Kansankodin asenne maahanmuuttajia kohtaan on kovenemassa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015
Maahanmuuttaja-lapset halutaan kaikille oppitunneille Ruotsissa

Ruotsissa keskustellaan kiivaasti suunnitelmista pakottaa maahanmuuttaja-lapset kaikille koulutunneille. Maan kouluministerin mielestä uskonto ei saa estää uusien taitojen oppimista. Tähän asti monet islaminuskoiset on vapautettu esimerkiksi seksuaali- tai liikunnanopetuksesta.

Kouluministeri Jan Björklundin mukaan kaikilla lapsilla on oikeus saada opetusta eikä siitä pidä saada vapautusta vain siksi, että opetussuunnitelmat eivät kelpaa vanhemmille.

Ajatus osallistumispakosta on synnyttänyt Ruotsissa kipakan keskustelun. Opettajat ovat kummastelleet, miten ehdotus ja oppiin pakottaminen käytännössä toimisi. Monet ihmettelevät myös, miksi hallitus kaavailee pakottavansa maahanmuuttajat lainsäädännöllä ruotsalaiseen kuosiin.
Tämän pelätään vain hämmentävän maahanmuuttajia ja etäännyttävän heidät yhä kauemmaksi poliitikoista.

Ruotsissa virinnyt keskustelu tuo mieleen kaikuja esimerkiksi ranskalaisesta huivikiellosta. Samalla se on jälleen uusi osoitus siitä, kuinka kansankodin asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat kovenemassa.

YLE Uutiset

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id84866.html

Se on nyt tämä Ruotsin oikeistohallitus, kun pyrkii lisäämään valtion kontrollia yleensäkin kansalaisia kohden.
Mielestäni tässä ei nähdä metsää puilta vaan ollaan aiheuttamassa tulevaisuuteen suurta ongelmaa
koululaitokseen. En kuitenkaan jaksa uskoa tämän kaltaisen provokaation menevän läpi.

Sivut

Kommentit (27)

Vierailija

Ja mitäs erikoista tuossa sitten mukamas on? Uskovaisten vanhempien lapsilla on samanlaiset oppivelvollisuudet kuin ei-uskovaisten vanhempien lapsilla. Uskovaisten lapset tarvitsee yhtä hyvin kaiken opetuksen minkä muutkin lapset saa.

Kysymyksessä on muslimitytöt. On nimittäin vanhempia, jotka ei anna tyttäriensä olla mukana uimassa, eikä voimistelun jälkeen suihkussa. Ja sitten se seikka että eivät myöskään kaikki laske tyttäriään osallistumaan sexuaaliopetukseen.

Esim. sexual-undervisning tytöt jää vaille tietoa. Vanhemmat ei halua että tytöt saa tietää mitään seksuaalisuudesta ja ehkäisymenetelmistä.

Kaikissa kouluissa ei ole tuota probleemaa. Paljon riippuu siitä kuinka koulun henkilökunta uskaltaa ottaa asian esille muslimi-vanhempien kanssa. Aina voi tehdä pieniä kompromissejä kumpainenkin osapuoli, jotta asia luistaa.

Ja en kylläkään luule että tuosta aikeesta mitään tulee, muut politiikot ei halua sellaista. Arastelevat muslimien reagointia. Sabuni on yksi ehdotuksen takana olijoista.

Ps.
Se ei ole mikään ongelma, jos haluaa että kaikki lapset osallistuu kaikkin oppitunteihin. Vanhempien uskonnon ei pitäisi olla esteenä lasten koulunkäynnille. Tulevaisuudessa voi tulla vakavimpiakin vaikeuksia. Lapset ei ole uskovaisia. Ja on koulupakko. On kouluvelvollisuus kaikilla lapsilla. Uskovaisten lapset tarvitsee yhtä hyvin kaiken opetuksen siinä missä muutkin. On väärin jättää lapsi vaille opetusta.

Vierailija
Ayla
...

Asiaa ei voi realistisemmin ilmaista. Jostain syystä opetuksen estämistä halutaan suosia "suvaitsevaisuuden" nimissä? Lapsien tulevaisuus uhrataan höttöntöttö-aatteelle??

-

Vierailija

Who cares mitä svenssonit aikoo. Pitäisköhän keskittyä vähän tiukemman asenteen ottamiseen täällä kotimaassa.

Vierailija
KBolt
Who cares mitä svenssonit aikoo. Pitäisköhän keskittyä vähän tiukemman asenteen ottamiseen täällä kotimaassa.

Minkä asian suhteen? Aloituksessa kritisoin Ruotsin valtion (kokoomushallituksen) tapaa ajaa tässäkin asiassa pitkin toista äärilaitaa. On aivan turha kärjistää maan koulutuslaitoksen asioita, kun reilusti parannettavaa riittää muuallakin yhteiskunnassa. Miksi lähteä kieltojen ja rajoitusten, jopa pakotuksen tielle. Siitä ei seuraa kuin itkua ja hammasten kiristystä, noin kuvainnollisesti. Kiinteällä yhteistyöllä perheiden kanssa nämä asiat on ennenkin saatu sovittua, niin Suomessa kuin Ruotsissakin ja yleensäkin tietoni mukaan Pohjoismaissa. Turha lähteä pakotuksen tielle, kun se ei kuitenkaan tule toimimaan.

Vierailija

Ruottissa osataan

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1498093

Jeesus-kuvan julkaisu aiheutti tappouhkauksen Ruotsissa

[size=200:u537givw]Päätoimittaja: Kristinuskoa voi kritisoida, islamia ei[/size:u537givw]
08.03.2008 14:37

Jeesus-kuvan julkaiseminen aiheutti äläkän Ruotsissa. Östgöta Correspondentensin päätoimittaja Ola Sigvardsson sai kuvan vuoksi tappouhkauksen.

- Toivottavasti saat veitsestä lähiaikoina. Jos kukaan ihminen ei sitä tee, Jeesus vetää kurkkusi auki, miesääni uhkasi Sigvardssonsin puhelinvastaajaan jätetyssä viestissä.

Linköpingin kunta päätti viikko sitten poistattaa punkfestivaalin mainokset, joissa saatana istuu Jeesuksen ristin päällä ja ulostaa.

Entinen Dagens Nyheterin toimituspäällikkö Ola Sigvardsson päätti kuitenkin julkaista sensuroidun kuvan lehdessään. Hänen mielestään Jeesus-kuvan julkaisemin oli perusteltua, mutta kohuttujen Muhammed-kuvien taas ei.

- Kristinusko on pääuskonto Ruotsissa. Siksi on kohtuullista, että sen kannattajat kestävät enemmän kritiikkiä ja että uskontoa voidaan käsitellä rajummalla tavalla kuin vähemmistön uskontoja, Sigvardsson tulkitsi.

Lehden lukijat eivät olleet samaa mieltä. Kuva aiheutti vilkasta keskustelua ja palauteryöppy kärjistyi tappouhkaukseen.

- Tulin hyvin vihaiseksi. Uhkaus tuntuu tietenkin epämukavalta, mutta lisäksi suutuin siitä, että meillä on ollut demokratia ja sananvapaus näin pitkään, eikä vieläkään ole mahdollista keskustella oikeasta ja väärästä ilman, että se aiheuttaa nimettömän uhkauksen ottaa toiselta henki pois, Sigvardsson sanoo lehtensä verkkosivuilla.

Sigvardsson on tehnyt tappouhkauksesta tutkintapyynnön poliisille.

Vierailija
ennakkoluuloton
KBolt
Who cares mitä svenssonit aikoo. Pitäisköhän keskittyä vähän tiukemman asenteen ottamiseen täällä kotimaassa.

Minkä asian suhteen?
Koko pakolais/maahanmuuttaja asian suhteen.
Vai käyttäydytkö itse kuin euroopan omistaja jos kylään menet sanoipa isäntä mitä hyvänsä ?
Meille et ainakaan vieraille tulisi sellaisella asenteella.

Vierailija
KBolt
Koko pakolais/maahanmuuttaja asian suhteen. Vai käyttäydytkö itse kuin euroopan omistaja jos kylään menet sanoipa isäntä mitä hyvänsä ? Meille et ainakaan vieraille tulisi sellaisella asenteella.

Mutta jospa he tietävät, että he ovat tulevia Euroopan omistajia? Pakolaistulva, syntyvyys korkeampaa, poliittinen korrektius, kiintiöt, edut, hyysäys, jne...

Vierailija
ennakkoluuloton
KBolt
Who cares mitä svenssonit aikoo. Pitäisköhän keskittyä vähän tiukemman asenteen ottamiseen täällä kotimaassa.

Minkä asian suhteen? Aloituksessa kritisoin Ruotsin valtion (kokoomushallituksen) tapaa ajaa tässäkin asiassa pitkin toista äärilaitaa. On aivan turha kärjistää maan koulutuslaitoksen asioita, kun reilusti parannettavaa riittää muuallakin yhteiskunnassa. Miksi lähteä kieltojen ja rajoitusten, jopa pakotuksen tielle. Siitä ei seuraa kuin itkua ja hammasten kiristystä, noin kuvainnollisesti. Kiinteällä yhteistyöllä perheiden kanssa nämä asiat on ennenkin saatu sovittua, niin Suomessa kuin Ruotsissakin ja yleensäkin tietoni mukaan Pohjoismaissa. Turha lähteä pakotuksen tielle, kun se ei kuitenkaan tule toimimaan.

On se kumma kun me emme saa määrätä muslimeja, mutta he meitä. Jos täälläkin aletaan tekemään myönnytyksiä muslimeja kohtaan kuten mm. säästöpossut, sananvapaus, laulut, sadut jne. niin pinna palaa...

Stinger
Seuraa 
Viestejä4719
Liittynyt18.2.2006
peippo

Tähän voitkin sitten kuvailla selvän eron, jonka nämä muslimit ovat aiheuttaneet omaan elämääsi. Miten sinua sorretaan päivittäin kiinnostanee lienee moniakin kirjoittajia ja mielellään yksityiskohtaisesti sitten eikä siihen tyyliin, että kaverin kaverilta kuulin, jotta tällaista oli.

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Vierailija

Voisin tähän vastata, vaikka kysymys esitettiinkin aivan toisaalle.
Olen koulussa jossa on paljon muslimeja je muita pakolaisia.
Totuus on, että näiden heppujen pinna palaa yhdestä ainoasta poikkipuolisesta sanasta. Nämä heput tosiaan ovat sitä mieltä että suvivirsi kevätjuhlassa on rasismia, kuten on myös Jumalasta keskusteleminen (kristittyjen kesken) jos paikalla on muslimi kuulemassa. Vitsistä, jonka voi aivan huoletta heittää suomalaiselle saa turpiinsa jos sen sanoo muslimeille.
Veikkaisin, että noista monikulttuurisuus faneista kovinkaan moni ei _oikeasti_ ole ollut vuorovaikutuksessa muslimien kanssa.
Muslimit ovat väkivaltaista ja huonokäytöksistä porukkaa, yhtä poikkeusta lukuunottamatta koulussamme.

Vierailija
Stinger

peippo
ennakkoluuloton
KBolt
Who cares mitä svenssonit aikoo. Pitäisköhän keskittyä vähän tiukemman asenteen ottamiseen täällä kotimaassa.

Minkä asian suhteen? Aloituksessa kritisoin Ruotsin valtion (kokoomushallituksen) tapaa ajaa tässäkin asiassa pitkin toista äärilaitaa. On aivan turha kärjistää maan koulutuslaitoksen asioita, kun reilusti parannettavaa riittää muuallakin yhteiskunnassa. Miksi lähteä kieltojen ja rajoitusten, jopa pakotuksen tielle. Siitä ei seuraa kuin itkua ja hammasten kiristystä, noin kuvainnollisesti. Kiinteällä yhteistyöllä perheiden kanssa nämä asiat on ennenkin saatu sovittua, niin Suomessa kuin Ruotsissakin ja yleensäkin tietoni mukaan Pohjoismaissa. Turha lähteä pakotuksen tielle, kun se ei kuitenkaan tule toimimaan.

On se kumma kun me emme saa määrätä muslimeja, mutta he meitä. Jos täälläkin aletaan tekemään myönnytyksiä muslimeja kohtaan kuten mm. säästöpossut, sananvapaus, laulut, sadut jne. niin pinna palaa...

Tähän voitkin sitten kuvailla selvän eron, jonka nämä muslimit ovat aiheuttaneet omaan elämääsi. Miten sinua sorretaan päivittäin kiinnostanee lienee moniakin kirjoittajia ja mielellään yksityiskohtaisesti sitten eikä siihen tyyliin, että kaverin kaverilta kuulin, jotta tällaista oli.

Stinger asiat ei ole vielä siinä pisteessä.. mutta esim. Ruotsissa kohta itse maahanmuuttaja pääsemässä pääministeriksi.. en muista nimiä / puolueen nimeä.
Mitä veikkaat kun mamu pääsee Oikeasti päättämään? Noh annetaan Ruotsin sortua niin ainakin Suomi ottaa (toivottavasti) siitä opiksi.

"Ruotsissa on vaalit vuonna 2010. Vaalit voittaneen puolueen puheenjohtajasta tulee pääministeri. Sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja on Mona Sahlin. Koska sosiaalidemokraatit voittavat Ruotsin seuraavat vaalit, Mona Sahlinista tulee Ruotsin pääministeri vuonna 2010."

Jeps.. sosiaalidemokraatit ON vahvoilla joten on erittäin suuri todennäköisyys että 2010 istuu mamu pääministerinä.

Niinja ettei tullut epäselväksi minkälainen ihminen hän on:

"Uskoisin, että tämä on se, miksi monet ruotsalaiset kadehtivat maahanmuuttajaryhmiä. Teillä on kulttuuri, identiteetti, historia, jotain, mikä sitoo teidät yhteen. Mitä meillä on? Meillä on juhannusaatto ja sellaisia naurettavia juttuja."

"Ruotsalaiset ovat niin tylsiä, meidän pitäisi hankkia virikkeitä idästä. Islam voisi elävöittää Ruotsia."

Ouh jeah, en malta odottaa tuota *elävöitymistä*
Mitäköhä sillä meinattiin ? 10 ihmisen joukkuraiskauksia, puukolla JA hapolla jolla voidaan peittää jäljet? voah kuulostaa eksoottiselta.

kairamo
Seuraa 
Viestejä1517
Liittynyt13.12.2006

http://www.halla-aho.com/scripta/kenen_oikeudet.html

Kenen oikeudet?

Maahanmuuttajalasten ympärileikkauksia on ajoittain vaadittu tehtäväksi julkisrahoitteisissa sairaaloissa. Tätä on perusteltu mm. maahanmuuttajien, siis käytännössä muslimien, uskonnonvapauden toteutumisella.

Ongelmallista perustelussa on se, että kyse on ollut maahanmuuttajavanhempien uskonnonvapaudesta. Se, että heidän sallitaan uskonnonvapauden nimissä kohdistaa lapsiinsa muutoin lain kieltämiä toimenpiteitä (eli tässä tapauksessa ilman kohteen suostumusta harjoitettua kosmeettista kirurgiaa), tosiasiallisesti kaventaa lasten uskonnonvapautta, puhumattakaan heidän oikeudestaan fyysiseen koskemattomuuteen.

"Suvaitsevainen" suhtautuminen muslimilasten ympärileikkaukseen on osa laajempaa asenneongelmaa; sitä, että maahanmuuttajat nähdään monikulttuuria tuottavana joukkona, ei yksilöinä. Koska he ovat joukko, heille myönnettävät oikeudet ovat yhteisöllisiä oikeuksia, joiden edessä yksilön oikeudet ja vapaudet saavat väistyä. Monikultturismiin sisältyy, joko ääneen sanottuna tai implisiittisenä, ajatus etnisten ja/tai kulttuurillisten yhteisöjen kulttuuriautonomiasta. Koska suuri osa kehitysmaalaisista maahanmuuttajakulttuureista kohtelee heikoimpiaan, siis naisia ja lapsia, tavalla, jota länsimainen yhteiskunta ei ole aikoihin hyväksynyt, kulttuuriautonomia tarkoittaa sitä, että vähemmistöyhteisöjen sisällä elävät naiset ja lapset ovat tietyllä tavalla lainsuojattomia.

Kulttuurinen autonomia tarkoittaa, että vähemmistöyhteisöille annetaan oikeus kohdella naisiaan ja lapsiaan omalle kulttuurilleen soveliaalla tavalla.

Kyseessä on syvällisesti periaatteellinen pulma. Länsimainen kulttuuri rakentuu yksilön vapaudelle. Islamilainen kulttuuri ei rakennu. Jos yhteiskunta puolustaa muslimiyhteisön jäsenen yksilönvapauksia muslimiyhteisöä vastaan, se loukkaa muslimiyhteisölle myöntämiään kulttuurillisia oikeuksia. Mutta ellei se toimi näin, se loukkaa muslimiyksilön yksilönvapauksia, jotka lakiemme mukaan kuuluvat kaikille. Jotakuta on pakko loukata. "Suvaitsevainen" dogma valitsee yhteisön ja näin evää vähemmistöihin kuuluvilta yksilöiltä muille kuuluvat vapaudet.

Tuore ja surullinen esimerkki yhteisö-gegen-yksilö-asetelmasta nähdään Ruotsista kantautuvassa, maahanmuuttajalasten opetusta koskevassa uutisessa. (Kts. myös verkkolehti The Local.) Paikallinen kouluministeri Jan Björklund ehdottaa, että muslimilapsia ei enää vapautettaisi liikunnanopetuksesta ja sukupuolivalistuksesta.

Ensimmäinen ajatus on tietysti hämmästys siitä, että muslimilapset on vapautettu näistä oppiaineista.

Ruotsalainen suvaitsevaisto, samoin kuin sanavalinnoistaan päätellen kotimainen Ylemme, kauhistelee Björklundin vaatimusta. Ylen mukaan...

"...se on jälleen uusi osoitus siitä, kuinka kansankodin asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat kovenemassa."
Se, että maahanmuuttajalapsille halutaan koulussa antaa samat valmiudet kuin muille, on osoitus asenteiden koventumisesta? Edelleen Ylen mukaan...

"...monet ihmettelevät myös, miksi hallitus kaavailee pakottavansa maahanmuuttajat lainsäädännöllä ruotsalaiseen kuosiin."
Ööh... No vaikka siksi, että maahanmuuttajalapset elävät "ruotsalaisen kuosin" mukaan toimivassa yhteiskunnassa ja joutuvat vartuttuaan kilpailemaan ruotsalaisten kanssa esimerkiksi työ- ja jatko-opiskelupaikoista. Ellei peruskoulu tarjoa heille samoja valmiuksia kuin ruotsalaislapsille, he ovat alakynnessä tässä kilpailussa.

Aikuiset maahanmuuttajat syrjäytyvät ruotsalaisessa yhteiskunnassa, koska he eivät puutteellisten tiedollisten valmiuksiensa ja vaikkapa uskonnon ja/tai kulttuurinsa asettamien rajoitusten vuoksi pysty kilpailemaan ruotsalaisten kanssa. Mustaan pussiin pukeutunut, viidesti päivässä rukoileva, erityisruokaa vaativa ja miespotilaan koskettamiseen kykenemätön musliminainen ei ole houkutteleva työllistettävä, vaikka hänellä olisi samat sairaanhoitajan paperit kuin ruotsalaisella sisarellaan. Syrjäytymisen periytyminen toiselle sukupolvelle voidaan katkaista vain, jos musliminuorille annetaan samat eväät kuin muillekin nuorille.

Vastakkain ovat siis yhtäältä maahanmuuttajanuorten oikeus oppiin ja tietoon (ja niiden myötä elämässä menestymiseen) ja toisaalta vanhempien oikeus kahlita lapsensa siihen tiedolliseen, opilliseen ja asenteelliseen alennustilaan, joka on johtanut heidän omaan syrjäytymiseensä. Musliminuorten yksilölliset oikeudet vastaan aikuisten johtaman muslimiyhteisön yhteisölliset oikeudet. Miksi jälkimmäiset ovat tärkeämpiä?

On tarpeetonta ottaa kantaa siihen, onko sukupuolivalistus tai liikunnanopetus välttämätöntä. Tämä ei ole oleellista, koska ruotsalainen koulutusjärjestelmä on opetussuunnitelmaa laatiessaan määritellyt ne tarpeellisiksi. Ei lapsille tarjota sukupuolivalistusta huvin vuoksi tai kiusalla vaan siksi, että sen katsotaan olevan hyödyksi lapsille. Tältä pohjalta voidaan pohtia seuraavaa:

Onko niin, että sukupuolivalistus, joka on tarpeellista ruotsalaisnuorille, ei ole tarpeellista musliminuorille?

Vastaus edelliseen kysymykseen ei voi olla "kyllä", koska kaikki ihmiset ovat sukupuolisia ja seksuaalisia olentoja, ja sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat ja kysymykset koskettavat kaikkia ihmisiä. Joten: Jos sukupuolivalistuksesta olisi etua myös muslimilapsille, mikä on se suurempi etu, jonka saavuttamiseksi valistus ollaan valmiita heiltä eväämään? Onko vanhempien uskonnollisen taantumuksen tyydyttäminen suurempi etu kuin lasten hyvinvointi?

Oletan, että ruotsalainen sukupuolivalistus ei koostu asentojen harjoittelusta vaan esimerkiksi sen opettamisesta, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus kuuluu jokaiselle jokaisessa tilanteessa, ja että seksuaalisuus on myönteinen asia, josta jokaisella on oikeus nauttia omilla ehdoillaan. Siellä luultavasti opetetaan myös, että jokaisella on oikeus määritellä oma seksuaalisuutensa.

Näitä valistuksellisia arvoja tuskin voidaan liikaa korostaa, mutta tosiasia on, että ne ovat yleisesti hyväksyttyjä totuuksia ruotsalaisessa yhteiskunnassa riippumatta siitä, opetetaanko niitä koulussa vai ei. Sen sijaan ne eivät ole yleisesti hyväksyttyjä tosiasioita islamilaisessa kulttuurissa, jossa naisen seksuaalisuus on uhka, jossa sukupuolinen määräysvalta kuuluu miehelle, ja jossa Allah on jo määritellyt ainoan mahdollisen sukupuolisen orientaation.

Voidaan siis perustellusti väittää, että länsimaisia arvoja heijastavaa sukupuolivalistusta olisi suunnattava nimenomaan musliminuoriin. He tarvitsisivat sitä paljon kipeämmin kuin ruotsalaiset. Eivät siksi, että islamilainen sukupuolimoraali olisi välttämättä absoluuttisesti huonompi kuin länsimainen, vaan siksi, että maahanmuuttajanuoret elävät loppuelämänsä yhteiskunnassa, jonka lait heijastavat länsimaista sukupuolimoraalia. Muslimimiehet eivät tee suurinta osaa Ruotsin raiskauksista tai alista naisiaan synnytyskoneiksi siksi, että he olisivat pahoja ihmisiä, vaan siksi, että heille moskeijoissa opetettu sukupuolimoraali mahdollistaa sen.

Jos maahanmuuttajanuorilta viedään mahdollisuus repäistä itsensä irti tästä perinteestä, ja yhteisölle annetaan mahdollisuus marinoida heidät omalla keskiaikaisella seksuaalimoraalillaan, toinen sukupolvi ei tule olemaan yhtään integroituneempi kuin ensimmäinen. Se tulee suhtautumaan naisen seksuaalisuuteen ja sukupuolivähemmistöihin tismalleen samalla tavalla kuin edeltäjänsä. Kenen etua tämä palvelee? Ruotsalaisen yhteiskunnan? Maahanmuuttajayksilöiden? Vaiko ainoastaan uskonnollisen taantumuksen?

On totta, että kaikki vanhemmat haluavat lapsilleen hyvää, mutta vanhemmilla on hyvin vaihtelevia käsityksiä siitä, mikä heidän lapsilleen on hyväksi. Ruotsalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta on elintärkeää, että maahanmuuttajanuoret oppivat tuntemaan ne arvot, joille yhteiskunta rakentuu, ja kunnioittamaan niitä. Maahanmuuttajanuorten vanhemmille taas ensiarvoisen tärkeää saattaa olla lasten uskonnollinen ja siveellinen puhtaus. Se, mitä me kutsuisimme integraatioksi ja valistusarvojen omaksumiseksi, merkitsee heille rappiota, jonka hintana on kunnia ja taivaspaikka. Näille vanhemmille siveellinen elämäntapa saattaa olla verrattomasti tärkeämpi asia kuin se, löytävätkö heidän lapsensa koskaan opiskelu- tai työpaikkaa. Se saattaa olla heille tärkeämpi kuin heidän lastensa elämä. Eivät muslimit viskaa tyttäriään parvekkeilta siksi, että he vihaisivat lapsiaan, vaan siksi, että heidän näkemyksensä mukaan kuolemakin vastaa heidän lastensa etua paremmin kuin lipeäminen Allahin säätämältä polulta.

Koska nämä vanhemmat eivät ole halukkaita eivätkä kykeneviä ajamaan lastensa etua siten kuin länsimainen yhteiskunta lapsen edun määrittelee, yhteiskunnan on ajettava sitä. Musliminuorilla tulee joka tapauksessa olemaan vaikeaa, mutta ainakin heille on annettava mahdollisuus aloittaa samalta viivalta kuin muut nuoret. Heillä on oikeus, jos he niin haluavat, vartuttuaan valita taantumus, takapajuisuus ja keskiaikaiset arvot, mutta tämä valinta ei voi olla vapaa, jos se perustuu siihen, etteivät he tiedä paremmasta.

An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.
(Axel Oxenstierna)

Vierailija
Mandix
"Ruotsissa on vaalit vuonna 2010. Vaalit voittaneen puolueen puheenjohtajasta tulee pääministeri. Sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja on Mona Sahlin. Koska sosiaalidemokraatit voittavat Ruotsin seuraavat vaalit, Mona Sahlinista tulee Ruotsin pääministeri vuonna 2010."

Jeps.. sosiaalidemokraatit ON vahvoilla joten on erittäin suuri todennäköisyys että 2010 istuu mamu pääministerinä.

Kyllä nyt taidat satuja kertoa. Mona ei ole mikään maahanmuuttaja.
http://sv.wikipedia.org/wiki/Mona_Sahlin

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat