Vammaisia ei päästetty pitkäperjantaina Pitäjänmäen kirkkoon

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kehitysvammaisten estäminen kuulemaan Herran sanaa, siinä tiivistyy
koko nykyisen valtakirkon ahdasmielisyys ja turmeltuneisuus.

Valtakirkko tulee hajoamaan ja pienet ihmisläheiset seurakunnat tulevat
korvaamaan ihmisten tarpeen Herran sanan kuulemiseen.

Häpeissään he nyt selittelevät tekojaan, farisealaiset!

Lopun ajat lähenevät valtakirkolle

Neljältä kehitysvammaiselta kiellettiin pääsy Pitäjänmäen kirkkoon pitkäperjantaina. Vammaiset yrittivät hieman myöhässä päästä seuraamaan kello 13 järjestettyä konserttia, mutta narikan hoitaja sanoi, että vammaiset olisivat konsertissa häiriöksi.

----------------------------------------------------------------------

vammaiset olivat ainoita, joita ei päästetty myöhässä seuraamaan pitkäperjantain konserttia. Muut myöhässä tulijat pääsivät kirkkosaliin.

Kommentit (11)

Vierailija
"Vahtimestari teki tällaisen henkilökohtaisen ratkaisun, koska tilaisuus oli jo selvästi alkanut ja ryhmä tuli myöhässä. He pitivät kovaa ääntä, minkä lisäksi heistä kolme liikkui pyörätuolilla. Tällaisen ryhmän saapuminen myöhässä pieneen kirkkosaliin sekä istumapaikkojen järjestely olisi aiheuttanut häiriötä", Eino sanoo.

Tekstin sisäistämisessä ongelmia?

Ja kuka nyt tyhjiä lupauksia haluaisikaan kuulla?

Vierailija

Muista seurakunnat ovat Jumalan asettamia ja vaikka olisivat pois poikenneet Jumalan tahdosta,
niin ota esimerkiksesi Daavidin suhde kuningas Sauliin, vaikka Pyhä Henki oli jo poistunut Saulista.
Daavid ei koskenut Herran voideltuun.

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
Armas Sutinen
Muista seurakunnat ovat Jumalan asettamia ja vaikka olisivat pois poikenneet Jumalan tahdosta,
niin ota esimerkiksesi Daavidin suhde kuningas Sauliin, vaikka Pyhä Henki oli jo poistunut Saulista.
Daavid ei koskenut Herran voideltuun.

So?

Voideltuun mihin? Rasvattuihin genitaaleihin? No en ihmettele ettei koskenut, rasvaa on usein vaikea saada pestyä iholta pois.

Vierailija

Raamatussa on muitakin seurakuntavirkoja eikä pastori/paimen ole pomo, vaan alhaalta palveleva ihminen joka ohjaa ja virvoittaa laumaa, johtaa oikealle tielle.

Mihin on unohdettu muut seurakuntavirat? Jokaista pitää kunnioittaa! Kun kunnioitamme ja rakastamme kaikkia nöyrästi, menestys kaikessa on erityinen.

Se vasta jotakin kun paimen toimii oven avaajana seurakunnassaan ja toivottaa ihmiset tervetulleiksi.

NYT NÄIN EI TAPAHTUNUT VAAN TODENNÄKÖISESTI SAATANAN VALLASSA OLLUT
VAHTIMESTARI ESTI VAMMAISIA IHMISIÄ KUULEMASTA HERRAN SANAA.

Se on vastoin kaikkia Jeesuksen opetuksia.

Vierailija
NYT NÄIN EI TAPAHTUNUT VAAN TODENNÄKÖISESTI SAATANAN VALLASSA OLLUT
VAHTIMESTARI ESTI VAMMAISIA IHMISIÄ KUULEMASTA HERRAN SANAA.

Sitten vielä kun ymmärtäisit että siellä ei jumala puhu ja raamattu on ihmisten kirjoittama

kuningas
Seuraa 
Viestejä1246
Liittynyt10.12.2007
Armas Sutinen

NYT NÄIN EI TAPAHTUNUT VAAN TODENNÄKÖISESTI SAATANAN VALLASSA OLLUT
VAHTIMESTARI ESTI VAMMAISIA IHMISIÄ KUULEMASTA HERRAN SANAA.

Se on vastoin kaikkia Jeesuksen opetuksia.

Saatanan vallassa oleminen on vastoin opetuksia?
Mitä vahtimestarin olisi sitten pitänyt tehdä?
Voiko vahtimestari mitään sille jos saatana ottaa vallan?

Eikö vika ollut papissa, joka ei välittänyt siitä, että vahtimestarinsa oli saatanan vallassa?

War doesn't determine who's right but who's left.

There is no such thing as an atheist in a foxhole.

Vierailija
Armas Sutinen
Raamatussa on muitakin seurakuntavirkoja eikä pastori/paimen ole pomo, vaan alhaalta palveleva ihminen joka ohjaa ja virvoittaa laumaa, johtaa oikealle tielle.

Mihin on unohdettu muut seurakuntavirat? Jokaista pitää kunnioittaa! Kun kunnioitamme ja rakastamme kaikkia nöyrästi, menestys kaikessa on erityinen.

Se vasta jotakin kun paimen toimii oven avaajana seurakunnassaan ja toivottaa ihmiset tervetulleiksi.

NYT NÄIN EI TAPAHTUNUT VAAN TODENNÄKÖISESTI SAATANAN VALLASSA OLLUT
VAHTIMESTARI ESTI VAMMAISIA IHMISIÄ KUULEMASTA HERRAN SANAA.

Se on vastoin kaikkia Jeesuksen opetuksia.

Kaikki te olette yhtälailla harhojen vallassa!

Eiköhän se ollut vammaisille vaan hyväksi, että ei tarvi mennä kuuntelemaan täysin käsittämätöntä hurmoksellista ölinää?

Jeesus rakastaa trolleja, kädet laitetaan yhteen...

Vierailija
Asimov
Kokeiletteko mikä soveltuu parhaaksi trollin ruuaksi?

Kunhan lämpimikseen tässä ruokkii. Reiska 39 kuumetta, en ota vastuuta näinollen tekemisistäni.

Vierailija

mikäs tässä nyt niin ihmeellistä on,, tämähän on kirkon toimintaa aidoimmillaan. toki ikävää jos eivät saaneet haluamaansa hupia hemmot kirkosta, mutta kirkkohan on aina ollut pyövelin työnantaja, nykysin vaan käytös ollu näennäisesti korrektimpaa, kun aikoinaan..

Uusimmat

Suosituimmat