Seuraa 
Viestejä45973

Käyttäessämme suoran informaation sijaan kiertoilmaisuja, ääneen ilmaisemattomia toiveita ja odotuksia saatamme kokea pettymyksiä. Loukkaannumme, kun toisen kristallipallo ei toimi.
Pyytäessämme, kysyessämme suoraan, varmistaessamme tulleemme ymmärretyiksi, mahdollisuus pettymykseen on olemassa, mutta myös mahdollisuudet onnistumiseen paranevat huomattavasti.
Kun jätämme toiveemme ilmaisematta, ikään kuin "roikkumaan" toiveeksi, mitä tällöin oikeastaan tapahtuu ja miksi näin teemme?

Miksi oletamme ja onko ylipäätään tarpeen olettaa toisen tietävän mitä haluamme?

Sivut

Kommentit (22)

PeterH
Seuraa 
Viestejä2875

Kiertoilmaisut lienevät jonkinasteinen älykkyystesti, tapa kokeilla kepillä jäätä, että hiffaako toinen vai onko se taNpio. Se lienee se pointti, eikä välttämättä tahtonsa saaminen läpi.

Onhan se ihan kiva jos pystyy keskustelemaan asioista siten, että molemmat ymmärtää.

Itse käytän joskus kiertoilmauksia/vertauksia korostaakseni jotakin asiaa joka muuten ei ilmenisi niin selkeästi. Eli muuttamalla asioiden "mittakaavaa" voi saada toisen näkemään asian eritavalla tai ymmärtämään sen helpommin.

En kyllä koskaan ole ajatellut, että sitä voisi käyttää "älykkyystestinä" kartoittamaan toisen ajatusmaailmaa. Mitä hyötyä siitä sitten on jos huomaa ettei toinen tajua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Katsoin kohtauksen engl. sarjasta, jossa on köyhempää väkeä. 13 v tyttö ja poika istuvat kadun varrella ja katselevat toista paria pussaamassa. Poika katsoo tyttöä silmiin ja kysyy: "Saanko koettaa sormella?" Tyttä ei sano mitään ja lähtee pois.
Epäsuora, tytössä itsessään halun sytyttävä lähestyminen olisi tuottanut tulosta, tuon töksäytyksen sijaan. Tarvitsee aikaa virittyä samalle taajuudelle ja nollata epävarmuutensa asian mielekkyyden suhteen. Epäsuoruus on kunnioittavaa.

Henkilökohtaisesti ajattelen kiertoilmaisun olevan opittu malli. Jossain vaiheessa elämää oman mielipiteen ilmaiseminen on jäänyt tilaan, jossa sen kokeminen tärkeänä on jäänyt oppimatta.
Antamalla informaatiota vain heikosti tai ollenkaan jättäydymme vastuusta l. jätämme vastuun kuulijalle. Sheikkaa palloa ja katso. Katso ja näe minut!
Uskallammeko tällöin i t s e katsoa, ja ymmärrämmekö näkemäämme?

Osumatarkkuudesta voi toki päätellä kuinka pitkä kanssakäyminen henkilökemioilla on takanaan. Avioparit lukevat toisiaan kuin avointa kirjaa.
Vai lukevatko? Ja jos lukevat, miten tähän on päädytty?
Voiko kahden ihmisen kommunikointi olla tasolla t i e d ä n mitä ajattelet?

Poika katsoo tyttöä silmiin ja kysyy: "Saanko koettaa sormella?" Tyttä ei sano mitään ja lähtee pois.
Epäsuora, tytössä itsessään halun sytyttävä lähestyminen olisi tuottanut tulosta, tuon töksäytyksen sijaan.



Voimme arvailla. Voiko halua sytyttää vai olisiko se asia, joka vain tapahtuu jos on tapahtuakseen?

Epäsuoruus on kunnioittavaa.

Ymmärtääkseni tällaisena(kin) se ainakin halutaan nähdä.

slam
Seuraa 
Viestejä2129

Ajettelin hakata sitä, mikä on päässä. Pitäisi löytyy tunempi ääni vehkeeseen, mutta super sound model ek-882 on mikä on. miksi nuotti ei voisi syntyä itsestään? paranee siihen luottaa. Koko yhteiskunta saa painua vekarajärvelle. kolistan meneen.

http://www.youtube.com/watch?v=8s13sASS5F4

tämä on naurattanut lot.

http://www.youtube.com/watch?v=WvTxWD7I ... re=related

saisi puhua vähemmän ja vaikka laulaa

Hyvin polkee.

Äkkiseltään kuvittelisi, että itsensä ilmaiseminen niin, että tulee oikein ymmärretyksi olisi ihmiselle se kannattavin tapa lähestyä toista ihmistä. Suoran viestinnän ei tarvitse olla epäkohteliasta tai hyökkäävää.
Jos jätämme kristallipallon tulkinnan toiselle ja kritisoimme tulkintaa. Mitä se kertoo meistä itsestämme?
Kun vaimoni/mieheni/lapseni/ystäväni ei ymmärrä minua? Emme ole samalla aaltopituudella…
Ilmaisu vaatii läsnäoloa.

En osaa oikein ilmaista itseäni, mutta yritän.

Urautuneiden ajattelutapojen tomutusta.

Josko omien ajatusten pelko estää niiden esittämisen suoraan? En esitä asiaa suoraan - enpä ainakaan tule nolatuksi ja voin aina vetäytyä. Voin esittää asian toisenlaisessa valossa, kieltää tarkoittaneeni tai muuttaa tarkoitusta. Pelaan peliä.
Helpompi pelata kuin pelätä ääneen. Ja jos pelkään ilmaista itseäni, mitä menetettävää minulla silloin on?

Käyttäessäni luontevasti epäsuoraa viestintää oletan tietenkin toistenkin tekevän niin. Tämä taas aiheuttaa sen, että suoraankin viestintään keksitään herkästi useita mahdollisia variaatiomahdollisuuksia, oletuksia viestin sisällöstä. Variaatiot saattavat värikkyydessään hämmentää. Toisinaan käy niin, ettei kumppani edes ymmärrä, että viestin voi niin moninaisin tavoin tulkita.
Mielikuvitusrikkautta vai silkkaa oletuksia oletuksien päälle?

Läsnäolon lisäksi ilmaisutaito on vuorovaikutusta. Haluan tulla sekä kuulluksi että oikein ymmärretyksi sekä olen valmis kuuntelemaan ja ymmärtämään. Tee itsesi ymmärretyksi. Ymmärrä itseäsi.

Tuosta samalla aaltopituudella olemisesta. Siinä on jotakin perää. Ihan vieraaseen ihmisryhmään joutuessa hyvin pian selviää kenen kanssa "synkkaa" ja kenen kanssa ei kerta kaikkiaan löydy samaa kieltä, eli persoonat ovat kaukana toisistaan.

Jotkut vaikuttavat olevan kaikkien seurassa kuin kala vedessä. Taitoa voi varmaan opetella, mutta joillekin se on helpompaa kuin toisille. Joitakin matkaoppaita olen suorastaan ihaillut heidän sosiaalisten taitojensa ansiosta. On muitakin ammattiryhmiä, joissa tarvitaan huomattavan hyvää kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa työn puitteissa. Varmaan heilläkin on siviilissä suunnilleen samat perusmieltymykset kuin muillakin.

Kaneli
Käyttäessämme suoran informaation sijaan kiertoilmaisuja, ääneen ilmaisemattomia toiveita ja odotuksia saatamme kokea pettymyksiä. Loukkaannumme, kun toisen kristallipallo ei toimi.
Pyytäessämme, kysyessämme suoraan, varmistaessamme tulleemme ymmärretyiksi, mahdollisuus pettymykseen on olemassa, mutta myös mahdollisuudet onnistumiseen paranevat huomattavasti.
Kun jätämme toiveemme ilmaisematta, ikään kuin "roikkumaan" toiveeksi, mitä tällöin oikeastaan tapahtuu ja miksi näin teemme?

Miksi oletamme ja onko ylipäätään tarpeen olettaa toisen tietävän mitä haluamme?

Loukkaantumaan kykenee vain se, joka itse on samaa mieltä itsestään haukkujan kanssa. Esim. neekeriä panee VAIN hymyilyttämään, jos joku haukkuu häntä neekeriksi, jos siis tuo neekeri on itsensä kanssa sinut.

Loukkaantumisen tunne siitä, ettei kristallipallo toimi kertoo itselle, että on läksyjä tekemättä. Elämä on koulu.

Koskaan ei ole mahdollista mennä konkreettisesti toisen housuihin, siksi ei ole olemassa tarvetta kuvitella, (toivoa yms.) että tietäisi muiden paitsi itsensä halut.

Ylipäätänsä sanoilla voidaan kuvailla vain suuntaa antavasti, jokainen sitten ottaa ja tarkastelee lukemaansa/kuulemaansa omista tarpeistaan lähtöisin.

Tuo on erittäin tärkeä pointti, että pyrkii varmistamaan tulleensa ymmärretksi (mahdollisimman) oikein, mutta aikas harvat ovat niin hyviä itsensä parhaita ystäviä, että varmistus (yritys) on miellyttävä ja siksi kiinnostava tapahtuma.

Lapset ovat sitkeitä yrittäjiä, he luonnostaan pyrkivät ilmaisemaan itsensä suoraan, heistä voi ottaa oppia.

PeterH
Kiertoilmaisut lienevät jonkinasteinen älykkyystesti, tapa kokeilla kepillä jäätä, että hiffaako toinen vai onko se taNpio. Se lienee se pointti, eikä välttämättä tahtonsa saaminen läpi.

Kiertotie (kierotie) on yritys ohittaa itsensä, luullaan, että kun testaa toista voi sitten mukamas saada ymmärrystä suhteesta elämään. No saahan siinä.. saattaa tulla mestariksi testaajana. Mutta silloin tapahtuu niin, että syntyy sitä elämätöntä elämää...

Se että henkilö haluaa tulla mahdollisimman oikein ymmärretyksi, ei tarkoita oman tahdon läpi saamista, vaan sitä, että saa mahdollisuuden tulla ymmärretyksi oikein.

Ja jos kaksi haluaa samaa, on elämä päivittäin kaukana tylsyydetä, roolinveto elämästä.

slam
Seuraa 
Viestejä2129

Kakofooni eli ihmisääni on niin seksikäs, että kaikki tasasoinnut kuullostaa aivan karseilta. Onneksi vipraa sentään vähän käytellään.

Yksittäiset eri aikaa soivat äänet menettelee. Kolme tasapistettä repii jo melkolailla. Yleensä toki paremmin toimii sellainen homma, että on hieman erillään soiva vahva ääni ja taustalla pillittää joku lisä revitys.

Suoralla haravalla vedetty A_E_G on melko karsia. C: F-A on jo parempi. leveellä harvalla ala-a-e-g. kohtuullinen.

paras olisi ala-c ja seuraava e ja sitten a ja ylennetty keski-C

Hyvin polkee.

On surku kuinka paljon asioita jätämme ilmaan ”roikkumaan” ilmaisematta ääneen toiveitamme, toivoen toisen ymmärtävän hienovaraisista viitteistä tai pelkästä tyhjästä.
Saatamme käyttää täysin päinvastaista tapaa lähestyä asiaa. Kiellämme, kun olisi mahdollisuus myöntyä – myönnymme, sitä kuitenkaan oikeasti tahtomatta.
Purnaamme, puremme hammasta, kun suostumme tahtomattamme. Teemme – luomme itse olomme.
Uskallamme jättää – yhdestä ja ainokaisesta elämästä – huolimatta itsemme ”heitteille”.


aikas harvat ovat niin hyviä itsensä parhaita ystäviä, että varmistus (yritys) on miellyttävä ja siksi kiinnostava tapahtuma.



...juurikin näin.

Mitä ihmiset sitten ihmissuhteiltaan toivovat?

Aaltopituutta, jossa kokea itsensä. Kokea hyväksyntää. Tuntea itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Tämä kaikki paradoksaalisesti usein tutustumatta edes itse siihen kuka oikein on.
Äärimmäisen hankala yhdistelmä toiveita ellemme itse ole sitä mitä olemme.
Usein vain toivoisimme olevamme tai toivoisimme itsemme sijaan olevamme jotain muuta. Jotain mitä jostain syystä emme itse usko jo olevamme.
Ikään kuin toisen läsnäolo saisi yrittämään suurta tai pientä huijausta.

Silmiini osui lööppi, jossa laulajatar ilmaisi : ”Uuden rakkauden antavan hänelle mahdollisuuden olla sellainen kuin hän on.”

Eikö olisi kuitenkin oletettavaa, että kyse on ennen kaikkea ei niinkään toisesta vaan siitä, että i t s e annamme itsemme olla sitä mitä olemme.
Olla itselleen armollinen. Uskaltaa elää ihmeessä.

Yhteinen aallonpituus on varmasti saavutettavissa. Toisesta ei tarvitse pitää jos kommunikointi on tasolla, jossa ei haeta oikeaa tai väärää. Kommunikointi ei ole valtataistelua eikä kilpailua.

Suurena kompastuskivenä itsensä ilmaisemisessa, kommunikoinnissa parisuhdekumppanin kanssa näen leiman parisuhdekumppani. Ikään kuin parisuhde olisi suhde, jota suoritetaan. Tullaan joksikin suhteessa.

Ystävyyssuhde mielletään luonteeltaan henkilökohtaiseksi avoimeksi suhteeksi, jossa salaisuudet ja persoonallisuus ovat positiivisia ominaisuuksia. Ne saavat näkyä.
Yllättävää kyllä itsensä tai parisuhdekumppanin näkeminen parhaana ystävänä ei olekaan yksinkertaista.

Vähän kuin olisi kiire olla tutustumatta ihmisen itsensä suhteeseen itseys.

Nyt on vähemmän kiirettä…

Se että henkilö haluaa tulla mahdollisimman oikein ymmärretyksi, ei tarkoita oman tahdon läpi saamista, vaan sitä, että saa mahdollisuuden tulla ymmärretyksi oikein.

Erittäin kauniisti oikein sanottu. Kiitos qaz

Kun en vielä hyväksy itsessä kaikkea sitä miltä tuntuu, yritän esim. käyttää vihjailevaa tyyliä. Tuosta tyylistä voi oppia oleellisen, ettei vihje ensisijaisesti ole tarkoitettu toiselle itselle vaan ihan vain itselle. (Ihminen on kuin puhuva pää ja TOISISTA puhuvista päistä - jos elämme vastuun ottavina - voimme vain provosoitua.)

Vihjeen vihjeenä kuulija tietenkin avittaa välittämisen pakosta johtuen toista itseä ymmärtämään itseään esim. sanomalla/peilaamalla: mitä yrität kertoa? (Jos saman katon alla asuu on pakotettu avittamaan toista peilauksessa, kun toisen itsen paras on yksi yhteinen paras.)

Hyvät tavat - sosiaalisuus - ovat pirullinen "keksintö". Niitä jos tuijottaa ei yksikään saa olla omanlaisensa koskaan. Esim. täytyy muka puhua silloin kun haluttaisi olla vain hiljaa, ja sitten kun haluttaisi puhua olisikin muka syytä olla vaiti...

Kyllä, luomme itse olomme. Ellen opi kuuntelemaan itseä, syntyy heitteillejättöjä ja hylkäämistilanteita. Kun en ole itselle uskollinen, ei ole olo hyvä, mutta pahaoloisuus onkin erittäin hyvä ilmiö, jos otan sen todesta ja alan tarkastella SITÄ vihjeenä. (Lopulta tulee aika, jolloin on itse lopettanut vihjailu tyylin. On kuin ihmisessä olisi kaksi persoonaa.. hyvän ja pahan olon tuottajat. Ja tavallaan onkin, on MINÄ ja on itse. Itse elämä. Minä ja itse käyvät ihmisessä keskustelua, että mikä on hyvää ja mikä pahaa, paitsi ettei sitä saa elinaikanaan oppia tietämään, eli sitä ei pystytä sanoilla ilmaisemaan, riittää, että olonsa tiedostaa.)

Jos näen toisen yrittävän hujjata, en voi nähdä sitä ellen ole oppinut näkemään minun oman minän huijausyrityksiä. Ihmisen minä on kuin lapsi, ei se ymmärrä... mutta ihmisen itse ymmärtää, että huijaus yritys on kuin piilosilla oloa. En siis mitään vaarallista ja aika tulee näyttämään, koska piiloleikki on alkanut kyllastyttämään tuttuudellaan, on aika jättää lapsuus taakse.

Sanoilla ei voi ilmaista rakastamista, siksi rakkauslaulut (yms.) eivät kerro (vapaudesta) välittämisestä, vaan niillä ilmaistaan kaupallisuutta. Niillä pönkitetään egoa/minää, jonka "rakkaus" on ehtoja sisältävää ja siksi maksullista.

Nimenomaan, että annamme itsemme olla sitä mitä olemme. Ettemme kerjää sitä muilta, ettemme ole krjäläisiä, kun itse on ihmisessä se joka jo aidosti elämää rakastaa. Niinpä, uskaltakaamme elää ihmeessä.

Yhteinen aallonpituus on jo saavutettu, se on kaikkien itsessä valmiina syntymästä lähtien, ei vain tule uskoa pelokasta pelottelija minää. Niin, eikä todellakaan tarvitse hakea oikeaa tai väärä, tai kilpailla (kilvoitella)muuta kuin itsen kanssa itsessä olevaa minää kyseenalaistaen.

On se, siis kompastuskivi. Katson toista ja näen selkeasti, että hänellä on suhde VAIN itseensä.. kuten minullakin ja olemme tasa-arvoisia ja vapaita ihmisiä elämään suhdetta omaan elämäämme todeksi, on kykyä ottaa se tila minkä tarvitsee... en halua kerjätä, jottei toisen ego herää pullistelemaan, en tahdo toista vietellä pahaan oloon, enkä suostu kompromisseihin tärkeissä asioissa, ja haluan toisen itsen parasta, edellyttäen, että toinen on kertonut että mikä se kulloinkin on. Ei eilen tai ylihuommenna vaan nyt tänään tässä.

Niin, eikö ole kummallista, etteikö se ihminen, jonka kanssa on pannut hyntteet yhteen, olisi muka ystävä ... tai se, joka olet itse. Ego kyl väittää, ettei täällä mitään ystävii ole, mutta mitäpä kuuntelemaan minää, joka on näyttänyt olevansa kaikkea muuta kuin yksi elämä itse.

Kiitos itsellesi Kaneli!

Kiireettömyyksiin

Koska itseilmaisutaito on (hämäystä) puutteellista ts. opintojen alla, kyse onkin herkästi ei ihmissuhteiden vaan elämän suorittamisesta.
Elämisen, vastuun omasta elämästä kantamisen – ilman, että piiloutuu yhden jos toisenkin syyn taakse – tämä ja tämä päätös perustuu…
Valikoimme käyttötarkoitukseen sekä tilanteeseen sopivan, usein sosiaalisesti sopivan syyn. Toki se on syy, mutta peittää alkuperäisen ajatuksen.
Kuvittelen, että on mahdollista harhauttaa itsensä pitämään tätä totuutena. Uskoa siis itse, että ihan oikeasti, omat vaikutusmahdollisuudet elämään ovat tasan nolla.
Rehellinen ajatus ei siis saa toisinaan kuin takarivinpaikan. Se jää hiljaiseen enemmistöön.

Ja kyllä; paha olo on ihan helvetin hyvä, rakastettava indikaattori.

Kun elämä on suorittamista, kosketuspinnan löytyminen kokemukselliseen elämykseen elämästä tässä ja nyt, elää itsensä eläväksi tai tuntea elävänsä. Miten se ei tunnu aina helpolta!?
Yhteys on aina olemassa, kyllä. Elämä antaa meidän lipua ikään kuin elämän siivellä, kohtaamatta itseä. Minälle on aina tilaa ja kyllä, toisinaan se harhauttaa kuvittelemaan olemaan jotain.

Lapset ovat, mutta selittämätön pahaolotila, jota lapsi ei saa auki – sanoiksi. Joko se on piiloutumista? Joko siemen on puhjennut? Missä vaiheessa ihminen kadottaa yhteytensä itseen… Ehkä se on kadotettava, pelastuakseen elämälle, uudelleen, kun on sen aika.
Vain tsiljoona kertaa.

Luulen, että yritän liikaa. Kismittää, kun virta vie muka vain hetkittäin, kun haluaisi tempautua sen mukaan. Ahne?

Kiitos - Kiireetön

Alveron
Seuraa 
Viestejä3639

Ihmiset pelkäävät väärässä olemista. Joillekin ei vaan saa sanoa asioita, todellakin ottavat kaiken kilpailuna: jos on väärässä, on huonompi ihminen.
Todella huono itsetunto joillakin, se voi ilmetä juuri haluttomuutena keskustella mistään vähänkään vaikeammasta. Voidaan loukkaantua pienestäkin kritiikistä tai erimielisyyksistä. Voi johtua huonoista kokemuksistakin, on tullut kiusattuksi tai vastaavaa. Itseänikin on kyllä kiusattu lapsena, eikä itsetuntokaan maailman korkein ole, minulle saa silti sanoa mitä vaan. Enpä tiedä mistä milloinkin johtuu haluttomuus kommunikoida. Joidenkin lempimusiikkia ei saa haukkua, poliittisista näkemyksistä ei saa edes puhua. Kritiikki ja eriävät mielipiteet otetaan kilpailuna, loukkauksena koko henkilöä kohtaan, kaikkea mitä edustaa, vaikka keskusteltaisiin vain yhdestä asiasta.

-Ai sä luulet olevas parempi ku mä?

-Halusin vain keskustella. En torju ja hauku sinua, vaikka olisit väärässä tai erimieltä

-"En minä ole väärässä, älä vittuile!!!"
(tai hiljaista mökötystä)

qaz
Loukkaantumaan kykenee vain se, joka itse on samaa mieltä itsestään haukkujan kanssa.

Minä vaikutuin tästä quotesta. Aikaisemmin olen pitänyt sinua puolitrolli-selittäjänä. Hienoa, että ajatuksesi tulivat edes viiveellä perille. Itsetuntemus todella on aliarvostettua, sillä eihän se ole mukavaa, kun pitää tutustua myös omiin vikoihin ja vääriin uskomuksiin.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat