Sääli demareita

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Oikeistodemari Laitinen pisti taas pahan:

http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200 ... 1_ko.shtml

Sääli demareita
2.5.2008 20:03
On säälittävää katsella sosiaalidemokraattien puheenjohtajakilpaa. Ehdokkaiden puhetilaisuuksiin tulee muutama vanhus rollaattoreineen, pyörätuoleineen, kainalosauvoineen ja kävelykeppeineen.

Harmaahapsiset veteraanit säätelevät kuulolaitteitaan ja tihruavat ehdokkaita pullonpohjaisten silmälasiensa läpi. Nuoria tilaisuuksissa ei juuri näy, sillä kokoomus ja vihreät ovat vallanneet heidät tai sitten nuoret ovat ihailemassa kepulaista tanssi-idoliaan Antti Kaikkosta.

Kuulolaitteineen ja harmaine hapsineen Erkki Tuomiojakin muistuttaa eniten puolueen aktiiviväkeä. Jouko Skinnari ei juuri erotu höperöistä demarimummoista. Eduskunnan vanhin lapsinero Kimmo Kiljunen on lähinnä vitsi, jonka arvostelukyvyttömyys herättää yleistä hilpeyttä.

Piispa Ilkka Kantola on kunnon mies, mutta kuka voi ottaa vakavasti puheenjohtajaehdokkaan, jonka jäsenkirjassa on muste tuskin kuivunut. Kun Johannes Koskinen alkaa puhua, kuulija tarvitsee vahvoja piristeitä pysyäkseen hereillä.

Pia Viitanen, tuo eduskunnan ainoa punatukkainen blondi, on ottanut elämäntehtäväkseen estää ydinvoiman ja suojella eläimiä. Työväenpuolueen puheenjohtajalta voisi odottaa hieman laajempiakin yhteiskunnallisia näkemyksiä kuin kiukkuista räyhäämistä ja kaikkien asioiden tyrmistelyä.

Miapetra Kumpula-Natri ja Jutta Urpilainen ovat trendikkäitä naisehdokkaita tämän päivän politiikassa, jossa kuvauksellinen ulkonäkö on menestykselle tärkeä avain naistenlahtien kansikuviin ja perhe-esittelyihin. Demaritosikoita voi epäilyttää Kumpula-Natrin aktiivikokoomuslainen mies. Kun tämän edellinen vaimo, tunnettu televisiotoimittaja, kohtaa seuraajansa, siinä välissä hirvenkin ruho pakastuisi.

Nelikymppinen Tarja Filatov on niitä tyypillisiä sosiaalidemokraattisia naisia, jotka ovat olleet tätimäisiä leikkikoulusta alkaen. Filatov on eräänlainen sosiaalitantan prototyyppi, joka varmaan tarkoittaa hyvää, mutta on mitä tavanomaisin menneisyyden jäänne.

Tuomioja on ehdokkaista kokenein ja etevin. Hänellä on myös suurin kannatus, mutta Tuomiojalla on myös suurin vastustus. Demarien puheenjohtajaksi on vaikea päästä, jos kolmannes kannattaa mutta kaksi kolmannesta inhoaa tai vastustaa. Hyvä ulkoministeri voi olla demarien puheenjohtajana epäilyttävä, kun hänen sosiaaliset taitonsa ovat vaatimattomat. Tuomiojan ystävät mahtuvat työväentalon pienimpään kabinettiin ja vielä jää tilaakin.

Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että demarit ovat oppositiossa vielä toisenkin vaalikauden, joten on melko yhdentekevää, kuka puolueen johtoon nousee.

Jonkinlaisen nuorennusleikkauksen demarit tarvitsevat, sillä puolueen kantavat jäsenet ovat rollaattoreineen menossa mullan alle eikä nykyinen ukkokööri houkuttele nuoria.

Aika ei ole mitenkään otollinen sosiaalidemokraateille. Nousukauden aikana porvarihallituksen linjan sanelevat kauppakamarinulikat, joiden kapeakatseisuus voittaa lyhytnäköisyyden.

Kun rikkailta on poistettu omaisuusverot ja perintöverot, yksityistetty ja ulkoistettu kaikki mahdollinen, annettu rosvokapitalisteille ja optioryöstäjille miljardilahjoituksia, myyty pilkkahintaan valtion omaisuutta kauppakamarikavereille sekä yksityistetty yliopistot niin että optiorosvojen lahjattomat lapset pääsevät kokoomuslaisen isän firman rahalahjoitusten avulla yliopistoon, niin porvari voi taas nukkua hyvin.

Demareita on tarvittu apuun aina silloin, kun ryssä hyökkää tai maa on ajettu konkurssin partaalle. Joku voi epäillä, etteivät nämä demariblondit pysty selvittämään konkurssipesää, jonka kokoomuksen kauppakamarinulikat jättävät jälkeensä.

AARNO LAITINEN

Sivut

Kommentit (27)

Vierailija
Laitinen

Aika ei ole mitenkään otollinen sosiaalidemokraateille. Nousukauden aikana porvarihallituksen linjan sanelevat kauppakamarinulikat, joiden kapeakatseisuus voittaa lyhytnäköisyyden.

Kun rikkailta on poistettu omaisuusverot ja perintöverot, yksityistetty ja ulkoistettu kaikki mahdollinen, annettu rosvokapitalisteille ja optioryöstäjille miljardilahjoituksia, myyty pilkkahintaan valtion omaisuutta kauppakamarikavereille sekä yksityistetty yliopistot niin että optiorosvojen lahjattomat lapset pääsevät kokoomuslaisen isän firman rahalahjoitusten avulla yliopistoon, niin porvari voi taas nukkua hyvin.

Demareita on tarvittu apuun aina silloin, kun ryssä hyökkää tai maa on ajettu konkurssin partaalle. Joku voi epäillä, etteivät nämä demariblondit pysty selvittämään konkurssipesää, jonka kokoomuksen kauppakamarinulikat jättävät jälkeensä.




Väkevästi todistaa kyllä.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007

Ennen sanottiin, että vasemmisto hyötyy vaaleissa korkeasuhdanteesta ja oikeisto lamasta. Tässä Aarnon logiikka pettää tai vanhat viisaudet eivät enää päde; jos oikeisto veisi Suomen lamaan, niin siitähän seuraisi oikeiston kannatuksen nousu. Ehkä asiat eivät ole näin yksinkertaisia kuin AL hersyvästi kuvaa.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija
sigfrid
Ennen sanottiin, että vasemmisto hyötyy vaaleissa korkeasuhdanteesta ja oikeisto lamasta.



Hassua, oma logiikka sanoo juurikin päinvastoin. Nousukaudella "kaikilla" menee hyvin, eikä kenenkään tarvi ajatella kuin omaa napaansa, eikö silloin yleensä haeta näitä oikeiston ajatuksia lähinnä?

Toope
Seuraa 
Viestejä23172
Liittynyt23.7.2006
OzziXX
sigfrid
Ennen sanottiin, että vasemmisto hyötyy vaaleissa korkeasuhdanteesta ja oikeisto lamasta.



Hassua, oma logiikka sanoo juurikin päinvastoin. Nousukaudella "kaikilla" menee hyvin, eikä kenenkään tarvi ajatella kuin omaa napaansa, eikö silloin yleensä haeta näitä oikeiston ajatuksia lähinnä?

Korkeasuhdanteessa jaettavaa riittää. Ideoita rahanjakoonhan aina löytyy. Laman tullessa näitä etuuksia sitten karsitaan järkevämmälle tasolle, kun huomataan, ettei kaikkeen olekaan varaa.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
OzziXX
sigfrid
Ennen sanottiin, että vasemmisto hyötyy vaaleissa korkeasuhdanteesta ja oikeisto lamasta.

Hassua, oma logiikka sanoo juurikin päinvastoin. Nousukaudella "kaikilla" menee hyvin, eikä kenenkään tarvi ajatella kuin omaa napaansa, eikö silloin yleensä haeta näitä oikeiston ajatuksia lähinnä?



Jälkimmäinen pätee ja "tavalliset pulliaiset" ei edes tajua kuka ja miksi niillä on hyvinvointivaltio ja mistä ylipäätään koko työväestön järjestäytyminen on saanut alkunsa.

Nyt apauttia 30v. on syntyneet kulttuuriin jossa oikeisto aivopesee ja jos sattuupi olemaan jotain vasemmistomoskaa suvussa niin koulukiusaamisellahan se loppu kitketään. Sitten kun rahat on loppu niin sossua itketään.. lapset tahtois kuitenkin että valtio ja kunta auttaa.. Semmostahan se on.. "uho" oikeiston talutusnuorassa.

Mutta.. en mä oikeasti otaksu että mistään kovin vakavasta on kyse. Niin kauan kun on naannaa ja mannaa niin riekutaan vasemmistoa mutta kun tarve tulee kohdalle niin kyllä ihmiset osaa järjestäytyä jos niikseen on. Voihan se olla ettei sitten tarvitse tappaa kenekään ketään, kait asiat voi sillätavoin muuttua että ihmiset oppii diplomaattisiksi, ainakin enemmistö? Ehkä..

Ei ole sitten sitä "sääliä", tai siihen verhottua vittuilua niin kosolti.

Sepi
Seuraa 
Viestejä3262
Liittynyt16.3.2005

Laitinen on etevä kynäniekka. Huitelemalla terävästi sinne, tänne ja varsinkin tuonne syntyy kuva armoitetusta kriitikosta. Paistaako kuitenkin takaa turhautuminen ja suivaantuminen noloon putoamiseen valtalehden vaikuttajapoppoosta?

Demarien aika tulee. Pilkkakirveet tylsyvät ja suhdanteen käännyttyä vääjäämättä ammattiyhdistysliike ja yleensä inhimillinen politiikka alkavat kummasti kiinnostaa.

Kokoomuksen möhköfanttien pöljä törmäily politiikan, varsinkin ulko- asioissa tuottaa ilkeää vahinkoa. Venäjää on tölvitty ja Ruotsia kyselemättä käytetty mitä epädiplomaattisimmin lyhytnäköiseen Natointoiluun.

Vierailija
Toope
OzziXX
sigfrid
Ennen sanottiin, että vasemmisto hyötyy vaaleissa korkeasuhdanteesta ja oikeisto lamasta.



Hassua, oma logiikka sanoo juurikin päinvastoin. Nousukaudella "kaikilla" menee hyvin, eikä kenenkään tarvi ajatella kuin omaa napaansa, eikö silloin yleensä haeta näitä oikeiston ajatuksia lähinnä?

Korkeasuhdanteessa jaettavaa riittää. Ideoita rahanjakoonhan aina löytyy. Laman tullessa näitä etuuksia sitten karsitaan järkevämmälle tasolle, kun huomataan, ettei kaikkeen olekaan varaa.



Ainakaan nykypolitiikan ollessa kyseessä korkeasuhdanteessa ei jaeta demareita äänestäville. Laman aikana taas näitä kärsiviä jotka haluavat jaettavaa on enemmän, eikö?

Vierailija
Pönni
OzziXX
sigfrid
Ennen sanottiin, että vasemmisto hyötyy vaaleissa korkeasuhdanteesta ja oikeisto lamasta.

Hassua, oma logiikka sanoo juurikin päinvastoin. Nousukaudella "kaikilla" menee hyvin, eikä kenenkään tarvi ajatella kuin omaa napaansa, eikö silloin yleensä haeta näitä oikeiston ajatuksia lähinnä?



Jälkimmäinen pätee ja "tavalliset pulliaiset" ei edes tajua kuka ja miksi niillä on hyvinvointivaltio ja mistä ylipäätään koko työväestön järjestäytyminen on saanut alkunsa.



Tavalliset pulliaiset, jotka luulevat elävänsä hyvinvointivaltiossa(jos valtio Suomessa enää EU aikana mitään merkitsee), eivät tajua sitäkään että Suomi tuli juuri Euroopan häntäpäähän, näitä hyvinvointimittareita ajatellen..

Vierailija

Olen tukien nostamisen puolella, mutta toisaalta ei innosta ählämeitä elätellä suomessa.

Ählämit ovat tuhonneet monilta "me-hengen", ei oikeen tuu mieleen yhtäkään henkilöä joka tahtoisi maksaa pitkäaikaistyöttömälle ählämille siksi ettei kulttuuriin sovi töissäkäyminen.

Äänestän perussuomalaisia, ja kun tärkein on saatu alta, vasemmistoa.

Vierailija

Tiedän paljon ''ählämeitä'' jotka tekevät töitä siinä missä muutkin, mutta paljon enemmän tiedän supi suomalaisia, jotka eivät meinaakaan pistää tikkuakaan ristiin. ''Voi vittu ku ei joutuis töihi. Haetaan safkaa dyykkaamalla tai mennään ruokajonoon''.

Vierailija

Mietinkin juuri että kaikki tuntemani "ählämit" (useampia, useammista maista, mm. Iran, Afganistan) tekevät kokopäivätyötä..

Edit, ja ovat ateisteja, mutta se syy miksi minä tunnen vain ateisteja on taas ihan toinen kysymys..

Niin, ja muutama kannattaa Marxin kommunismia, asiaan kuulumattomana jälkihuomautuksena..

Vierailija
Sepi
Laitinen on etevä kynäniekka. Huitelemalla terävästi sinne, tänne ja varsinkin tuonne syntyy kuva armoitetusta kriitikosta. Paistaako kuitenkin takaa turhautuminen ja suivaantuminen noloon putoamiseen valtalehden vaikuttajapoppoosta?



Nokun mikään muu ei ole niin helppoa kuin arvostella muita

Oon itte ollut paljon mukana käytännön toiminnassa. Oon ollut aktiivinen pioneeriohjaajana, oon ollut aktiivinen aikoinaan SKDL:ssa, Sirola-Opistokin tuli käytyä lopulta kun olin istunut nuorisolautakunnassa, koulun johtokunnassa ja ties mitä. Innostuin siitä sitten niin että pakkohan se oli selvittää että mitäs ukkeleita on nää Platon, Aristoteles, sokrates, Hegel.. ja kiva kun tuli perehdyttyä, Spinozasta kun on tullut mun lempparikamu
Sitten kun vasemmistolaisuus lakkasi kiinnostamasta ihmisiä lisääntyvän hyvinvoinnin takia, kun se oli tehnyt itsensä tarpeettomaksi - joka on sen yksi tehtävä.. kaskun konservatiivien tarkoitus ei ole tehdä itseään tarpeettomaksi, kun oikeisto on just sitä että ollaan siellä poterossa ja pidetään kynsin hampain kiinni saavitetuista eduista.
Tuo sama ongelmahan on se mikä vaivaa ay-liikettä..
Ihmiset uskoo auktoriteettiin, ovat edistysuskoisia, eivät kestä pettymyksiä, eivät tingi omasta elintasostaan, sulkevat silmät muiden hädältä..
Olen toki toiminut ay-liikkeessäkin aktiivisti, mutta ammattiliittoni oli TEVA (tekstiili ja vaatetus) palkat ja edut vielä huonommat kuin siivoojilla. Jota ei moinkiaan edes tiedä. Mutta mitä ihmiset tietää.. Oman napansa saakutarallaa ja sen nöyhtien loputtoman tonkimisen. Ne jotka ei ikinä mihinkään ole osallistuneet, ne ruikuttaa eniten ja ovat muka "kriittisiä" kun menevät siihen helppoon että fidduilevat jonkun "voittajaporukan" hännystelijöinä. Semmostahan se on.
Ay-liikkeessä näki ihmisten, siis valtaosan laumaiseluisten käyttäytymisen kautta sen psyykkisen tason joka ei hurrattava ole.
Ei solidaarisuutta, ei yhteistyökykyäkään niinkuin pitäis.

Saa nyt nähdä mikä se uusi mammutti-ay-liike sitten on..
Oletan että kun aika on otollinen, johon ei ehkä kauaa mene kun nyt sekoomuksen idealistit sekoilee ja sotkee asiat. Hopeelusikka suussa syntyneet kun ei arjen ongelmatiikasta paljoa ymmärrä. Miten vois kun ei ole käytännön kontaktipintaa.

Demarien aika tulee. Pilkkakirveet tylsyvät ja suhdanteen käännyttyä vääjäämättä ammattiyhdistysliike ja yleensä inhimillinen politiikka alkavat kummasti kiinnostaa.



Tietenkin. Ja niin pitääkin.. hädässähän se ystävä vasta tunnetaan.
Mutta se on nopeesti elvytetty tuo vasemmisto. "Tyhjästähän" se aina syntyy uudellen ja uudelleen. Se on sen luonne. Kyä mää tiän!

Kokoomuksen möhköfanttien pöljä törmäily politiikan, varsinkin ulko- asioissa tuottaa ilkeää vahinkoa. Venäjää on tölvitty ja Ruotsia kyselemättä käytetty mitä epädiplomaattisimmin lyhytnäköiseen Natointoiluun.



Alexander Stubb on ollut positiivinen ylläri. Kylläkin niin vähän vasta näkynyt ja kuulunut.. mutta Katainen.. voi hevosen pehva.. Miten.. Miten??? Eikö ketään muuta ole ollut tarjolla.. Toisaalta.. eihän kukaan aikuistenoikeesti laaja-alaisesti ajatteleva joka tuntee yhteiskuntarakenteen ja kokonaisinfran merkitysen, ei tasan asetu ehdolle kokoomuksen narsistiseen talouspoliittiseen rooliin.

Joo ja Häkämies.. uh.. Natsihan se on.

Siihen nyt pitää luottaa että muualla on älykkyyttä nähdä että johdossa nyt todellakin on Kokoomus ja Kepu. Niitten virheistä ei voi ottaa vastuuta kukaan muu kuin ne. Vaikka edustavat suomea, eivät edusta lopulta kuin kukin itseään. Ja muut kyllä sen ymmärtää muualla vaikka nämät velikullat ei itse omaan valtasaemaansa jumittuneina tajuais hökkäsen pöllähtämää siitä mitä eivät näe eivätkä ymmärtää voi.

Mä oon ollut ihan äimän käkenä tästä nykytrendistä jonka oikeisto on valinnut strategiakseen. Nyt kysytään kansalaisten mielipiteitä. Pekkarinen just maireana telkkarissa huokaili että kun kansalaiset ei suostuis maksamaan enempää energiasta, että lisää pitäis tuottaa koko ajan ja vaihtoehtoenergiaa vaaditaan, että pitäis ihmisten nyt osata päättää kumpaa.. säästetäänkö vai tuhlataanko..

Okei.. heillä on siis se idealistinen uskontonsa että kaikilla on vapaa tahto. Että joka taviksen kuuluu kantaa vastuuta..

Oikeiston puolelta puuttuu laaja-alainen humaanin tieteen tuntemus, eivät hahmota sitä että äänestäjät + nukkuvat, se porukka 18v.---> sisältää paljon niitä joilla on ongelmia oppia asioita.. ja on ihan täysi työ edes jotenkin selviytyä jollakinlailla.

Oikeiston politiikkahan painottuu etupäässä taloustieteeseen ja sielläkin siihen että ostaan laskea, matematiikkaa sen suppeimassa muodossa. Sitten on lainoppineet ja ylipäätään jengi on päällystötasoa joka ei ole kosketuksissa ns. ongelmoivampaan väestöön ja jos ovat, se tuottaa asennetta että siinä se nyt nähtiin, te onnettmat, että tässä sitä vastuuta nyt olis mutta eihän teistä raukoista siihen ole..

Heidät on valittu johtajiksi, he saavat siitä hyvästä, vastuusta korvausta.. tai niin se alunperin on ollut.
Nykyisin on osattu ovelasti (muka.. pah miten läpinäkyvää se onkaan) selittää että pakkohan se on politikolle maksaa kovaa palkkaa että saadaan sinne ne huiput.. voi ziizus.. Huippuja ovatkin sitten kapea-alaisen kykyprofiilin omaavat.. ja juu, tiedän kyllä autsiminkirjoisena assina, että tässä on vaarana kusta omaan pesään, mutta mä oon totinen ihminen ja tajuan oman vajavuuteni, ei ole tarttunut se narsismintauti.. mä ymmärrän teoriasa mitä on sosiaalisuus ja se koko vuori jonka huipulla nämä jotkut ilkuu alaspäin huokaillen että voi teitä poloisia nyt siellä kun ette ota vastuuta..

Nooh.. "huipulle" epätasaisen kykyprofiilin omaava voi päästä mutta sitä aivokapasiteettia ei mistään saa joka on toisensorttisen päässä. Ihmisellä voi pelittää systeemiäly mutta sosiaalinen tunneäly voi olla niinkin heikko että kiinnostusta ei ole humaaneihin tieteenaloihin. Ei soaiaalipolitiikkaan, ei terveyspuoleen.. joka sekin sektori nykyisin on filosofian puolella jo niin pitkällä tieteellisesti että on neurofilosofista tutkimusta. Mutta jos ei niinnosta kuin se että tässä meillä on raha ja idealistisesti kuvitellaan että jokainen on samanlainen jumalan täydelliseksi luoma kuin kokoomuslainen poliittinen broileri jolla on yltiöliberalistinen vapauskäsitys yksilön valinnanmahdollisuuksista, niin se raha jää sen taskuun joka on sen ilman perintöveroa saanut.

Tiedän ettei tekstini avaudu kaikille. Mutta oon mä täällä jo muutaman älykön bongannut.. Mortonki vaan teille ja muut hiihtää milloin kenenkin perässä. Nyt on pop oikeisto.. huomenna jokin muu. Niin aina!

Juu.. ja sääli on sairautta ja fidduilu ihan normaalia niille jotka ei hoksaa että voi tulla bumerangina omaan nillkkaan se pilkka, niinkuin yleensä käypi. Mutta viis siitä, me ollaan niin ihmisiä kaikki ja se on ihan sama mikä on aatteen nimi, kaiken osaa ihminen sössiä kun niikseen on. Se on luonnonlaki. Rakastetaan siitä huolimatta toisiamme. Se on ainoa keino voida hyvin.
Mä tunnen kokoomuslaisia aika paljon enkä voi ihmisinä moittia. Idealisti.. sellainen että ihminen on naivi.. sellainen on yksilötasolla hellyyttävää. Oonhan mä vähän itekkin..
Vähän pitääkin olla ettei muutu nihilistiksi. Se on vihovviimeinen tauti se.

Vierailija
Vpää
Tiedän paljon ''ählämeitä'' jotka tekevät töitä siinä missä muutkin, mutta paljon enemmän tiedän supi suomalaisia, jotka eivät meinaakaan pistää tikkuakaan ristiin. ''Voi ***** ku ei joutuis töihi. Haetaan safkaa dyykkaamalla tai mennään ruokajonoon''.



Ei ole mustavalkoista.. toki niin että hyvinvoinissa kasvaa myös jonkinverran lellipentuja, mutta vaikeaa sanoa puhutaanko ongelmivimmista, siitä marginaaliryhmästä, joilla aina ikiajat on vaikeinta, joko sopeutua.. oppia uutta ja lisäksi on sekin puoli että me eltään hyvin laitostuneessa kulttuurissa.

"Ählyt".. olin yhdellä aikuiskoulutuskurssilla, siellä oli _niinkuin aikuiskolutuspuolella on se mätä kohtansa että imuroidaan työvoimapuolen kautta rahaa yksityiselle koulutussektorille, täällä Tampereella se on TAKK_ noh.. siellä lorvelehti suomalaisia vähäosaisia, oli aikuisia adhd tapauksia, maanisia höösöttäjiä ja päivät penkillä krapulaansa pois nukkuvia, ihan mukavia ihmisiä mutta syrjäytyneitä (joilta koitetaan ummistaa silmät vaikka on sosiaali ja terveyspuolen sektorin ensisijainen työsarka siinä missä vanhukset ja muutkin joilla on ongelmia).. sitten oli pirtsakat "ählyt". Yksi tyyppi oli taiteilija. Viehättävä herrasmise joka ilmeisesti oli poliittinen pakolainen. kaikkea muuta kuin musliminatsi. Eikä ne muutkaan olleet mitään islamfanaatikkoja. Ihan ok. Yks nuorimies oli vapaa-aikansa basaariduunissa, tosi mukava, älykäs ja fiksu. Yks vanhempi äijä koitti haastaa jatkuvasti. Usutti kinaamaan ja sanoi että lyö vaimoaan jos ei saa seksiä. Sanoin että ei se näämmä ole kiinni ihonväristä ja kulttuurista, että on minulla ollut tuollainen pöljä miehenä, suomalainen. Sitten oli yks heppu joka työllisti itsensä nopsaan. Hän sanoi Lähi-idän sodasta että siellä on liikaa ihmisiä ja että se on uskonnon vika.

Tunnen paljon ihmisiä jotka ovat syntyjään afrikasta ja sieltä päin. Ihan samanlaisia ihmisiä kuin me täällä, kaikki niin yksilöitä.

Ne jotka seuraa uutisia tietää että nyt työllisyystilanne on oikeasti se että valtaosa koulunsa päättäneistä työllistyy saman tien.

Kohta alkaa työntekijöiden markkinat kun työvoimasta alkaa olla pula joka sektorilla. Lama kyllä on tulossa mutta ei se siihen vaikuta etteikö työllisyys pysy hyvänä. Tavalliset ihmiset tyytyy matalampaankin palkkaan ja suomessahan palkkataso on hyvä kuitenkin vaikka ei ollakkaan eu:n kärkipäässä. Täällä on paljon muuta. Mahtava infra.
Toki on sitä hyvinvoinnin turtumusta että pidetään itsestäänselvänä sellaista mikä ei ole.

Jos ei olis tätä infraa, jos ei olis sitä verokertymää joka tulee noroina virraksi yhteiseen kirstuun, niin kohta istuttais mettässä keräämässä pettua.. joka ei toisaalta ole sekään hassumpaa hommaa. Kivaahan se on.

Niin.. jos ei satu olemaan niiiiiiiin vammainen että hyttyset on se maailman kauheistakauhein vastus..

Vierailija

Noo, josko ne silmät alkaa ihmisillä aukeamaan, kun suuret ikäluokat eläköityvät ja huomaavat, että missä kunnossa hoitotaso vanhoille ja tuottamattomille on ajettu... Vaikka rahaa olisikin, ei riitä kauaa enää hoitajia! Kusessa ollaan kun priorisoidaan kaikki rahat "tuottamaan" rahaa rikkaiden taskuun! Infra lahoaa alle ja päälle, asuntokanta tuhoutuu kun sisäilmaongelmat räjähtävät silmille! Vesi- ja viemäri-infra teineen ja siltoineen pettää... Kukaan ei enää halua auttaa toisia, jos eivät hyödy ainakin tonnia viikossa... Oma napa ainoa napa... Itse sanoudun irti koko ihmiskunnasta kohta, haluaisin muuttaa jonnekin syrjäkylille Ladalla sorvaamaan omaksi ja ulkomaalaisten iloksi. Ehkä saisin pelastettua edes jonkun vuoden parin mummon ja papan loppuelämästä, säästyisivät ihmisarvoa tallaavasta lääkinnästä...
Poika on ainoa asia mikä jarruttaa lähtöä, sillä en voi ajatella vain omaa parastani, mutta ei täälläkään ole hyvä, kun ihmiset eivät tee edes töitään, vaikka on palkka ja virka, on jämähdetty johonkin 80-luvulle jolloin oli ihan sama tekikö vai ei...
Mutta kyllä ne silmät aukeaa, kun huomaa miten läheisille käy kun apua tarvitsisivat... Edes raha ei kauaa pelasta paskan niskaan satamiselta! Olen kieltäytynyt ottamasta asiakkaiksi terveydenhuoltoalan ja sosiaalitanttapuolen olentoja, en tee mitään paitsi lasten osastoille. Hakekoon tarvitsemansa poratappiliitokset ja räkämäntylevynsä jostain muualta, oma ammattiylpeys ei anna periksi tehdä huonoa tuotetta, vaikka siitä saisi nopeammin enempi rahaa, se homma kusee pitkässä juoksussa!
Ottakaa selvää oikeuksistanne ja pitäkää kynsin hampain ihmisarvostanne kiinni, ei ihmisiä saa alistaa määrättömästi! Se ei vaan toimi!

Vierailija
grasshopper
Noo, josko ne silmät alkaa ihmisillä aukeamaan, kun suuret ikäluokat eläköityvät ja huomaavat, että missä kunnossa hoitotaso vanhoille ja tuottamattomille on ajettu... Vaikka rahaa olisikin, ei riitä kauaa enää hoitajia! Kusessa ollaan kun priorisoidaan kaikki rahat "tuottamaan" rahaa rikkaiden taskuun! Infra lahoaa alle ja päälle, asuntokanta tuhoutuu ........... !



Herrajjestas.. rauhoitu nyt hywä ihminen!

Ei tässä mitään paniikkia..
Tuohon suuntaan kyllä ollaan menossa mutta tämähän on näämmä vähän joka puolella tämä vouhotuksen syöpä, ilmastonmuutoksesta huudetaan että ottakaa syyllinen kiinni.. ihmiset saadaan helposti hurmoshenkeen .. Nou Hywä!

Jos minä vertaan sitä maalaisidylliä jossa vartuin niin onahn nyt moni asia paremmin. Mitään katastrofaalista ei ole tapahtunut.
Sekin on totta että hiukan liikaa alettiin törsätä yhteiskunnan rahoja kaikenlaiseen ylimääräiseen ja vielä niin että kalleimmalla hinnalla tietenkin..

Ei ihmisiä tarvitse suuhun ruokkia ja joka takapuolta pyyhkiä. Vain niitten jotka ei itse osaa.
Kyllähän tämä hyvinvointi ihan oikeastikin veltostuttaa ihmisiä, joitakin. Sellaisia etenkin jotka tarvitsis hiukan sellaista kevyttä tuuppausta tai jotain tukea mutta ei täyspalvelua. Ei ketään sais passata piloille. Ne jotka tietää ja ymmärtää ihmisen psykofysiikasta, se puoli avaa näkymät siihen miten ihminen voi huonosti myös liian passattuna. Siitä kun ei jää itselle onnistumisentunnetta.
Joissakin lastenhuoneissa muhii "aikapommeja" just siks että vanhemmat pitää kotia, taloa arvokkaampana kuin lapsia. Jos kodissa ei voi elää, toteuttaa itseään, se on huono kämppä, olkoot vaan parkettilattiat ja nättiä& puhdasta.

Mä tunnen monta äitiä jotka on ihan sikoja. Passaavat pentunsa, nalkuttavat ja odottavat jotain ihmettä.. ja sitten tulee just niitä "äiti pojasta pappia toivoi, poika lauloi, lauloi ja joi" kotona passataan ja työpaikalla kehutaan että kun se meidän janipetteriplaaplaaplaa.. ja jälkeläiset maleksii ties missä..

Mutta.. kuten sanottu, marginaaliongelma ja yhteiskunnalle edullista hoitaa.

Ongelmana on aatteet ja ideologiat. Uskot. Se että nyt vallassa on vapaus-uskoiset joille niin rakas, ah niin rakas on anarkismioppi, http://fi.wikipedia.org/wiki/Anarkismi.

Narsisteilla toki on näppinsä aina pelissä siellä missä liikkuu löysää rahaa, on se sitten seurakunta, yhteiskunta, ihan mikä vaan järjestö, aina siellä on joku kärttämässä "ilmaista lounasta". Niin on ollut vasemmistossa ja ihan joka puolella. Nehän sen aatteen ja kaiken sitten pilaa jotka syö mutta ei maksa.

Pääoman omistajapiirit tästä on varsin kuuluisia. Ei veroja, ei veroja ja sitähän se kiekuu koko oikeisto.. anarkiaa.. just joo. Teini-ideologia jolla ei pitäis olla valtionhallinnon kanssa yhtään mitään tekemistä. Lapsellista.

Mä diggasin n. 13v.. jonnekin kolmenkympin tietämille kun olen hiukan hidasälyinen.. jotkut on vielä hitaampia ja tykkää sälyttää vastuuta kaikille tasapauolisesti mikä on kornia. Se on vastuunpakoilua niiltä joilla on isommat velvoitteet.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat