Syöpä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Minua on alkanut mietityttää, että olisiko parempi ensin hoitaa lääkkeillä syöpää, ajattelen lähinnä rintasyöpää ja vasta sen jälkeen poistaa kirurgisesti kasvain, koska lienee mahdollista, että leikkauksessa syöpäsolut voivat siirtyä verenkierron mukana muualle. Tietysti vielä leikkauksen jälkeenkin hoidettaisiin mahdollisten uusien alkujen poissaamiseksi.

Levinnyt rintasyöpä on raskas hoidettava ja sairauden kanssa joutuu (saa) elää vuosikaudet, lisäksi usein tähän syöpätyyppiin sairastutaan jo nelikymppisenäkin, joten hoidon tulisi olla loppuun saakka harkittua.

Sivut

Kommentit (79)

Vierailija

Kirjoitin pitkän litanian,joka katosi bittiavaruuteen .

Otetaan vaikka rintasyöpä. Kun patti havaitaan ja todetaan r.syöväksi.
Ensimmäinen toimenpide on leikkaus. Ennen leikkausta merkataan kainalossa olevat ns. vartijaimusolukkeet.
Siksi koska syöpä leviää veriteitse tai imuteitse. Operaation aikana
poistetaan ja tutkitaan vartijaimusolmukkeet, jos ne ovat puhtaita, silloin syöpäsoluja ei ole vielä päässyt livahtamaan elimistöön ja silloin hoidoksi
riittää joko leikaus tai leikkaus ja ehkä sädehoitoperiodi. Mutta jos vartijaimusolmukkeissa on syöpäsoluja, silloin niitä on livahtanut elimistöön.
Silloin leikkauksen aikana pois leikatut imusolmukkeet tutkitaan
patologin toimesta ja sen perusteella suunnitellaan hoito.
Eli leikkaus on ensisijainen toimenpide mammacassa.

Jokainen rintasyöpä on omanlaisensa, solujen jakautuvuusnopeus, estogeeniperäinen/estrogeeninegatiivinen, HER2-neu positiivinen tai negatiivinen, minkä kokoinen syöpäkasvain oli, oliko se irrallinen vai kiinnittynyt johonkin kiinni ym. On paljon asioita jotka vaikuttavat hoitoon.
"Marssijärjestys" tässä syövässä on että leikkaus tulee suorittaa ensin
ja siitä sitten näkee minkälainen hoito suunnitellaan.
On toki sellaisiakin tapauksia, missä ensin hoidetaan sytostaateilla, sitten
leikataan, ja taas annetaan sytoja, mutta se ei ole kovin yleistä. Se riippuu
ihan minkälainen kasvain ja minkälaatuinen se on.

Lisätietoa hoitotavoista voi kaivella http://www.cancer.fi ja http://www.rintasyopayhdistys.fi kummassakin on keskutelupalsta mitä voi lukea
jospa sieltä löytyy enemmän tietoa. Nämä on aika monimutkaisia asioita,
ja vaikea on ymmärtää jos ei itse ole käynyt läpi tätä pahistautia.

Vierailija

Tuossa olisi syöväntorjuntapatteristo?
Syöpää torjuvien elintarvikkeiden päiväannos:

Ruusukaali: 1/2 kupillista.

Kaalit: 1/2 kupillista.

Valkosipuli: 2 kynttä.

Sipuli: 1/2 kupillista.

Pinaatti/vesikrassi: 1/2 kupillista.

Soija: 1/2 kupillista.

Vastarouhittu pellavansiemen: 1 rkl

Tomaattipyree: 1 rkl.

Kurkuma: 1 tl.

Mustapippuri: 1/2 tl.

Marjat: 1/2 kupillista

Kuivattu karpalo: 1/2 kupillista.

Rypäleet: 1/2 kupillista.

Tumma suklaa: 40 g.

Tuoremehu: 1/2 kupillista.

Vihreä tee: 3x2,5 dl.

Punaviini: 1 lasillinen.

Vierailija

Meinaatkos askolavi että tuo luetteloitu rimpsu estää solujen jakautumisen?
Varsinkin solujen muuntautumisen pahanlaatuisiksi?
Jos tuo tehoisi, ja estäisi sairastumasta syöpään, olisi tuon listan tekijä saanut nobelpalkinnon. Ja syöpäpotilaita olisi vähemmän. Nyt ne vaan lisääntyy.
Kaikenlaisia humpuukijuttuja liikkuu aiheen ympärilläm on valitettavaa että vakavilla taudeilla eräät tahot yrittävät rikastua ja potilaat sen kun köyhtyvät.

rosewater
Seuraa 
Viestejä1231
Liittynyt1.4.2007
liis@
Minua on alkanut mietityttää, että olisiko parempi ensin hoitaa lääkkeillä syöpää, ajattelen lähinnä rintasyöpää ja vasta sen jälkeen poistaa kirurgisesti kasvain, koska lienee mahdollista, että leikkauksessa syöpäsolut voivat siirtyä verenkierron mukana muualle. Tietysti vielä leikkauksen jälkeenkin hoidettaisiin mahdollisten uusien alkujen poissaamiseksi.

Ennen operatiivista hoitoa annettavaa kemoterapiaa ja/tai sädehoitoa kutsutaan neoadjuvanttihoidoksi, operatiivisen hoidon jälkeen tai aikoihin annettavaa vastaavasti adjuvanttihoidoksi. Rintasyövässä ei tietääkseni yleensä neoadjuvanttihoitoja käytetä, tosin en ole asian kanssa kovinkaan usein tekemisissä viime vuosina ollut. Adjuvanttihoitona on tarvittaessa riippuen tosiaan (vartija-)imusolmuketilanteesta, hormonireseptorityypistä ja tiettyjen onkogeenien ilmentymisestä joko sytostaatteja (lähinnä CEF, muitakin adjuvanttiohjelmia on) tai/ja SERM-ryhmän lääkkeitä tai/ja sädehoitoa. Intraoperatiivinen tuumoridisseminaatio (leikkauksen aikana tapahtuva syöpäsolujen kylvö) ei yleensä ole ongelma johtuen jo leikkaustekniikastakin, jossa kasvaimeen siis jätetään aina etäisyysmarginaalia.

Mutta kysymykseesi vastaten neoadjuvanttihoidon merkitystä on kyllä tutkittu varsinkin tässä yleisessä syöpäsairaudessa ja hoitokäytännöt ovat muotoutuneet ja muotoutuvat tulosten mukaan.

Levinnyt rintasyöpä on raskas hoidettava ja sairauden kanssa joutuu (saa) elää vuosikaudet, lisäksi usein tähän syöpätyyppiin sairastutaan jo nelikymppisenäkin, joten hoidon tulisi olla loppuun saakka harkittua.

Levinneellä taudilla tarkoitetaan tässä yhteydessä siis muualle kuin paikallisimusolmukkeihin etäpesäkkeitä kylvänyttä tautia. Kannattaa tosiaan huomioida, että tässä tilanteessa, kuten valtaosassa levinneistä (adeno-)karsinoomista, taudista parantuminen ei yleensä ole realistinen vaihtoehto, vaan kyseessä on krooninen syöpäsairaus, joka yleensä johtaa jossain vaiheessa riittävän laajojen elintoimintojen häiriöiden kehittyä menehtymiseen. Tämä ei välttämättä tapahdu seuraavalla viikolla levinneisyyden toteamisen jälkeen, vaan vuosien, ehkä vuosikymmen päästä riippuen kyseisen syövän biologiasta ja lääkehoitovasteesta. Rintasyövän kohdalla aivometastaasien ilmaantuminen tarkoittaa kyllä käytännössä loppusuoran aukeamista. Levinnyt karsinooma on luonteeltaan täysin eri sairaus verrattuna paikalliseen tautiin.

"between the click of the light; and the start; of a dream"

rosewater
Seuraa 
Viestejä1231
Liittynyt1.4.2007
kujakatti
...ja estäisi sairastumasta syöpään, olisi tuon listan tekijä saanut nobelpalkinnon. Ja syöpäpotilaita olisi vähemmän. Nyt ne vaan lisääntyy.

Syöpää (tai hienommin malignia neoplasiaa) ei ole mielekästä ajatella yksittäisenä tautina, vaan laajan, heterogeenisen tautiryhmän yläkategoriana. Näin ollen yhtä hoitoakaan ei ole eikä tule olemaan olemassa. Kyseessähän on yleinen sairaus, noin joka neljäs ihminen nimittäin sairaustuu jossain elämänsä vaiheessa, yleensä iäkkäänä.

"between the click of the light; and the start; of a dream"

Vierailija

"Meinaatkos askolavi että tuo luetteloitu rimpsu estää solujen jakautumisen?
Varsinkin solujen muuntautumisen pahanlaatuisiksi?"
En todellakaan ajattele että nuos uoraan estäisi syöpää,mutta eiköhän nuo kuitenkin ole normaalia ruokaa,jota ihmiset käyttää,eikä tuossa ole kysymys "huuhaapillereistä" joilla rahastetaan.
Saattaahan ruokavaliolla olla jotakin merkitystä syövän syntyyn,ei kai sitä voi tiedekkään kieltää?

Vierailija

Joskus inflammatorista mammacaa hoidetaan niin että ensin annetaan pari sytokuuria. Mutta nämä hoidot tosiaankin vaihtelee, riippuu niin monesta
asiasta.

Kun sairastuin mammacaan, oli leikkaus ja kun tulokset tulivat, lähete syöpikselle ja siellä ensin tehtiin levinneisyystutkimukset, lähinnä tt kuvaus,
luustokartta ja keuhkokuva. Minulla oi patti 3,8cm, gradus III ja kainaloevakuaatio, imusolmukkeita poistettiin 20 ja 18:sta oli syöpäsoluja.
Hoito, sytot 8 kertaa cef eli cyclofosamidi+epirubisiini fluorourasiili+sädehoito 28 kertaa. Kun tämä mankeli oli käyty läpi, seurasi viiden vuoden aromataasi-inhibiittorihoito. Jos nyt tämän viiden vuoden selviän ilman metastaaseja, voin hihkua että jippiii, olen sairastanut rintasyövän.
Vaikka imusolmukkeitteni kautta oli syöpäsolut levinneet elimistöön, se ei tarkoita että sairastaisin levinyttä mammacaa.

Mutta jos tulevaisuudessa sairastun uudelleen, eli elimistöstäni löytyy
metastaasi jostain, silloin en enää parane, vaan olen saamaan sytostaatteja
ja välillä katsotaan tt:llä, onko metarit pienentyneet, jos on, silloin voin
saada taukoa hoidosta jonkin kuukauden ajan, ja jos metarit kasvaa, taas
sytokuurille. Ja kun sairastuin, olen hormoniporitiivinen ja HER2-neu
positiivinen, herseptiini tulee kuvaan mukaan ja se antaa paljon lisäelinaikaa
levinnyttä mammacaa sairastaville, joilla on estrogeenipositiivinen syöpä ja HER2-neu positivinen tarkoittaa sitä että herseptiini tehoaa. Negatiivisiin
se ei tehoa.
HYvin moni syöpäpotilas on saanut paljon lisäaikaa sytoilla ja herseptiinilla
joku vajaan vuoden, toinen pari vuotta, joku on sinnitellyt jo 4 vuotta.
Onneksi on tullut taxotere käypä hoitoon mukaan, se on tosi hyvä syto.
Kaikenkaikkiaan mammaca on hyvin pirullinen tauti, sitä ei sellainen tajuakkaan joka ei ole käynyt läpi tätä...toivottavasti ei kukaan joutuisikaan
kokemaan tätä.

rosewater
Seuraa 
Viestejä1231
Liittynyt1.4.2007
kujakatti
Vaikka imusolmukkeitteni kautta oli syöpäsolut levinneet elimistöön, se ei tarkoita että sairastaisin levinyttä mammacaa.

Levinneisyydellä tarkoitin (ja tarkoitetaan) toki kliinisradiologista levinneisyyttä, mikrometastasoinnista on aika vaikea saada näyttöä.

Yllättävän tarkasti olet muuten ko. taudin hoitoperiaatteisiin tutustunut.

"between the click of the light; and the start; of a dream"

Vierailija

Kun itse sairastuin, niin aina kolmen viikon välein oli sytotiputus, siinä sitten istuskellessa tuli kanssasisaret tutuiksi ja sitä kautta hyviksi ystäviksi.
Ja valitettavasti syövän kanssa kun on tekemisissä niin osa näistä ystävistä
joutuivat sille tielle että heistä tuli kroonikoita - he itsekkin kutsuvat itseään kroonikoiksi - ja heidän sairauspolkua läheltä seuranneena tauti ja sen hoidot ovat tulleet hyvin tutuiksi. Osa on nyt poisnukkuneet ja osa on
vielä elämässä tiukasti kiinni vielä.

Ja herseptiini plus tietty muut sytot, cef, taxotere,vinorelbiini, avastin ym
ovat antaneet jopa sellaiselle, jolla mammaca oli heti levinnyt maksaan ja luustoon, on nyt vielä 6:den vuoden jälkeen joukossame, kiitos taxoteren ja herseptiinin. Hyvin rankkahan se polku on.

Totta yllä kirjoitettiin, rintasyöpään sairastuneita ei voi oikein laittaa samalle viivalle, jokainen on omanlaisensa ja jokaiselle rakennetaan oma
yksilöllinen hoito.

Vierailija

[quote="kujakatti"]Kirjoitin pitkän litanian,joka katosi bittiavaruuteen .

Otetaan vaikka rintasyöpä. Kun patti havaitaan ja todetaan r.syöväksi.
Ensimmäinen toimenpide on leikkaus. Ennen leikkausta merkataan kainalossa olevat ns. vartijaimusolukkeet.
Siksi koska syöpä leviää veriteitse tai imuteitse. Operaation aikana
poistetaan ja tutkitaan vartijaimusolmukkeet, jos ne ovat puhtaita, silloin syöpäsoluja ei ole vielä päässyt livahtamaan elimistöön ja silloin hoidoksi
riittää joko leikaus tai leikkaus ja ehkä sädehoitoperiodi. Mutta jos vartijaimusolmukkeissa on syöpäsoluja, silloin niitä on livahtanut elimistöön.
Silloin leikkauksen aikana pois leikatut imusolmukkeet tutkitaan
patologin toimesta ja sen perusteella suunnitellaan hoito.

-------------------

Vartijaimusolmukkeiden puhtaus ei välttämättä tarkoita etteikö metastaaseja jo olisi jossakin päin kehoa. Minun tapauksessani imusolmukkeet olivat puhtaat, mutta syöpä oli siitä huolimatta jo kaikella todennäköisyydelle levinnyt luustoon, eli SI-niveleen ja ympäristöön. Luustokarttakin otettiin, mutta kertymää luultiin kuluman aiheuttamaksi kunnes oireet olivat niin vaikeat, että kävely ei enää onnistut. Tästä on pian 11 vuotta ja kiitos hoitojen ja lääkkeiden elän edelleen lähes normaalia elämää. Oman kokemukseni perusteella suosittelisin vähänkin epäselvissä tapauksissa sytostaattikuuria, jolloin pienet alut toivon mukaan taintuisivat. Minulla oli kohtalaisen kokoinen kasvain, eli 2,5 cm läpimitaltaan ja emokasvain saatiin täysin pois leikkauksella.

Vierailija

Ainakin asuinkaupungissani noudatetaan "käypä hoito" ohjelmaa ja siitä eivät poikkea vaikka kuinka potilas ruinaisi sytoja ym. Eräs asia on muuttunut, kuulin ensin potilaita siitä ja sen jälkeen eräältä lääkäriltä joka oli osallistunut kokoukseen että jos on vaikka yhteen imusolmukkeeseen levinnyt mammaca, niin ennen annettiin syto-sädehoito, mutta nyt vain sädehoito pelkästään....kuulemma säästöä pitäisi tulla.
Potilaiden kustannuksella.
Rintasyöpäyhdistys on Europa Donnan jäsen, ja tavoitteena on taata rintasyöpäpotilalle laadukas ja tasavertainen hoito.
En vaan tiedä miten yllämainitussakin tapauksessa voisi tarttua asiaan kun/jos hoidoissa noudatetaan käypä hoidon periaatteita. Ja vaikea sitä on osoittaa muutenkin kun kaikille parsitaan omanlainen hoito.

Tässä taudissa on juuri metarit tosi kavalia. Mutta saadaan olla tyytyväisiä
että edes herseptiini on tullut mukaan käypä hoito ohjelmaan, tosin siitä hyötyvät vain hormonipositiiviset potilaat.

Minulla oli vuosi ennen patin (3,9cm) ilmaantumista juuri patin kohdalla
ultrassa näkyvä läntti, siitä otettiin näyte. Mutta näytteen tutkimista
haittasi liian niukka "saalis". Patologin lausunto oli "liian niukka näyte, ei voida tutkia, mutta tuskin mitään malignia". Otti tosissaan päähän, jos sen olisin tiennyt, olisin vaatinut uutta näytettä otettavaksi. Siihen sitten ilmaantui se pahispatti.
Siitä lähtien olen kaikille sanonut että jos joltakin otetaan ONB, niin vaatikaa että ottavat runsaan saaliin.

Metariepäily minullakin on, rintarangan THX:n kohdalla on nikama himputin
kipeä, ensi viikolla on tt. Näiden juttujen kanssa on vaan pärjättävä.

Meille on jaettu nämä kortit, uutta jakoa ei tule.

Lähetän sinulle Liis@ sylillisen voimia!

kfa
Seuraa 
Viestejä2516
Liittynyt13.3.2008
Dredex
Mistä tietää, onko pitkäaikainen ihottuma syöpää vai ei?



Näyttämällä sitä sellaiselle lääkärille, joka osaa asiansa. Jos asia vaivaa sinua niin lääkärissä käynti on varsin halpa tapa vähentää stressiä. Ja jos epäilyksesi epätodennäköisyydestä huolimatta osoittautuisikin aiheelliseksi niin mitä varhemmin menet lääkäriin sitä pidempään tulet elämään.

Kim Fallström kfa+news@iki.fi

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat