Ylpeyden nieleminen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ärsyttää kuinka hankalaa ihmiselle on niellä ylpeytensä ja vain myöntää olevansa väärässä. Tämähän tulee ilmi jokapäiväisessä elämässä, kun ihmiset riitelevät milloin mistäkin pikkujutusta. Kömpelehkö, mutta kuvaava esimerkki voisi olla vaikka eräs reissu minkä kaverini kanssa tein. Kaikki meni hyvin, kunnes emme löytäneet haluamaamme paikkaa. Kaverillani oli kartta, mitä hän ei suostunut antamaan minulle jostain typerästä syystä. Kun olimme tunnin haahuilleet ympäriinsä ja pitkän riitelyn jälkeen hän lopulta antoi kartan, löysimme perille vartissa. Tässähän tulee hyvin esille se "Kyllä minä tiedän paremmin asenne."
En nyt ala spekuloimaan suunnistustaitoja vaan, miksi evoluutio (tai luoja, en tässä ota kantaa ihmisen alkuperästä) on tehnyt ihmisen toimintaan tällaisen hankaloittavan ominaisuuden. Mielestäni elämä olisi huomattavasti helpompaa, jos vain voisi helposti myöntää olevansa väärässä ja kuopata turha riita mutkistamasta tilanteita.
Itse olen koettanut opetella näkemään toisenkin ihmisen kannan riidassa ja nielemään tarvittaessa ylpeyden, ei se kyllä helppoa aina ole.

(En tiedä voiko tässä puhua ylpeydestä, mutta minusta sana kuvaa tätä ominaisuutta loistavasti.)

Sivut

Kommentit (76)

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Minulle on varsin helppoa myöntää olevani väärässä, suorastaan pidän sitä todennäköisenä ja ensimmäiseksi oletan aina että toinen tietää paremmin kuin minä. Harvoin joudun riitoihin, oikeastaan en koskaan. Sillä hinnalla että tunnen itseni täydelliseksi luuseriksi josta ei ole mihinkään ja kaikki käyttää minua hyväkseen. Ajattelin tappaa itseni, mitä keinoa suosittelette? (en minä oikeasti, älkää olko huolissanne)

くそっ!

Vierailija

Ylpeyden nieleminen on kyllä hyvä otsikko. Itselleni tämä on vaikeaa myöskin.

Olen harvoin väärässä, mutta kun olen väärässä nolottaa kauheasti, ja jos olen vielä kieltäytynyt nielemään ylpeyteni, nolottaa vielä 4x kauheammin.

Pikkuhiljaa olen oppinut arvostamaan toisten ihmisten taitoja kovin paljon, kaveripiirissämme tehtävät usein jaetaan taitojen mukaan. Itse en pirulauta karttaan tarttuisi, en pidä itseäni siinä taitavana, mutta jos kaveritkaan eivät osaisi niin voisin sitten ottaa homman haltuun harhailun jälkeen (tai todennäköisemmin katsottaisiin homma yhdessä läpi, usein paras vaihtoehto joskaan ei nopein).

Vierailija

Jos itse huomaan olevani keskustelussa(siis livenä) väärässä, niin ujutan ovelasti tilanteeseen pikku vitsin. Tämä kääntää tilanteen koomiseksi ja parhaassa tapauksessa itse saa paremman tyydytyksen kuin varsinainen väittelyn voittaja. Nolostuminen ei tule kysymykseen.

Vierailija

Ristiriitaiset tavoitteet tai tavoitteettomuus aiheuttaa riitaa ja juonittelua.

Eräs älykkyyden merkki on ristiriitojen ennakointi ja välttäminen. Se tekee ihmisestä eristyvän.

Vierailija
Dark Serenity

Pikkuhiljaa olen oppinut arvostamaan toisten ihmisten taitoja kovin paljon, kaveripiirissämme tehtävät usein jaetaan taitojen mukaan. Itse en pirulauta karttaan tarttuisi, en pidä itseäni siinä taitavana, mutta jos kaveritkaan eivät osaisi niin voisin sitten ottaa homman haltuun harhailun jälkeen (tai todennäköisemmin katsottaisiin homma yhdessä läpi, usein paras vaihtoehto joskaan ei nopein).

Tehtävät kannattaa jakaa tavalla, jossa haasteellisuus ratkaisee. Eli tarkoitan tehtäväjakoa niin, että pääsee harjaannuttamaan taitojaan asiassa, jossa kokee olevansa huono. Näin pääsee jokainen oppimaan uutta ja tukea saa tarvittaessa asiassa harjaantuneemmilta. Useimmiten tämä on myös se hauskin ja mielenkiintoisin tapa toimia tiimissä.

Vierailija

Kun ikää tulee, niin oppii ottamaan paremmin huomioon sen, kuinka vankalla pohjalla oma tietämys on asiasta. Ehkä hieman helpompi myös myöntää olevansa väärässä. Riippuu aina tilanteesta ja vastapuolesta paljon, miten uhmakkaasti omaa näkemystään uskaltaa ajaa ja miten helppo on oma tyhmyytensä asiassa kuitenkin lopuksi myöntää.

Lapsilla huomaa, että lähtevät keksimään vaikka minkälaisia selityksiä vakuuttaakseen muut vielä asiasta, jossa jo tietävät olevansa väärässä. Ainakin lasten kesken muistan kaikenlaisia tällaisia olleen.

Vierailija

Myrkkynuolisammakolta ihan asiaa, mutta viittasin lähinnä tilanteeseen jossa tahdoimme päästä eteenpäin. Taitojen harjottelu on sitten eriasia. Myös yhdessä tehtäessä on helppo oppia, kuten siis kaikkien osallistuessa aivoriiheen.

Vierailija

Hmmh, minua vituttaa olla väärässä, mut harvoin "olen väärässä" kun en ala edes kiisteleen asiosita.. harvoin kiinnostaa mitä mieltä joku toinen on asioista joten jätän väliin.

Vierailija

Mutta mistä johtuu että erityisesti joidenkin ihmisten on vaikea myöntää olevansa väärässä? Sitähän alkuperäisessä viestissä taidettiin kysyä. Itsekkin olen sitä ihmetellyt, koska kuulun siihen porukkaan joka helposti myöntää virheensä. Usein kuuntelen toisen henkilön näkemyksen asiasta mielelläni, ja varsinkin jos näkemys on vahva mielipide jostakin, en edes ala väitellä turhaan vaikka tietäisin olevani oikeassa.

Usein on vaikeinta myöntää olevansa väärässä kun se liittyy johonkin arkipäiväiseen asiaan eukon kanssa, jolla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Ehkä tässä on kysymys jostakin valtataistelusta...

Vierailija

Itsestäni en löydä tuollaista piirrettä, koska en ole olevinani oikeassa jos en myös tiedä niin olevani. On lyhytnäköistä luulla saavuttavansa jotain usvaan hyppäämällä, eli uhmaamalla logiikkaa ja olla tietävinään tietäen olevansa eksyksissä.

Toisaalta tapanani ei ole tyrkyttää omaa näkemystäni vastapuolelle vaikka hän ei sitä aluksi ymmärtäisi, vaan järkevän keskustelun kautta joko vaikuttaa toisen mielipiteeseen siten, että hän joko omaksuu oman näkemykseni tai itse muutan kantani. Kumpikin vaihtoehto on ok, jos tavoitteena on molemminpuolinen viisastuminen.

Eri asia on, jos selvitellään hegemoniaa kahden tai useamman "tyhmän" välillä. Tällaisissa tilanteissa valhe voi olla yhtä toimiva tai jopa toimivampi ase, koska totuus ei välttämättä erotu valheesta, jos totuuteen johtavaa logiikkaa ei kumpikaan osapuoli ymmärrä. (Tämä kappale ei siis liity keskustelun avaajan esimerkkiin.)

Vierailija

Voisi ajatella että kyseessä on ainakin joissain tapauksissa puolustusreaktio omien ajatuskonstruktien "totuusarvoihin" kohdistuvaa uhkaa vastaan. Ihminen pyrkii yleensä kohti tilannetta jossa "ulkomaailman" ja aivojen luomien sitä koskevien abstraktioiden välillä on mahdollisimman vähän ristiriitaa. Hanakka itsepintaisuus ehkä heijastelee tilannetta missä koitetaan välttää näiden omien konstruktien uudelleenremppaamista viimeiseen tippaan asti, se koetaan ehkä henkilökohtaisena uhkana. Onhan nämä konstruktit melko olennaisia sille mitä 'minuus' on.

Vierailija

Itselle on kyllä ihan helppoa myöntää olevansa väärässä.
Itsepetos (eli se jotta yritetään vielä todistella muille/itselle olevansa oikeessa, vaikka selvästikään asia ei niin enää ole) ei oo meikän laji ollenkaan. Helpompaa myöntää virheensä ja ottaa oppia siitä. Että tietää taas jotain vähän enemmän/paremmin. Valheellisessa kannassa pysyminen ei voi enää mitenkään hyödyttää itseä, päinvastoin.

Kannattaa ottaa oppia omien virheiden lisäksi myös muiden virheistä

Vierailija

Tässä on varmaan eroteltavissa ainakin sellaiset tilanteet, missä toinen väittää hanakasti vastaan siksi, että kaipaa todella pitäviä todisteita omien ajatuskonstruktien muuttamisen oikeutukseen, ja toisaalta ihan vaan "jääräpäisyys" vaikka tietäisi jo varmasti olevansa väärässä. Ehkä tuo jälkimmäinen on evoluutiopsykologian näkökulmasta jonkinlaista pyrkimystä dominanssiin.

Ja vielä minäkuvan suojelemiseen pyrkivinä puolustusreaktioina voisi tuollaisten kuvitella toimivan sellaisissa tilanteissa missä pyritään tukahduttamaan jokin ahdistava fakta. "En varmasti lyönyt sitä tyyppiä".

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat