Miten Sinä suhtautuisit naapurin roskakasaan?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen. Miten itse menettelisi vastaavassa tilanteessa? Luotan kirjoittajien fiksuuteen, joten älkää lyökö tätä leikiksi!

Naapurini kaatoi kolme viikkoa sitten tonttiemme rajalta puun, joka oli metrin verran hänen tonttinsa puolella, eli puu oli hänen. Puun rungon ja isot oksat hän rahtasi liiterinsä luo, jossa pilkkoi ne saunapuiksi. Risut ja pienemmät oksat hän jätti isoksi kasaksi tonttiemme rajalle siten, että kasa on nipin napin hänen puolellaan. Roskakasa sijaitsee kuitenkin niin, että hänen pihaansa tai ikkunoihinsa se ei näy, mutta minun silmissäni se on joka päivä.
Aikaa on kulunut jo kolme viikkoa, joten kaikki viittaa siihen, että naapurin puolesta risukasa jää siihen. Juridisesti hänellä lienee siihen oikeus, koska risut ovat hänen ja kasa on hänen tonttinsa puolella. Mutta miten minun pitäisi menetellä, jotta naapurisopu ei romahtaisi tällaisen asian vuoksi? Välimme ovat aina olleet etäiset, mutta asialliset. Nyt alkaa asiallisuus olla vaakalaudalla…
Neuvoja, please!

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija

Helpointa on varmaan mennä kysymään naapurilta, että tarviiko hän oksiaan ja mitä aikoo niille tehdä? Jos ei tarvi tai aio tehdä mitään, on varmaan helpointa, että pyydät naapuriltasi lupaa viedä roskat eli oksat pois. Keväisin ottavat ilmaiseksikin monelle kaatopaikalle. Naapurisopu säilyy parhaiten varmaan tällätavalla ja tuo on mielestäni asiallistakin. Joskin naapuri on kyllä melko mulkvisti, jos ei ymmärrä, että hänen jätöksistään aiheutuu sinulle esteettistä harmia. Voihan kysymys olla siitäkin, ettei ole ajatellut koko asiaa. 'Poissa silmistä, poissa mielestä'.

Juridisesti en tiedä mitä mahdollisuuksia sinulla on. Eiköhän taajama/kaava alueella ainakin jotakin säännöstöjä ole? Toisaalta sitten jos juridisesti lähtee puimaan, niin naapurisopu on ainakin mennyttä.

Vierailija

Itse en edes huomaisi kasaa tai jos huomaisin, en usko, että haittaisi minua.
Ja, jos kasa haittaa, niin olen edellisen viestin kanssa samoilla linjoilla..

Vierailija

Kiitos tähänastisista kommenteista. Naapurini joutui lopettamaan kymmenen vuotta sitten alkoholin käytön, kun oli "ota tai jätä"-tilanne. Puoli vuotta sitten hän joutui jättämään tupakan, kun tuli infarkti jalkaan. Viikset ovat vieläkin keltaisena polttamisesta.
Minun diagnoosini on, että miehen hermot ovat menneet, mutta tuskin menen valittamaan risukasasta. Naapurisopu on sen verran tärkeä asia, että pitänee purra hammasta ja hoitaa itse kasa pois. Selviän asiasta noin tunnissa. Silti en koskaan voisi tehdä vastaavaa kenellekään toiselle!

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Jos ne risukasat niin paljon ärsyttää niin rakenna omalle pihalles pensasaita, niin ei tarvitse niitä risuja katsella.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Risukasa ei ole roskaa. Kyse on esteettisestä asiasta, jossa keskustelun aloittajan käsitys aiheesta on eri kuin risukasan omistajalla. Minun silmissäni risu- tai lehtikasa näyttää ihan kodikkaalta (jossain muualla kuin avohakkuuaukiolla) ja kertoo tekemisestä. Steriilit, lastuista ja muusta 'luonnonroskasta' siivotut pihat ovat äklöjä.

Minulla oli joskus naapuri, joka halusi oman käsityksensä mukaan päättää, miltä meidän pihamme näyttää. Tuli välittömästi aukomaan päätään, jos oli puukuorman jäljiltä jäänyt haravoimattomia lastuja pihaan. Niittykukat olisi pitänyt leikata ja istutuksista huolehtia. Itse piti omaa pihaansa viivottimensuorissa linjoissa, leikkasi nurmikon melkein päivittäin ja oli heti kottikärryjen ja haravan kanssa paikalla, jos yksikin lehti putosi puusta - lopulta kaatoi sen puun kun ei jaksanut juosta lehtien perässä. Homma huipentui siihen, että tulivat meidän puolellemme leikkaamaan meidän nurmikkoamme, jolloin soitimme poliisin, jolloin pari viikkoa myöhemmin vuokraisäntämme ilmestyi pihaamme tämän kusipään pyynnöstä leikkaamaan nurmikkoa (jota leikkasimme toki itsekin, mutta emme riittävästi ja lisäksi teimme sen väärällä tavalla, koska siis halusimme säästää osan luonnonkukista...)

Tämän tapauksen myötä ostimmekin sitten oman asunnon, ja edellisen puukuorman lastut ovat edelleen ruusupenkissä, eikä kukaan naapureista ole sanonut mitään.

Ihan oikeat roskat ovat sitten asia erikseen. Niistä voi tehdä valituksen kaupungin puhtaanapitolaitokselle, ja mikäli naapuri ei siivoa jätteitään, sanktioita järjestyy.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Pokasaha
Seuraa 
Viestejä1466
Liittynyt16.3.2005

Eihän risukasa ole mikään komistus kenenkään tontilla ja kaupunkialueella on tietääkseni säännöt, jotka rajoittavat rojun keräämistä myös omalle tontille. Kannatta ja pitää aina ottaa huomioon myös naapurinsa kun alkaa tekemään sellaisia muutoksia tontillaan, että ne näkyvät ja voivat olla haitaksi naapurille.

Ei ikuista vihanpitoa kannata virittää naapurin kanssa jos tuon roskakasa asian voi hoitaa korrektisti, koeta keksiä rojulle käyttöä, tai tarjoudu se hävittämään tuosta vaan ohimennen. Osta vaikka koppa kaljaa, rupea polttamaan pihallasi omia risuja, pyydä naapuri mukaan, tarjoa oluset ja kas, kohta hänkin alkaa virittää tulta risukasaan.

Kansakunta joka kieltää historiansa, häviää maailmankartalta.
Pokasaha

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Pokasaha
Eihän risukasa ole mikään komistus kenenkään tontilla

Siis sinun mielestäsi.

Entäs jos naapuri haluaa puutarhakompostin? Sekin on usein käytännössä pelkkä kasa pihan nurkassa.

Kuinka isosta kasasta tässä puhutaan. Minun mielestäni jokin vyötärön korkeudelle yltävä pikku röykkiö ei ole minkäänlainen haitta.

Kertyyhän noita kasoja, ennen kuin keväämmällä käynnistää oksasilppurin.

Olen minä kyllä itsekin joskus ollut kaupunkiin yhteydessä, kun ulkoilureittimme varsi alkoi muuttua risukompostiksi, mutta silloin oli kyse kokonaisesta risusavotasta, jonka kaikki jätökset jätettiin paikoilleen lojumaan. Valitus toimikin. Kaupungilta oltiin tyyppiin yhteydessä ja velvoitettiin vuokraamaan oksasilppuri ja hoitamaan homma. En minä silti olisi ryhtynyt soittelemaan, jos risut olisivat lojuneet kaverin omassa pihassa.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Muistuttaisin tässä myös siitä, että kaupungin alueella ei saa kaataa puuta edes omalta tontiltaan ilman kaupungin lupaa. Seurauksena sakkoja, jos narahtaa. Eli jos naapurin risukasan jäljet perustuvat luvattomaan kaatamiseen, siitä vain valittamaan kaupungille.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Pokasaha
Seuraa 
Viestejä1466
Liittynyt16.3.2005

Nykyisin kaupunkimme näkyy keräävän kaikki raivausjätteet hyvinkin tarkkaan talteen, niputetaan ja viedään energialaitokselle.
Mitä taas tontin risukasoihn tulee, niin tuskinpa monikaan niitä pystyttää sen takia, että ne on tontin komistus, jäävät vain lojumaan joko piittaamattomuutta tai naapurin kiusaksi.

Kansakunta joka kieltää historiansa, häviää maailmankartalta.
Pokasaha

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Pokasaha
Nykyisin kaupunkimme näkyy keräävän kaikki raivausjätteet hyvinkin tarkkaan talteen, niputetaan ja viedään energialaitokselle.
Mitä taas tontin risukasoihn tulee, niin tuskinpa monikaan niitä pystyttää sen takia, että ne on tontin komistus, jäävät vain lojumaan joko piittaamattomuutta tai naapurin kiusaksi.

Tai sitten kuule kaikki eivät ihan oikeasti tule ajatelleeksi, miten elämästä vieraantuneita niuhoja ääliöitä onkaan olemassa.

Ja edelleen: on risukasoja ja RISUKASOJA. Mistä tässä nyt puhutaan?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat