Euroviisufinaali

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kenet me lähettäisimme edustajaksemme?

Ninja
Malli.

Jippu
Unohti sukat himaan ja vaikuttaa tasapainottomalta.

Crumbland.
En edes muista koska biisi alkoi. Huomasin ajattelevani koko ajan ihan muita asioita. Havahduin jostain syystä kun se loppui. Ne yritti peittää laulajan ääntä sillä mökällä.

Hanna Marsh
Tuli mieleen se irlantilainen joka lauloi sodasta ja zombieista. Kamalaa jankutusta. Naitavan näköinen pakkaus.

Vuokko Hovatta
Pakenen parvekkeelle. Hoilaamista.

Jenna
Alkoi panettaa. Muistuttaa mun exää. En muista mitään siitä biisistä.

Aikakone
Miksei tääkään laula in english? Jos tämä nainen joutuisi ravintolassa mun katseeseen, niin vetosäde ei pettäisi. Sellanen, joka olis kiva lähettää serbiaan, mutta turha toivoa menestystä.

Movetron
90-luvun alkupuoliskon diskokamaa. Minulle tulee seksuaalisia muistitakaumia. Miksei se laula in english? Paras tähän asti.

Kristian Meurman
Ei herranjumala tällaista voisi koskaan edes vilauttaa maan ulkopuolelle. Toivotaan ettei kovin moni ulkomaalaisperäinen näe häntä. Pidetään hänet suomessa. Onneksi digilähetys taas tökkii. Ensimmäistä kertaa olen tyytyväinen häikästä.

Cristal Snow
Itsekeskeinen ja ällöttävä homo. Miksei häntä voisi edes jollain verukkeella pistää vankilaan?

Mikael Konttinen
Tämä ei ollut heviä.

Teräsbetoni
Tasapaksu biisi, mutta edustusmatskua. Paras biisi tähän asti.

Kari Tapio
Mummien suosikki. Mummit saattaa saada äänestyksessä lukuisana joukkona tahtonsa läpi, sillä he ovat yhä voimistuva poliittinen äänestysvara. Jos tämä herra edustaa suomea, en katso kisoja.

Ja eikun salppurin seksuaalisesti virittyneisiin kisatunnelmiin

Sivut

Kommentit (69)

Euphemos
Seuraa 
Viestejä793
Liittynyt16.3.2005

Itse pidin Movetronin biitistä, mutta tällä huumoripläjäyksellä tullaan takuulla keräämään jälleen kerran roppakaupalla protestiääniä, jos ei sitten Irlannin käsinukkekalkkuna vie liiaksi markkinoita. Teräsbetonin kappaleen sanoitukset ainakin villiinnyttänevät eurooppalaisen yleisön, kun lauletaan lampaiden laiduntamisesta...

Nervus rerum

Vierailija

http://www.youtube.com/watch?v=y5siVUsP ... re=related

Tämä on heti teräsbetonin jälkeen selkeä suosikkini tähän asti, mitä olen nähnyt näitä viisukibaleita.

http://www.youtube.com/watch?v=fSLqMwKckNY

Tämä puolan kibale ei päässyt viisuihin, jota harmittelen suuresti.

http://www.youtube.com/watch?v=miY03fcY ... re=related

Tässä kanssa sellainen josta tulee se sellainen vanhanaikainen romanttinen olo.

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Kari tapio kyllä oli minusta ehkä paras biisi niistä. Movetroni oli kanssa iha jees mutta teris ei ny hirveesti säväyttänyt. Aika tasapaksua, mutta sanoitukset on kyllä tosi laadukkaat.

Täytyypä sitä silti katsoa euroviisut kun eivät tule kuin kerran vuodessa.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija
Euphemos
Itse pidin Movetronin biitistä, mutta tällä huumoripläjäyksellä tullaan takuulla keräämään jälleen kerran roppakaupalla protestiääniä, jos ei sitten Irlannin käsinukkekalkkuna vie liiaksi markkinoita. Teräsbetonin kappaleen sanoitukset ainakin villiinnyttänevät eurooppalaisen yleisön, kun lauletaan lampaiden laiduntamisesta...

TERÄS NALLEPUH
Kari tapio kyllä oli minusta ehkä paras biisi niistä. Movetroni oli kanssa iha jees mutta teris ei ny hirveesti säväyttänyt. Aika tasapaksua, mutta sanoitukset on kyllä tosi laadukkaat.

Täytyypä sitä silti katsoa euroviisut kun eivät tule kuin kerran vuodessa.

Ihan samaa mieltä. Betonilla hyvät sanat, mutta sanat on suomeksi ja tosiaan kuten on yhdessä todettu, niin aika tasapaksu. Veikkaan ettei suurta menestystä tule. Lordin biisin voi heittää tuubin kautta vertailupohjaksi. Lordilla oli huikeasti elementtejä, joita betonilla ei ole.
Naamarit, etukäteisjulkisuus, "uutta heviä" ja erittäin moniulotteinen biisi/ohjelma.

Tässä betoni
http://www.youtube.com/watch?v=dgOxYaNMIeU

Tässä lordi
http://www.youtube.com/watch?v=PdbDNL5o ... re=related

Lordin biisitä tuli silloin heti mieleen Alice Cooper..

Toisaalta lauluäänihän on makuasia ja Lordi sai historian parhaat pistemäärät. -95 lätkän MM-kisojen aikaan silmistäni tuli kyyneleitä ja itkin kuin pikkutyttö. Lordi ei herättänyt niin voimakkaita tunteita, mutta aloin seuraamaan kisoja koska toivoa ilmiselvästi on.

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008
mallas

Ei minusta se suomenkielisyys haittaa, se on ihan hyvä että soittavat omaperäisellä kielellä. Alku vaikuttaa kyllä tossa betonissa lupaavalta mutta heti kun laulu alkaa niin se tunnelma vähän latistuu kun odottais että se laulu olisi vähän "uhkaavampi" tai "barbaarisempi" mutta onkin vaan ruikutusta. Kuuntelin molemmat biisit ja täytyy myöntää että tossa betonissa puuttui lähes kaikki elementit mitä lordissa löytyi. Lava esiintyminen on aika olematonta ja biisistä puuttuu kehittyminen mikä taas lordissa löytyi (siipien nousun aikana biisi muutttuu hienosti ja jne.)

Noh, ei voi muutakun toivoa että ne tuo sitten sinne oikeaan esitykseen sitten vähän lisää lava karismaa.

Tässä olisi niille hyvät lava asusteet:

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija

Mikaelissa olisi ollut tyyliä. Toista tyyliä kuin Aholan ulvominen. Mun kaveri ulvoo paremmin kuin Ahola. Laulaa äärimetallibändissä. Mulla on karu kaveri.

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Tässä on ensimmäisen karsintapäivän esiintyjiä:

Montenegro:
Artisti: Stefan Filipovic
Kappale: Never Forget That I Love You
http://www.youtube.com/watch?v=1se69L_fPRc
--------------------------------------------------------------------
Kreikka:
Artisti: Kalomoira
Kappale: Secret Combination
http://www.youtube.com/watch?v=XxCkCJOwz3Y
--------------------------------------------------------------------
Irlanti:
Artisti: Dustin The Turkey
Kappale: Irelande Douze Points
http://www.youtube.com/watch?v=xnsPfRdSU0Q
--------------------------------------------------------------------
Israel:
Artisti: Boaz Mauda
Kappale: Ke'ilo Kan
http://www.youtube.com/watch?v=E8jZoj77Qlk
--------------------------------------------------------------------
Puola:
Artisti: Isis Gee
Kappale: For Life
http://www.youtube.com/watch?v=kgtsjKlmRSE
--------------------------------------------------------------------
Bosnia & Herzegovina:
Artisti: Elvir Lakovic Laka
Kappale: Pokusaj
http://www.youtube.com/watch?v=SqsGycw2Ams
--------------------------------------------------------------------
Viro:
Artisti: Kreisiraadio
Kappale: Leto Svet
http://www.youtube.com/watch?v=vP3_RetTan0
--------------------------------------------------------------------
Alankomaat
Artisti: Hind
Kappale: Your Heart Belongs To Me
http://www.youtube.com/watch?v=BXNArybBcOo
--------------------------------------------------------------------
Romania:
Artisti: Nico & Vlad Mirita
Kappale: Pe-o Margine De Lume
http://www.youtube.com/watch?v=ATq3YBlB5jo
--------------------------------------------------------------------
Moldova:
Artisti: Geta Burlacu
Kappale: A Century Of Love
http://www.youtube.com/watch?v=oplwycr3sRc
--------------------------------------------------------------------
Slovenia:
Artisti: Rebeka Dremelj
Kappale: Vrag Naj Vzame
http://www.youtube.com/watch?v=i8Zajq12wg8
--------------------------------------------------------------------

Täytyy tässä linkitellä lisää kun kerkien. Toivottavasti ny tekstit on kohillaan ettei tää sekoile..

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Lisää ensimmäisen puoliskon esiintyjiä:
--------------------------------------------------------------------
Norja
Esiintyjä: Maria Haukaas Storeng
Kappale: Hold On Be Strong
http://www.youtube.com/watch?v=hJzGXPt4mvI
--------------------------------------------------------------------
Belgia
Esiintyjä: Ishtar
Kappale: O Julissi Na Jalini
http://www.youtube.com/watch?v=bg-9X8udn6s
--------------------------------------------------------------------
Andorra
Esiintyjä: Gisela
Kappale: Casanova
http://www.youtube.com/watch?v=eRzUp-Z85r8
--------------------------------------------------------------------
Armenia
Esiintyjä: Sirusho
Kappale: Qele Qele
http://www.youtube.com/watch?v=vNmW_hv23BQ
--------------------------------------------------------------------
Azerbaidzan
Esiintyjä: Elnur Huseynov & Samir Javadzade
Kappale: Day After Day
http://www.youtube.com/watch?v=Q8ePwbwQeYk
--------------------------------------------------------------------
Venäjä
Esiintyjä: Dima Bilan
Kappale: Believe
http://www.youtube.com/watch?v=mbyv_FpeMk8
--------------------------------------------------------------------
Suomi
Esiintyjä: Teräsbetoni
Kappale: Miehet rastastaa
http://www.youtube.com/watch?v=M1nzvDYycUw

Sitten san marinolla ei ole vielä kappaletta julkaistu. Siinä on eka karsinnan kaikki biisit.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008
Euphemos
Hah, taasko toi Dima Bilan menee tonne Venäjää edustamaan? Viimeksi hävisi Lordille, kellehän tällä kertaa?

Teräsbetonille.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Voi hitsin hitsi! Tsekki putosi. Sillä oli tosi hyvännäköisiä naikkosia.

Nyttenhän toi äänestyssysteemi on muuttunut euroviisuissa. Ei enää se naapurien äänestäminen onnistunut niin hyvin, kun naapurimaat on pyritty laittamaan toisiin karsintoihin.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija

Euuroviisut vois jakaa kahteen osuuteen: kauniit / hyvät.

Ei pikkuhousunäyttelyä ja Teräspetonia voi verrata keskenään. Täytyy voida valita paras kummastakin kategoriasta. Teräspetoni ei käytä edes näyttävää meikkiä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat