Sivut

Kommentit (1797)

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä13053

S.Kuratov kirjoitti:
Brainwashed kirjoitti:
Onkohan olemassa yhtään todella hyvää Lovecraft filmatisointia?
Kaikki näkemäni ovat olleet enemmän tai vähemmän kökköjä.
Sama pätee Kingiin, ainoa hyvä mielestäni Kubrickin The Shining, muut kökköä.
Poe on sitten eri juttu, runsaastikin hyviä tulkintoja, minun mielestäni.
Mielipiteitä?

Sitä on olemassa jokin leffa mikä perustuu shadow over innsmouth:iin. Taisi se olla ok siihen nähden ettei se ihan 1 yhteen ole se juoni. Dagon se taisi olla nimeltään.

Lovecraftin novelleissaan kehittelemät ”juonenkuviot” ovat niin omalaatuiset että niistä syntyy väkisinkin yhtä monta ja toisistaan eriäväistä näkemystä kunkin pään sisällä kuin on lukijoita, joten ymmärrettävää sinänsä ettei välttämättä jonkun muun tulkinta täsmää sen oman kanssa. Poen jutut ovat huomattavasti selkeämmät, jos näin voidaan sanoa.
Sitten vielä sellainen lisänsä joihinkin noihin filmatisointeihin, että jotkut toteutukset ovat niin sekava sekoitus noitten molempien äijien (L ja P) rustailuista, että vaikea erottaa missä L tulkinta alkaa ja missä P loppuu.
The Black Cat (Fulci) on hyvä esimerkki ”sekoilusta” ollen silti ihan kelpo elokuva, kun taasen Terroir, 2014 on suorastaan hyvä leffa, jota suosittelen lämpimästi Asdffälle, jos ei ole vielä sitä katsonut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Brainwashed
Seuraa 
Viestejä13053

asdf kirjoitti:
Re-Animator on omassa genressään hyvä ja se on Lovecraft-filmatisointi, mutta ei siinä pätkääkän Lovecraft-henkeä ole jäljellä.

Juu, se on ihan ok, ”huumorin” kun olisivat jättäneet siinä vähemmälle niin olisi ehkä ollut parempi, mutta tämä vain oma fiilis siitä.

S.Kuratov
Seuraa 
Viestejä1833

Brainwashed kirjoitti:
S.Kuratov kirjoitti:
Brainwashed kirjoitti:
Onkohan olemassa yhtään todella hyvää Lovecraft filmatisointia?
Kaikki näkemäni ovat olleet enemmän tai vähemmän kökköjä.
Sama pätee Kingiin, ainoa hyvä mielestäni Kubrickin The Shining, muut kökköä.
Poe on sitten eri juttu, runsaastikin hyviä tulkintoja, minun mielestäni.
Mielipiteitä?

Sitä on olemassa jokin leffa mikä perustuu shadow over innsmouth:iin. Taisi se olla ok siihen nähden ettei se ihan 1 yhteen ole se juoni. Dagon se taisi olla nimeltään.

Lovecraftin novelleissaan kehittelemät ”juonenkuviot” ovat niin omalaatuiset että niistä syntyy väkisinkin yhtä monta ja toisistaan eriäväistä näkemystä kunkin pään sisällä kuin on lukijoita, joten ymmärrettävää sinänsä ettei välttämättä jonkun muun tulkinta täsmää sen oman kanssa.

Itsellä hyppii silmille Dagon-leffan kanssa se ettei tapahtumapaikkana ole Uusi-Englanti. Kai se muuten on ok.

Tai sama juttu tv-sarjan Gotham kanssa että vähän väliä herää epäilys että meniköhän tää juttu tälleen niissä sarjiksissa mutta ehkä ei haittaa kun muuten hyvin tehty sarja. Toisaalta sitten Marvel-leffojen puolella Dark Phoenix sekä monet muut aikamoista puppua ja yhteistä sarjiksien saa hakemalla hakea sitä kuitenkaan löytämättä.

molaine kirjoitti:
Mutta tämäkin ketju on mennyt liian hapokkaaksi mestarien käsittelyssä.

Deimos
Seuraa 
Viestejä10970

offmind kirjoitti:
Deimos kirjoitti:
asdf kirjoitti:
Color Out of Space trailer:

https://www.youtube.com/watch?v=RfYAXMwCpk0

H.P. Lovecraft -filmatisointi. Ohjaajana Suomessa aika tuntematon kulttiohjaaja Richard Stanley, jolta olen aiemmin nähnyt vain kasarikauhun Hardware. Se on erityisesti budjettiinsa nähden oikein toimiva.

Vain sana Lovecraft ja minä olen siellä, peli tai elokuva. Tuo menee listalle. Bluray???? No kun postilakko on ohitse.

Ihan kiva jos Lovecraftin tarinoihin perustuvia leffoja yritetään tehdä, mutta tuon totaalisen paskatrailerin (en viitsinyt edes loppuun asti  katsoa) perusteella kyse on vai Lovecrafin nimen käyttämisestä leffan markkinoinnissa ilman että tarinassa olisi juuri mitään yhteyttä alkuperäiseen "cosmic terror" klassikkoon.

IMO Lovecraft on yksi niistä kirjailijoista jota ei voi muuttaa toiseen mediaan ja parhaita "Lovecraft-filmatisointeja" ovatkin ne joissa HPL:n tyyli on ollut vahvana vaikutteena.

Erinomainen dokkari:

https://www.youtube.com/watch?v=jg9VCf5einY .

Lovecraft: Fear of the Unknown - Full Movie

H.P. Lovecraft was the forefather of modern horror fiction having inspired such writers as Stephen King, Robert Bloch and Neil Gaiman. The influence of his Cthulhu mythos can be seen in film (Re-Animator, Hellboy, and Alien), games (The Call of Cthulhu role playing enterprise), music (Metallica, Iron Maiden) and pop culture in general. But what led an Old World, xenophobic gentleman to create one of literature's most far-reaching mythologies? What attracts even the minds of the 21st century to these stories of unspeakable abominations and cosmic gods? LOVECRAFT: FEAR OF THE UNKNOWN is a chronicle of the life, work and mind that created these weird tales as told by many of today's luminaries of dark fantasy including John Carpenter, Guillermo Del Toro, Neil Gaiman, Stuart Gordon , Caitlin Kiernan, and Peter Straub.

EOS... Ehkäpä videopelit tekevät asiat paremmin...

Call of Cthulhu: The Official Video Game

https://en.wikipedia.org/wiki/Call_of_Cthulhu:_The_Official_Video_Game

Tunnelma pelissä oli loistava. Sitä sai leikata veitsellä. Taisin jopa olla peloissani jossakin kohtaa. Eikä vain sen takia että peli suorittettiin läpi 100 %. Ehkä elokuva ei ole oikea formaatti Lovecraftille? Dokkari menisi katseluun mutta elämäni on yhtä kaaosta joten en lupaa mitään.

BW kirjoitti: "The mad man from Tikkurila, who eats (drinks) more than he earns!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Reifengas: Saattaa säilyäkin pimeä markkina jonkin aikaa, mutta ...tuoni vie.Valtion on otettava omansa, huolehdittava omistaan, ja valtio olemme me.

Deimos
Seuraa 
Viestejä10970

Blade Runner - Final scene, "Tears in Rain" Monologue (HD)

https://www.youtube.com/watch?v=NoAzpa1x7jU

BW kirjoitti: "The mad man from Tikkurila, who eats (drinks) more than he earns!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Reifengas: Saattaa säilyäkin pimeä markkina jonkin aikaa, mutta ...tuoni vie.Valtion on otettava omansa, huolehdittava omistaan, ja valtio olemme me.

asdf
Seuraa 
Viestejä13028

Katsoin muutama päivä sitten The Guardin.

https://www.imdb.com/title/tt1540133/reference

Olen katsonut sen joskus  ensi-illan aikoihin, ja muistelin sen olevan ihan hyvä, mutta luultavasti olen katsonut sen umpikännissä, koska en muistanut siitä paljoa mitään enkä sitäkään, miten hyvä se on.

Juoni on perinteinen; kaksi toisensa vastakohtapoliisia joutuvat yhteistyöhön ja lopulta ystävystyvät, mutta erityisesti dialogin osalta taidokas ja hauska käsis, mainiot näyttelijät ja Irlanti ei-niin-tyypillisenä miljöönä tekevät tästä harvinaisen hyvän.

Mikä tahansa leffa jossa Brendan Gleeson kuuluu näyttelijäkaartiin on lähtökohtaisesti pidettävä katselukelpoisena, meriitti jonka harva näyttelijä on saanut minun listallani.

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä13053

Toinen näyttelijä "listassani" on Donald Sutherland, jonka takia aloitin eilen Netflix-sarja "Trust"in katselun, mutta petyin niin pahasti näkemääni että piti lopettaa katselu 20 min. kohdilla, tökki aivan sairaasti. Donaldissa ei sinänsä se vika, tekee inhorealistisesti sen minkä häneltä on odotettu, mutta herrajeesus mitä skeidaa kässäritasolla, luulin että olisi edes jollakin tasolla semidokkaritasoista kerrontaa sinänsä mielenkiintoisesta aiheesta, mutta se "tositapahtumiin perustuva" ei tässä tapauksessa lunasta lupaustaan, kuin halpaa P P Pasolinin tyylistä  sosiaalipornoilua CGI-efekteillä höystettynä, ei kolahtanut, kun kaipailin jotain "House of Cards" tasoista.

Jos joku on katsonut sarjaa pitemmälle ja on sitä mieltä että laatu paranee edetessään, niin älköön vaietko!

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä13053

Viime yönä katsoin I Am Wrath ”elokuvan”.
Hirveätä sontaa!
Alkoholin voimalla pystyin ”katsomaan” lopputeksteihin asti.
Yritin jatkaa Trustin katsomista, mutta tökki taas liikaa, ei pysty.
Kuin olisi kässärikirjoittajat poimineet pelkät kirsikat Robert Lenznerin Gettystä tekemästä elämänkerrasta, halpaa ja aidan matalimmasta kohdasta ali menemistä, samaa kuin tekisi Kekkosesta elokuvan mutta vain ajalta jolloin haahuili dementikkona Tamminiemessä tekareitaan etsien, ketä sellainen kiinnostaa?

Deimos
Seuraa 
Viestejä10970

Tänään vihdoinkin kokonaan The Host. Siis kun pääsen kotia kaverilta. Arvostelu tulee sen jälkeen. Muistaakseni tehty 2013...

BW kirjoitti: "The mad man from Tikkurila, who eats (drinks) more than he earns!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Reifengas: Saattaa säilyäkin pimeä markkina jonkin aikaa, mutta ...tuoni vie.Valtion on otettava omansa, huolehdittava omistaan, ja valtio olemme me.

Deimos
Seuraa 
Viestejä10970

:-) Nukuin puolet leffasta, taas :-)

Ihan hyvä leffa, The Laundromat, Streepillä hauska kaksoisrooli siinä.

Selailin leffauutisia ja bongasin sellaisen joka sai taatusti Bill ja Hillary Clintonin kihisemään kiukusta, eli jakso American Crimessa jossa ruoditaan tapaus Lewinskyä, minkä taakseen jättää...

Ennen laudromattia aloin katsomaan R.I.P.D nimistä rainaa, 20 min jaksoin katsella.
Aivan hirveätä shaissea!
Mitä oikein ajattelivat?
Eivät ajatelleet laisinkaan?
Sääliksi käy Jeff Bridgesiä joka tahrasi maineensa osallistumalla moiseen hölynpölyyn.
MIB oli ihan ok, mutta se juna meni jo.

outo
Seuraa 
Viestejä916

Kun USA tarvitsi tykinruokaa lähetettäväksi Saksan rintamalle, Hollywood valjastettiin veturiksi, kuten Akuankka ja Mikkihiirikin. Clark Cable oli taitava lintuampuja mutta omantunnonarka. Viedään etulinjaan mutta ei ammu Kavereita alkaa kaatua ympärillä sakujen konekivääripesäkkeen luoteihin.

Clark saa herätyksen. Viheltää kyyhkyskujerruksen, sakun pää nousee kuin kuikka ja saa tark'ampuja Clarkin napin otsaan. Kujerrus, kuikka ja nappi toistuu niin kauan kuin viimeinenkin saku menee taivaaseen. Aivopesu-upseeri ihmettelee kääntymystä ruotuun. Clark selittää että kun kavereita alkoi kaatua, hän ajatteli että on parempi että muutama kuolee kuin koko pataljoona.

NL:n elokuvissa ateismi piti esitellä Totuutena. Sen etsijät kilvoittelevat vaikeuksista toiseen, kunnes monien sankarillisten koettelemusten jälkeen pääsevät päämäärään, rakennukseen jossa piti olla Totuus. Totuus esitellään siten, että todellisuudessa lattialta kerätään editoituja filminpätkiä ja liimataan sattumanvaraisesti yhteen, mutta ideana kertoa katselijoille, että se on Totuus.

Katsoja poistuu teatterista  hämmennyksen vallassa, pitäen itseään tyhmänä, kun ei tajua, mutta on vakuuttunut, että kyllä Ohjaaja ja Propagandaministeri ovat viisaita, he kyllä ymmärtävät, ja tietävät, miten Pravda johtaa Onnehen, Rauhaan ja Vaurauteen Ateismijumalan avulla.

Samalla kaavalla tehdään tieteiselokuvat. Käsikirjoittajalla on uusi nokkela idea joka kantaa lähes elokuvan loppuun. Mutta mitä etevämpi idea, sitä hankalampi on keksiä samantasoinen loppu, joka istuisi loogisesti tarinaan.

Siksi kaikki tieteiselokuvat päättyvät samalla tavalla kuin nuo NL:n elokuvat tai sitten yleisimpään tapaan, että alkaa tavanomainen räiskintä villinlännen laseraseilla, joilla ammutaan kaikki paitsi päähenkilöpariskunta, jotka vanhemmissa elokuvissa ovat vielä eri sukupuolta.

molaine
Seuraa 
Viestejä2671

Olikohan täällä juttua jo uudesta Midway-elokuvasta. Kävin sen vkl katsomassa, ilman mitään ennakko-odotuksia. Oli hienoinen pettymys. tarinaan oli ympätty vähän liikaa alajuonia ja näytteleminen jotenkin pökkelömäistä. Tehosteet ja ilmataistelut kyllä hienoja ja historian oppituntina mukiinmenevä. Kokonaisuutena ihan viihdyttävä pläjäys, mutta ei säväyttänyt parhaiden sotaleffojen tapaan. 

kröhöm

Deimos
Seuraa 
Viestejä10970

outo kirjoitti:
Kun USA tarvitsi tykinruokaa lähetettäväksi Saksan rintamalle, Hollywood valjastettiin veturiksi, kuten Akuankka ja Mikkihiirikin. Clark Cable oli taitava lintuampuja mutta omantunnonarka. Viedään etulinjaan mutta ei ammu Kavereita alkaa kaatua ympärillä sakujen konekivääripesäkkeen luoteihin.

Clark saa herätyksen. Viheltää kyyhkyskujerruksen, sakun pää nousee kuin kuikka ja saa tark'ampuja Clarkin napin otsaan. Kujerrus, kuikka ja nappi toistuu niin kauan kuin viimeinenkin saku menee taivaaseen. Aivopesu-upseeri ihmettelee kääntymystä ruotuun. Clark selittää että kun kavereita alkoi kaatua, hän ajatteli että on parempi että muutama kuolee kuin koko pataljoona.

NL:n elokuvissa ateismi piti esitellä Totuutena. Sen etsijät kilvoittelevat vaikeuksista toiseen, kunnes monien sankarillisten koettelemusten jälkeen pääsevät päämäärään, rakennukseen jossa piti olla Totuus. Totuus esitellään siten, että todellisuudessa lattialta kerätään editoituja filminpätkiä ja liimataan sattumanvaraisesti yhteen, mutta ideana kertoa katselijoille, että se on Totuus.

Katsoja poistuu teatterista  hämmennyksen vallassa, pitäen itseään tyhmänä, kun ei tajua, mutta on vakuuttunut, että kyllä Ohjaaja ja Propagandaministeri ovat viisaita, he kyllä ymmärtävät, ja tietävät, miten Pravda johtaa Onnehen, Rauhaan ja Vaurauteen Ateismijumalan avulla.

Samalla kaavalla tehdään tieteiselokuvat. Käsikirjoittajalla on uusi nokkela idea joka kantaa lähes elokuvan loppuun. Mutta mitä etevämpi idea, sitä hankalampi on keksiä samantasoinen loppu, joka istuisi loogisesti tarinaan.

Siksi kaikki tieteiselokuvat päättyvät samalla tavalla kuin nuo NL:n elokuvat tai sitten yleisimpään tapaan, että alkaa tavanomainen räiskintä villinlännen laseraseilla, joilla ammutaan kaikki paitsi päähenkilöpariskunta, jotka vanhemmissa elokuvissa ovat vielä eri sukupuolta.

Kuten aina... Sinulla ei ole pointtia ja et tainnut lukea ketjun aihetta. Syö lääkkeet....

BW kirjoitti: "The mad man from Tikkurila, who eats (drinks) more than he earns!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Reifengas: Saattaa säilyäkin pimeä markkina jonkin aikaa, mutta ...tuoni vie.Valtion on otettava omansa, huolehdittava omistaan, ja valtio olemme me.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat