Säteily ja kaihi

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Jo liki pari vuotta sitten julkistettiin kuin ohimennen havainto, jonka mukaan säteily lisää kaihia. Koska asiasta ei vielä silooin oöltu tehty tutkimusta, jolla tieto olisi voitu esittää tilastonumeroina, tietoa ei ole virallistettu.

Olkoonkin, että säteilyn terveysvaikutusten tutkiminen voi olla jopa sukupolvien mittaista työtä, selvän havainnon kertominen edes alustavana virallisena havaintona STUKin sivuilla vielä kahden vuoden jälkeen tuntuu oudolta. Havainnon muokkaaminen tilastollisiksi numeroiksi ei myöskään uskoisi kestävän vuosikausia.

Kaihi säteilyn terveyshaittana esiintyy STUKin virallisena tietona voimakkaan säteilyn yhteydessä esiintyvänä ja röntgendiagnistiikassa, mutta ei Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeisissä havainnossa puhdistustyöntekijöillä ja lapsilla havaittuna, vaikka juuri siinä yhteydessä se on havaittu.

Havainto on tietenkin häkellyttävä siksi, että kun kaihia esiintyy runsaammin myös lapsilla, sen selittäminen vain voimakkaan säteilyn yhteydessä kuulostaisi ontuvalta.

Ilman tarkempaa tietoa voimme vain todeta: säteilyn on havaittu lisäävän kaihia lapsissa ja puhdistustyöntekijöissä Tshernobylin ydinonnettomuuden jälkeen. Virallisesti STUK ei tiedä asiasta mitään. Vielä.

Onko joku muu lukenut asiasta jotain, vaikkapa ulkomaisista tutkimuksista?

Kommentit (1)

Uusimmat

Suosituimmat