Maailmankaikkeuden laajeneminen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Se on sitten lähes vuoden vaklaamisen jälkeen eka lähettämäni posti näillä foorumeilla, että terve vaan kaikille. Te ette tunne minua mutta minä tunnen jo teidät.

Rekisteröitymispäätökseeni on syypää viime viikon sunnuntaina puhjennut kriisi joka sai alkunsa vierailtuani Jyväskylän Rihlanperän tähtitornissa. Nimittäin odotellessani yleisönäytöksessä kiltisti vuoroani kaukoputkelle, kuuntelin erään toisen vierailijan ja illan tähtinäytännöstä vastanneen asiantuntijan keskustelua. Vierailija uteli että onko totta, että maailmankaikkeuden laajenemisesta johtuen matka lähitähdille on matkan pituudestakin huolimatta täysin mahdotonta, sillä etäisyydet kasvavat nopeammin kuin pystyisimme kirimään välimatkaa umpeen (teknologialla ei ollut mitään tekemistä tämän keskustelun kanssa). Okei tässä vaiheessa alkoivat hälytyskelloni soimaan, mutta ennen kuin kerkesin edes änkyttämään vastausta jota en kuitenkaan olisi uskaltanut sanoa ääneen, vastasi tämä asiantuntija myöntävästi, ja lisäsi vielä että maailmankaikkeuden laajenemisen takia esimerkiksi Jyväskylän ja Tampereen välinen etäisyys pitenee noin sentin verran sadassa vuodessa.

En siinä sitten kehdannut alkaa pätemään itseäni viisaampien seurassa, kun paikalla oli lapsiakin. Mutta jos olisin korjannut tätä tieteilijää sanomalla että "Seis te tähtitieteilijä siinä, vaarantava virhe! Maailmankaikkeuden laajeneminen on havaittavissa galaksienvälisessä mittakaavassa, ei galaksien sisällä, eikä varsinkaan planeettojen kokoluokassa. Jyväskylän ja Tampereen välimatka toisistaan voi kasvaa korkeintaan maanpinnan noususta johtuen, tai taivaalta satavien meteoriittien maapallon massaa lisäävästä vaikutuksesta, mutta silloinkin vain äärimmäisen minimaalisesti, ja ilman että sillä olisi mitään tekemistä maailmankaikkeuden laajenemisen kanssa!" - niin olisinko ollut oikeassa, vai olenko kokonaan pihalla kosmologiasta?

Kiitos jo etukäteen Savoriselle asiantuntevista vastauksista joilla en tee yhtään mitään. Mutta mitä sanoo muut?

Kommentit (1)

derz
Seuraa 
Viestejä2431
Liittynyt11.4.2005

Järkiyksiköissä tämä [Hubblen parametri] tarkoittaa sitä, että sadassa vuodessa kilometrin pätkä tyhjää avaruutta venyy seitsemisen millimetriä.
- Kari Enqvist, Suhteellisuusteoriaa runoilijoille

Ei koske kiinteitä kappaleita, kuten Maata (jotka siis eivät ole tyhjää avaruutta...)

∞ = ω^(1/Ω)

Uusimmat

Suosituimmat