Luottamus vieraisiin ihmisiin ja erilaiset käyttäytymistavat

Seuraa 
Viestejä2644
Liittynyt4.10.2005

Jos kuljet pitkin kaupunki tai jossain missä on vieraita ihmisiä niin tunnetko itsesi panssaroituna eli aiheuttaako vieraat ihmiset ympärilläsi epäluottamusta?

Itse huomaan että jotenkin en tunne itseäni vapaana kun olen jossain missä on vieraita ihmisiä - en taida luottaa heihin kun en heitä tunne ja tuntuu kuin mä en pysty olemaan vapaa niin kuin kotona.

Avoin suhtautuminen ihmisiin olisi kyllä kieltämättä hyvä ominaisuus mut kun ei tunnu sitä olevan. Teen kyllä yllättäviäkin sosiaalisia siirtoja mutta en tee sitä omana ittenäni vaan usein tulee sellaista pakonomaista sosiaalista kanssakäymistä.

Jos ihmisiä alettaisiin opettamaan kouluissa sosiaalisiksi sillein että kokee itsensä yhtä vapaaksi kuin sitä ollaan kotona niin ihmisistä kehittyisi paljon terveempiä psykologisesti eikä masennustakaan olisi niin paljon. Luottamustunne maailmaa ja ihmisiä vastaan terveentyisi.

Luultavasti epäluottamus ihmisiin tulee myös TV'stä missä koko ajan jauhetaan negatiivisia asioita.

Kanssakäyminen kodin ulkopuolella saisi olla vähän kodikkaampi, jokainen löytäköön tyylinsä - panssarin tilalle voisi jokainen löytää omanlaisensa puvun. Ripaus taiteellisuutta ja huumoria - vähemmän tekaistuja hymyjä. Tulinenkin käyttäytyminen on sallittua siinä missä se on paikallaan. Englantilais kuninkaallisten puhtaaksi nypitty käyttäytymismalli tai Suomalaisen jäykkiksen mallit tuntuvat olevan suosiossa. Yksi laji on kovaäänisesti pälistä niin kuin laivaristeilyn kovaääninen porukka karaoke baarin nurkassa - ei millään pahalla mutta ärsyttävää on, voisi sitä huomioida muutkin ihmiset.

Kai se kuuluu asiaan että ihmiset eivät aina tykkää kaikista mutta jutun pointti on silti se ettei suurin osa ihmisistä osaa olla oma itsensä julkisella paikalla. Itseasiassa, luultavasti ei uskalla. Nykyihmiset kun haluaa rakentaa egojaan.

Mikä tekee sitten vaikeaksi olla oma itsensä? Luultavasti leimaantuminen, mutta ihminen joka päättää kokeilla olla enemmän se mikä hän oikeasti on - tulee kokemaan uuden ulottovuuden omassa elämässään ja se voi tarttua myös muihin.

Halki, poikki, pinoon - pois mielestä.

Kommentit (5)

Stinger
Seuraa 
Viestejä4719
Liittynyt18.2.2006

Itse olen yleensä oma itseni melkein kaikkialla ellei sitten joku ympäristön henkilöistä käyttäydy jotenkin hälyttävällä tavalla erilaisesti. En koe tarvetta esittää mitään, joten nähtävästi sitten siitä johtuen olen jotenkin helposti lähestyttävä, josta johtuen ihan tuntemattomatkin ihmiset tulevat juttelemaan ihan pienistä lapsista lähtien eläkeläisiin asti. Toisaalta sitten kaikenlaiset hihhulitkin lähestyvät itseäni yhtä pelottomasti ja yrittävät myydä sitä aatettaan/uskomustaan ja saan selitellä, miksei ko. juttu ole itselleni sopiva. Toisaalta siinä saa harjoitusta sitten ajattelussakin, kun heidän erilaisia jäsenten saamistekniikoitaan käyttäessä täytyy miettiä samalla miten ne tehottomaksi tehdään.

Itse koen tavallaan huvittavina nämä jotain roolia suuriäänisesti esittävät tyypit, jotka kuvittelevat olevansa ympäristön mielestä huvittavia tai ihailtavia kovaäänisesti mesoessaan. Toisaalta näitäkin katsellessa voi sitten oppia jotain ihmisen käyttäytymiseen ja etenkin ruumiin kieleen liittyen, koska yleensä pahasti yliampuvaa on se ruumiin kieli kuten eleet ja ilmeet yleensäkin. Jopa aloittelijan on helppo päätellä, mitä tällainen tyyppi haluaa itsestään ympäristön ajattelevan ja heikkoutensakin paljastaan melko hyvin yrittämällä korostaa juuri sitä puolta jotenkin mukamas voimakkaampana mitä pitää heikkoutenaan.

Kirjoista ihmisen käyttäytymisen opiskelulla on omat hyvät puolensa, mutta kyllä sitten elävien eri tyyppisten persoonallisuuksien käytöksen seurailu opettaa myös paljon. Samalla voi myös yrittää sitten ennakoida näiden tiettyjen ryhmien eri jäsenten käyttäytymistä ja reagointia sekä myöskin arvuutella eri jäsenten asemaa ryhmässä yms. muita mielenkiintoisia seikkoja. Ihmiset ovat tosi mielenkiintoisia monessakin mielessä, että suosittelen vähän kuin sivusta seuraajan roolia väliin siinä omassa vakioryhmässäkin. Voi hieman ulkopuolelta katsoen otettuna paljastua erinäisiä asioita eri tyyppien persoonista.

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Vierailija
deep'n'dark
Jos kuljet pitkin kaupunki tai jossain missä on vieraita ihmisiä niin tunnetko itsesi panssaroituna eli aiheuttaako vieraat ihmiset ympärilläsi epäluottamusta?

Itse huomaan että jotenkin en tunne itseäni vapaana kun olen jossain missä on vieraita ihmisiä - en taida luottaa heihin kun en heitä tunne ja tuntuu kuin mä en pysty olemaan vapaa niin kuin kotona.

Avoin suhtautuminen ihmisiin olisi kyllä kieltämättä hyvä ominaisuus mut kun ei tunnu sitä olevan. Teen kyllä yllättäviäkin sosiaalisia siirtoja mutta en tee sitä omana ittenäni vaan usein tulee sellaista pakonomaista sosiaalista kanssakäymistä.

Jos ihmisiä alettaisiin opettamaan kouluissa sosiaalisiksi sillein että kokee itsensä yhtä vapaaksi kuin sitä ollaan kotona niin ihmisistä kehittyisi paljon terveempiä psykologisesti eikä masennustakaan olisi niin paljon. Luottamustunne maailmaa ja ihmisiä vastaan terveentyisi.

Luultavasti epäluottamus ihmisiin tulee myös TV'stä missä koko ajan jauhetaan negatiivisia asioita.

Kanssakäyminen kodin ulkopuolella saisi olla vähän kodikkaampi, jokainen löytäköön tyylinsä - panssarin tilalle voisi jokainen löytää omanlaisensa puvun. Ripaus taiteellisuutta ja huumoria - vähemmän tekaistuja hymyjä. Tulinenkin käyttäytyminen on sallittua siinä missä se on paikallaan. Englantilais kuninkaallisten puhtaaksi nypitty käyttäytymismalli tai Suomalaisen jäykkiksen mallit tuntuvat olevan suosiossa. Yksi laji on kovaäänisesti pälistä niin kuin laivaristeilyn kovaääninen porukka karaoke baarin nurkassa - ei millään pahalla mutta ärsyttävää on, voisi sitä huomioida muutkin ihmiset.

Kai se kuuluu asiaan että ihmiset eivät aina tykkää kaikista mutta jutun pointti on silti se ettei suurin osa ihmisistä osaa olla oma itsensä julkisella paikalla. Itseasiassa, luultavasti ei uskalla. Nykyihmiset kun haluaa rakentaa egojaan.

Mikä tekee sitten vaikeaksi olla oma itsensä? Luultavasti leimaantuminen, mutta ihminen joka päättää kokeilla olla enemmän se mikä hän oikeasti on - tulee kokemaan uuden ulottovuuden omassa elämässään ja se voi tarttua myös muihin.

Valitettava tosiasia on, että ne joilla on muiden mielestä iso ego, eivät yleensä ole itse vastuussa siitä egon kasvusta, se on nimenomaan se ympäristö, mikä nostaa omalla ihailullaan tai vastaavasti dissaamisella sen kaverin taivaisiin. Vai olenko väärässä?

Se ihailu tai dissaus eroaa huomattavan paljon taviksen arvostelusta, tekijä, jonka nämä ihmiset huomaavat on tärkein syy miksi he tuntevat olevansa parempia ihmisiä. Ei siitä naapurin Matti Meikäläisestä sanota mitään, mutta kyllä kaikenlaisista Martina Aitolehdistä kerrotaan vaikka millaista tarinaa, pääosin negatiivista. Harva jollain tavalla menestyvä on kiinnostunut juuri siitä taviksen palautteesta. Ihmisiä kiinnostaa kaltaistensa ja parempiensa arvostelu.

Itse olen varma, että päätekijänä on ne vanhat, katkeruus ja kateus. Kauniita, älykkäitä ja rikkaita on aina pidetty tavisten keskuudessa huonoina ihmisinä. Tavikset rakastavat heidän huomiotaan, mutta katkeroituvat huomatessaan oman alemmuutensa ja kyvyttömyytensä parantaa omaa elämää heidän kaltaisekseen. Tutkimukset kertovat jopa kauniiden ihmisten ajautuvan keskimääräisesti todennäköisemmin narsismiin. Johtuisikohan heidän saamastaan huomiosta? He eivät tee itsestään kiinnostavia he vain ovat, saattavatpa ihmetellä omaa suosiotaan tai muiden suosion puutetta. Ehkä tarvitaan jokin sosialistinen revoluutio, jossa ihmisille kerrotaan että kaikki ovat oikeasti aivan yhtä kauniita. Älykkyyden kohdalla sitä on jopa väitettykkin ja vain siksi, että sitä paremmmuutta ei voi mitata yhtä helposti kuin ulkönäön kohdalla. Aivan varmasti ihmiset ovat yhtä älykkäitä kuin kauniitakin.

Miksi aina jätetään sanomatta mistä narsismi-sana tulee*? Siksikö että narsismiin löydettäisiin joku pinnallisuudesta riippumaton syy, vaikka todellisuudessa se syy on juuri siinä mitä ei ääneen saa sanoa "mä olen paremmannäkönen, älykkäämpi, rikkaampi kuin sinä ja sinä tiedät sen"
Mielestäni narsisteina pidettävät ihmiset ovat poikkeuksetta jotain noista kolmesta suuresta. Elämän kolme kovaa valuuttaa, on isälläni tapana sanoa. Olen sitä mieltä että narsismin psykologista syntyä pitää miettiä uudestaan, itse en tunne yhtään narsistia, joka sopisi taviksen "luokitukseen".

*"Narsisti-sanan alkuperä

Narkissos on kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä komea nuorimies. Ennustuksen mukaan Narkissos ei eläisi vanhaksi jos näkisi oman kuvansa. Näkymättömäksi kirottu Ekho-nymfi lähenteli Narkissosta, mutta Narkissos torjui lähentelyt. Sattumalta metsästysretkellä Narkissos näki kuvansa lähteestä ja rakastui kuvaansa, mutta kuva ei antanut hänelle vastarakkautta. Lopulta nuorukainen nääntyy lähteelle. Häntä etsimään tulleet löysivät lähteen reunalta kauniin keltaisen kukan - narsissin."

Vierailija

Lisätään vielä sekin, että tietenkin toisten on helpompi olla oma itsensä ja mielestäni he ovat parempia ihmisiä. Feikkaajat, pyrkyrit ja ylisuorittajat eivät vain tunne aitoa iloa ja sen takia he ovatkin äärimmäisen haavoittuvia verrattuna näihin aitoihin ihmisiin, eiväthän he voi kestää kovan työnsä dissausta. Työllä voi saavuttaa, mutta ei pidä katkeroitua jos joku saa samat asiat tekemättä juuri mitään. Sitä jotain joko on tai sitten ei, pätee useaan eri asiaan.

Tyhmä paljon työtä tekee.

Vierailija
logo
Valitettava tosiasia on, että ne joilla on muiden mielestä iso ego, eivät yleensä ole itse vastuussa siitä egon kasvusta, se on nimenomaan se ympäristö, mikä nostaa omalla ihailullaan tai vastaavasti dissaamisella sen kaverin taivaisiin. Vai olenko väärässä?

Se ihailu tai dissaus eroaa huomattavan paljon taviksen arvostelusta, tekijä, jonka nämä ihmiset huomaavat on tärkein syy miksi he tuntevat olevansa parempia ihmisiä. Ei siitä naapurin Matti Meikäläisestä sanota mitään, mutta kyllä kaikenlaisista Martina Aitolehdistä kerrotaan vaikka millaista tarinaa, pääosin negatiivista. Harva jollain tavalla menestyvä on kiinnostunut juuri siitä taviksen palautteesta. Ihmisiä kiinnostaa kaltaistensa ja parempiensa arvostelu.

Itse olen varma, että päätekijänä on ne vanhat, katkeruus ja kateus. Kauniita, älykkäitä ja rikkaita on aina pidetty tavisten keskuudessa huonoina ihmisinä. Tavikset rakastavat heidän huomiotaan, mutta katkeroituvat huomatessaan oman alemmuutensa ja kyvyttömyytensä parantaa omaa elämää heidän kaltaisekseen. Tutkimukset kertovat jopa kauniiden ihmisten ajautuvan keskimääräisesti todennäköisemmin narsismiin. Johtuisikohan heidän saamastaan huomiosta? He eivät tee itsestään kiinnostavia he vain ovat, saattavatpa ihmetellä omaa suosiotaan tai muiden suosion puutetta. Ehkä tarvitaan jokin sosialistinen revoluutio, jossa ihmisille kerrotaan että kaikki ovat oikeasti aivan yhtä kauniita. Älykkyyden kohdalla sitä on jopa väitettykkin ja vain siksi, että sitä paremmmuutta ei voi mitata yhtä helposti kuin ulkönäön kohdalla. Aivan varmasti ihmiset ovat yhtä älykkäitä kuin kauniitakin.

Miksi aina jätetään sanomatta mistä narsismi-sana tulee*? Siksikö että narsismiin löydettäisiin joku pinnallisuudesta riippumaton syy, vaikka todellisuudessa se syy on juuri siinä mitä ei ääneen saa sanoa "mä olen paremmannäkönen, älykkäämpi, rikkaampi kuin sinä ja sinä tiedät sen"
Mielestäni narsisteina pidettävät ihmiset ovat poikkeuksetta jotain noista kolmesta suuresta. Elämän kolme kovaa valuuttaa, on isälläni tapana sanoa. Olen sitä mieltä että narsismin psykologista syntyä pitää miettiä uudestaan, itse en tunne yhtään narsistia, joka sopisi taviksen "luokitukseen".

Mielestäni mikäli ihminen ei ole sinut itsensä kanssa, kärsii heikosta itsetunnosta peilaa minuuttaan ympäristön palautteeseen. Ihminen joka tietää mitä suurinpiirtein on, ei ole riippuvainen ympäristön palautteesta.

Mielestäni tuo että ympäristö nostaa egon korkealle, voi olla yksi tekijä mikä aiheuttaa jopa henkistä väkivaltaa. Yleensä ihmiset joilla itsellä on heikko itsetunto, pitävät henkisesti vahvoja, ympäristön palautteesta riippumattomia jopa narsisteina ja yrittävät saada egoa pienemmäksi.

Sitä paitsi ihiminen joka on kaunis, älykäs ja rikas ja mahdollisesti kasvanut väkivallattomassa ympäristössä todennäköisesti omaa rautaisen itsetunnon, eikä ole narsisti. Hyvään itsetuntoon kuuluu myös valita seura jossa voi hyvin. Usein ns. tavikset joilla on heikko itsetunto, mielellään pyrkivät henkisen väkivallan ym. negat. piirteiden avulla nostamaan omaa statustaan, eivätkä näin ollen ole hyvää seuraa.
Jos jonkun ihmisen seurassa ei viihdy, eikä häntä halua elämäänsä, se ei tarkoita että ihminen olisi narsisti. Käsittääkseni narsisti suhtutuu "alempiinsa" joko ylimielisen torjuvasti tai sosiaalisen ystävällisesti, ollakseen muiden silmissä pidetty.

Vierailija

Tuo on sinällään mielenkiintoinen kysymys, sillä oma suhtautumiseni ja reaktioni riippuu paljon miljööstä.

Vertaan tilannetta siihen, että jos olen kaupunkimiljöössä x määrän kanssa ihmisiä bussissa, en takuulla puhu mitään kenellekään. Jos samat ihmiset istuvat kanssani esim. tunturilaavulla, kaikki juttelevat keskenään. Tai viestivät non-verbaalisesti jokaisen tervetulleeksi.

Tilanne+ympäristö vaikuttaa merkittävästi suhtautumiseeni ja
reaktiooni. Onhan tutkittu esim. että suurkaupungeissa ihmiset välttävät katsekontaktia: se on turvallisinta.

Vaikkapa aurinkoisella hiihtoladulla monet katsovat toisiaan silmiin ja jopa tervehtivät outoja. Ehkä olettamus on, että hiihtoladulla ei tule vastaan väkivaltaisia kahjoja

Toinen asia on, että itsetunto menettää merkityksensä jossain positiivisessa tilanteessa ja ympäristössä: kaikki ovat samalla viivalla koulutukseen ja varallisuuteen katsomatta.

Toisaalta, onhan selvää, että kaupungeissa on suurempi vaihtoehto törmätä väkivaltaan. Joten itsesuojeluvaisto sanoo, että pidä katse maassa ja suu supussa. Onhan tietenkin noita "huumormiehiä", jotka yrittävät olla bussijonossakin meluisan hauskoja.

Uusimmat

Suosituimmat