”Obaman voitto pitkittäisi USA:n rasismia”

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Brittiläisen tasa-arvojärjestön johtaja on tänään syyttänyt USA:n presidenttiehdokkaaksi pyrkivää Barack Obamaa räikeästä USA:n rotuennakkoluulojen hyväksikäytöstä.

Tasa-arvon ja ihmisoikeuksien komission puheenjohtaja Trevor Phillips kirjoittaa Prospect-lehdessä brittiläisen Timesin mukaan, että Obaman valinta presidentiksi hidastaisi rotuennakkoluulojen häviämistä USA:ssa. Phillipsin mielestä Obama lopulta tuottaisi pettymyksen afrikkalais-amerikkalaiselle yhteisölle.

Phillips katsoo, että keskiluokkaiset valkoiset ovat tukeneet Obamaa, koska tuntevat syyllisyyttä orjuusajoista.

Phillips vertaa Obamaa Oprah Winfreyyn ja Bill Cosbyyn, jotka ovat ikään kuin tehneet sopimuksen valkoisen Amerikan kanssa: he eivät nosta hälyä historian rasismista, jos heidän omaa rotuaan ei käytetä heitä vastaan.

Phillips näkee asian niin, että jos Obama täytää valkoisen väestön toiveet, hänen täytyy tuottaa pettymys mustille.

Trevor Phillips on Britanniassa kiistanalainen hahmo. Useat mustien järjestöt vastustivat aikoinaan Phillipsin nimittämistä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien komission johtoon.

[size=75:1wxuhefx]Trevor Phillips[/size:1wxuhefx]

Kommentit (14)

Vierailija

Ks. Youtube-video: [size=150:162gijvc]Obama is a Good House Negro[/size:162gijvc]

http://www.youtube.com/watch?v=6Op5or_vkcc

Katteettomia odotuksia mustalle väestölle?

[size=75:162gijvc]Kenraali, sittemmin presidentti Eisenhower. Teki enemmän työtä mustien oikeuksien eteen, kuin uskotaankaan. Ensimmäinen instituutio, joka lopetti rotuerottelun USA:ssa oli maan asevoimat.[/size:162gijvc]

Vierailija

Vaikeaa se varmaankin olisi Obaman eri intressiryhmien paineessa mustia suosia. Taas jos mustat odottavat Obamasta jonkinlaista messiasta varmasti tulisivat pettymään.

Suurena syynä Obaman suosioon pidän sitä, että oikeastaan kukaan ei tosissaan usko Hillaryn voittavan, oli vastassa kuka tahansa sitten republikaaneista.

Vierailija

Obama ei teknisesti ottaen edes ole musta! Kyllä neekeri kestää mielummin valkoista pärstää katsella kuin ns "tekoneekeriä" Se nyt vielä ottaisi pattiin että Pressaksi valittaisiin joku huippuelitisti Harwardista eikä "tosinekrua" Mutta ettei vielä edes teknisesti ottaen ole oikea nek...siis Afro-Amerikkalainen Kyllä kaakaopojalle on jo aika antaa kyytiä ! Jos ei sinne johtajanpallille saada muuta kuin kaakaopoikia ja vaaleita Aasialaisia, niin ei sitten mitään "edustusta" ollenkaan!!!

Vierailija

Aina vaan puhutaan Obaaman kohdalla lärvin väristä. Joo, on käräht'ny auringossa.

Mutta mitä pään sisässä? Onko tässä uusi Ykä, mutta lärvi vain päivettyneempi.

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Obama voittaa vain koska se on musta. Se ei ole tehny mitään poliittisesti merkittävää joten voi vain ihmetellä miten se on saanu niin paljon ääniä. Hilary taas on sentäs oikeasti älykäs ja poliittisesti hän on tehnyt merkittävän uran mutta silti ei meinaa pärjätä obamalle, juuri siitä syystä kun hillary ei oo mutiainen ja obama on.

Tai siis obama on puolimusta.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija

"Condi" tai "Powell" olisivat erinomaisia "mustia hevosia" ( sorry, ilmaisu
on yleisesti käytetty politiikassa yllätysehdokkaasta, ei ole rasistista pilkkaa ) kisaan, huippuälykkäitä, kokemusta, etc. .. !!!

Vierailija
sama.nimi

Powellin hallinnolla vain ei ollut älyä (tai halua) pitää kiinni kabinetin kenties fiksuimmasta jäsenestä, vaan tämän maine piti polttaa valheellisessa kalvoshow'ssa Irakin virtuaalisista joukkotuhoaseista.

Vierailija
Crash

WHO .. ???

Vierailija
TERÄS NALLEPUH
Obama voittaa vain koska se on musta. Se ei ole tehny mitään poliittisesti merkittävää joten voi vain ihmetellä miten se on saanu niin paljon ääniä. Hilary taas on sentäs oikeasti älykäs ja poliittisesti hän on tehnyt merkittävän uran mutta silti ei meinaa pärjätä obamalle, juuri siitä syystä kun hillary ei oo mutiainen ja obama on.

Tai siis obama on puolimusta.

Tunnut tietävän molempien ÄO:n, joten kerropa ne meillekin.
Mitä se Hilary on saanut poliittisesti aikaan?
Mitä, jos joku musta tekisi joskus jotakin, joka olisi todella Sinulle merkittävämpää kuin "valkoinen" vastapuoli tekee?
Suhtautuisitko silti ihmisiin värin perusteella?

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008
Starman

Hilary clintonin älykkyysosamäärä on yli 140. Obaman älykkyys taas on 87 pistettä.

Hilary clinton on ollut kahdesti new yorkin senaattori, molemmilla kerroilla aika selvin luvuin voittanut. Hän on ollut patriot lain puolesta puhuja.
"
Hän äänesti myös "Use of Military Force Against Iraq Resolution of 2002 -lain" puolesta 80 jonka avustuksella suuri ja mahtava Bush pystyi hyökkäämään irakiin ja tuomaan sinne demokratian.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija

Olennainen kysymyshän tässä on USA:n mustien kannalta - lähteäkkö seuraamaan kuuskytlukulaista "We shall overcome"-periaatetta vai tyytyäkkö Obaman Eisenhowerilaiseen pragmaattiseen käytännönläheisyyteen.

Mielestäni mustat ovat - kiitos 9/11 - murtautuneet me-he asetelman barrikaadin väärältä puolelta (he) sille oikealle puolelle (me). Tulokset näkyvät voimakkaasti eteenkin yliopistomaailmassa, jossa varsinkin mustien naisten läpimurto on yhteiskunnan keskiluokkaan on ollut nopeaa. Mustien naisten perustamien yritysten määrä on noussut rajuimmin kuin minkään muun ryhmän USA:ssa aasialaiset ja latinot mukaanlukien. Mustien naisten ja valkoisten miesten väliset avioliitot kasvat tätänykyä n. 5% vuodessa (muilla alle 1%).

pagus
Seuraa 
Viestejä358
Liittynyt15.12.2007

Yet, far from railing at Obama's rise, Duke seems almost nonchalant about it. Self-described white nationalists like himself, he explained cordially, "don't see much difference in Barack Obama than Hillary Clinton--or, for that matter, John McCain." Sure, Duke considers Obama "a racist individual," citing his Afrocentric Chicago church. But soon the founder of the National Association for the Advancement of White People was critiquing Obama as overhyped and insubstantial in terms you might hear from, say, Clinton strategist Mark Penn. "They say he's for change. What change? He's become almost a cult figure. I don't see any shining light around Obama's head. I don't see any halos," Duke said.

Sure, we may not see David Duke strolling around with The Audacity of Hope under his arm any time soon. But his mild tone is still a curious reaction to what white supremacists have long considered a sign of racial apocalypse. "Does Race Still Matter?" asks the latest issue of US News & World Report, which features Obama on its cover. Undoubtedly, it does. But, thus far, Obama is largely delivering on his promise as a post-racial candidate--and hilariously confounding the worldview of white supremacists at the same time.

There's an even bigger culprit in this world than white liberals, however. Naturally, we speak here of the Jews. It turns out that what truly animates the white supremacist contingent these days is not racism but anti-Semitism. The black man is of trifling concern next to the "Zionist Occupation Government," or ZOG, a term that describes puppet regimes of the global Zionist conspiracy. As one commenter on the popular white-power Web forum Stormfront explains it: "The blacks would be a non-factor if it weren't for the ZOG's legislations and skullduggery (civil rights act, hate crime laws, affirmative action, welfare, forced integration, etc etc ...), allied with a compliant media that promotes black worship." Thus, when the Jewish Telegraphic Agency published an anodyne article on Obama's support among American Jews, white-power sites like National Alliance News ("your single source for worldwide pro-White news") quickly pounced. "Barack Obama: The Jewish Connection" came the breathless headline. (Never mind that Obama has had a rockier relationship with the American Jewish community than has Clinton.) "[U]ltimately he's just another Jew puppet," concludes another Stormfront commenter. "I look at his foreign advisers," adds David Duke. "[They're] Israeli supremacists. He's even got Dennis Ross!"

-->
http://www.tnr.com/politics/story.html? ... 5b7293d6a0

Vierailija
TERÄS NALLEPUH
Starman
TERÄS NALLEPUH
Obama voittaa vain koska se on musta. Se ei ole tehny mitään poliittisesti merkittävää joten voi vain ihmetellä miten se on saanu niin paljon ääniä. Hilary taas on sentäs oikeasti älykäs ja poliittisesti hän on tehnyt merkittävän uran mutta silti ei meinaa pärjätä obamalle, juuri siitä syystä kun hillary ei oo mutiainen ja obama on.

Tai siis obama on puolimusta.

Tunnut tietävän molempien ÄO:n, joten kerropa ne meillekin.
Mitä se Hilary on saanut poliittisesti aikaan?
Mitä, jos joku musta tekisi joskus jotakin, joka olisi todella Sinulle merkittävämpää kuin "valkoinen" vastapuoli tekee?
Suhtautuisitko silti ihmisiin värin perusteella?

Hilary clintonin älykkyysosamäärä on yli 140. Obaman älykkyys taas on 87 pistettä.

Hilary clinton on ollut kahdesti new yorkin senaattori, molemmilla kerroilla aika selvin luvuin voittanut. Hän on ollut patriot lain puolesta puhuja.
"
Hän äänesti myös "Use of Military Force Against Iraq Resolution of 2002 -lain" puolesta 80 jonka avustuksella suuri ja mahtava Bush pystyi hyökkäämään irakiin ja tuomaan sinne demokratian.

Kun netistä hakee näitä "arvioitiuja äo:ta", niin niihin kyllä kannatta suhtauta varauksella.
http://www.aceviper.net/estimated_iq_of ... people.php

Esim. kyseinen lista saadaan näyttämään lähes USA:n presidenttien skabalta ja muutenkin aika valiten laadittu.
Sinnehän olisivat kevyesti Hitlerin lisäksi menneet monet pahaa aiheuttaneet ihmiset.
Hyvä on, että on älyä, mutta sitä voi käyttää hyvään ja pahaan.

Vierailija

[size=150:7pp32fwb]Obaman kotikirkon kohupastori erosi[/size:7pp32fwb]

Sole Lahtinen
helsingin sanomat

Chicagon Pyhän kolminaisuuden yhdistynyt kirkko on ollut senaattori Barack Obaman perheen kotikirkko jo 20 vuoden ajan.

Kirkkoa 36 vuotta johtanut pastori Jeremiah Wright, 66, ehti viime viikkoina nousta Obamalle ikävään kansalliseen maineeseen tulisten saarnojensa vuoksi.

Äskettäin Obama pelkäsi televisiohaastattelussa, että Wright-kohu peittäisi alleen hänen kampanjaviestinsä kansallisesta yhtenäisyydestä.

"Tämä maa perustettiin rasismille ja rasismilla sitä johdetaan", Wright syytti.

Tänään hän on jo perheineen lomalla Afrikassa, nopeasti eläkkeelle siirtyneenä.

Tiistaina Obama torjui pastorinsa äärimmäisimmät puheet, mutta ei Wrightia henkilönä. Pikemminkin hän kiitti Wrightia yhteiskunnallisen omantuntonsa herättäjäksi.

Teologian tohtori Wright ja hänen mustat ammattiveljensä ja -sisarensa vertaavat linjauksiaan katolisen kirkon vapautuksen teologiaan.

Wright puhui "mustien vapautuksen teologiasta", ja saarnoissa oli kaikuja orjuuden ja rotusorron kokemuksista: Wrightille Jeesuksen kuolema oli "lynkkaus".

Wright rakensi kirkkonsa 80 seurakuntalaisen konkurssipesästä 6 000-paikkaiseksi keskukseksi Chicagon köyhälle laidalle South Sideen. Kirkosta tuli ainakin joksikin aikaa monien mustien julkisuuden henkilöiden uskonnollinen koti ja myös laajan sosiaalityön keskus.

Mediamiljardööri Oprah Winfrey kuului seurakuntaan parin vuoden ajan 1980-luvulla, ja seurakunnassa on niin toimihenkilöitä, professoreita, ganstereita kuin seudun prostituoitujakin.

Kannattajien mielestä Wrightin yli 4 000 saarnasta on nyt leikattu viipaleita, joilla Wrightin ja Obaman maine yritetään tahria.

Samalla kannattajat myöntävät, että raivo köyhien mustien sorrosta sai toisinaan Wrightista vallan.

Mikään rasisti Wright itse ei tukijoidensa mukaan ole. Hänen kirkkonsa kuuluu United Church of Christ -yhteisöön, jonka kirkoista mustia on vain muutama.

Uusimmat

Suosituimmat