Valtamerien pinnannousu

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

YLE Teema 16.05.2008
"VALTAMERIEN PINNANNOUSU ALKOI JO 200 VUOTTA SITTEN
Maapallon merien pinta alkoi kohota jo 1700-luvun lopussa, osoittaa uusi Suomessa ja Englannissa tehty tutkimus. Nousu on kiihtymässä: 1800-luvulla merenpinta nousi kuudella sentillä ja 1900-luvulla 19 sentillä. Jos trendi jatkuu samana, merenpinta nousee tällä vuosisadalla 34 sentillä, mikä ylittää useimmat kansainvälisen ilmastopanelin IPCC:n skenaarioiden arviot."

IPCC:stä ei sen enempää... Artikkelin kiinnostava osuus oli loppupuolella:

"Pinnankorkeudessa näkyy jatkuvan nousun lisäksi noin 60 vuoden pituisia jaksoja, joiden aikana nousu on kiihtynyt tai hidastunut. Ne ovat todennäköisesti seurausta jostain luonnollisesta ilmiöstä, koska vastaava 60-70 vuoden jaksoittaisuus on aiemmin havaittu mm. meriveden pintalämpötiloissa, ilmanpaineessa ja Euroopassa mitatuissa lämpötiloissa vuosina 1760-1980. Myös epäsuorasti mm. puiden vuosirenkaista ja vastaavista päätellyissä varhaisempien aikojen lämpötiloissa eri puolilta maailmaa on todettu sama jaksollisuus. Sen syistä on esitetty erilaisia arvioita."

En ole aiemmin törmännyt kyseiseen 60-vuoden jaksollisuuteen. No, osaamiseni on ihan muilla sektoreilla. Onko teillä viisaammilla enempää tietoa asiasta?
Aika omituiselta kuulostaa tuo "...jostain luonnollisesta ilmiöstä..." Jos kyseisellä tuntemattomalla ilmiöllä on noinkin suuri vaikutus, niin luulisi, että sitä on tutkittu ihan urakalla.

Kommentit (6)

Vierailija

Voisiko tuo "luonnollinen ilmiö" olla vaikkapa joku valmamerien hiilidioksidi sitomisjuttu. Tai saattaisiko liittyä jotenkin aurinkokunnan/maapallon magneetti kenttään. Magneettikenttään siksi, että "kosminen tuuli" tuo mukanaan protoneita jotka sitten muodostavat maapallon yläilmakehän elektronien kanssa vetyatomeita jne. Ja magneettikenttä luonnollisesti säätelee protonien pääsyä ja jos aurinkokunta kiertää jotain jossain tietyssä ajassa niin se saattaa vaikuttaa asiaan.

Vierailija
Carlos Loco
En ole aiemmin törmännyt kyseiseen 60-vuoden jaksollisuuteen.

Tuo 60 vuoden jaksollisuus johtuu varmaankin ilmastonmuutoksesta. Thamesjoella ja muualla Englannissa poijumittaukset kertovat vedenpinnan nouseen 1920-luvun alusta 1970-luvun loppuun. Sen jälkeen nousu on ollut pysähdyksissä. Ehkä tuo tutkimus yrittää kertoa, että vedenpinta Englannissa alkaa nousemaan jälleen vuonna 2030?
http://www.asiantaeth-yr-amgylchedd.cym ... 75/438776/

Noista paikoista Newlynistä löytyy myöskin UHSLC:n poiju.
http://uhslc.soest.hawaii.edu/uhslc/gifd/m0294w.gif

ykskivi
Seuraa 
Viestejä1950
Liittynyt27.3.2006

Googleen hakusanaksi "climate 60 year" -> toinen linkki: "The 60-year solar modulation of global air temperature : the Earth's rotation and atmospheric circulation connection"

http://cat.inist.fr/?aModele=afficheN&cpsidt=18562889

Tuo nyt oli pikainen löytö, en ota kantaa sen oikeellisuuteen. Selityksiä voi tietenkin kaivella vähän pitempäänkin yksinkertaisesti googlettamalla.

Edit: lisähaut osoittavat, että aika on yksittäinen tutkimus. Vaikka vähän epäilyksiä herättääkin, niin eihän se tietenkään todista tutkimusta vääräksi. Itse asiassa Abstract näyttä ihan mielenkiintoiselta:
"Résumé / Abstract
Spectral analysis of geomagnetic activity, global air temperature, Earth's rotation rate and zonal circulation, when smoothed from secular trend and periods shorter than 23 years, shows a concentration of energy around the 60-year period explaining more than 80% of the entire variance. This information has enabled the set-up of a cascade physical model that integrates the Sun-atmosphere-Earth system as a single unit and ties solar corpuscular radiation to global warming through Earth's rotation and atmospheric circulation. Our results suggest that changes in geomagnetic activity, and in the Earth's rotation, could be used as long- and short-term indicators, respectively, of future changes in global air temperature."

To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility. - John Stuart Mill -

Vierailija

Magneettinen ja sähköinen resonanssi lisääntyy ja sykintä voimistuu lähivuosina (Tämä vaikuttaa myös ihmisen sähkömagneettisen kentän energiaan).

Planeetan ydin pyörii nyt nopeammin. Maan ulkopuolinen vääntömomentti on muuttunut suhteessa sisäisen ytimen lisääntyvään pyörimiseen. Tämä vaikuttaa aikajatkumoon ja kaikkiin sähkömagneettisiin kenttiin.
Ei pidä unohtaa auringon osallisuutta tähän prosessiin.

Mitä tulee tuohon 60 vuoden sykliin, niin se jakaantuu viiteen 12 vuoden sykliin. Muutos-syklejä on on lunnollisesti suurempiakin kuin tuo 60 vuoden sykli ja niillä (niin kuin kaikilla energiasykleillä) on aina oma vaikutuksensa tapahtumien kulussa.

Vierailija

Asia jäi kaivelemaan joten nostanpa sen uudestaan esiin.
Yritin hätäisesti googlettaa aiheesta, mutta enempää kuin ykskivi en noin äkkiseltään löytänyt. Olisi hyvinkin mielenkiintoista saada kattavampi vastaus joltakin asiasta enemmän tietävältä.

Vierailija

Samasta YLE Teeman uutisesta: Kaikkiaan tutkimuksessa yhdistettiin mittauksia yli tuhannesta vuorovettä mitanneesta mittauspisteestä. Pisimmät mittaussarjat meren pinnankorkeudesta ovat Tukholmasta alkaen vuodesta 1774, Liverpoolista vuodesta 1768 ja Amsterdamista vuodesta 1700, joskaan mikään sarja ei ole täysin yhtenäinen. Aikasarjoja korjattiin matemaattisesti, jolloin saatiin varsin edustava joukko pisteitä. Virhemarginaalit ovat suuret 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa, mutta siitä eteenpäin tulos on hyvin selvä ja nouseva.

http://www.grida.no/climate/ipcc_tar/wg ... ig11-7.gif

Noiden vanhojen mittauspaikkojen tietojen perusteella voisi hahmotella merenpinnan liikkeitä näin: 1800 - 1860 pientä laskua, 1860 - 1920 pientä nousua, 1920 - 1980 suurempaa nousua, 1980 - 2040 pientä nousua(?). Silloin mystinen luonnollinen tekijä olisi maapallon pintalämpötilan vaihtelu.

Atlantilla vaikuttavat oskillaatiot NAO ja AMO, Tyynellämerellä PDO, jotka kiertävät n. 60 - 70 sykleissä. Niillä on vaikutusta lämpötiloihin ja ilmanpaineisiin niin merellä kuin maallakin. Nuo ovat tuttuja tutkijoille ja niitä on paljon tutkittu. Näistä löytyy hiili- ja kompuutterimalli vapaata juttua ICECAP:in 'The Blogospheren' kylmävarastosta. Esim. tässä jutussa kerrotaan miksi ilmat voivat nyt alkaa Suomessakin vaikka viilenemään:

With the PDO now negative and the AMO diminishing, this would suggest cooling as the story shows it appears has started.
http://icecap.us/index.php/go/joes-blog ... cillation/

Uusimmat

Suosituimmat