USA on sairas

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

USA on sairas. Jos pitäisi valita, muuttaisinko Yhdysvaltoihin vai Kuubaan, pitääkin oikein miettiä, että olisiko Kuuba sittenkin parempi. Yhdysvallat vai Britannia? Tämä on jo selkeämpi valinta, ehkäpä Britannia.

Jos et ole vielä katsonut Michael Mooren dokumenttia SiCKO, niin suosittelen.
http://en.wikipedia.org/wiki/Sicko

Tässä karkea kuvaus dokumentista: Kyseessä on dokumentti, joka kertoo kuinka Yhdysvalloissa kuolee vuodessa 18 000 ihmistä, koska heillä ei ole varaa sairausvakuutukseen. 50 miljoonalla ei ole sairausvakuutusta. Ja vakuutusta ei saa, jos on liian lihava, laiha tai jos on melkein mitä tahansa sairauksia.

Kuitenkin ne, joilla on sairausvakuutus, joutuvat taistelemaan siitä, että saavat vakuutuksen kattamaan jotakin. Yhdysvalloissa on järjestelmällisesti lobattu aikaan systeemi, joka ajaa suuryhtiöiden etua ja tavalliset kansalaiset joutuvat pahaan rakoon, kun yrittävät saada vakuutuksista korvauksia leikkauksiin tai lääkkeisiin. Lääkärit saavat jopa bonuksia siitä, kun he onnistuvat epäämään korvauksia milloin milläkin syyllä. Eräskin mies kuoli syöpään, koska hoito evättiin vetoamalla siihen, että hoito on kokeellinen eikä siksi takaa parantumista. Toisaalta omavastuuosuudet ovat niin suuria, että eräältäkin perheeltä meni talo alta.

Suuryhtiöt ovat rikastuneet, mutta Yhdysvallat on tippunut sijalle 37. kansainvälisessä terveydenhoitopalvelu-tarkastelussa. Slovenia on sijalla 38. Onko oikein, että suuryhtiöt tekevät rahaa kansalaisten terveyden kustannuksella? Ei kuulosta siltä.

Britanniassa asiat ovat päinvastoin, samoin kuin Ranskassa. Hoito on ilmaista. Jopa Kuubassa, jota USA pitää kauheana mörkönä, joka pitäisi "vapauttaa".

Sellaista tällä kertaa. Todennäköisesti sama sairaus, joka riivaa Yhdysvaltoja, leviää ajallaan myös Suomeen. Ehkä sen takia, ettei ole varaa ylläpitää ilmaista terveydenhoitoa. Tai sitten sen takia, että Suomi "vapautetaan".

Sivut

Kommentit (58)

Vierailija

Moore on vain Chomskyn mielisairaalasta karannut hihhuli "veli", jos haluaa kärjistämätöntä tietoa Yhdysvaltojen epäkohdista, niin katseet kannattaa suunnata Noamiin, Moore tunkee älyllisesti laiskoille jenkkien vastustajille vain sitä mitä he haluavat.

Vierailija

Jos noista kahdesta pitäis valita, niin valintani olisi Kuuba. Olen sen verran köyhistä oloista lähtöisin, ja edelleen, että ei siinä mitään. Matkarahat ja muut kulut kun sais kasaan, niin sinne häipyisin. Internet ja velkojat jäis kauas taakse

Vierailija
logo

Mikä tuossa Mooren dokumentissa on pelkkää kärjistystä?

Ja karkeassa kuvauksessani en kertonut kaikkea mitä siinä dokumentissa oli, kuten ihmisten kärsimyksiä, tunteita ja kyyneliä. Vaikka kyyneleet voidaan kuitata hihhulismiksi, niin ainakin minut tuo dokumentti vakuutti. Mitä kuvittelet perheen ajattelevan, jos he eivät voi kustantaa terveydenhoitoaan? Eikö siellä muka olla epätoivon partaalla? Ja kun sitä vertaa sitten Eurooppaan, missä ihminen vaan menee sairaalaan ja tämä ihminen parannetaan kysymättä maksua, niin eikö se ole aikamoinen helpotus? Ei tarvitse pelätä velkavankeutta, jos sairastuu. Ei tarvitse pelätä kuolemaa, jos sairastuu.

Yhdysvalloissa on 50 miljoonaa ilman sairausvakuutusta, ja sairaalakulut nousevat helposti kymmeniin tuhansiin tai jopa satoihin tuhansiin dollareihin. Mikä tässä on kärjistystä? Ja sitten korvaustaistelut, että saa omansa pois, vaikka onkin vakuutus...

Vierailija

Kas kun on tullut puheeksi tämäkin. Katselin huvikseen just ton Sickon pari päivää sitten. Tyypillistä Miken "dokkaria", viihdyttävää mutta muusta en sitten mene sanomaan mitään. Itse kun oon tuolla amerikan maalla pyöriskellyt ja paljon on kavereitakin siellä ja jostakin syystä kukaan ei valita terveydenhoito järjestelyistä. Ja 99% frendeistäni ei tuu mistään rikkaista oloista...

Vierailija

No en ottais niin vakavasti tuota Moorea. Karpo on Suomessa todistanut jo moneen kertaan että meillä heikosti menee.

Vierailija
logo
Moore on vain Chomskyn mielisairaalasta karannut hihhuli "veli", jos haluaa kärjistämätöntä tietoa Yhdysvaltojen epäkohdista, niin katseet kannattaa suunnata Noamiin, Moore tunkee älyllisesti laiskoille jenkkien vastustajille vain sitä mitä he haluavat.

Moore on toki populisti ja tekee leffansa vahvojen värilasien sävyttämänä, mutta aiheet ovat useimmiten ihan aidoista epäkohdista. Laput silmiltä, kriittinen asenne päälle ja Moorea leffalaitteeseen --> viihdyttävää "tosielokuvaa" puhuttavalla aiheella.

Vierailija
re
No en ottais niin vakavasti tuota Moorea. Karpo on Suomessa todistanut jo moneen kertaan että meillä heikosti menee.

Karpo on kierrelly lähiöitä ja kyliä.

"Me" on sellainen keskiarvo: jos sulla on kymmenen leipää ja mulla ei yhtään niin meillä on keskimäärin viisi leipää eikä meillä voi olla nälkä.

Vierailija

Moore on populisti ja käyttää tehokeinoinaan usein sarkasmia sekä "Mooren otteita (nolot yllätysvierailut ja vastaavat - tiedätte varmaan )". Tekeleet kumpuavat kyllä aidoista epäkohdista, mutta olisi hieman hätiköityä julistaa abstraktio, tässä tapauksessa eräskin valtio, kaikkinensa mädäksi - ei tässä nyt mitään sosiaalidarwinisteja olla.

Sitäpaitsi kaksinaismoralistinen sormellaosoittelu (maa x on paska maa, koska asumme täällä Suomessa, jossa ei kertakaikkiaan ole sosiaalisia ja taloudellisia epäkohtia saatika parantamisen varaa) on hienoisesti arveluttavaa. Hieman erillä tavalla voisi Mooren tuotantoa tarkastella ja myöskin muistaa pitää kriittiset lasit päässä katsojankin.

Toisaalta, markkinatalouden ehdoilla toimivan kulutusyhteiskunnan ylensyöneiden syöttöporsaiden kuolema keventää jossakin määrin biosfäärin raskasta taakkaa .

Vierailija

tämä SiCKO oli parasta moorea..

tietty siellä on ne *huutaa megafoonii*
kohdat mitkä olisi voinut jättää pois...
ja keskittyä enemmän itse maihin ja niiden eroihin...

mutta nyt tuntui kuin moorea olisi
koskettanut aihe...

vähemmän mooremaista pullistelua kuin ennen...

Gilthanas :
"Ja 99% frendeistäni ei tuu mistään rikkaista oloista..."

tunnetko jenkilästä persaukisia ?

Vierailija
Lassi
Jos noista kahdesta pitäis valita, niin valintani olisi Kuuba. Olen sen verran köyhistä oloista lähtöisin, ja edelleen, että ei siinä mitään. Matkarahat ja muut kulut kun sais kasaan, niin sinne häipyisin. Internet ja velkojat jäis kauas taakse

Hei, Lassi, kerro ihmeessä tilinumerosi, niin autan sinut pois maasta. Olet haiseva niljake, jonka ei olisi ikinä pitänytkään päästä Suomeen. Paskin ihminen mitä maa on päällään ikinä kantanut.

En ole kiihtynyt, tämä on kylmän viileä vuoden aikana muodostunut mielipiteeni sinusta ja rumasta koirastasi.

JuurikinNiin
Seuraa 
Viestejä1887
Liittynyt4.3.2007

Usa:n teini-ikäisestä väestöstä on 1/4:lla joku sukupuolitauti!

Kuulin hetki sitten radiosta uutisista, lieköhän sitten mitään perää väitteessä, mene ja tiedä?

Suomen uusriistokapitalismin pääjehu on Sauli Niinistö. -Pirta-

pizze
Seuraa 
Viestejä602
Liittynyt16.3.2005
Gilthanas
Kas kun on tullut puheeksi tämäkin. Katselin huvikseen just ton Sickon pari päivää sitten. Tyypillistä Miken "dokkaria", viihdyttävää mutta muusta en sitten mene sanomaan mitään. Itse kun oon tuolla amerikan maalla pyöriskellyt ja paljon on kavereitakin siellä ja jostakin syystä kukaan ei valita terveydenhoito järjestelyistä. Ja 99% frendeistäni ei tuu mistään rikkaista oloista...

Eräs puolituttu jenkki selitti internetin ylitse minulle tuossa taannoin kuinka hänellä oli viisaudenhammas joka oli kipiä ja pitäisi vetää pois ja hänen äiteensä oli juuri vaihtanut työpaikkaa ja työpaikalta lapsille saatavat sairasvakuutuspalvelut vaativat muutaman kuukauden siirtymäajan. Hän joutui lopulta käymään Meksikossa nyppäämässä hampaan irti koska hammaslääkärillä käynti USA:ssa olisi maksanut useita tuhansia dollareita.

Itse kun kävin tuossa taannoin nyppäämässä hampaan irti niin piti 20 euroo tai jotain tommosta maksaa.

In 2006, there were 47 million people in the US (16% of the population) who were without health insurance for at least part of that year.

Lisäksi USA:ssa voi sairasvakuutuksen nimellä myydä vaikka minkälaisia vakuutuksia ihmisille uskotellen että vakuutus kattaa heidän sairautensa tulevaisuudessa.

Vierailija
pizze

Eräs puolituttu jenkki selitti internetin ylitse minulle tuossa taannoin kuinka hänellä oli viisaudenhammas joka oli kipiä ja pitäisi vetää pois ja hänen äiteensä oli juuri vaihtanut työpaikkaa ja työpaikalta lapsille saatavat sairasvakuutuspalvelut vaativat muutaman kuukauden siirtymäajan. Hän joutui lopulta käymään Meksikossa nyppäämässä hampaan irti koska hammaslääkärillä käynti USA:ssa olisi maksanut useita tuhansia dollareita.

Itse kun kävin tuossa taannoin nyppäämässä hampaan irti niin piti 20 euroo tai jotain tommosta maksaa.

Netistä kun katsoo hinnat, niin pari kymppiä sielläkin.

Mutta Suomen hinnat on jotain muuta, eli satasia. Siihen kun lisää sen, että sosiaali- ja terveysbudjetti on 140 miljardia euroa / 10 vuotta (näin harvoin käytän näitä palveluja) + lääkäreiden ja hammaslääkäreiden koulutus (yliopistot yht 14 miljardia / vuosikymmen), niin saadaan yksittäiselle vaivalle melkoinen kustannus sen välittömän (ison) maksun lisäksi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat