiin ja kieltämisestä häpeilemättömyyteen --- mm. YLE/A-talk)

[ ... ikiajat miehet kuin naisetkin ja eläinkunnassa urokset ja naaraat ovat viekoitelleet itselleen parittelukumppania. Eläimistä poiketen ihminen puki päällensä joko häpeästä tai vilusta. Ihmiset ovat lisäksi kulttuurillisesti hyvin eri tavoin arvostaneet koskemattomuutta, hyveellisyyttä ja huomioivaa kohteliaisuutta sukupuolien välisessä kanssakäymisessä ... ]

Markkinatalous on kilpailutalous - jatkuvasti lisääntynyt jonotus rintojen suurennusleikkauksiin kertoo kilpailun koventuneen. Luonto loi mekanismeja, signaaleja ja hormooneja turvaamaan luonnollisen suvunjatkannan. Miehet katsovat, tutkivat ja tekevät havaintoja kuten naisetkin. Nyt syntyi riemu, kun kansanedustajatkin ovat huomanneet toisensa. Eduskunnassa tapahtuu kaikki se mitä yhteiskunnassakin, onhan se pienois-suomi.

Vuosituhansien ajan on aina ollut koko eläinkunnassa juoksuajat - toisilla se on harvoin ja toisilla jatkuvasti. Lisääntyminen on elinehto kullekkin lajillensa. Ihminen eläinkunnan osana on innostunut asiassaan niin kiihkeästi, että synnytti kierron, joka asetteli hormoonit toimimaan jatkuvasti. Olemme elinvirtauksiemme ohjaamina yritteliäitä kuuntelemaan vähintäänkin alitajuisesti kehomme kutsuja ja "ääniä".

Laskeutuessamme puista meille syntyi myös "tapoja". Tavat ovat aina toivottavasti toisen huomioimista kohteliaalla ja arvostavalla tavalla. Tuotamme mielihyvää kanssaihmisillemme, jos otamme huomioon heidän erilaisuuden, yksilöllisyyden ja tarvehaun. Elämä on kanssakäymistä, varsinkin eduskunnassa missä 1000 ihmistä on kansalaisten pienoiskoossa kokoontunut kuitenkin vain noin hehtaarin alueelle. Likeisyys synnyttää jo luontaisesti erilaisia jännitteitä ja reviiriylityksiä.

Miehen tulee kunnioittaa elämän synnyttäjää. Turvasatama, missä jakaantuminen alkaa - on ottanut miehisiä rooleja enenevässä määrin. Yhteiskunta on tasa-arvoistumassa. Miehille on jäänyt vain testosteroniryöpyt muistuttelemaan paineista, jotka vuosimiljoonien ajan ovat aika-ajoin kehoittaneet uroksia tikanpoikina puihin kiipeämään. Tuota miehistä ominaisuutta useat naiset käyttävät enemmän tai vähemmän tietoisesti hyväkseen. Nainen pukeutuu omin sanoin itseään varten, monien miesten mielestä taas pukeuma on merkki ja viesti kauneudesta, ominaisuuksien esille tuonnista ja huomion herättämisestä.

Islamistien tiukimmat kannattajat pukevat naisensa täysin peittävään asuun, jottei lihallista himoa pääsisi syntymään. Kuinka burkha istuisi suomalaiselle naiskansanedustajalle? Miesten signaalinälkää voidaan tietysti kahlita ja padota. Hyörypannukin räjähtää jos varoventtiili jää jumiin, siksi olisikin hyväksi koko lajikehitykselle, että paineistuksen tasaaminen kanavoidaan sopivasti, kohteliaasti ja arvostavasti kunnioittaen toistaan. Herkkyys tahdikkuuteen tuo myös useasti ne voiton hedelmät - tahdikkuuteen kuuluu myös toisen "säätyisyyden" arvostus.

Implanttikaupan kiihtyessä herää kysymys - kuka ja miksi mitäkin tekee ja tavoittelee. Liika hurskastelu ei kuulu asiaohjelmiin. Rehellisesti luontainen hengen ja fyysisyyden arvostus antaa suurimman sijan tarpeille, jotka rakentuivat voimakkaimmiksi ominaisuuksiksi jo vuosimiljoonat sitten. Anna arvo ja kunnioitus lähimmäisellesi ja ole tahdikas - kunnioita ja osoita pidättyvyyttä torjuntaa kohdatessasi. Keskustelu ihmiskunnan kohtalonkysymyksistä on alkanut - niin miehet kuin naisetkin voisivat tässä mennä itseensä kukin omissa pyrkimyksissään. Kohtuuskin on keksitty.

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (36)

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7166
Liittynyt9.9.2005

Media tarttuu nykyään innolla hurskasteluun ja miehet tuskailevat .. ja hurskastelevat. Miksi kieltää luontaisia taipumuksia, voisi kuitenkin olla kohteliaan huomioiva, myös siviilisäätyä kohtaan, jottei syntyisi kiusauksia

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7166
Liittynyt9.9.2005

Geeniperimän eteenpäin vienti on kilpailuista kovinta.... huomiota esitetään kaikin mahdollisin keinoin, jo alkuasukkaat Afrikassa oppivat mm. maalaamisen avut herätettäessä tarpeita - ?

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7166
Liittynyt9.9.2005

Kuka uskaltaa tehdä tästä aiheesta rehellisen mielipidetiedustelun - jossa hymistely ja hurskastelu jätettäisiin vähemmälle...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7166
Liittynyt9.9.2005
Ayla
Mitäs Ilkka ajaa nyt takaa kirjoituksellaan?

...

en tiedä kuinka Ruotsissa on uutisoitu Suomessa tapahtunutta kansanedustajien "rietastelua" eduskunnassa , siis jotkut naiset ovat kertoneet, etä heitä on "ahdisteltu" sukupuolisesti - vähintäänkin vihjailevilla jutuilla ja käden laitolla polvelle...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma
Media tarttuu nykyään innolla hurskasteluun ja miehet tuskailevat .. ja hurskastelevat. Miksi kieltää luontaisia taipumuksia, voisi kuitenkin olla kohteliaan huomioiva, myös siviilisäätyä kohtaan, jottei syntyisi kiusauksia

Miksi kieltää luontaisia taipumuksia?

Se nyt vaan on niin ällöttävää jos vanhat (tai rumat) äijät kyylää nuorempia naisia.
Jos "kyylääjä" on nuori komea mies niin se on sitten eri asia

No toisaalta nuorten komeiden miesten ei varmaan tarvi kyylätä kun ei ole patoumia. Ne kyyläämiset tai varsinaiset ahdistelut johtuu varmaan siitä kun kyseistä toimintaa harrastavat miehet eivät saa ketään naista?

Sitten on vielä vanhoja äijiä jotka kuvittelee olevansa nuorekkaita, jopa 10-20 vuotta todellista ikäänsä nuoremman näköisiä. Siinä on kyllä mennyt jotenkin todellisuudentaju sekaisin.

Vierailija
Ilkka Luoma
Ayla
Mitäs Ilkka ajaa nyt takaa kirjoituksellaan?



...

en tiedä kuinka Ruotsissa on uutisoitu Suomessa tapahtunutta kansanedustajien "rietastelua" eduskunnassa , siis jotkut naiset ovat kertoneet, etä heitä on "ahdisteltu" sukupuolisesti - vähintäänkin vihjailevilla jutuilla ja käden laitolla polvelle...




Voi hyvänen aika sentään! Kaikella sitä huomiota saadaan. Vielä ei ole sikaritemppuiluja paljastunut!

On se kärsimys olla kansanedustaja ja pienellä palkalla.

Lainaan hieman itseäni keskustelusta

Seksuaalinen häirintä

Naltsukka
Näistä asioista on nostettu suuri haloo aikanaan:

Teletapit sai osakseen voimakasta kritiikkiä. Yhdysvaltalainen pastori ja saarnamies Jerry Falwell julisti Tiivi-Taavin olevan "homoseksuaalinen roolimalli". Suomessa Sulo Aittoniemi teki eduskuntakyselyn "turmeltuneen ohjelman tuomisesta Suomeen".



http://fi.wikipedia.org/wiki/Teletapit

Vierailija

Ja tämäkin lainaus:

Naltsukka
Mitä tällä kohulla nyt halutaan peitellä?

Tätäkö:


Esko Ahon, Iiro Viinasen, Paavo Lipposen, Johannes Koskisen, Matti Vanhasen, eduskuntien, pankkien ja muiden vallan väärinkäyttäjien aikaansaamat tuhot ymmärretään vasta kun historiaa kirjoitetaan. Tuhot ja niiden mielettömät kustannukset tulevat järkyttämään koko kansakunnan.
hornakka
SUOMEN SITOUTUMATTOMIN HENKISEN KANSANMURHAN VERKKOLEHTI | 29.vsk | ISSN 1458-929X

HornakkaPLUS TAMMIKUU 2008 http://www.sirmakka.info

TESTAA TIETOSI!

Kuka oikeusministeri perusteli eduskunnalle suuren salin puhujapöntössä, että viidentoista vuoden vanhentumisaika eli "riittävä ennustettavuus" on välttämätön "rahoittajien etujen turvaamiseksi". Eduskunta nielaisi sikavalheen sellaisenaan. Rahoittajat olivat saaneet kyseiset velkarahat verovaroista takaisin jo noin 7 vuotta aikaisemmin. Oikeusministeri tiesi, että 15 vuotta tarvitaan sijoittajahemmojen etujen turvaamiseksi. He eivät ole kuitenkaan koskaan olleet lumevelallisten rahoittajia. Heille vain myytiin maksettujen velkojen mitätöimättä jätetyt velkakirjat, että he pääsivät kuppaamaan henkisen kansanmurhan uhrit kuiviin! Vinkki 1: oikea vastaus valittiin myöhemmin eduskunnan varapuhemieheksi. Vinkki 2: Oikea vastaus löytyy tältä sivulta.

Kansalais-, vapaus- eli sisällissota alkoi Suomessa 27.1.1918, yhdeksän vuosikymmentä sitten. Seuraava mittelö on edessä paljon lähempänä. Henkiseen kansanmurhaan syypäät ovat jo keränneet kaiken irrallisen mammonan itselleen. Sitä tarvitaan kun paetaan hengenhädässä häntä koipien välissä. Häväistyn ja nöyryytetyn kansanosan sietokyvyllä on rajansa. Viha patoutuu, kasvaa ja siirtyy sukupolvesta toiseen. "Kansanedustajien" palkka nousee taas tällä viikolla.

Salainen pankkituki
Kuinka köyhät kyykytettiin - kirjauutuus myynnissä!

Rahamarkkinoiden vapauttaminen ja vahvan markan politiikka johti yli puolen miljoonan ihmisen työttömyyteen. Kansantalouden katastrofi hävitti 60 000 yritystä.

Väärä politiikka johti pankkikriisiin ja ihmiset velkavankeuteen, jossa monelta meni koti ja terveys. Samalla Suomen taloushistorian suurin omaisuuksien uusjako piilotettiin kansalta. Pankkiherrat ja valtion ylin johto siunasivat virallisen ja salatun pankkituen. Paljastava uutuus julkaistiin 8. tammikuuta 2008. Alla vasemmalla ex-oikeusministeri Johannes Koskinen, joka jalosti henkisen kansanmurhan liituraitahemmojen bisnekseksi.

Katso esittely: http://www.promerit.net/forum.salainenpankkituki.htm

Halonen heräsi todellisuuteen jo kahdeksassa vuodessa!

g Joka toisen suomalaisen presidentti TARJA HALONEN on vaihtanut puheittensa kirjoittajaa. Pankkisekoilun vuosina 90-luvun alussa alkanut köyhien teollinen tuottaminen on nyt myös Halosen tiedossa. "Hyvinvointivaltio säröilee", Tarja-täti julisti uudenvuodenpuheessaan. Kaikki aikaisemmat vuodet hän on pitänyt väitteitä köyhyydestä ja suomalaisista ihmisoikeusrikoksista vain "iltaruskon maalaajien horinoina". Mieli muuttuu kun oman puolueen perse kipunoi alamäessä.




Lähde: Suomi paremmaksi
Vierailija
Kansanedustaja nuoli naista työpaikalla
8.2.2008 10.32 | cilla | Uutiset

A-Talkissa jatkettiin eilen keskustelua tapauksesta seksuaalinen häirintä eduskunnassa. Paikalla oli kaksi kansanedustajaa, jotka Helsingin Sanomat oli artikkelissaan leimannut. Tapani Mäkinen (kok) ja Esa Lahtela (sdp) vakuuttelivat syyttömyyttään.
Keskustelemaan oli pyydetty myös Lotta Backlund. Hän on aikaisemmin työskennellyt eduskunnan tiedotusosastolla. Backlund sanoi kokeneensa eduskunnassa seksuaalista häirintää. Hän muun muassa kertoi, kuinka kansanedustajamies oli yhtäkkiä alkanut nuolla huulikiiltoa pois Backlundin huulilta.

Backlund on yllätys, yllätys, kolmekymppinen nainen.

Kertomus nuoleskelusta on vastenmielinen, eikä sen ällöttävyyttä ainakaan vähennä, että Backlund kertoi eduskunnan olevan todella hierarkinen työpaikka.

Seksuaalinen häirintä eduskunnassa on puhuttanut viikkojen ajan. Jos kysymyksessä olisi esimerkiksi yritys, keskustelu olisi kolhinut imagoa niin, että korjaaminen kestäisi vuosia ja maksaisi maltaita.

15/30 Reseachin tekemän tutkimuksen mukaan nuoret arvostavat työpaikan valinnassa nykyään palkkaa enemmän työilmapiiriä, organisaation arvoja sekä työnantajan mainetta. On kuitenkin vaikea uskoa, että kertomukset miehistä, jotka kesken työpäivän alkavat nuoleskella naamaa, vaikuttavat siihen, kuinka moni haluaa esimerkiksi eduskuntaan avustajaksi. Niin kiehtovaa valta on.

Cilla Bhose, Kauppalehti

Kauppalehti

Vierailija
Ilkka Luoma
Ayla
Mitäs Ilkka ajaa nyt takaa kirjoituksellaan?
en tiedä kuinka Ruotsissa on uutisoitu Suomessa tapahtunutta kansanedustajien "rietastelua" eduskunnassa , siis jotkut naiset ovat kertoneet, etä heitä on "ahdisteltu" sukupuolisesti - vähintäänkin vihjailevilla jutuilla ja käden laitolla polvelle...

En ole kuullut puhuttavankaan tuollaisesta.

Vierailija
ruskamies
Ruotsissa kai miesten on syytä pelätä ahdistelua .. miesten taholta ... !!!

Älä pelkää. Ei ne sinne Suomeen tule sinua ahdistelemaan.

Vierailija
Ayla
ruskamies
Ruotsissa kai miesten on syytä pelätä ahdistelua .. miesten taholta ... !!!

Älä pelkää. Ei ne sinne Suomeen tule sinua ahdistelemaan.

Ja jos tulisivat, pääsisivät tutustumaan korkeatasoiseen sairaanhoitoomme, kirurginen osasto, päävammat ... !!!

Vierailija
ruskamies
Iltalehti tänään tekee hissitestin Stockalla avokaulaisella naisella ... !

Läpäisitkö testin KUNNIALLA? Osasitko vilkuilla OIKEAOPPISESTI?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat