Erakot hulluja?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Japanissa tunnetaan ilmiö nimeltä hikikomori, joka tarkoittaa sitä, että usein nuori aikuinen eristäytyy huoneeseensa ja vetäytyy vähitellen melkein kaikista ihmissuhteista. Samanlaista sosiaalista eristäytymistä esiintyy myös länsimaissa, vaikkakaan ei ehkä ihan yhtä äärimmäistä. Minusta olisi syytä miettiä, miten paljon tällainen käytös johtuu ihmisestä itsestään ja miten paljon yhteiskunnasta. Varsinkin Japanissa on todella vaikeaa olla vähänkään erilainen, muuten yhteisö sulkee yksilön helposti sosiaalisten piirien ulkopuolelle. Mutta toisaalta voisi ajatella, että jokaisella on oikeus valita, viettääkö aikaansa yksin vai muiden kanssa.

Hikikomori -ongelmaan on olemassa erilaisia näkökulmia ja ratkaisuja.
Osa psykiatreista pitää sitä mielisairautena ja hoidoksi ehdotetaan laitoshoitoa ja psyykelääkkeitä. En ymmärrä miten se tekisi kenestäkään sosiaalisemman, onhan laitoksessakin eristettynä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Toisten mielestä se on sosiaalinen ongelma, eikä mielisairaus, ja ratkaisu siihen on henkilön sosiaalistaminen muodostamalla hikikomoreille vertaisryhmiä, joissa he voivat tavata itsensä kaltaisia ihmisiä.

Kolmas näkemys on se, että kyseessä on yksi elämäntapa. Wikipedian mukaan monet hikikomorit ovat tehneet rahaa netissä ja tietokoneella etätyötä ja muuta hyödyllistä, joten miksei voisi elää niin? Ihmisten leimaaminen diagnooseilla kyseenalaistetaan.

Wikipediassa mainittiin ilmiötä muistuttavia diagnooseja, joita tunnetaan länsimaissa mm. Asperger ja Skitsoidi persoonallisuushäiriö, joiden sairauksiksi luokittelu on myös kyseenalaistettu. Minusta jälkimmäinen kuulostaa kyllä järjettömältä ihmisen luonteenpiirteiden patologisoinnilta.

Skitsoidin persoonallisuushäiriön saamiseksi henkilöllä täytyy olla vähintään neljä seuraavista oireista:

DSM-IV

1. Ei halua tai nauti läheisistä ihmissuhteista, ei myöskään perhe-elämästä

2. Valitsee harrastuksia, joita voi harrastaa yksinään

3. Ei ole kiinnostunut tai on vain vähän kiinnostunut seksistä

4. On vain muutamia harrastuksia joista nauttii

5. Ei ole läheisiä ystäviä ensimmäisen asteen sukulaisia lukuunottamatta

6. Välinpitämätön muiden osoittamasta kiitoksesta/kunnioituksesta

7. Vaikuttaa emotionaalisesti kylmältä, tai ei osoita voimakasta
tunteellisuutta

Tekstissä kerrotaan, että skitsoidit eivät kuitenkaan välttele ihmisiä, tai tunne ahdistusta ihmisten seurassa. He voivat muodostaa ihmissuhteita älyllisellä, fyysisellä, ammatillisella tai tuttavallisella tasolla, mutta pitävät silti tiettyä etäisyyttä ihmisiin. Skitsoidit eivät itse kärsi tilastaan ja ovat yleensä tyytyväisiä elämäntapaansa. Siksi en voi käsittää, miksi tuollaisista piirteistä on tehty sairausluokitus. Sairaus ei tarkoita ollenkaan samaa kuin skitsofrenia, muuten kuin nimen osalta, joka viittaa kreikan sanaan " skhizein," erkaantua. Silti näitä skitsoideja, mikäili he hakevat apua, hoidetaan muun muassa neurolepteilla. Miten psykoosilääkkeet voisivat tehdä vapaaehtoisesti erakoituneesta ihmisestä sosiaalisemman? Nehän latistavat tunteita ja tekevät ihmisestä vielä tunteettomamman, puhumattaakaan haitoista.

http://en.wikipedia.org/wiki/Risperidone

Diagnoosi on keksitty joskus 1920-luvulla. Ennen kaikkia mahdollisia psyyken ongelmia tai poikkeavuutta luokiteltiin erilaisilla skitsofreniaan rinnastettavilla termeillä hyvinkin virheellisesti. Ehkä minä en ole sitten itse riittävän ehdollistunut " normaaliuuteen", kun en tajua mitä pahaa siinä on, jos joku viihtyy parhaiten yksikseen ja vain silloin tällöin tapaa valitsemaansa seuraa?

Sivut

Kommentit (53)

Toope
Seuraa 
Viestejä23166
Liittynyt23.7.2006
re
Suomessa tunnetaan ilmiö nimeltä komuhomori, joka tarkoittaa sitä, että usein tiedostava sekasikiö eristäytyy aatteisiinsa ja vetäytyy vähitellen melkein kaikista järkimietteistä. Samanlaista sosiaalista eristäytymistä esiintyy myös muualla, vaikkakaan ei ehkä ihan yhtä äärimmäistä kuin Suomessa.

Tauti esiintyy usein hyvin toimeentulevien perheiden jälkikasvussa. Nämä ihmiset eivät koskaan ole mm. törmänneet yhteiskuntaa vaivaavaan ilmiöön nimeltä työ. Ehkä siksi he käyttävät kaiken aikansa aiheuttamalla muille ihmisille tätä "työtä", esim. poliiseille, siivoajille ja sosiaalivirkailijoille.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
re
Suomessa tunnetaan ilmiö nimeltä komuhomori - -

Aina ei onnistu matkustaminen edes perheen pariin. Tässä on äärimmäinen esimerkki ruuhkasta:
Asemalle: http://uk.youtube.com/watch?v=zlf2RogYW4U
Junalle: http://uk.youtube.com/watch?v=0NAeGpx4vi4&NR=1

Mutta kyllä ihmisten kesken kaikenlainen vuorovaikuttaminen on varsin kaaottista ja tulee mieleen Stockmanin hullut päivät. Vaikkapa jotkut haalaribileet, siellä porukka vetää viinaa ja riehuu hullun lailla, kuka sellaiseen kaipaa? Aika monet, mitä ihmettelen suuresti.
Matkalla: http://uk.youtube.com/watch?v=rwrXyTQ-HbU
Perillä: http://uk.youtube.com/watch?v=ABHRTVFtDoU
Konsertti: http://uk.youtube.com/watch?v=yUPpBMy657A
Baarissa: http://uk.youtube.com/watch?v=0n2hrr0GNfE

Konsertit ja tapahtumat näkyvät paljon paremmin telkkarista. Jos pariskunta istuu iltaa vain kotona ja katsoo telkkarista Lauantai-illan Huumaa, niin on siinäkin vuorovaikutukset aika vähissä.
http://uk.youtube.com/watch?v=-kEHqO5vzBA

Vierailija

Vastakohtana tuolle on sitten taas ne p. aukon nuolijat jotka ovat aina mielistelemässä yhteisön mielipiteitä täysin pureskelematta ns. joukossa tyhmyys tiivistyy. ''Kaverit potkii mummoa potkinpas mukana niin oon kova jätkä''

Vierailija
väläys
re: Oletko sinä kuvassa ?

Juuh

Polttopullot lyijyttömiä. Myös dieseliä kokeilin, liian kauan piti vatvoa hehkuasennossa, rupes paikat jäätyyn pystyyn

Vierailija
väläys
Skitsoidin persoonallisuushäiriön saamiseksi henkilöllä täytyy olla vähintään neljä seuraavista oireista:

DSM-IV

1. Ei halua tai nauti läheisistä ihmissuhteista, ei myöskään perhe-elämästä

2. Valitsee harrastuksia, joita voi harrastaa yksinään

3. Ei ole kiinnostunut tai on vain vähän kiinnostunut seksistä

4. On vain muutamia harrastuksia joista nauttii

5. Ei ole läheisiä ystäviä ensimmäisen asteen sukulaisia lukuunottamatta

6. Välinpitämätön muiden osoittamasta kiitoksesta/kunnioituksesta

7. Vaikuttaa emotionaalisesti kylmältä, tai ei osoita voimakasta
tunteellisuutta

Tekstissä kerrotaan, että skitsoidit eivät kuitenkaan välttele ihmisiä, tai tunne ahdistusta ihmisten seurassa. He voivat muodostaa ihmissuhteita älyllisellä, fyysisellä, ammatillisella tai tuttavallisella tasolla, mutta pitävät silti tiettyä etäisyyttä ihmisiin. Skitsoidit eivät itse kärsi tilastaan ja ovat yleensä tyytyväisiä elämäntapaansa. Siksi en voi käsittää, miksi tuollaisista piirteistä on tehty sairausluokitus. Sairaus ei tarkoita ollenkaan samaa kuin skitsofrenia, muuten kuin nimen osalta, joka viittaa kreikan sanaan " skhizein," erkaantua. Silti näitä skitsoideja, mikäili he hakevat apua, hoidetaan muun muassa neurolepteilla. Miten psykoosilääkkeet voisivat tehdä vapaaehtoisesti erakoituneesta ihmisestä sosiaalisemman? Nehän latistavat tunteita ja tekevät ihmisestä vielä tunteettomamman, puhumattaakaan haitoista.

http://en.wikipedia.org/wiki/Risperidone

Diagnoosi on keksitty joskus 1920-luvulla. Ennen kaikkia mahdollisia psyyken ongelmia tai poikkeavuutta luokiteltiin erilaisilla skitsofreniaan rinnastettavilla termeillä hyvinkin virheellisesti. Ehkä minä en ole sitten itse riittävän ehdollistunut " normaaliuden" vaatimuksiin, mutta en tajua mitä pahaa siinä on, jos joku viihtyy parhaiten yksikseen ja vain silloin tällöin tapaa valitsemaansa seuraa?


Kiinnostava aihe.

Itselläni tuosta listasta toteutuu kyllä selkeästi tuo yli neljä kohtaa. Ja tarvitsen todellakin paljon yksinäisyyttä sosiaalisen elämän vastapainoksi. En kuitenkaan osaa kuvitella psyykenlääkkeiden mitenkään auttavan siinä, ehkä - en tiedä kun en ole koskaan kokeillut. Tunnen itseni kuitenkin sen verran hyvin, että tiedostan eristäytymisen riskin ja osaan pakottaa itseni takaisin sosiaaliseen eloon muutaman päivän yksinolon jälkeen. Ja eristäytymisen riski on ihan todellinen. Joudun todellakin pakottamaan itseni taas ihmisten keskuuteen.

Mutta hauska kuulla että tilallani on diagnoosikin. Olen kyllä ollut kauan sitä mieltä että kysymys on jostain persoonallisuushäiriöstä mutta mit sit! Kun sen tiedostaa ja osaa sen kanssa toimia, ei siitä ole isommin elolle haittaa. Ja nimenomaan en välttele ihmisiä tai ihmiskontakteja, vaan todellakin pidän ihmisistä ja nautin seurasta. Mutta jostain syystä tarvitsen vain välillä ison annoksen tilaa ja yksinoloa melkeinpä eristäytymiseen asti.

Naissuhteissa tuo onkin sitten oma lukunsa. Teini-ikäisestä lähtien on ollut vaikea saada naisystävää ymmärtämään saati hyväksymään sitä, että tarvitsen todellakin yksinäisyyttäkin. Monet ovat pitäneet sitä jonkinlaisena tunteettomuutena tai kylmyytenä ja suhtautuneet jopa mustasukkaisesti. Vaatii paljon hyvää kommunikointia saada toinen todella ymmärtämään asia, se etten tee niin vain ollakseni itsekeskeinen k*pää.

En näe ongelmaani yhteiskunnallisena, enkä koe sen diagnosointia mitenkään leimaavaksi. Kysymys ei sinällään ole omasta valinnastani, vaan pakottavasta tarpeesta olla aika ajoin täysin yksin. Osaan hyvin kuvitella esittelemäsi elämäntavan, mitä nuo hikikomorit mahdollisesti ajattevat ja tuntevat. Mutta en kuitenkaan halua elää niin. Ja onneksi en käytännössä edes voi.

Vierailija

Ja asiassa on sekin puoli, että jos jotkut "saatavilla olevat" ihmissuhteet tuntuvat jotenkin turhilta tai tylsiltä, niin mieluummin ei sitten tuhlaa aikaansa sellaisiin ja on mieluummin omassa seurassaan.
Esim. on paljon mielenkiintoisempaa lukea jotain hyvää kirjaa kuin kuunnella joidenkin turhanpäiväisiä jorinoita siitä miten "on ilmoja pidellyt" tai jotain vastaavaa.

Ite olen omalla kohdallani huomannut sen, että ajoittain on pakotettava itsensä sosiaalisen toiminnan pariin (siis vapaalla, töissä nyt altistuu sosiaalisille kontakteille muutenkin) sen takia, että pysyisi siinä määrin sosiaalisesti toimintakykyisenä, että pärjää sitten työelämässä.

Kyllä kai se perhe-elämäkin toisaalta mukavaa olis, mutta kun laskee hyödyt ja kustannukset, niin tähän mennessä on jäänyt miinuksen puolelle. Eli minulla ei ole sellaista pakottavaa tarvetta perheeseen ja parisuhteeseen, että kuka tahansa vastakkaisen sukupuolen edustaja siihen kelpaisi. Ei ole tähän mennessä tullut sellaisia "tarjouksia" vastaan, että niitä olisi edes vähääkään vakavissaan noteerannut. Ei sellaiset ihmissuhteet muutenkaan toimi mitkä ottaa enemmän kuin antaa. Jaon pitäisi mennä suht tasan.

Vierailija
väläys

DSM-IV

1. Ei halua tai nauti läheisistä ihmissuhteista, ei myöskään perhe-elämästä

2. Valitsee harrastuksia, joita voi harrastaa yksinään

3. Ei ole kiinnostunut tai on vain vähän kiinnostunut seksistä

4. On vain muutamia harrastuksia joista nauttii

5. Ei ole läheisiä ystäviä ensimmäisen asteen sukulaisia lukuunottamatta

6. Välinpitämätön muiden osoittamasta kiitoksesta/kunnioituksesta

7. Vaikuttaa emotionaalisesti kylmältä, tai ei osoita voimakasta
tunteellisuutta

1) Olen neutraali tähän kysymykseen.

2) Totta.

3) Totta.

4) Totta.

5) Totta.

6) Neutraali, mut melkein välinpitämätön.

7) Paskaa. I feel like u.

Olen siis sairas. No problem, olen kännissä ja kännissä yleensä vastataan rehellisesti anonyymeihin kysymyksiin.

Pah.

Petu
Seuraa 
Viestejä2287
Liittynyt17.3.2005

Meidän politikomorit ovat myös aika tehokkaasti eristäytyneet kansasta tuonne Arkadianmäelle . Eivät tiedä oikeiden ihmisten huolista yhtikäs mitään . Eikä se työntekokaan oikein tahdo kunnolla luistaa ylipitkien lomien välissä .

Vierailija
väläys
Skitsoidin persoonallisuushäiriön saamiseksi henkilöllä täytyy olla vähintään neljä seuraavista oireista:

DSM-IV

1. Ei halua tai nauti läheisistä ihmissuhteista, ei myöskään perhe-elämästä

2. Valitsee harrastuksia, joita voi harrastaa yksinään

3. Ei ole kiinnostunut tai on vain vähän kiinnostunut seksistä

4. On vain muutamia harrastuksia joista nauttii

5. Ei ole läheisiä ystäviä ensimmäisen asteen sukulaisia lukuunottamatta

6. Välinpitämätön muiden osoittamasta kiitoksesta/kunnioituksesta

7. Vaikuttaa emotionaalisesti kylmältä, tai ei osoita voimakasta
tunteellisuutta

Hmmm... entä jos kaikki 7 kohtaa löytyy? Parantumaton tapaus?!

Vierailija

Tuo "hikikomori" tunnetaan suomessa termillä "erakoituminen", mihin otsikkokin viittaa.
Meillä siihen päätyminen edellyttää yksilön ratkaisujen kannalta yleensä pitkähkön ajan avioliitossa elämistä.

Vierailija
Tarkkailija
Tuo "hikikomori" tunnetaan suomessa termillä "erakoituminen", mihin otsikkokin viittaa.
Meillä siihen päätyminen edellyttää yksilön ratkaisujen kannalta yleensä pitkähkön ajan avioliitossa elämistä.

Kyllä lyhytkin aika (avio)liitossa riittää. Tarvitaan vain "oikeanlainen" liitto.

Vierailija

Näköjään kaikki ihmiset voidaan luokitella persoonallisuushäiriöisiksi. Tautiluokituksessa on kohta "Määrittämätön persoonallisuushäiriö F60.9", johon voidaan heittää kaikki ne, jotka eivät muihin kohtiin mahdu:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mielenterveys

Aikuisiän persoonallisuus- ja käytöshäiriöt F6

* Persoonallisuushäiriöt F60
o Epäluuloinen persoonallisuus F60.0
o Eristäytyvä (skitsoidi) persoonallisuus F60.1
o Epäsosiaalinen persoonallisuus F60.2
o Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus F60.3
+ Impulsiivinen häiriötyyppi F60.30
+ Rajatilatyyppi F60.31
o Huomionhakuinen persoonallisuus F60.4
o Vaativa persoonallisuus F60.5
o Estynyt persoonallisuus F60.6
o Riippuvainen persoonallisuus F60.7
o Määrittämätön persoonallisuushäiriö F60.9

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat