Haulikkomies ärsyyntyi mopon äänistä, uhkasi koulupoikia

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Busseko?

http://www.iltalehti.fi/helsinki/200804 ... 0_hi.shtml

Haulikkomies uhkasi koulupoikia
6.4.2008 23:52 (Päivitetty 8.4.2008 9:25)

Naapuri ärsyyntyi mopon äänistä.

- Ei oikein illalla meinannut tulla uni silmään, piti vähän pyöriä sängyssä, 14-vuotias Riku kertoo epävarmalla äänellä.

Hän ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään, koska uusi kohtaaminen haulikkomiehen kanssa ei houkuttele. Riku joutui sunnuntaina iltapäivällä uhkaavaan tilanteeseen Helsingin Pohjois-Haagassa.

Nuorukainen vietti kotinsa pihamaalla aikaa seitsemän kaverinsa kanssa. 14-15-vuotiaat koululaiset rassasivat yhden pojan mopoa, joka hyrräsi tyhjäkäynnillä.

Noin viiden minuutin kuluttua kolmannen kerroksen parvekkeelle ilmestyi naapuri, poikien arvion mukaan keski-ikäinen mies.

- En aluksi kuullut, mitä se huuteli, mutta keskustelun lopuksi se huusi ilmeisesti, että kohta tulee haulista, Riku muistelee.

"Tähtäili kohti"

Pojat olivat jo lähdössä pois pihalta, kun mies ilmestyi parvekkeelle uudestaan. Kädessä hänellä oli haulikko.

- Minä pysähdyin paikalleni, enkä tajunnut tehdä siinä mitään. Katsoin sinne ylös, että mitä se jätkä nyt tekee. Muut menivät parvekkeen alle piiloon, koska luulivat, että se oikeasti ampuu. Yksi kaveri jäi siihen minun eteeni.

He päättivät lähteä pois paikalta, kun mies alkoi sihtailla heihin päin.

- Monta sekuntia se haulikko ei ollut esillä, mutta kyllä se meihin kohti ihan kunnolla tähtäili, ei vain heilutellut asetta, Riku toteaa.

- Ajattelimme, että pitää soittaa poliisi paikalle. He tulivat ja vievät miehen mukanaan.

Tutkinnanjohtaja Pekka Korhonen Helsingin poliisista myöntää, että poliisi tutkii asiaa.

- Kyllä siellä sellainen tapaus on ollut, ja meillä on rikosilmoitus olemassa, mutta tutkinnassa vasta. En viitsi avata sen enempää, tässä on vielä ihmisiä kuulematta.

Korhonen ei toistaiseksi ota kantaa siihen, onko haulikko ollut ladattu.

Aiemminkin valituksia

Rikun mukaan poikaporukka on silloin tällöin saanut kuulla mopotouhuistaan myös muilta ihmisiltä.

- Melkein päivittäin me tulemme siihen ja lähdemme siitä johonkin suuntaan. On siitä joskus tullut valituksia, mutta ei vielä ihan tällaista, että haulikko ilmestyy naaman eteen, hän päivittelee.

Haulikkomies oli hänelle entuudestaan melko tuntematon.

- Hän on muuttanut meidän pihaan vasta vähän aikaa sitten, Riku toteaa.

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Penskana minut uhattiin tappaa monta kertaa mitä mielikuvituksillisin keinoin,
aina haulikosta atomipommiin asti..

En minä juossut siitä kenellekään itkemään.
Velliperseet.

Vierailija

SIINÄPÄS vasta reipas mies ... !!

ALKAA s...na taas tämä helvetinmoinen päristely, onneksi muutama
( liian harva ) ajaa aivonsa pellolle.

Mopot, mönkijät ja moottorikelkat, nämä helvetin vehkeet, tulisi kieltää ja myyjänsä vetää köyden jatkoksi .. !!!

"Eroon kakarasta ? Hanki mopo !" !!! JOKAINEN vanhempi, joka
hankkii kersalleen mopon, on potentiaalinen murhaaja ... !!!

ISOT, huonoa esimerkkiä antavat impotentti-RUNKUN pärrääjät
jalkapuuhun kirkon eteen ... !!!

Vierailija
Lasse S. Liittynyt
Penskana minut uhattiin tappaa monta kertaa mitä mielikuvituksillisin keinoin,
aina haulikosta atomipommiin asti..

En minä juossut siitä kenellekään itkemään.
Velliperseet.

JAHAS .. tuo selittääkin nykyisen häiriköintisi ... et käyttänyt kypärää
ja menit pöpelikköön ... ???

Vierailija

JA saatana, nuo häirkkörällärit poliisin olisi pois pitänyt viedä, eikä
kotirauhaansa puolustavaa miestä ... eihän edes ampunut ( ikävä kyllä ) .... !!!

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
jukranpujut
SIINÄPÄS vasta reipas mies ... !!

ALKAA s...na taas tämä helvetinmoinen päristely, onneksi muutama
( liian harva ) ajaa aivonsa pellolle.

Mopot, mönkijät ja moottorikelkat, nämä helvetin vehkeet, tulisi kieltää ja myyjänsä vetää köyden jatkoksi .. !!!

"Eroon kakarasta ? Hanki mopo !" !!! JOKAINEN vanhempi, joka
hankkii kersalleen mopon, on potentiaalinen murhaaja ... !!!

ISOT, huonoa esimerkkiä antavat impotentti-RUNKUN pärrääjät
jalkapuuhun kirkon eteen ... !!!

Tämä on niitä harvoja asioita, joissa olen Bussen kanssa samaa mieltä.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008
Aweb
jukranpujut
SIINÄPÄS vasta reipas mies ... !!

ALKAA s...na taas tämä helvetinmoinen päristely, onneksi muutama
( liian harva ) ajaa aivonsa pellolle.

Mopot, mönkijät ja moottorikelkat, nämä helvetin vehkeet, tulisi kieltää ja myyjänsä vetää köyden jatkoksi .. !!!

"Eroon kakarasta ? Hanki mopo !" !!! JOKAINEN vanhempi, joka
hankkii kersalleen mopon, on potentiaalinen murhaaja ... !!!

ISOT, huonoa esimerkkiä antavat impotentti-RUNKUN pärrääjät
jalkapuuhun kirkon eteen ... !!!

Tämä on niitä harvoja asioita, joissa olen Bussen kanssa samaa mieltä.

Samaa mieltä myöskin. Sataman lähellä kun asun, niin saa kärsiä näistä runkuista tavallista enemmän.
Voiko muuten mistään ostaa piikkimattoja? Olisi kätevä pistää yöksi kaduille, niin saisi nukkuttua kesällä edes vähän paremmin.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

iMuke
Seuraa 
Viestejä1337
Liittynyt13.3.2008
Aweb
jukranpujut
SIINÄPÄS vasta reipas mies ... !!

ALKAA s...na taas tämä helvetinmoinen päristely, onneksi muutama
( liian harva ) ajaa aivonsa pellolle.

Mopot, mönkijät ja moottorikelkat, nämä helvetin vehkeet, tulisi kieltää ja myyjänsä vetää köyden jatkoksi .. !!!

"Eroon kakarasta ? Hanki mopo !" !!! JOKAINEN vanhempi, joka
hankkii kersalleen mopon, on potentiaalinen murhaaja ... !!!

ISOT, huonoa esimerkkiä antavat impotentti-RUNKUN pärrääjät
jalkapuuhun kirkon eteen ... !!!

Tämä on niitä harvoja asioita, joissa olen Bussen kanssa samaa mieltä.

Sama JUTTU

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005

Kateutta?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat