Tekeekö positivistinen aivotiede subjektista objektin?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

http://www.netn.fi/199/netn_199_vaden.html

Jyrki Puhakainen väittää teoksessaan "Persoonan kieltäjät" että materialistis-realistinen aivofilosofia tekee tietoisuudesta esineen ja subjektista objektin, kuten linkin kirjoittaja toteaa. Mitä mieltä olette?

Minusta tämä ajatus pitää siinä mielessä paikkaansa, että ihmisen toimintaa on alettu yhä enemmän selittää aivojen biologisilla mekanismeilla, mutta aina tutkimuksissa ei huomioida niitä syy-yhteyksiä ulkomaailmaan, joita aivoilla/ihmisellä on. Ihmisen mielen näkeminen pelkästään erilaisten vaikutteiden näyttämönä, jossa vapaalla tahdolla ei ole sijaa, on sekin hiukan liioiteltu. Tämän linkin teksti taitaa olla 90-luvulta. Siinä väitetään että tällä hetkellä positivistinen ihmiskäsitys on "voitolla." Nyt kun on ilmennyt, että esim. masennuslääkkeet eivät olekaan niin tehokkaita, kuin on luultu, voi taas kysyä, voiko biologiaan tai näennäisesti biologiaan nojaava tiede ratkaista ihmisenä olemisen ja elämisen ongelmaa?

Onko eksistentiaalinen persoonafilosofia sitten jollain tapaa valtaa käyttävä, niinkuin kirjoittaja väittää? Sartren mukaan ihminen on tuomittu vapauteen. Minusta usko ihmisen kykyyn vapauteen ja vastuuseen ei ole mitään vallankäyttöä, mutta valitettavasti íhmiset eivät aina täytä näitä ihmisille asetettuja mittoja. Ajatus ihmisestä subjektina, joka on aina vastuussa teoistaan, niinkuin on myös vapaa ajattelussaan, on liian idealistinen.

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija
väläys
http://www.netn.fi/199/netn_199_vaden.html

Jyrki Puhakainen väittää teoksessaan "Persoonan kieltäjät" että materialistis-realistinen aivofilosofia tekee tietoisuudesta esineen ja subjektista objektin, kuten linkin kirjoittaja toteaa. Mitä mieltä olette?

Minusta tämä ajatus pitää siinä mielessä paikkaansa, että ihmisen toimintaa on alettu yhä enemmän selittää aivojen biologisilla mekanismeilla, mutta aina tutkimuksissa ei huomioida niitä syy-yhteyksiä ulkomaailmaan, joita aivoilla/ihmisellä on. Ihmisen mielen näkeminen pelkästään erilaisten vaikutteiden näyttämönä, jossa vapaalla tahdolla ei ole sijaa, on sekin hiukan liioiteltu. Tämän linkin teksti taitaa olla 90-luvulta. Siinä väitetään että tällä hetkellä positivistinen ihmiskäsitys on "voitolla." Nyt kun on ilmennyt, että esim. masennuslääkkeet eivät olekaan niin tehokkaita, kuin on luultu, voi taas kysyä, voiko biologiaan tai näennäisesti biologiaan nojaava tiede ratkaista ihmisenä olemisen ja elämisen ongelmaa?

Onko eksistentiaalinen persoonafilosofia sitten jollain tapaa valtaa käyttävä, niinkuin kirjoittaja väittää? Sartren mukaan ihminen on tuomittu vapauteen. Minusta usko ihmisen kykyyn vapauteen ja vastuuseen ei ole mitään vallankäyttöä, mutta valitettavasti íhmiset eivät aina täytä näitä ihmisille asetettuja mittoja. Ajatus ihmisestä subjektina, joka on aina vastuussa teoistaan, niinkuin on myös vapaa ajattelussaan, on liian idealistinen.

Äkkivilkaisulta artikkeli näyttää keskittyvän enimmäkseen transsendentaalifilosofiaan, eli Kantin näkemykseen. Samalla unohtuu Heidegger, joka piti kaiken tulkinnan mahdollisuuden esiehtona esiymmärrystä, joka ikään kuin heitetään objekteihin suoden erilaisia mahdollisuuksia, toki tietyissä rajoissa, joiden rajaus taas joskus on yhteiskunnallis-kulttuurisesti ongelmallista (tähän liittyen paradigman muutokset ovat kiinnostavia). Ts. vasaran käytöstä on jo jokin käyttötarkoitus, mutta ei mielestäni ole lainkaan mahdotonta, että vasaraa jotenkin mullistavasti käyttämällä saisimme aikaan jotain ihmeellistä. Olisi teknokratiaa vaatia, että vasaraa on pakko käyttää johonkin päämäärään.

"Puhakainen tekee naurunalaiseksi "tieteellisen" tavan olettaa, että mieli on jossakin paikassa, että persoona asuu aivoissa, esimerkiksi jossakin aivolohkossa."

Tällainen näkemys on itsestänikin naurettava; ikään kuin poistamalla tietyn kappaleen (jota pitäisi redusoida edelleen osiinsa) kaikilta ihmisiltä samasta paikkaa, kukaan ei omista mieltä. Minusta paljon pätevämpi näkemys on "kaikki liittyy kaikkeen", jossa väsynyt lokerointi ja paikantaminen lopulta huomataan erheellisiksi. Ongelma on vain siinä, että tällaista tutkimustyötä on mahdoton tehdä, aina joudutaan fokusoimaan johonkin hintana siitä, että mitään voitaisiin sanoa, ja olettamaan jotain pysyväksi, jos halutaan esim. tehdä ennusteita ihmisen käyttäytymisestä (minkä näen hyvin ongelmallisena).

"Tällainen erityinen perusta ja edellytys voi tietysti löytyä vaikkapa juuri mainitusta transsendentaalifilosfisesta lähtökohdasta, subjektista ja peroonasta, mutta juuri tämä nimenomainen lähtökohta tekee samalla objektin ja sitä koskevan tieteen mahdolliseksi."

Mutta miksi olettaa subjekti ja persoona "matemaattiseksi vakioksi"? Tähän oletukseen kytkeytyy hyvin paljon lisäoletuksia, esim. täydellisen ymmärtämisen idea ja intersubjektiivisuus. Molemmat ovat jossain määrin problemaattisia käsitteitä.

Siksi uskon, kuten Heidegger, että kategorisoinneissa "oleva" aina vetäytyy pois, koska sitä rikotaan, vähän samoin kuin irrottaisimme Mona Lisan silmän ja sanoisimme, että "tässä on Mona Lisan mona lisaus". En usko essentialismiin, sori.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14026
Liittynyt23.6.2005
väläys
http://www.netn.fi/199/netn_199_vaden.html

Jyrki Puhakainen väittää teoksessaan "Persoonan kieltäjät" että materialistis-realistinen aivofilosofia tekee tietoisuudesta esineen ja subjektista objektin, kuten linkin kirjoittaja toteaa. Mitä mieltä olette?

Minusta tämä ajatus pitää siinä mielessä paikkaansa, että ihmisen toimintaa on alettu yhä enemmän selittää aivojen biologisilla mekanismeilla, mutta aina tutkimuksissa ei huomioida niitä syy-yhteyksiä ulkomaailmaan, joita aivoilla/ihmisellä on. Ihmisen mielen näkeminen pelkästään erilaisten vaikutteiden näyttämönä, jossa vapaalla tahdolla ei ole sijaa, on sekin hiukan liioiteltu.


Kaikki tietokäsitykset ovat rajoittavia, koska tutkijoiden, ajattelijoiden ja ihmisten kapasiteett ja resurssit ovat rajalliset. Samaan lykkyyn voisi todeta, että eri lähteistä tulevaa, 'tieteellistäkin' tietoa arvotetaan eri tavoin ja eri tilanteissa.

Searle, Dennett ja ystävät ovat kiistelleet pitkän aikaa neurobiologian annista "vapaan tahdon" kysymyksiin ja olisihan noihin kiinnostavaa perehtyä vapaalla ajalla. Samankaltaista aihetta voi silti lähestyä tavattoman monesta näkökulmasta. Kiinnostus juuri tällaiseen luonnontieteellisten arvojen lataamaan 'mielen filosofiaan' kuitenkin saattaa näyttäyty punaisena vaatteena: täällä Länsi-Siperian maalaisyliopistossa mielen filosofiaa häipyi tenttivaatimuksista juuri silloin, kun Searle alkoi julkaista turhankin osuvana pidettyä ja monitieteistä filosofista pohdintaa mielen ja vapaan tahdon suhteesta. Näillä tapahtumilla saattaa olla tekemistä keskenään.

Juuri keskiarvolaskuihin ja laadullisten elementtien tarkastelun vaatimia monisyisiä vuorovaikutussuhteita väheksyvään näkökulmaan ihmisen käyttäytymiseen voidaan liittää ääneensanomattomia ideologisointeja siitä, millainen 'ihmisluonto' on, minkä asteisesti se on 'pakottava' ja siten keskustella siitä kykeneekö näkökulma luonnontieteiden bravuurinumeroon, eli rakentelemaan ennusteita ihmisten käyttäytymisestä. Ennusteilla edelleen on se kiinnostava piirre, että niiden voimaan halutaan uskoa ja luottaa arkijärjen kentällä enemmän kuin tulkinnallisuuteen. Mieltämme voinee siis kuvata – jännittävää kyllä – deterministisiä polkuja ja näkökulmia suosivaksi. Sartre olikin mielestäni 'väärässä'.

Eli kyse on viime kädessä reduktionistisen tulkintani mukaan self-help-näkökulmasta – tieteeseen halutaan ladata odotuksia "sosiaalisen insinööriyden mahdollisuuksista", ihmistieteellisten selitysten kumitessa tyhjyyttään diskurssianalyysin ja muiden ei-falsifioitavien kielipelien vallatessa vähitellen jokaikisen kolkan yhteiskuntatieteellisessä laitostieteessä.

Oletukseni on rohkea, mutta liittyy juuri sosiaalisten ilmiöiden manipuloitavuuden potentiaaliin, koska sosiaalinen taso on nähty eräänlaisena viimeisenä vihollisena' biologisoinnin luonnetta hienosti kuvaavaa Dennettiläistä 'universaalia happoa' vastaan. Eipä ihmekään, että evopsykan Aatami ja Eeva, Tooby & Cosmides, hyökkäsivät Durkheimia ja Geertziä vastaan jo 90-luvun alussa (Adapted Mind, 1992). Ihmistieteiden perinteinen autonominen 'oikeus' hylkiä biologisoijia on siis jo asetettu useita kertoja piinapenkkiin.

Viime kädessä kyse on kuitenkin siitä, että useimmat biologistit haluavat tehdä ihmiskuvasta 'realistisemman' ja avata enemmän keskustelua siitä, onko ihmistä mielekästä tarkastella luonnonolentona käyttäytymisen suhteen muutenkin kuin makrotasoon projisoivien biokemiallisten, sosiobiologisten ja evoluutiopsykologisten yleistysten haitallisuutta korostamalla.

Sosiologit, humanistit ja muut vapaan tahdon oraakkeleina väsymättömästi poseeraavat, käsitevesakoilla, sanamagialla ja täyskielloilla kohtaamaansa kritiikkiä kohtaan puolustautuvat ihmistieteilijät lähtevät siitä, että särökin Tabula Rasaan merkitsee lopullista tieteellis-symbolista tappiota ja moraalin turmiota. Akateemiset heimot eivät siis ole sotajalalla, vaan vaikenevat aihepiiristä kuoliaaksi, kuten oheisesta artikkelista voi kätevästi todeta:

http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproo ... osessi.htm

Filosofi Daniel Dennett siis puhuu darwinismista 'universaalina happona', joka sulauttaa kaikenlaiset koskettamansa näkökulmat lopullisesti osaksi Suurta Synteesiä. Komppasin aiemmin darwinismia biologisointina, koska haluan korostaa aiheen merkityksellistymisen ehtoja. Näin biologian 'happoa' voi ajatella "loogisten tosiasioiden diffuusion" sijaan ideologisena uhkana paitsi tieteen kriteerein, myös tietämisen luonteeseen liittyvien moraalisten vaikutusten suhteen.

Esittäisinkin usein toistuvan masentavan vainoharhaisuuden (jollaiseen Dennett mielellään näyttää metonymiallaan provosoivan) sijaan ajatusta, että biologinen diskurssi on kuin viattomalta näyttävä Post-It lappu, jossa onkin superliimaa: biologinen diskurssi näyttää (tai voidaan saada näyttämään) viattomalta, tarttuu herkästi ja jättää poistettaessakin jälkiä joita ei saa pois kuin suurin ponnistuksin.

Usein on helpompaa peittää 'lapusta' jäänyt jälki jollain vaatekappaleella ja siten vain opetella elämään kognitiivisen dissonanssinsa kanssa vaikkapa 'heimoutuen' samankaltaisesti ajattelevien kanssa henkisen tasapainon ja koherenssin tunteen säilyttämiseksi. Muistutan vielä, ettei metonymiani liity sinällään tai välttämättä mitenkään biologisoinnin selitysvoimaan suhteessa käyttäytymiseen liittyviin 'tosiasioihin', vaan se on tulkintaani biologisen diskurssin toiminnasta ja ominaisuuksista käytännön vuorovaikutuksessa.

Kallistuisinkin yhä enemmän uskontojen tutkimuksen puolelle biologisoinnin ideologisen rakentumisen tarkastelussa. Retoriikan tutkija Kenneth Burke on kirjoittanut konseptista 'jumala-termi': "as any term that allows for the generalization of a variety of particulars so that they can be organized underneath that term". 1
Burke on myös käsitellyt 'järjestyksen' (Order) muotoutumista ja roolia puhunnassa, jossa koetaan tarpeelliseksi osoittaa jokin diskurssi perustavammaksi kuin jokin toinen.

Näin biologian voi ajatella olevan eräänlainen Järjestys, jonka ylläpitämistä halutaan perustella järkisyin, kuten homeostaasia kehon tilojen normaalistamisen diskurssissa.

---

Perimmäisen ongelman vapaan tahdon rajoittavuudesta käytävissä kesusteluissa muodostaa käsitykseni mukaan juuri biologisointi, jonka tulkintarepertuaareihin liitetty arvovalta saa sosiaaliset ilmiöt jähmettymään paikalleen monumentaalisiksi ja liikkumattomiksi, konstuoituviksi 'peruskiviksi'. Nämä 'peruskivet' ovat suhteellisen muuttumattomia, helposti hyödynnettäviä ja vetoamisen arvoisia, voimakkaan symbolisen pääoman omaavia idealisointeja, joilla jotain olemuksellista 'alkutilaa' vakuutellaan eritasoisin essentialisoinnein. Oma mielenkiinnon kohteeni on juuri biologinen sukupuolidiskurssi ja siihen ladattu tavaton valta, joka aktualisoituu temporaalis-diskursiivisissa prosesseissa joissa implikaatiot muuntuvat lopulta imperatiiveiksi.

Kukaan ei siis 'omista' tällaista diskurssia, vaan se rakentuu mm. biovallan konseptin kautta hahmoteltavin mekanismein osaksi kehokäsityksiämme, muovaten rajauksia itsesäätelylle, johon sisältyy motivationaalisia, kognitiivisia että emotionaalisia prosesseja.

Kyvykkyytemme vaikuttaa omaan toimintaamme on kuitenkin paljon tärkeämpi konsepti arkijärjen kannalta kuin kysymys "onko Vapaata Tahtoa olemassa". Esimerkiksi naisten irrationaalisuutta korostavassa hormonidiskurssissa korostuvat eetokset "yhteisestä naiseudesta", avun saannin mahdollisuudesta ja subjektiivisen itsesäätelyn puute. Medikalisoituneet puhunnan kontekstit edelleen rajaavat hormonien aiheuttamiksi ajatellut ilmiöt ei-sosiaalisiksi ja jopa ei-psykologisiksi – biologiset kausaalisuhteet määräytyvät siis predominantisti alkutekijöiksi.

Todennäköisesti kaikkein konstitutiivisin biologisen diskurssin muoto, geenipuhe, lisää itsesäätelyn vaikeutta ilman ulkoisia (ja myös sisäisiä) interventioita. Avuttomuuden ja hallinnan tunteet ja tulkinnat kuitenkin sekoittuvat toisiinsa – tässä mielessä tärkeänä säätelevänä tekijänä on pidettävä juuri biologista diskurssia ja sitä muokkaavaa biovaltaa ruumiinpolitiikan muotoineen. Diskurssi siis muotoilee puhuntansa kohteita, asettamalla niille ihanteita, normeja ja rajoituksia.

Kuten rakas sosiologiystäväni on todennut: mitä radikaalimmin ihmiset pyrkivät olemaan "omia itsejään", sitä enemmän he kokevat ristiriitaisuutta suhteessa vallitseviin normeihin ja kollektiivisella tasolla tarkastellen kapeuttavat sen kenttää mikä on 'normaalia'.

---

Pietarinen sai tynnyritolkulla kylmää vettä niskaansa tammisalo & Niemelä -duolta jo vuosia sitten legendaarisessa pamletissa, jota voinee pitää herrojen sosiobiologisen snobbailu-shown alkupisteenä:

http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Miten se että ihmisen toimintaa kyetään tilastollisesti ennustamaan, osoittaisi että Sartre on väärässä? Yksilön elämää on nykyäänkin hyvin vaikea enneustaa, lukuunottamatta rajoitettuja ennusteita, esim. miten pärjää matematiikassa ÄO -testien perusteella.

Eikö muuten biologiseen ihmiskäsitykseen liity tietynlainen essentialismi, jos oletetaan että ihmisellä on esimerkiksi jo syntyessään tietty tempperamentti, tietty essentia?

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
väläys
Eikö muuten biologiseen ihmiskäsitykseen liity tietynlainen essentialismi, jos oletetaan että ihmisellä on esimerkiksi jo syntyessään tietty tempperamentti, tietty essentia?

Nykytietojen valossa ihmisellä on syntymästään asti yksilöllinen temperamentti. Onko sinulla sellainen käsitys, ettei ihmisellä ole mitään biologista "käyttäytymiskaavaa" valmiina pääkopassaan?

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija

lauri: Ei, mutta totesin että silloinhan biologinen ihmiskäsitys on jossain määrin essentialistinen. Ihmisellä siis tavallaan on jokin perusidea, yksilöllinen, pysyvä "olemus."

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005

Niin no kaiketi kysymys on ihan siitä kuinka tuohon biologiseen pohjaan suhtautuu. Se voi olla essentiaa tai sitten vain sellainen asia, jonka kanssa on opittava elämään. Toisin sanoen, jos katsoo essentian olevan paha asia ei sille voi mitään, koska ihminen ei välttämättä ole tässä suhteessa täydellinen --- essentioista vapaa toimija.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija

Jos ihmisellä tämä pysyvä essentia on, hänen on pakko elää valmiina saadun perusolemuksensa kanssa. Siksi olisi hyvä ettei yhteiskunnassa vaadittaisi ihmisiä muuttamaan persoonallisuuttaan, vaan vain käyttäytymiselle laitettaisiin rajoituksia tilanteen mukaan. Nykyään ihmisiä usein vaaditaan muokkaamaan minänsä esim. työhön sopivaan rooliin. Ei riitä että tekee työnsä, täytyy rakentaa tietynlaista, ehkä teeskenneltyä imagoa.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005

Olen kanssasi samaa mieltä. On osoitettu, että yhteiskunnallisilla ja ikään kuin kaikille samanlaisilla vaatimuksilla onkin loppupeleissä eri merkitys yksilöistä riippuen, jollon jokin tilanne ei ole kaikille sen kokijoille samanlainen. Tässä mielessä persoonallista vaihtelua tulisi sekä sallia että siihen rohkaista mielestäni nykyistä enemmän.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14026
Liittynyt23.6.2005

No, ongelmahan voitaneen kiteyttää tähän "ole sosiaainen, yhteityökykyinen ja iloinen stressinsietokone", mikä ei tosiaan päde monissakaan ammateissa. Vaatimukset luonteelle ovat siis usein joko turhia tai ylilyötyjä, jenkkituontimeininkiä.

väläys
lauri: Ei, mutta totesin että silloinhan biologinen ihmiskäsitys on jossain määrin essentialistinen. Ihmisellä siis tavallaan on jokin perusidea, yksilöllinen, pysyvä "olemus."

Yksilöllinen olemus ja yleinen olemus (ihmisluonto) ovat eri asioita.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
Neonomide
väläys
lauri: Ei, mutta totesin että silloinhan biologinen ihmiskäsitys on jossain määrin essentialistinen. Ihmisellä siis tavallaan on jokin perusidea, yksilöllinen, pysyvä "olemus."

Yksilöllinen olemus ja yleinen olemus (ihmisluonto) ovat eri asioita.

Hyvä, että tarkensit. Piti tehdä se itse, mutta jäi jostain syystä tekemättä.

Riittoisampi keskustelukumppani.

TimoT
Seuraa 
Viestejä1933
Liittynyt15.10.2007
väläys
http://www.netn.fi/199/netn_199_vaden.html

Jyri Puhakainen väittää teoksessaan "Persoonan kieltäjät" että materialistis-realistinen aivofilosofia tekee tietoisuudesta esineen ja subjektista objektin, kuten linkin kirjoittaja toteaa. Mitä mieltä olette?

Minusta tämä ajatus pitää siinä mielessä paikkaansa, että ihmisen toimintaa on alettu yhä enemmän selittää aivojen biologisilla mekanismeilla, mutta aina tutkimuksissa ei huomioida niitä syy-yhteyksiä ulkomaailmaan, joita aivoilla/ihmisellä on. Ihmisen mielen näkeminen pelkästään erilaisten vaikutteiden näyttämönä, jossa vapaalla tahdolla ei ole sijaa, on sekin hiukan liioiteltu. Tämän linkin teksti taitaa olla 90-luvulta. Siinä väitetään että tällä hetkellä positivistinen ihmiskäsitys on "voitolla." Nyt kun on ilmennyt, että esim. masennuslääkkeet eivät olekaan niin tehokkaita, kuin on luultu, voi taas kysyä, voiko biologiaan tai näennäisesti biologiaan nojaava tiede ratkaista ihmisenä olemisen ja elämisen ongelmaa?

Jyri Puhakaisein kirja on hyvin kirjoitettu, raflaava.
Mainitsemastasi masennuksen hoidosta virisi yksi ajatuksenjuoksu... Nykyisinhän ollaan siis havaittu, että vaikka masennuslääkkeet auttavatkin ne eivät useinkaan paranna masennusta, vaan masennus hiipii pian uudestaan. Mutta näin käy myös terapian kanssa, terapia se vaikuttaa pidempään, usein sama ongelma kuitenkin toistuu.

Kognitiivisen psykologian piirissä on saanut valtaa ajatus ns. tietoisuustaidoista, joiden myötä opitaan ottamaan etäisyyttä omaan ajatuksejuoksuun. Asia ei toki ole uusi, vaan pohjautuu buddhalaiseen mielenharjoitukseen, jossa ideana on opettaa ihmiselle taitoa olla tietoinen mielessään risteävistä ilmiöistä niihin samastumatta. Uskoisin, että kyky aitoon itsetietoisuuteen samastumatta mielen ilmiöihin on sitä vapautta jonka perään yleensä haikailemme ja jota arvostamme. Koska ihmiset toimivat yleensä perin juurin sekavasti ollen erilaisten mielen ilmiöiden riepoteltavina epäillään kuitenkin välillä koko vapaan tahdon mahdollisuuttakin. Periaatteessa yllä mainittu diskurssianalyysi sisältää samoja elementtejä laittaessaan käsityksemme lainausmerkkeihin, se ei kuitenkaan tarjoa todellisia henkilökohtaisia työväineitä vapaan alueen kasvattamiselle arkielämässä. Buddhalaisessa perinteessä tämän vapauden loppuunsaattaminen tarkoittaa eräänlaista psykologista kuolemaa: kaikki käsityksemme, ja tuntemuksemme, kaikken perustavanlaatuisetkin, osoittautuvat "vain" tuntemuksiksi, ideoiksi ja ajatuksiksi.

Vierailija
väläys
http://www.netn.fi/199/netn_199_vaden.html

Jyrki Puhakainen väittää teoksessaan "Persoonan kieltäjät" että materialistis-realistinen aivofilosofia tekee tietoisuudesta esineen ja subjektista objektin, kuten linkin kirjoittaja toteaa. Mitä mieltä olette?




Riippuu materialismista. Tietoinen tajunta ei ole objektiivisen todellisuuden luonnontiteelisen menetlmin tutkittavissa oleva materiaalinen kohde, sillä ihminen "näkee" tietoisuudessaan "sielunsa silmin", ajatellessaan, MÄÄRITELMÄLLISESTI sitä mihin uskoo.

Se on tuollaisten uskomusten OLEMASSAOLOMUOTO.

http://www.netn.fi/199/netn_199_lager.html

Minusta tämä ajatus pitää siinä mielessä paikkaansa, että ihmisen toimintaa on alettu yhä enemmän selittää aivojen biologisilla mekanismeilla, mutta aina tutkimuksissa ei huomioida niitä syy-yhteyksiä ulkomaailmaan, joita aivoilla/ihmisellä on.



Kyllä.

Ihmisen mielen näkeminen pelkästään erilaisten vaikutteiden näyttämönä, jossa vapaalla tahdolla ei ole sijaa, on sekin hiukan liioiteltu.

Tietoisuus ja tahto ovat saman asian eri puolia. Ne edellyttävät ajattelevan tajunnan kiellisyyttä, ja se tarkoittaa, että tajuntaa pitää tutkia yhteiskuntatieteellisillä menetelmillä. Sen ilmenemismuodot ja vaikutukset aivokuvissa eivät ole itse tajunta.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14026
Liittynyt23.6.2005
TimoT
Kognitiivisen psykologian piirissä on saanut valtaa ajatus ns. tietoisuustaidoista, joiden myötä opitaan ottamaan etäisyyttä omaan ajatuksejuoksuun. Asia ei toki ole uusi, vaan pohjautuu buddhalaiseen mielenharjoitukseen, jossa ideana on opettaa ihmiselle taitoa olla tietoinen mielessään risteävistä ilmiöistä niihin samastumatta. Uskoisin, että kyky aitoon itsetietoisuuteen samastumatta mielen ilmiöihin on sitä vapautta jonka perään yleensä haikailemme ja jota arvostamme. Koska ihmiset toimivat yleensä perin juurin sekavasti ollen erilaisten mielen ilmiöiden riepoteltavina epäillään kuitenkin välillä koko vapaan tahdon mahdollisuuttakin.

Itse ainakin sain, monen muun ohella, pääni ennennäkemättömään 'järjestykseen' lukemalla buddhalaista perinnettä soveltavaa kuvienkaatajien kuningas Krishnamurtia. Muut voivat olla eri mieltä, mutta se ei tässä pääidea olekaan. Tietoisuus tarkkailtavana olemisesta on eräänlainen minätekniikka tai itsetekniikka, joka tiedostaa itse olevan tavallaan koko ajan hallinnassa, tiedostava ja tiedostamaton yhtäaikaa.

Sitä voisi verrata siihen että kuvittelee muut ihmiset alastomiksi ja siten kokee tilanteet viileän rauhallisesti, jopa rauhoittuen jos näkee muiden hermostuvan. Tulkintoja tällaisesta on lukemattomia ja Krishnamurti korosti sitä itsekin.

Tuossa tekstissä legendaarinen sanomalehti Kalevan kirja-arvostelija, uniterapisti & psykiatri Markku Siivola hehkuttaa mielestään (ja pitkälti minunkin mielestäni) 1900-luvun fiksuinta psykologista ajattelijaa:

http://www.netlife.fi/~msiivola/krit/na ... _pois.html

TimoT
Periaatteessa yllä mainittu diskurssianalyysi sisältää samoja elementtejä laittaessaan käsityksemme lainausmerkkeihin, se ei kuitenkaan tarjoa todellisia henkilökohtaisia työväineitä vapaan alueen kasvattamiselle arkielämässä. Buddhalaisessa perinteessä tämän vapauden loppuunsaattaminen tarkoittaa eräänlaista psykologista kuolemaa: kaikki käsityksemme, ja tuntemuksemme, kaikken perustavanlaatuisetkin, osoittautuvat "vain" tuntemuksiksi, ideoiksi ja ajatuksiksi.

Niin, tuollainen tajunnallinen 'kuolema' voi olla ajallinen (temporaalinen) kuten päivittäin "aamun lehteä lukiessa" tapahtuva, käytännön elämässä ja vuorovaikutuksessa joka hetki realisoituva ja/tai enemmän tai vähemmän intentionaalisesti prosessuaalinen juttu. Krishnamurti puhui paljon "vanhan hylkäämisen" tärkeydestä, mikä on nähdäkseni tosi 'deep' konsepti, jota sietää miettiä.

Viime kädessä ulottaisin diskurssianalyyttisen otteen myös itsetekniikoihin ja toimijuuteen, enkä sulkisi sitä käsittelyn ulkopuolelle. Kaikki omaa minuuttain tapahtuva kielellistäminen tapahtuu määritelmällisten diskurssien sisällä ja rajoissa, emme siis nähdäkseni pääse konstruointia 'pakoon' mitenkään. Eikä tarvitsekaan, tiedostaminen yleensä riittää.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

"persoonan kieltäjät" on hieno antipsykiatrinen teos... kertoo totuuden aikamme vitsauksesta, valhetieteestä joka on asettanut itsensä jumalan asemaan. sitä voi jossakin määrin verrata novellikokoelmaan "kenttä ja kasarmi" joka kertoi totuuden suomen armeijasta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat