Insestisyytöksistä City-lehdessä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija
Vuonna 2003 erästä pariskuntaa syytettiin tyttärensä hyväksikäytöstä. Tutkinnan aikana se osa todistusaineistosta, joka ei puoltanut syytteitä, hävisi jonnekin. Sperma-analyysiin lähetetyistä vaatteista ei kuulunut mitään. Takavarikoituja valokuva-albumeita, kotivideoita ja tietokonetta ei mainittu raportissa. Vanhemmilla oli onneksi varaa hankkia hyvä lakimies, joka osoitti syytteen farssiksi. Tytär palautettiin vanhemmilleen. Syytteistä vapautettu isä hämmästelee:

"Ei tavallisen duunarin palkalla voi selvitä tuollaisesta prosessista. Kyllä siihen talous kaatuu. Kunnalla on isommat resurssit."

Tässä tapauksessa oli muutenkin onni matkassa. Nimittäin jos syyte ei mene läpi, tämä ei vielä tarkoita, että lapsi palautettaisiin kotiin. Esimerkiksi eräs pikkutyttö joutui vastoin tahtoaan kiertämään kahdeksan vuotta sijaiskodista toiseen, vaikka rikostuomioistuimet eivät koko tuona aikana löytäneet näyttöä insestistä.

Vierailija

Pätemättömät epäilyt/syytökset/toimenpiteet/peittelyt liittynevät noiden naisyhteisöjen sisäiseen kuohuntaan, jossa joku nostaa profiiliaan hyökkäämällä asiakkaan kimppuun. Hetken huomion keskipisteenä olo muuttuu paisutteluksi, jota tukevat muut hänen kannattajansa ja alkaa vahvistuva kierre missä vääristellään, paisutellaan ja valehdellaan ja lopulta hävitetään todisteet ettei virheestä tai rikoksesta jäädä kiinni.

Vierailija

Seurasin kerran sivusta erästä avioerotapausta, ja lapsen huoltajuuskiistan aikana toinen vihjaili exän uutta miestä insestistä (vaikka ei ollut missään tekemisissä, eikä siis voinut oikeasti tietää yhtään mitään).

Hän voitti. Äiti menetti lapsensa ! Äärimmäisen harvinaista, mutta näin kävi.

Näistähän on vaikea saada totuutta, kun ihmiset ei älyä palkata yksityisetsiviä, jotka taitavat teknisen tarkkailun. Todistusvoima annetaan psykologeille, jotka tekevät johtopäätöksiä mm. lapsen ilmeistä ja eleistä. Kolikon heitto olisi veronmaksajille halvempaa. Silti saataisiin sama määrä syyllisiä vapaalle, ja syyttömiä linnaan.

Vierailija
Reiska
Kaikki paha lähtee psykologeista.

Kaikki paha lähtee siitä, ettei kukaan ole kiinnostunut hankkimaan eksakteja todisteita, esim videonauhaa.

Niiden puuttuessa käytetään sitten näitä selvännäkijöitä, joiden tuntiveloitus on 3x suurempi kuin tavallisella ihmisellä.

Vierailija
Naltsukka
maddox
45 minuutissa oli tuosta pari viikkoa sitten useampikin esimerkki.

Harmi, etten tiennyt!

tietää
http://nettitv.mtv3.fi/nettitv_uutiset/index.shtml/nettitv_uutiset/ajank...

Happy landing and ... Sitä juttua en löytänyt. V***n infomatiivinen sivu.

Minäkään en löytänyt sitä tuolta juttuarkistosta:
http://www.mtv3.fi/uutiset2008/45min/arkisto.shtml?ohjelmat_45min_listau...

Olikohan se ohjelma varmasti 45min?

Vierailija
oge
Reiska
Kaikki paha lähtee psykologeista.

Kaikki paha lähtee siitä, ettei kukaan ole kiinnostunut hankkimaan eksakteja todisteita, esim videonauhaa.

Niiden puuttuessa käytetään sitten näitä selvännäkijöitä, joiden tuntiveloitus on 3x suurempi kuin tavallisella ihmisellä.

Kyseessä olisi tuolloin kotirauhan rikkominen, esim jos lapsen lastenhuoneeseen lelujen keskelle asetetaan nauhoittava kamera ja tai mikrofoni. Kyseessä on kotirauhan rikkominen, ja tuollaiset todisteet(vaikkakin ihan painavia)varmaan heitettäisiin pois oikeudessa, ja kyseinen toisen yksityisyyttä rikkova etsivä varmaan saisi mojovat sakot!!!

Vierailija
project-bb

Tarkoitin, että jokainen perheenjäsen voi ostaa tai vuokrata nauhurin, ja käyttää sitä. Jos taas viranomaiset epäilee jotain, niin saavat kyllä luvan tekniseen tarkkailuun.

Haen sitä, ettei yksikään saisi tuomiota tai edes epäilyjä ilman perusteita. Kuka hitto nyt oikeasti olisi kiinnostunut omista lapsistaan kaiken nettipornon keskellä ? Veikkaan että 90% epäilyistä on pelkkää pahantahtoisuutta, mihin yhteiskunnan ei pidä mennä mukaan. Eikä tarvi , koska on keksitty laitteet.

Vierailija

Konsultti tai myyjä voi kyllä auttaa laitteen valinnassa ja asennuksessa.

Enpä vaan keksi muutakaan keinoa, että ilmiö saataisiin pois. Pelkkä pelote kun riittää suojelemaan lapsia.

Jokainen huuhkaja, jolla ei ole edes yritystä teknisestä tarkkailusta, ei ole vahvoilla, jos väittää avioero-oikeudessa että "olen epäillyt jo pitkään". Todistakoon sen ! On helppoa näyttää toteen, että osti laitteen esim vuosi sitten.

Kukaan ei tietenkään halua asua kyttäysyhteiskunnassa, mutta voisin myydä halukkaille myös etsintälaitteet. Tai ehkä häirintälähettimen. Jonka perusteella pääsisin oikeiden insestivanhempien jäljille...

Vierailija

Mitä hyötyä tuosta laitteesta edes olisi? Jos viranomaiset epäilevät että lasta hyväksikäytetään, suoritetaan lapsen pikainen huostaanotto! Viranomaiset eivät käytännössä tarvitse MITÄÄN todisteita! Pelkkä epäily siitä että lasta kohdellaan "huonosti" riittää yhdessä epämääräisten psykologin lausuntojen kanssa. Mitä nuo laitteet jälkeenpäin auttavat yhtään ketään?

Vierailija

Lastensuojeluorganisaatio on kuin reaalisosialismi pienoiskoossa. Lapsen mielenliikkeillä todistetaan asia tapahtuneeksi kuin reaalisosialismissakin, sen olemassaolon oikeutus, toistamalla asiaa riittävän auktoritäärisesti lapsenmieleen. Kerran opetettuna jatkumo on varma tulevissa sukupolvissa.

Se sopisi Cern:n kiihdyttimen malliksikin.

Vierailija
project-bb
Mitä hyötyä tuosta laitteesta edes olisi? Jos viranomaiset epäilevät että lasta hyväksikäytetään, suoritetaan lapsen pikainen huostaanotto! Viranomaiset eivät käytännössä tarvitse MITÄÄN todisteita! Pelkkä epäily siitä että lasta kohdellaan "huonosti" riittää yhdessä epämääräisten psykologin lausuntojen kanssa. Mitä nuo laitteet jälkeenpäin auttavat yhtään ketään?

Mutta annas olla, kun sijoituspaikassa lapset voivat huonosti, jopa käytetään seksuaalisesti hyväksi, niin riittääkö pelkkä epäily.... tai edes todisteet.

Ei ei ei, eihän sijoituspaikat kohtele kaltoin lapsia!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat