toimittaja

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Toimittajan koulutus, yliopisto tai AMK kestää useamman vuoden. Miten voi kestää niin kauan, hyvän ja monipuolisen suomenkielen taidon saa ainakin itseopiskelemallakin. Onko siinä sitten jotain uutishistoriaa niin paljon,että venyy niin paljon, tai ulkomaidenkin vastaavaa?

Kommentit (12)

Vierailija

Yliopistossa yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon saa kolmessa vuodessa, ja se on yleisin yliopistosta valmistuneiden toimittajien tutkinto. Siihen kuuluu yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan yleisiä ja yhteisiä opintoja muun muassa oppihistoriasta, filosofian historiasta, erinäisiä tutkimuskursseja, kielikursseja, tieteellisen kirjoittamisen kursseja, tilastotiedettä yms. Sen lisäksi opiskellaan oman pääaineen eli joko journalistiikan tai tiedotusopin aineopintoja. Niihin kuuluvat sellaiset kurssit kuin journalismin lajit, toimitustyö ja näiden kahden kielikritiikki, radiotyö, televisiotyö, journalismin historia, journalistietiikka ja ammattikäytännöt, kielenhuolto, erinäisiä muita Suomen kielen opintoja jne. jne. Näiden lisäksi pitää suorittaa pitkä sivuaine (johon menee noin vuosi) ja erinäinen joukko muita aineopintoja. Koska journalistiikka ja tiedotusoppi ovat käytäntökeskeisiä, kursseja ei voi suorittaa vain kirjoja lukemalla ja tenttimällä, vaan esimerkiksi journalismin lajit ja toimitustyö sekä radio- ja televisiotyö vievät helposti puolisen vuotta. Sen lisäksi pitää suorittaa neljän kuukauden pakollinen harjoittelu lehden toimituksessa, josta kirjoitetaan harjoitteluraportti ja suoritetaan vielä erikseen osa ammattikäytännön kurssia.

Valmistuminen ei siis onnistu kuten vaikkapa sosiologian laitoksella, pelkkiä kirjoja lukemalla ja tenteissä istumalla.

Itse opiskelen kuvajournalismia, joka on vielä aikaa vievempää.

Täältä näet Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen tutkintovaatimukset: http://www.uta.fi/laitokset/tiedotus/op ... index.html

Vierailija
nooki
Toimittajan koulutus, yliopisto tai AMK kestää useamman vuoden. Miten voi kestää niin kauan, hyvän ja monipuolisen suomenkielen taidon saa ainakin itseopiskelemallakin.



Ainakin minun aikanani Tiedotusopin laitoksella noin puolet jengistä meni toimittajantöihin ja keskeytti opintonsa. Ei silloin 90-luvulla tarvinnut tutkintoa.

Suurin hyöty silloin opiskelusta oli, että sai ensimmäisen harjoittelupaikan helpommin. Kesätoimittajiksi kun ei oteta ihan kadulta vaan alan opinahjoista. Näistä duuneista saa sitten uskottavuutta ja työkokemusta, jotta voi hakea "oikeisiin" toimittajantöihin.

Edit: Ja tietenkin toimiala ja sen käytännöt pitää opiskella ja tuntea, hyvä suomen kieli ei vielä takaa mitään (eikä sitä valitettavasti kauheasti tunnuta edellytettävänkään).

Vierailija

Nappaan vain yhden lauseen viestistäsi:

Desi

...
Itse opiskelen kuvajournalismia, joka on vielä aikaa vievempää.
...

Tämä on erittäin hyvä asia. Turhia sanoja pitää välttää. Kuvat kertokoot puolestaan. Vastuu jää silloin katsojalle, ei toimitukselle.
Itse uskon kuvajournalismin uuteen nousuun. En todellakaan tarkoita tirkistelypapparazzeja, vaan yleisesti. Kuvajournalismi vaatii paljon enemmän näkemystä, silmää hahmottaa kokonaisuuksia. Hienoa. Tsemppiä sulle

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Ei kai ole mitään toimittajan koulutusta varsinaisesti, mutta jotain vastaavanlaisia on ja koulutuksia mistä on hyötyä.

Toimittajaksi voi ruveta ihan lennostakin jos pääsee tai perustaa oman julkaisun.

Äkkiä oppii kaikenlaiset ammattikäytännöt ja muut konstit, kun lukee seiskapäivää ja iltalehtiä

Vakavampia julkaisuja ovat Aku Ankka ja Aamulehti ja Helsingin sanomat.

Vierailija
Lassi

Tämä on erittäin hyvä asia. Turhia sanoja pitää välttää. Kuvat kertokoot puolestaan. Vastuu jää silloin katsojalle, ei toimitukselle.



Eiköhän se kuitenkin ole toimituksen vastuulla päättää kuvaajan lähettämisestä ja kuvan ottamisesta, taitetaanko se näyttävästi, miten rajataan ja minkä verran käsitellään. Tässä on se metka homma että kuva koetaan usein jotenkin neutraalina vaikka takana on useamman ihmisen oma harkinta ja jonkun verran sattumaa. Samasta artikkelista saa, kuvavalinnasta ja asettelusta riippuen, aivan erin oloisen.

Desi varmaan kertoo tarkemmin jos viitsii.

Vierailija
Lassi
Nappaan vain yhden lauseen viestistäsi:
Desi

...
Itse opiskelen kuvajournalismia, joka on vielä aikaa vievempää.
...

Tämä on erittäin hyvä asia. Turhia sanoja pitää välttää. Kuvat kertokoot puolestaan. Vastuu jää silloin katsojalle, ei toimitukselle.
Itse uskon kuvajournalismin uuteen nousuun. En todellakaan tarkoita tirkistelypapparazzeja, vaan yleisesti. Kuvajournalismi vaatii paljon enemmän näkemystä, silmää hahmottaa kokonaisuuksia. Hienoa. Tsemppiä sulle



Kuvajournalismin ongelma on kuitenkin se, että sillä voi näyttää väärää todellisuutta. Esimerkiksi jos amerikkalaissotilas ensin ampuu jonkun lapsen isän silmien edessä, ja sitten tämä mies hyökkää sotilaan kimppuun, niin kuva sotilaan kimppuun käyvästä isästä ohjaa ihmisten hyväksynnän sotilaan puolelle, ja leimaa isän hulluksi arabiksi.

Kuvajournalismi voi siis olla aivan yhtä harhaanjohtavaa kuin kirjoitettukin. Se, miten journalismi pidetään puolueettomana on vaikea kysymys nykypäivänä. Uutistoimistot kun tuppaavat olemaan yhä enemmän jonkin tahon vaikutusvallan alaisia.

Vierailija

Ja tietenkin myös se että kuvaa ei ole, voi olla toimituksen kannannotto asian tärkeyteen. Kun kuvaajia ei riitä joka tilaisuuteen valitaan ne, joista joko a) saa näyttävää kuva tai b) ne, jotka toimitus omien kriteeriensä tai uutispäällikön mieltymyksen mukaan koetaan kuvaamisen arvoisiksi.

Johtopäätös: Kuva mediassa on harvoin, jos koskaan, neutraali.

Vierailija

Kuva missä tahansa median yhteydessä on jotenkin kannanotto toimituksen taholta. Kuvaaja kuvaa oman näkemyksensä mukaan. Toimitus julkaisee, jos julkaisee. Kuitenkin mielestäni vastuu jää katsojalle. Siihen vaikuttaa oma elämänasenne, mielipiteet, ajatukset.

Eihän kuva ole koskaan neutraali. Sillä on tarkoitus kertoa jotain enemmän, kuin sanoilla.

Vierailija

Osalistun tähän keskusteluun vähän myöhemmin illalla...olen nimittäin juuri opettamassa taittoa, enkä ehdi kommentoida vaikka aihe on mielenkiintoinen

Vierailija
Aatos
Ja tietenkin myös se että kuvaa ei ole, voi olla toimituksen kannannotto asian tärkeyteen. Kun kuvaajia ei riitä joka tilaisuuteen valitaan ne, joista joko a) saa näyttävää kuva tai b) ne, jotka toimitus omien kriteeriensä tai uutispäällikön mieltymyksen mukaan koetaan kuvaamisen arvoisiksi.

Johtopäätös: Kuva mediassa on harvoin, jos koskaan, neutraali.


Kuva ei todella koskaan ole neutraali. Se ottaa aina kantaa, on jollakin tavalla puolueellinen ja aina kuvaajan näkemys todellisuudesta - se ei itseisarvoisesti voi koskaan olla täydellisesti objektiivinen. Vaikka kuvan denotaatio eli ilmimerkitys olisi kuinka puolueeton tahansa, katsojan mielessä rakentuvat konnotaatiot, metonymiat ja metaforat ovat aina puolueellisia, ja niitä käytetään tietoisesti hyväksi kuvanottotilanteessa. Vaikka kuva ei olisi lavastettu, se on silti vain yhden henkilön näkemys tilanteesta, tapahtumasta tai henkilöstä, nimittäin valokuvaajan. Kuvakulmat, kuvan objektit ja subjektit, metonymiset sisällöt ja kuvan denotaatio rakentuvat kaikki kuvaajan mielipiteen perusteella. Lehti puolestaan valitsee kuvaajan työstä sen kuvan, joka edustaa lehden kantaa parhaiten. Jos oman talon kuvaajat eivät ehdi kaikkiin tilaisuuksiin, käytetään irtokuvia kuvatoimistoilta tai freelancekuvaajien palveluita (jos tilanne on kuvan arvoinen, kuva yleensä hankitaan vaikkeivat omat kuvaajat ehtisikään paikalle). Se, miten kuva lehden sivulle taitetaan, vaikuttaa kuvalle annettavaan arvotukseen lukijan mielessä. Se on siis hyvin voimakas keino antaa kuvalle sen edellä mainittujen sisältöjen lisäksi myös kontekstimerkityksiä.

Armitage taisi sanoa, että valokuvalla myös valitaan puolia, päätetään kenen joukossa seistään. Se on totta, ja vieläpä melko räikeästikin niin. Propagandaa käytetään kaikkialla, myös niin sanotuissa vapaissa tiedotusvälineissä.

Vierailija

Jos jotakuta kiinnostaa valokuvien käsittely ja käsittelyn käytännöt suomalaisissa medioissa, kannattaa etsiä käsiinsä Jenni Mäenpään teos Muokkausta ja manipulaatiota. Sitä varten on haastateltu noin kahtasataa kuvajournalismin ammattilaista eri valokuvaan liittyvistä aiheista ja siitä, mitä kuvalle saa ja pitää tehdä ennen kuin se julkaistaan. Jenni oli proseminaariohjaajani, ja todella pätevä omalla alallaan. Teos siis todella kannattaa lukea jos aihe yhtään kiinnostaa.

Uusimmat

Suosituimmat