Tähtien näennäinen liike taivaalla

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen tässä jonkinaikaa pohdiskellut ratkaisua tehtävään jossa pitää tähtien liikkeen avulla päätellä ilmansuunta johon päin olet kääntyneenä.

Kysymys:
Jos katson taivaalle ja tähdet näyttävät liikkuvan oikealle, mihin ilmansuuntaan olen suuntautuneena?

Omia pohdintoja:
Itse tähdethän pysyvät paikallaan, ne vain näyttävät liikkuvan koska maa pyörii oman akselinsa ympäri. Jos tähtiä tarkastellaan suomesta käsin tähtitaivas tietääkseni pyörii myötäpäivään pohjoiseen katsoessa, sillä maa itse pyörii vastapäivään. Tähdet siis näyttäisivät liikkuvan vasemmalle pohjoiseen katsoessa. Näin oikea vastaus tehtävään olisi "etelään", jolloin tähdet näyttäisivät liikkuvan oikealle.

Olenko päätellyt asian oikein?

Sivut

Kommentit (17)

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26853
Liittynyt16.3.2005

Tähdet näyttävät kiertävän taivaan pohjoisnapaa, joka on Etelä-Suomessa noin 60 asteen korkeudella pohjoisen suunnalla (lähellä Pohjantähteä). Kiertosuunta on vastapäivään, kun katsotaan kohti taivaan pohjoisnapaa.

Ilmeisesti tuossa haetaan vastauksena etelää. Eteläisellä taivaalla tähdet kulkevat enemmän tai vähemmän oikealle. Pohjoisenkin suunnalla ne menevät oikealle horisontin lähellä, koska kiertävät taivaannapaa. Korkeammalla näkyy sittne kiertoliike.

Muuten tuo tehtävä on huonosti asetettu. Jos tähdet ovat näkyvissä, pohjantähden suunnasta saa pohjoisen alle asteen tarkkuudella, kun taas jokin epämääräinen "liikkuu oikealle" tuottaa pienellä tuurilla 180 asteen tarkkuuden.

Vierailija
snowfox88
Olen tässä jonkinaikaa pohdiskellut ratkaisua tehtävään jossa pitää tähtien liikkeen avulla päätellä ilmansuunta johon päin olet kääntyneenä.

Kysymys:
Jos katson taivaalle ja tähdet näyttävät liikkuvan oikealle, mihin ilmansuuntaan olen suuntautuneena?

Omia pohdintoja:
Itse tähdethän pysyvät paikallaan, ne vain näyttävät liikkuvan koska maa pyörii oman akselinsa ympäri. Jos tähtiä tarkastellaan suomesta käsin tähtitaivas tietääkseni pyörii myötäpäivään pohjoiseen katsoessa, sillä maa itse pyörii vastapäivään. Tähdet siis näyttäisivät liikkuvan vasemmalle pohjoiseen katsoessa. Näin oikea vastaus tehtävään olisi "etelään", jolloin tähdet näyttäisivät liikkuvan oikealle.

Olenko päätellyt asian oikein?

Ihan tuohon vahvennettuun kohtaan sen verran, että aurinkokunnan planeetathan eivät ole tähtiä, vaikka siksi niitä usein nimitetäänkin. On kiintotähtiä, mm. Pohjantähti joka näyttäisi pysyvän aina suunnassaan, vaikka onkin pikkaisen eri paikassa kuin tuhansia vuosia sitten.

Tietenkin ilmansuunnan voi noinkin suunnilleen määritellä, eli jos katsot pohjoiseen, niin planeetat näyttäisivät tulevat tietenkin oikealta. Niillä on omat kiertoratansa. Kiintotähdet ovat luetettavia. Tuon Pohjantähden osalta mulla on kyllä iso kysymysmerkki päässä Sehän on jotenkin synroonissa maapallon kanssa. Pohjantähdestä täältä lisää: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjant%C3%A4hti

Kannattaa tutustua Tähtitiellisen yhdistyksen Ursan sivustoihin täältä: http://www.ursa.fi/

Lisäys: Neutroni ehtikin ensin, ja paremmin vastauksin

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26853
Liittynyt16.3.2005
taleni kosumyn
Miten muuten Pohjantähden löytää taivaalta nopeasti? Löysikö sen Otavan perusteella jotenkin?

Phjanjtähti löytyy, kun ajattelee linjan Otavan oikeanpuolimmaisista tähdistä ylöspäin (suhteessa "kauhaan"). Noin viisi kertaa suunnistustähtien etäisyyden päässä on Pohjantähti. Pohjantähti on hieman Otavaa muistuttavan mutta pienemmän tähtikuvion hännän viimeinen tähti.

Lassi
Tuon Pohjantähden osalta mulla on kyllä iso kysymysmerkki päässä Sehän on jotenkin synroonissa maapallon kanssa.

Pohjantähti nyt vain sattuu olemaan tällä hetkellä sillä suunnalla, mihin Maan akseli osoittaa. Ei siinä sen ihmeellisempää synkronia ole. Muutama tuhat vuotta kun menee, niin taivaan pohjoisnavalla ei ole kirkasta tähteä. Nykyäänkään ei etelänavalla ole vastaavaa merkkitähteä.

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007

Lienee kuitenkin aiheellista varmuuden vuoksi korostaa, että Pohjantähti ei ole täsmälleen pohjoisessa.

Pilkunviilausta, mutta silti...

(Olen törmännyt pariinkin hihhuliin, jotka esittävät jumaliensa olemassaolon todisteena sen, etta maapallon akseli osoittaa täsmälleen Pohjantähteen).

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Vierailija

Alaskan lipussa Otava ja Pohjantähti kuvataan näin. Tosin kirkkaussuhteet eivät ole samoja.

Kuvalähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Otava_(t%C3%A4hdist%C3%B6)

Hankala sitä on löytää ilman kaukoputkea. Tosiaan. Pohjantähteä ei nää eteläisellä pallonpuoliskolla. Siellä on joku muu kiintotähti apuna suunnistamisessa. Olisko Etelän risti. En ole varma.
Kannattaa käydä täällä http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/ Vaihtaa vaikka päivämääräksi ajanlaskun alun, niin näkee tähtien asennon. Kiitoksia Ville Hinkkaselle erinomaisesta työstä.

Seppo_Pietikainen Neutrooni tuossa jo kirjoittikin, että n. asteen verran maan keskiakselin suunnasta vieressä. Riittävän tarkka sijainti mm. entisajan merenkululle kuitenkin. Ei helkatti. Mistä olen tuonkin saanut päähäni, eli varauksella tuo

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007
Lassi
Alaskan lipussa Otava ja Pohjantähti kuvataan näin. Tosin kirkkaussuhteet eivät ole samoja.

Kuvalähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Otava_(t%C3%A4hdist%C3%B6)

Miksiköhan tuon Alaskan lipun alareunassa ei lue: "Not for navigational purposes"...

Tuo Alaskan lippu on erinomainen esimerkki! Minulla on moinen mökillä odottamassa ensi kesää (lähisukulaisia asuu Alaskassa ja saattavat taas [toivottavasti] vierailla tänä kesänä).

Kyllähän Pohjantähti löytyy aika helpostikin ilman kaukoputkea (keskikesä
pois luettuna).

Hankala sitä on löytää ilman kaukoputkea. Tosiaan. Pohjantähteä ei nää eteläisellä pallonpuoliskolla. Siellä on joku muu kiintotähti apuna suunnistamisessa. Olisko Etelän risti. En ole varma.

Tähtikuviona Etelän Risti osoittaa n. suurinpirtein etelään, heikommin kuin
Pohjantähti.

Kannattaa käydä täällä http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/ Vaihtaa vaikka päivämääräksi ajanlaskun alun, niin näkee tähtien asennon. Kiitoksia Ville Hinkkaselle erinomaisesta työstä.

Jeps...

Seppo_Pietikainen Neutrooni tuossa jo kirjoittikin, että n. asteen verran maan keskiakselin suunnasta vieressä. Riittävän tarkka sijainti mm. entisajan merenkululle kuitenkin. Ei helkatti. Mistä olen tuonkin saanut päähäni, eli varauksella tuo

On se muistaakseni astetta lähempänä (ja aivan varmasti "aistinvaraiselle" merenkululle riittävä). Täytyypä tarkastaa "täsmallinen" kulmaero... hmm. nayttäisi olevan n. 45 kaariminuuttia (+/- kasa sekunteja). No, ei ihan "täsmälllinen", mutta useaan tarkoitukseen sangen kattava tarkkuus...

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26853
Liittynyt16.3.2005
Lassi
Hankala sitä on löytää ilman kaukoputkea.

Seppo_Pietikainen
Kyllähän Pohjantähti löytyy aika helpostikin ilman kaukoputkea (keskikesä pois luettuna).

Paljaalla silmällä sen juuri löytää, kaukoputkella yksittäisen tähden löytäminen on huomattavasti vaikeampaa, kun näkökentässä ei näy vertailutähtiä.

Kannattaa käydä täällä http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/ Vaihtaa vaikka päivämääräksi ajanlaskun alun, niin näkee tähtien asennon. Kiitoksia Ville Hinkkaselle erinomaisesta työstä.

Huomioiko tuo todella prekession? Yleensä tuollaisille ohjelmille ei kannata syöttää monen sadan vuoden päässä olevia aikoja, koska silloin pitää jo huomioida monenlaista käytännön hommissa tarpeetonta, ja siten usein poisjätettyä, korjausta.

Noin nyrkkisääntönä: harrastaja-astronomi voi suunnata kaukoputkensa rektaskensioakselin pohjantähden mukaan, jos katselee, mutta valokuvaamisessa pitää suunnata tarkemmin.

Vierailija

Napsaan vain yhden virkkeen viestistäsi

Neutroni

...
Huomioiko tuo todella prekession? Yleensä tuollaisille ohjelmille ei kannata syöttää monen sadan vuoden päässä olevia aikoja, koska silloin pitää jo huomioida monenlaista käytännön hommissa tarpeetonta, ja siten usein poisjätettyä, korjausta.
....
Pitäsi kysyä Villeltä. Arvelen että ei. On tietokonemallinnus, mutta, mutta. No laittelen postia hänelle ja kysyn. Eli muillekin tiedoksi tämä mitä Netrooni tarkoitti.

[size=85:2l7axr2z]Maan akseli tekee prekessioliikettä kuin hyrrän akseli,
koska Kuu ja Aurinko pyrkivät vetämään Maan pientä
litistymää litteämmäksi.[/size:2l7axr2z]

Kuva- ja tekstilähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Prekessio

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007
Neutroni
Lassi
Hankala sitä on löytää ilman kaukoputkea.

Seppo_Pietikainen
Kyllähän Pohjantähti löytyy aika helpostikin ilman kaukoputkea (keskikesä pois luettuna).

Paljaalla silmällä sen juuri löytää, kaukoputkella yksittäisen tähden löytäminen on huomattavasti vaikeampaa, kun näkökentässä ei näy vertailutähtiä.

Kannattaa käydä täällä http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/ Vaihtaa vaikka päivämääräksi ajanlaskun alun, niin näkee tähtien asennon. Kiitoksia Ville Hinkkaselle erinomaisesta työstä.

Huomioiko tuo todella prekession? Yleensä tuollaisille ohjelmille ei kannata syöttää monen sadan vuoden päässä olevia aikoja, koska silloin pitää jo huomioida monenlaista käytännön hommissa tarpeetonta, ja siten usein poisjätettyä, korjausta.

Pohjoisen taivaannavan nutaatio/precessio [termi?] n. 22000 v. syklissa ei kovin paljon lisalaskentaa edellyta. Eri asia on sitten läheisten tähtien ominaisliike, jolloin kunnollinen efemeridi-ohjelma auttaa.

Itse kaytän "XEphem":iä :
http://www.clearskyinstitute.com

On se muistaakseni astetta lähempänä (ja aivan varmasti "aistinvaraiselle" merenkululle riittävä). Täytyypä tarkastaa "täsmallinen" kulmaero... hmm. nayttäisi olevan n. 45 kaariminuuttia (+/- kasa sekunteja). No, ei ihan "täsmälllinen", mutta useaan tarkoitukseen sangen kattava tarkkuus...

Noin nyrkkisääntönä: harrastaja-astronomi voi suunnata kaukoputkensa rektaskensioakselin pohjantähden mukaan, jos katselee, mutta valokuvaamisessa pitää suunnata tarkemmin.[/quote]

Ostin juuri "kohtuullisen" hyvaksi arvioidun seurantahärpättimen, ja olen
jonkin verran aikaisemminkin tapellut napasuuntauksen kanssa.

Ehka tähtikuvaus saattaisi onnistua n. vuoden/parin kuluttua...
(hyvällä lykyllä...)

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Vierailija

Tuo Ursan online-tähtikartta huomio kyllä sen maapallon akselin 26000 vuoden jaksollisen prekessioliikkeen. Asiaa voi kokeilla laittamalla karttaan vuosiluvuksi vaikkapa 14000 AD, tällöin pohjantähtenä on kirkas Vega ja Polaris on melkoisen syrjässä.

Vierailija

No niin. Ursan Ville Hinkkaselta tuli vastaus ja lupa käyttää hänen viestiään tässä tarkoituksessa koskien tähtikartaa http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/

Neutroni

...
Huomioiko tuo todella prekession? Yleensä tuollaisille ohjelmille ei kannata syöttää monen sadan vuoden päässä olevia aikoja, koska silloin pitää jo huomioida monenlaista käytännön hommissa tarpeetonta, ja siten usein poisjätettyä, korjausta.
....

Ville Hinkkanen Ursasta
Tähtikartta laskee prekession silloin, kun käytettävä päivämäärä poikkeaa kartaston epookista (vuosi 2000) vähintään 25 vuodella. Tähtien ominaisliikettä ei kuitenkaan ole otettu huomioon, ja planeettojen likimääräinen sijainti esitetään vain muutaman tuhannen vuoden ajanjaksolle.

Mutta esimerkiksi Pohjantähden liikettä suhteessa taivaannapaan voi siis ihmetellä tuhansienkin vuosien aikana

Snaut
Tuo Ursan online-tähtikartta huomio kyllä sen maapallon akselin 26000 vuoden jaksollisen prekessioliikkeen. Asiaa voi kokeilla laittamalla karttaan vuosiluvuksi vaikkapa 14000 AD, tällöin pohjantähtenä on kirkas Vega ja Polaris on melkoisen syrjässä.
Sinähän tiedätkin kaikenlaista. Monipuolinen ja asioihin perehtynyt olet

JAM
Seuraa 
Viestejä192
Liittynyt5.4.2006

Tähdet mukaanlukien aurinko liikkuvat oikealle täällä pohjoisessa. TUDORS-sarjan alkutekstien aikana aurinko nousee liikkuen vasemmalle . Samaan olen kiinnittänyt huomiota joskus muulloinkin, eikä kyseessä ole ollut australialainen auringonnousu/lasku tai heijastus peilistä.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26853
Liittynyt16.3.2005
JAM
Tähdet mukaanlukien aurinko liikkuvat oikealle täällä pohjoisessa. TUDORS-sarjan alkutekstien aikana aurinko nousee liikkuen vasemmalle . Samaan olen kiinnittänyt huomiota joskus muulloinkin, eikä kyseessä ole ollut australialainen auringonnousu/lasku tai heijastus peilistä.

Joko se on kuvattu eteläisellä pallonpuoliskolla, tai sitten kuva on peilattu. Niin toisinaan tehdään, jos se on jonkin esteettisen kriteeerin mukaan parempi niin (esim. kuva-alan reunassa oleva puu/rakennus/vastaava halutaan toiseen reunaan).

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat