Nonformaatio - epätieto

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

joskus muutama vuosi sitten kehittelin päässäni lööppilehtien inspiroimana termin nonformaatio, jolla tarkoitan informaatiota, joka ei sisällä mitään "arvoa", eli on ns. paskanjauhantaa.

Eilen satuin lukaisemaan vanhan suomalaisen sananlaskun, joka meni osapuilleen näin:

"Tieto oppineen tekee, taito osaajaan, epätieto ei mitään. "

Tajusin että olin keksinyt pyörän uudelleen, vanha kansa on tämän jo tiennyt, ja vieläpä erittäin hienolla ilmaisulla varustettuna: Epätieto. Eli englannistunut versio siitä on tämä nonformaatio.

Mutta suomi on askelen edellä tässä, sen huomaa kun avaa tarkemmin sanaa epätieto.

Epätiedosta johtuu epätietoisuus. Millainen ihminen on epätietoinen?

Ja epätietoisuus kostuu sanoista epä ja tietoisuus. Tietoisuus taas kuvaa subjektiivista olemassaolon tuntua. Tietoisuus on myös ilmaus jolla kuvataan todellisuuden ymmärtämisen tasoa. Korkea tietoisuuden taso viittaa ylempään kykyyn ajatella, matala taso taas eläimellisempään.

Eli tässä meillä on jo kielellisesti selkeästi ilmaistuna mitä tapahtuu ihmiselle, joka elää nonformaation vallassa, eli seuraa nykypäivän roskamediaa, sekä lehdistä että televisiosta. Epätieto tekee ihmisen epätietoiseksi, eli ihmisen tietoisuus l. todellisuudentaju hämärtyy.

Olen 100% varma siitä, että tämä ymmärretään mediajohdon tasolla, ja että tarkoituksella hämärretään ihmisten todellisuudentajua, jotta ihmisiä olisi helpompi hallita.

Mikäli näin ei ole, niin tämä haitallinen vaikutus tulisi huomioida eikä ihmisi ä tulisi sellaiselle altistaa. Se on kuin psykologista pakokaasua.

Ei mikään ihme että ihmiset ovat niin huonossa jamassa. Tai pitäisikö sanoa, niin hirveän epätietoisia siitä mitä ympärillä tapahtuu.

Epätiedolla tuotetaan epätietoisuutta. Mielestäni sellainen on rikos ihmiskuntaa vastaan, ja tulisi välittömästi kriminalisoida.

Mutta ei, kuitataan asia vaan sillä että no sitähän ihmiset ostaa, ja se on vapautta se. Totta kai epätietoisuuteen kasvanut ostaa lisää epätietoa, kun ei tiedä epätiedossaan että on olemassa myös tietoa, joka johtaa tietoisuuteen.

Älkää veikkoset altistako itseänne liikaa epätiedolle, se vie teiltä tajunne, eli itsenne. Tai tehkää niin, mikäli se on pyrkimyksenne. Paetkaa harhoihin. Olkaa kuten päänsä hiekkaan työntäneet strutsit. Ette sillä pitkälle kyllä pötki, mutta tehkää kuten haluatte.

Kommentit (10)

Vierailija

Ihan hyvä oivallushan tuo on, mutta olisin kaivannut vähän enemmän esimerkkejä siitä, mikä kaikki on epätietoa. Onko nyt nimenomaan kyse merkityksettömästä tiedosta vaiko suoranaisesti väärästä tiedosta? Ihminenhän toisaalta kaipaa viihdettä, ja sen takiahan ne lööppilehdetkin menevät kaupaksi, ja tv-visailuille löytyy katsojia. Miljoona kertaa mieluummin minäkin lukisin iltapäivälehdistä esim. sellaisia juttuja, mitä Tiede-lehdessä yleensä on. Tai siis silloin yleensä ottaen lukisin niitä lehtiä.

Vierailija

Aivan totta, tuota epätietoa, hömppätietoa, on maailma tulvillaan. Ihminen joutuu kuitenkin itse olemaan suodattimena, ei media kontrolloi muuta kuin omia rahahanojaan.

On siis itse osattava hylätä turhanaikaiset, ja tarpeettomat "epätiedot"

Toiset saattavat tosin haluta juuri tälläistä, helppoa mielentäytettä, pintatunteiden, juoruiluntarpeen tyydytystä.

Vierailija

Tuo hömppätieto on kiva sana. Se ehkä ilmaisen epätiedon ja tiedon välisen eronkin. Ymmärsin Armitagen tarkoittavan epätiedolla henkistä roskaruokaa.

Olen samaa mieltä, että ylenpalttinen tulva turhaa tavaraa turruttaa ihmisiä. Olkoon tuo turha tavara sitten hömppätietoa, käytännöllistä hömpötystä tai fyysistä tavaraa.

Mitä tuo hömppätieto sitten voisi olla? Olisiko merkityksettömän, vähämerkityksellisen ja todellisuutta vääristävän informaation sekamelskaa. Tosin nykyihmisen toleranssi sellaiselle lienee melkoinen...

Vierailija

Mikä tahansa tieto voi olla huonoa tietoa: mietipä mikä ero on tonnilla kirjoja ja kirjasto, jossa nuo kirjat ovat järjestetty omiin hyllyihinsä. Voin ajaa sisääni dataa ja turhaa tietoa, kahmia kokemuksia, mutta minun pitäisi osata seuloa tarvitsenko tuota ja tuota tietoa ja minulla pitäisi olla jokin eettinen järjestelmä millä järjestelen kaiken kokemani ja oppimani - ettei tulisi sitä epätietoa, kasaa sitä ja tätä.

Hyvä topikki. Kiitos

Vierailija
Armitage

Olen 100% varma siitä, että tämä ymmärretään mediajohdon tasolla, ja että tarkoituksella hämärretään ihmisten todellisuudentajua, jotta ihmisiä olisi helpompi hallita.

Muuten ymmärrän kirjoituksesi, mutta tuosta olen eri mieltä. Olen 99 % varma siitä, että nonformaatiota suolletaan mediajohdon hyväksynnällä, koska se tuottaa rahaa.

Vierailija
dinoflagellat
Armitage

Olen 100% varma siitä, että tämä ymmärretään mediajohdon tasolla, ja että tarkoituksella hämärretään ihmisten todellisuudentajua, jotta ihmisiä olisi helpompi hallita.



Muuten ymmärrän kirjoituksesi, mutta tuosta olen eri mieltä. Olen 99 % varma siitä, että nonformaatiota suolletaan mediajohdon hyväksynnällä, koska se tuottaa rahaa.

Tähän sopii hyvin lontoonkielinen sanonta; "Never attribute to malice what can be explained by incompetence"

Toisella kotimaisella: ei tyhmä tahallaan tee.

Vierailija

Epätieto - hömppätieto - väärätieto - epäselvätieto - vääristävä tieto

Onko nuo turruttavia?
Onko nuo vaarallisia?

Kuten aikaisemmin kommentoin, luulisin, että nykyihmisen toleranssi informaation sekamelskalle on melkoinen. Tarkoitan tällä kykyä ottaa vastaan, suodattaa ja antaa mennä ohi.

Minusta joskus tuntuu, että oikea tieto olisi hömppätietoa turruttavampaa; erityisesti minun arvostamani ajankohtaisohjelmat! Niissä kerrotaan yksityiskohtaisia paljastuksia menneiden vuosien vääryyksistä (kuinka kansa oli sokea, kuinka suhteilla pelattiin). Niissä kerrotaan tulevista ongelmista, esim. kaivostoiminnan vaikutus Suomen luonnolle. Tieto on kovin faktamaista ja perusteellista. Mutta seuraavana päivänä se on jo ohi. Vain muutamat keskustelevat TV kanavan keskustelupalstalla. Mitään järkevää vaikuttamiskanavaa ei tarjota. Kansalle jää voimattomuuden ja avuttomuuden tunto. Eikö tämä ole hömppätietoa turruttavampaa ja siten vaarallisempaa?

Eikö tietotulva EU:sta hukata meitä? Kuka ymmärtää missä ollaan oikeasti menossa? Kuka tietää mihin pitäisi vaikuttaa ja miten ja miksi?

Yksi suuri yhteiskuntamme ongelma on yhä kasvava syrjäytyneiden määrä. Miksi ihmiset syrjäytyvät? Miksi oman paikan löytäminen yhteiskunnassa ja yhteisössä on yhä vaikeampaa? Hukkuvatko he höppätietoon? Toinen ongelma on keskimassan kyvyttömyys arvioida elämää (omaansa ja toisten) nenäänsä pidemmälle. Hukkuvatko hekin höppään? Ja kolmas ongelma on valtaa käyttävien (niin politiikassa, kuin rahavirtojen käsittelijät) vastuuttomuus muusta, kuin omasta onnestaan. Onko hömppä heidänkin ongelmansa?

Uskaltaisin jopa väittää, että hömpällä on osuutensa. Hömppällä tarkoitan tässä nyt kaikkia niitä rinakkaismaailmoja, joita informaatiotulvamme tarjoaa. Rinnakaismaailmat eivät kaiketi itsessään ole varsinainen ongelma, vaan se, että todellisuusmaailma on niin epäselvä, että siinä mukana pysyminen on liian vaikeaa ja siksi nuo rinnakkaismaailmat voivat imaista yksilön liian pitkälle pois realiteeteistä, joita kunkin olisi arjessaan huomoitava, omalla paikallaan. Eli hömppää pahempaa on ehkä kuitenkin oikean tiedon ja tieteen nimellä kulkevan tiedon kapea-alaisuus, huono laatu, ja huono tarjoilu.

En tarkoita tällä kommentillani sitä, että oikea tai hyvä tieto ratkaisisivat ongelmat.

Tarvitsemme demokratian entistä syvempää ymmärtämistä. Tarvitsemme yhteiskunnallisia rakenteita, jotka ovat aidon avoimia ja missä vaikuttaminen ja valitseminen informoidusti on mahdollista.

Vierailija
dinoflagellat
Armitage

Olen 100% varma siitä, että tämä ymmärretään mediajohdon tasolla, ja että tarkoituksella hämärretään ihmisten todellisuudentajua, jotta ihmisiä olisi helpompi hallita.



Muuten ymmärrän kirjoituksesi, mutta tuosta olen eri mieltä. Olen 99 % varma siitä, että nonformaatiota suolletaan mediajohdon hyväksynnällä, koska se tuottaa rahaa.

Samat sanat. Miksi mediajohto haluaisi "hallita" meitä? Pikemminkin homma on mainostoimistomeininkiä, jossa yritetään tehdä kaikesta mahdollisimman dynaamista, hienoa ja suosittua yhä vahvemmin keinoin. Maailmassa ei tapahdu kovinkaan paljon tärkeitä asioita joka päivä, mutta lehteä ja ohjelmaa pitää myydä.

Loppujen lopuksi me hallitaan mediajohtoa, mutta huonosti, koska meille tarjoillaan edelleenkin paskaa. Kulutustottumuksilla voi ohjata mediaa.

Mut hyvä topik, jään seuraamaan.

Vierailija

Media on väline, jonka perimmäinen tarkoitus on hallita massoja, tarpeen mukaan. Sen kautta pääasiallisesti levitetään joko propagandaa (uutiset, "dokumentit"), kannustetaan ja manipuloidaan kuluttamaan (mainokset), sekä epätiedon levittämiseen (viihde, viihdedokumentit) ja uskon että sen takia se on tehty. Se toimii myös tiedonvälityksen välineenä (oikeat dokumentit) ja oppimiseenkin se on vähäisesti valjastettu.

Mutta en usko että nämä jälkimmäiset ovat olleet perimmäinen tarkoitus, ja jos ovatkin, eivät selkeästi enää ole kovin paljoa edustettuina.

Suuriman osan ajasta telkkari suoltaa mainoksia, propagandaa, sekä epätietoa. Se on sääli. Voi olla että "kaikki" haluavat sitä, mutta minä en, eikä varmaan sekään enemmistö niistä, jotka eivät telkkaria katso. Käy kuten ihmisille, jotka eivät luota äänestyssysteemiin, eivätkä äänestä. Kukaan ei heitä kuuntele. Ei kirkossakaan ateisteja kuunnella.

Ja kyllä raha on varmasti perimmäinen tarkoitus, koska ilman rahaa ei voi hallita. Mutta ei raha ole kaiken tarkoitus, se on väline, jolla saavutetaan status, jonka avulla voi loisia. Toisin sanoen on varaa palkata muut tekemään hommat puolestasi. Ja telkkari on tähän oivallinen väline. TV-Shop käskyttää ostamaan täysin paskoja tuotteita, jotta niiden tuotteiden tekijä voisi köllötellä Karibian rannoilla. Ja ihmisethän ostaa.

Se on loisimista, ja hyväuskoisten huijaamista.

Epätieto astuu tässä mukaan. Ihmiset pidetään kiinnostuneina merkityksettömistä asioista. Urheilu on tässä numero uno. Kumpi voittaa, Jokerit vai HIFK? Mitä merkitystä? Vain sillä on merkitystä loppupeleissä, että Hjallis saa lisää rahaa sijotettavaksi, uusiin kauniisiin rakennuksiin, kuten Hartwall Areena. Niissä voidaan sitten tarjota kansalle "sirkushuveja", ja pitää kansan huomio poissa esimerkiksi siitä seikasta, että Hjalliksen ei enää töitä tarvitse tehdä, vaan voi keskittyä 100% nautiskeluun. Eri asia on, onnistuuko se. Oikein se ei joka tapauksessa ole. Ellei sitten ole sitä mieltä että epätieto on tärkeää. Minulle se ei ole, enkä sitä arvosta. Monille se vaikuttaa olevan. Mutta en tiedä kuinka monelle olisi, jos paremmasta tietäisi.

Ja tämä viihde, esimerkiksi isojen levy-yhtiöiden lanseeraamat bändit, siinä tulee kytkös Hjallista isompiin ympyröihin. Siihen valtavaan koneistoon, jonka tarkoitus on vain tuottaa viihdettä, joka myy, ja josta massat ovat kiinnostunet, koska eivät paremmasta tiedä. Missy Elliotit, poikabändit, Britney Spearsit ja niin monet muut mainostilaa saavat nimet soittavat tosiasiassa huonolaatuista musiikkia verrattuna moneen koneiston ulkopuolella olevaan pikkubändiin. Näistä ei olla tietoisia, koska ei haluta olla tietoisia. Halutaan määrättyjä mielipiteitä tuottavia "tähtiä".

Kuinka moni jenkkiläinen bändi avoimesti haukkuu televisiossa tänä päivänä kansakunnan tilaa? Ja turha sanoa ettei esim. Jenkkilässä ole mitään vikaa, kaikki tietävät että on, ja paljon.

Valtavirrasta poikkeaville mielipiteille ei anneta tilaa, ainakaan niin paljoa, että joku alkaisi niitä kuuntelemaan. Sen takia en usko että se raha on se tärkein juttu. Jos olisi, kuulisimme paljon enemmän poikkeavia käsityksiä ja mielipiteitä median kautta.

Internet on onneksi poikkeus, ainakin vielä, mutta kovasti nyt yritetään keksiä keinoja ja lakeja kontrolloida sitäkin.

Internetin merkitys halutaan pitää pienempänä kuin television, koska sen diversiteetti on hallitsemattoman suuri. 12 kanavaa on helppo hallita ja sieltä syöttää ohjelmia, jotka eivät kritisoi nykytilannetta, ainakaan tavoilla jotka kyseenalaistavat valtiojohdon touhut, tai saa aikaan vallankumouksellisia ajatuksia ja asenteita valtavirrassa.

Mutta miljardi alati muuttuvaa webbisivua tuo oman haasteensa. Loputtomiin ei voi toistaa salaliittoteoria-mantraa, ja sillä yrittää nakertaa uskottavuutta joistain asioista, jotka ovat todella tapahtuneet eri tavalla kuin valtiojohto on antanut kansan ymmärtää, television ja sanomalehtien välityksellä. Tämän takia näen Internetissä positiivisen, vaikkakin laihan mahdollisuuden parantaa yhteiskunnallisia asioita, kunhan tämän kanavan kautta voidaan alkaa todella vaikuttaa.

Hölmöimmät ja valtiovallan manipuloinnille alttiimmat tosin eivät nettiä osaa tällä tavalla käyttää, ja ikävä kyllä pelkään että tämä porukka on edelleen enemmistö kansakunnasta. Näille henkilöille Internet on vain yksi valtiovallan työkalu lisää pitää ajatukset siinä uomassa, jossa ne halutaan pitää. Nämä henkilöt uskollisesti äänestävät kerrasta toiseen samat kolme puoluetta eduskuntaan, ja asiat jatkavat murentumistaan rakentumisen sijaan.

Mediajohto tietää tämän, alempi johto ei ehkä tiedä, ja se tekee hommia siinä uskossa, että pelkää rahaa tässä taotaan. Mediajohto on yhteistyössä yritysjohdon sekä valtiojohdon kanssa. Ei siihen mitään salaliittoteoriaa tarvita. Pelkkä maalaisjärki riittää.

Vierailija
Media on väline, jonka perimmäinen tarkoitus on hallita massoja, tarpeen mukaan.

Mutta miljardi alati muuttuvaa webbisivua tuo oman haasteensa.

Mediajohto on yhteistyössä yritysjohdon sekä valtiojohdon kanssa. Ei siihen mitään salaliittoteoriaa tarvita. Pelkkä maalaisjärki riittää.

Nimenomaan, tarpeen mukaan. Ellei olisi kysyntää hömpälle, sitä ei yksikään olisi tuottamassa. Ihmiset saavat sitä mitä tilaavat.

Mitä enemmän tietoa itsensä ulkopuolelta hamuaa, sitä vähemmän näyttää ihmistä kiinnostavan oma todellinen olotilansa, vastuu siitä.

Kyllä, maalaisjärki riittää, se riittää sen näkemiseen, että aikas moni pakenee ymärtämättömyyttään hömppään, pinnalliseen elämäntapaan.. kun ei ole ottanut paremmasta selvää, koska ei usko minkään kuitenkaan voivan muuttua.

Omilla aivoillaan ajatteleva ei ole laumaeläin.

Tieto, joka ei millään tavalla kosketa ihmisen tätä päivää, on taakka. Tietoisena elämisen este.

Uusimmat

Suosituimmat