Ilmaisutaito

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Käyttäessämme suoran informaation sijaan kiertoilmaisuja, ääneen ilmaisemattomia toiveita ja odotuksia saatamme kokea pettymyksiä. Loukkaannumme, kun toisen kristallipallo ei toimi.
Pyytäessämme, kysyessämme suoraan, varmistaessamme tulleemme ymmärretyiksi, mahdollisuus pettymykseen on olemassa, mutta myös mahdollisuudet onnistumiseen paranevat huomattavasti.
Kun jätämme toiveemme ilmaisematta, ikään kuin "roikkumaan" toiveeksi, mitä tällöin oikeastaan tapahtuu ja miksi näin teemme?

Miksi oletamme ja onko ylipäätään tarpeen olettaa toisen tietävän mitä haluamme?

Sivut

Kommentit (22)

PeterH
Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005

Kiertoilmaisut lienevät jonkinasteinen älykkyystesti, tapa kokeilla kepillä jäätä, että hiffaako toinen vai onko se taNpio. Se lienee se pointti, eikä välttämättä tahtonsa saaminen läpi.

Vierailija

Onhan se ihan kiva jos pystyy keskustelemaan asioista siten, että molemmat ymmärtää.

Itse käytän joskus kiertoilmauksia/vertauksia korostaakseni jotakin asiaa joka muuten ei ilmenisi niin selkeästi. Eli muuttamalla asioiden "mittakaavaa" voi saada toisen näkemään asian eritavalla tai ymmärtämään sen helpommin.

En kyllä koskaan ole ajatellut, että sitä voisi käyttää "älykkyystestinä" kartoittamaan toisen ajatusmaailmaa. Mitä hyötyä siitä sitten on jos huomaa ettei toinen tajua?

Vierailija

Katsoin kohtauksen engl. sarjasta, jossa on köyhempää väkeä. 13 v tyttö ja poika istuvat kadun varrella ja katselevat toista paria pussaamassa. Poika katsoo tyttöä silmiin ja kysyy: "Saanko koettaa sormella?" Tyttä ei sano mitään ja lähtee pois.
Epäsuora, tytössä itsessään halun sytyttävä lähestyminen olisi tuottanut tulosta, tuon töksäytyksen sijaan. Tarvitsee aikaa virittyä samalle taajuudelle ja nollata epävarmuutensa asian mielekkyyden suhteen. Epäsuoruus on kunnioittavaa.

Vierailija

Henkilökohtaisesti ajattelen kiertoilmaisun olevan opittu malli. Jossain vaiheessa elämää oman mielipiteen ilmaiseminen on jäänyt tilaan, jossa sen kokeminen tärkeänä on jäänyt oppimatta.
Antamalla informaatiota vain heikosti tai ollenkaan jättäydymme vastuusta l. jätämme vastuun kuulijalle. Sheikkaa palloa ja katso. Katso ja näe minut!
Uskallammeko tällöin i t s e katsoa, ja ymmärrämmekö näkemäämme?

Osumatarkkuudesta voi toki päätellä kuinka pitkä kanssakäyminen henkilökemioilla on takanaan. Avioparit lukevat toisiaan kuin avointa kirjaa.
Vai lukevatko? Ja jos lukevat, miten tähän on päädytty?
Voiko kahden ihmisen kommunikointi olla tasolla t i e d ä n mitä ajattelet?

Poika katsoo tyttöä silmiin ja kysyy: "Saanko koettaa sormella?" Tyttä ei sano mitään ja lähtee pois.
Epäsuora, tytössä itsessään halun sytyttävä lähestyminen olisi tuottanut tulosta, tuon töksäytyksen sijaan.



Voimme arvailla. Voiko halua sytyttää vai olisiko se asia, joka vain tapahtuu jos on tapahtuakseen?

Epäsuoruus on kunnioittavaa.

Ymmärtääkseni tällaisena(kin) se ainakin halutaan nähdä.

Vierailija

Itselleni tuli mieleen, omaan kiertoilmaisuun saamani vastineen kautta, että kiertoilmaisun käyttäminen on ilmaisutaidottomuutta.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Ajettelin hakata sitä, mikä on päässä. Pitäisi löytyy tunempi ääni vehkeeseen, mutta super sound model ek-882 on mikä on. miksi nuotti ei voisi syntyä itsestään? paranee siihen luottaa. Koko yhteiskunta saa painua vekarajärvelle. kolistan meneen.

http://www.youtube.com/watch?v=8s13sASS5F4

tämä on naurattanut lot.

http://www.youtube.com/watch?v=WvTxWD7I ... re=related

saisi puhua vähemmän ja vaikka laulaa

Hyvin polkee.

Vierailija

Äkkiseltään kuvittelisi, että itsensä ilmaiseminen niin, että tulee oikein ymmärretyksi olisi ihmiselle se kannattavin tapa lähestyä toista ihmistä. Suoran viestinnän ei tarvitse olla epäkohteliasta tai hyökkäävää.
Jos jätämme kristallipallon tulkinnan toiselle ja kritisoimme tulkintaa. Mitä se kertoo meistä itsestämme?
Kun vaimoni/mieheni/lapseni/ystäväni ei ymmärrä minua? Emme ole samalla aaltopituudella…
Ilmaisu vaatii läsnäoloa.

En osaa oikein ilmaista itseäni, mutta yritän.

Urautuneiden ajattelutapojen tomutusta.

Josko omien ajatusten pelko estää niiden esittämisen suoraan? En esitä asiaa suoraan - enpä ainakaan tule nolatuksi ja voin aina vetäytyä. Voin esittää asian toisenlaisessa valossa, kieltää tarkoittaneeni tai muuttaa tarkoitusta. Pelaan peliä.
Helpompi pelata kuin pelätä ääneen. Ja jos pelkään ilmaista itseäni, mitä menetettävää minulla silloin on?

Vierailija

Käyttäessäni luontevasti epäsuoraa viestintää oletan tietenkin toistenkin tekevän niin. Tämä taas aiheuttaa sen, että suoraankin viestintään keksitään herkästi useita mahdollisia variaatiomahdollisuuksia, oletuksia viestin sisällöstä. Variaatiot saattavat värikkyydessään hämmentää. Toisinaan käy niin, ettei kumppani edes ymmärrä, että viestin voi niin moninaisin tavoin tulkita.
Mielikuvitusrikkautta vai silkkaa oletuksia oletuksien päälle?

Läsnäolon lisäksi ilmaisutaito on vuorovaikutusta. Haluan tulla sekä kuulluksi että oikein ymmärretyksi sekä olen valmis kuuntelemaan ja ymmärtämään. Tee itsesi ymmärretyksi. Ymmärrä itseäsi.

Vierailija

Tuosta samalla aaltopituudella olemisesta. Siinä on jotakin perää. Ihan vieraaseen ihmisryhmään joutuessa hyvin pian selviää kenen kanssa "synkkaa" ja kenen kanssa ei kerta kaikkiaan löydy samaa kieltä, eli persoonat ovat kaukana toisistaan.

Jotkut vaikuttavat olevan kaikkien seurassa kuin kala vedessä. Taitoa voi varmaan opetella, mutta joillekin se on helpompaa kuin toisille. Joitakin matkaoppaita olen suorastaan ihaillut heidän sosiaalisten taitojensa ansiosta. On muitakin ammattiryhmiä, joissa tarvitaan huomattavan hyvää kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa työn puitteissa. Varmaan heilläkin on siviilissä suunnilleen samat perusmieltymykset kuin muillakin.

Vierailija
Kaneli
Käyttäessämme suoran informaation sijaan kiertoilmaisuja, ääneen ilmaisemattomia toiveita ja odotuksia saatamme kokea pettymyksiä. Loukkaannumme, kun toisen kristallipallo ei toimi.
Pyytäessämme, kysyessämme suoraan, varmistaessamme tulleemme ymmärretyiksi, mahdollisuus pettymykseen on olemassa, mutta myös mahdollisuudet onnistumiseen paranevat huomattavasti.
Kun jätämme toiveemme ilmaisematta, ikään kuin "roikkumaan" toiveeksi, mitä tällöin oikeastaan tapahtuu ja miksi näin teemme?

Miksi oletamme ja onko ylipäätään tarpeen olettaa toisen tietävän mitä haluamme?

Loukkaantumaan kykenee vain se, joka itse on samaa mieltä itsestään haukkujan kanssa. Esim. neekeriä panee VAIN hymyilyttämään, jos joku haukkuu häntä neekeriksi, jos siis tuo neekeri on itsensä kanssa sinut.

Loukkaantumisen tunne siitä, ettei kristallipallo toimi kertoo itselle, että on läksyjä tekemättä. Elämä on koulu.

Koskaan ei ole mahdollista mennä konkreettisesti toisen housuihin, siksi ei ole olemassa tarvetta kuvitella, (toivoa yms.) että tietäisi muiden paitsi itsensä halut.

Ylipäätänsä sanoilla voidaan kuvailla vain suuntaa antavasti, jokainen sitten ottaa ja tarkastelee lukemaansa/kuulemaansa omista tarpeistaan lähtöisin.

Tuo on erittäin tärkeä pointti, että pyrkii varmistamaan tulleensa ymmärretksi (mahdollisimman) oikein, mutta aikas harvat ovat niin hyviä itsensä parhaita ystäviä, että varmistus (yritys) on miellyttävä ja siksi kiinnostava tapahtuma.

Lapset ovat sitkeitä yrittäjiä, he luonnostaan pyrkivät ilmaisemaan itsensä suoraan, heistä voi ottaa oppia.

Vierailija
PeterH
Kiertoilmaisut lienevät jonkinasteinen älykkyystesti, tapa kokeilla kepillä jäätä, että hiffaako toinen vai onko se taNpio. Se lienee se pointti, eikä välttämättä tahtonsa saaminen läpi.

Kiertotie (kierotie) on yritys ohittaa itsensä, luullaan, että kun testaa toista voi sitten mukamas saada ymmärrystä suhteesta elämään. No saahan siinä.. saattaa tulla mestariksi testaajana. Mutta silloin tapahtuu niin, että syntyy sitä elämätöntä elämää...

Se että henkilö haluaa tulla mahdollisimman oikein ymmärretyksi, ei tarkoita oman tahdon läpi saamista, vaan sitä, että saa mahdollisuuden tulla ymmärretyksi oikein.

Ja jos kaksi haluaa samaa, on elämä päivittäin kaukana tylsyydetä, roolinveto elämästä.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Kakofooni eli ihmisääni on niin seksikäs, että kaikki tasasoinnut kuullostaa aivan karseilta. Onneksi vipraa sentään vähän käytellään.

Yksittäiset eri aikaa soivat äänet menettelee. Kolme tasapistettä repii jo melkolailla. Yleensä toki paremmin toimii sellainen homma, että on hieman erillään soiva vahva ääni ja taustalla pillittää joku lisä revitys.

Suoralla haravalla vedetty A_E_G on melko karsia. C: F-A on jo parempi. leveellä harvalla ala-a-e-g. kohtuullinen.

paras olisi ala-c ja seuraava e ja sitten a ja ylennetty keski-C

Hyvin polkee.

Vierailija

On surku kuinka paljon asioita jätämme ilmaan ”roikkumaan” ilmaisematta ääneen toiveitamme, toivoen toisen ymmärtävän hienovaraisista viitteistä tai pelkästä tyhjästä.
Saatamme käyttää täysin päinvastaista tapaa lähestyä asiaa. Kiellämme, kun olisi mahdollisuus myöntyä – myönnymme, sitä kuitenkaan oikeasti tahtomatta.
Purnaamme, puremme hammasta, kun suostumme tahtomattamme. Teemme – luomme itse olomme.
Uskallamme jättää – yhdestä ja ainokaisesta elämästä – huolimatta itsemme ”heitteille”.


aikas harvat ovat niin hyviä itsensä parhaita ystäviä, että varmistus (yritys) on miellyttävä ja siksi kiinnostava tapahtuma.



...juurikin näin.

Mitä ihmiset sitten ihmissuhteiltaan toivovat?

Aaltopituutta, jossa kokea itsensä. Kokea hyväksyntää. Tuntea itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Tämä kaikki paradoksaalisesti usein tutustumatta edes itse siihen kuka oikein on.
Äärimmäisen hankala yhdistelmä toiveita ellemme itse ole sitä mitä olemme.
Usein vain toivoisimme olevamme tai toivoisimme itsemme sijaan olevamme jotain muuta. Jotain mitä jostain syystä emme itse usko jo olevamme.
Ikään kuin toisen läsnäolo saisi yrittämään suurta tai pientä huijausta.

Silmiini osui lööppi, jossa laulajatar ilmaisi : ”Uuden rakkauden antavan hänelle mahdollisuuden olla sellainen kuin hän on.”

Eikö olisi kuitenkin oletettavaa, että kyse on ennen kaikkea ei niinkään toisesta vaan siitä, että i t s e annamme itsemme olla sitä mitä olemme.
Olla itselleen armollinen. Uskaltaa elää ihmeessä.

Yhteinen aallonpituus on varmasti saavutettavissa. Toisesta ei tarvitse pitää jos kommunikointi on tasolla, jossa ei haeta oikeaa tai väärää. Kommunikointi ei ole valtataistelua eikä kilpailua.

Suurena kompastuskivenä itsensä ilmaisemisessa, kommunikoinnissa parisuhdekumppanin kanssa näen leiman parisuhdekumppani. Ikään kuin parisuhde olisi suhde, jota suoritetaan. Tullaan joksikin suhteessa.

Ystävyyssuhde mielletään luonteeltaan henkilökohtaiseksi avoimeksi suhteeksi, jossa salaisuudet ja persoonallisuus ovat positiivisia ominaisuuksia. Ne saavat näkyä.
Yllättävää kyllä itsensä tai parisuhdekumppanin näkeminen parhaana ystävänä ei olekaan yksinkertaista.

Vähän kuin olisi kiire olla tutustumatta ihmisen itsensä suhteeseen itseys.

Nyt on vähemmän kiirettä…

Se että henkilö haluaa tulla mahdollisimman oikein ymmärretyksi, ei tarkoita oman tahdon läpi saamista, vaan sitä, että saa mahdollisuuden tulla ymmärretyksi oikein.

Erittäin kauniisti oikein sanottu. Kiitos qaz

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat