Australia hyppää Aasian kyytiin

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Intia ja Australia ovat lyöneet lukkoon ensimmäisen maidensa väliseen vapaakauppasopimukseen tähtäävän kokouksen ja kokous pidetään ensiviikolla. Tavoitteena mailla on saada valmiiksi asiaan liittyvät tutkimukset ensi vuoden alkuun mennessä. Tällä sopimuksella johon nämä kaksi maata tähtäävät, sillä yritetään vahvistaa heidän keskinäistä kaupankäyntiä.
Intia on Australian nopeiten kasvava vientialue!

http://www.abc.net.au/news/stories/2008 ... =australia

EU:n tavallisen kansan, "EU-perheen", tulisi ponnistella yhtenäisyytensä eteen, uskonnolliset raja-aidat tulisi kaataa niin kuin Berliinin muuri. Ihmisestä tulisi kaikkien edun mukaan kasvaa globaali positiivisesti ajatteleva ja toimiva ihminen. Yritykset ovat jo matkalla Globaalissa markkinataloudessa, mutta eivät monastikkaan eettisesti toimi glabaaleilla markkinoilla, edes omassa maassaan, niin kuin tulisi toimia.
EU:lla on hyvät mahdollisuudet olla veturi uudis-ihmisyyteen. Työtä vielä tarvitaan kuitenkin vielä MEILLÄ EU:ssakin kehittyä ihmisyyteen.
Aseet ovat este kehitykselle. Siksi esimerkiksi NATO tyyppisellä järjestöllä ei ole elinmahdollisuutta tulevaisuudessa kun asioiden tärkeysjärjestys tulee muuttumaan dramaattisesti lähivuosina.

http://news.yahoo.com/s/nm/20080411/wl_nm/food_fao_dc

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat